Miniarvioita uutuuksista

Vai pitäisikö sanoa kahdesta uutuudesta ja yhdestä viime vuoden kirjasta. Yleensä tapanani on ollut pyrkiä tekemään jokaisesta kirjasta oma bloggauksensa, mutta sattuneista syistä en koneella ole viime aikoina juuri ollut ja bloggaamattomien kirjojen pino kasvaa, niin helpotan urakkaani niputtamalla kolme samaan. Mikään näistä ei myöskään viiden tähden kirja ollut, joten lyhyempi esittely riittänee.

"Täytän tänään sata vuotta."

kirjan alku

Yksitoistavuotias Anahita Chaval, jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär, ystävystyy omapäisen prinsessa Indiran kanssa ja pääsee osaksi tämän satumaista elämää lemmikkinorsuineen ja palatseineen. Prinsessan virallisena seuralaisena Anahita matkaa kauas Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannin maaseudulla hän tutustuu nuoreen Donald Astburyyn, joka on upean Astburyn kartanon perijä, sekä tämän juonittelevaan äitiin.

Lähes vuosisata vuotta myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, elää julkisuuden valokeilassa. Kesken elokuvan filmausten Englannin maaseudulle Astburyn kartanoon saapuu yllättäen Ari Malik selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Pian Astburyn suvun tarkoin varjelemat salaisuudet alkavat paljastua. Takakansi

Lucinda Rileyn Keskiyön ruusua odotin tänä vuonna kovasti. En ole aikaisemmin lukenut häneltä mitään, mutta joskus vuosia sitten katsomani dokumentti sai minut lisäämään Rileyn 'suomennosta odotellaan' -listalle. Nautin valtavasti isoäidin kiehtovista osuuksista, mutta Rebeccan tarina oli turhan höttöinen ja romanttinen makuuni. Jos kirjan kliseet ja itsestäänselvyyksien kertomiset ohittaa, jää jäljelle oikein hyvä tarina.

Yksi kirjan tutkimuslähteistä on muuten ollut Ruth Prawer Jhabvalan Kuumuus ja kiihko. Kannattaa lukea, jos Intia kiinnostaa.

*****

"Kohotin katseeni kun kuulin naurua, 
jäin katsomaan kun näin tytöt."

kirjan alku

Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on tylsistynyt, yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia. Hänen vanhempansa ovat juuri eronneet, hän riitautuu parhaan ystävänsä kanssa, hänen ihastuksensa on lähtenyt kaupungista. Evie ihastuu puistossa kohtaamaansa hippityttöön Suzanneen ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell. Kesä kuluu kommuunin maatilalla vetelehtien. Vähitellen raadollinen totuus idyllin taustalla alkaa paljastua, ja lopulta tapahtumat riistäytyvät kokonaan käsistä. Takakansi

"Laulut lietsoivat minun omaa oikeamielistä murhettani, kuviteltua ykseyttäni maailman perimmäisen traagisuuden kanssa. Miten ihanaa minusta olikaan tuskistella sillä lailla, ruokkia tunteitani kunnes ne kasvoivat sietämättömiksi. Halusin että koko elämä tuntuisi yhtä kuumeiselta ja pakahduttavan merkitykselliseltä, niin että jopa värit ja sää ja maut olisivat täyteläisempiä. Sitä laulussa luvattiin, sitä ne luotsasivat minusta esiin"

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on paljon puhuttu ja kohuttu. Se on kirja nuoruuden haavoittuvuudesta ja vaikutusalttiudesta. Evie on tyttö, joka haluaa kuulua johonkin ja kuten kirjassakin sanotaan: haluamme kaikki tulla nähdyiksi. Taustalla on tositarina Mansonin johtamasta kultista, joka on lopulta turha viittaus, romaani olisi pysynyt pystyssä omilla jaloillaankin. Tytöt ei ole mitään maailman iloisinta luettavaa, mutta ainakin se saa ajattelemaan.

*****

"Juna kaarsi Kajaanin asemalle juuri samalla hetkellä kun Mira ja hänen veljensä Heikki porhalsivat asemalaiturille laukkuja raahaten."

kirjan alku

Maalaistyttö Mira muuttaa Helsinkiin ja alkaa etsiä asuntoa, koska ei voi ikuisesti asua serkun nurkissa. Käpylästä löytyy ihana kämppä, jos Mira suostuu hoitamaan talonmiehen tehtäviä kesän ajan. Hänellä ei ole lainkaan kokemusta sellaisesta työstä, eikä kaikki sujukaan kommelluksitta. Muut talon asukkaat ovat mukavia ja ymmärtäväisiä, mutta rouva Tiitinen valittaa kaikesta, ja erityisen ärsyttävä on piikittelevä, aina vihaisen oloinen lakimies Ossi Manner. Takakansi

Asta Ikonen on entuudestaan tuttu nuortenkirjoistaan, mutta Rakkautta rappukäytävässä loikkaa aikuisten viihderomaanien puolelle. Tämä kirja vei minut niihin ihaniin tunnelmiin kun nuorena luin Ikosen Kettukuja-kirjoja ja vaikka en voi sanoa olevani romantiikka- tai viihdegenren ylin ystävä, niin onhan tämä suloinen tarina.

_______

Lucinda Riley - Keskiyön ruusu

(The Midnight Rose, 2013)

Bazar, 2016
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Arvostelukappale
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★

Emma Cline - Tytöt

(The Girls, 2016)

Otava, 2016

Arvostelukappale
Tähtiä: ★★★

Asta Ikonen - Rakkautta rappukäytävässä

Reuna, 2015
Kannen piirros: Riikka Nikko

Kirjastosta
Tähtiä: ★★½

Patrick deWitt - Alihovimestari Minor

"Lucien Minorin äiti ei itkenyt tai ollut 
edes lähellä itkua heidän erotessaan."

kirjan alku

Alihovimestari Minor oli todella lupaavan kuuloinen teos, sillä sen takannen "rakkaustarina, seikkailukertomus, moraaliton aikuistensatu ja pikimusta tapakomedia" saivat minut jo heti alkuunsa vakuttuneeksi, että nyt ollaan jonkun todella hyvän äärellä. Olin täysin myyty.

Lucien ”Lucy” Minor on kasvanut Buryn kylän maalaisidyllissä, vailla rakkautta tai ystäviä. Nyt nuoren miehen on aika ottaa suunta elämälleen. Lucy löytää palveluspaikan kaukaiselta seudulta merkillisestä eristäytyneestä aatelislinnasta, jonka alihovimestarina hän aloittaa uransa. Uusi maailma aukeaa: vaikka työympäristö on arvoituksellinen ja linnanväki omituista, ihanan Klaran kauneus lumoaa Lucyn. Kaunottarella tosin on jo sulhanen, pelottava romuluinen partisaanitaistelija, ja niin romanssi johtaa romaanin henkilöt puhtaaseen rakkauteen, katkeriin sydänsuruihin, kylmäveriseen murhaan ja sokaisevaan pakokauhuun. Muun muassa. Takakansi

"Nauru on mielestäni alhaisin ääni, joka voi ihmisruumiista päästä."

Lucyn ottaa linnassa vastaan hovimestari Olderglough ja hänelle Lucy vastaa töistään, sillä linnan omistaja, paroni Aux, on - näin nätisti sanoakseni - hieman muissa maailmoissa. Lucy ei edes näe koko paronia ensimmäisten päivien aikana ja häntä mietityttää myös edeltäjänsä kohtalo, josta kukaan ei hänelle kerro mitään, vaan he siirtävät puheenaiheen toisaalle, vähemmän ja vielä vähemmän tyylikkäästi.

Kirjan huumori aivan hulvatonta! Se on erittäin hyvin tehty: ei jatkuvaa sarkastisuutta vaan pienissä, juuri sopivissa määrin viljeltyä ivallisuutta, mutta toisaalta lausujansa puolelta tahatonta. Henkilöt ovat asiansa kanssa niin tosissaan, mutta lukijan silmään keskustelut saattavat koomisia piirteitä. Komediaa parhaimmillaan, sillä minua nähtävästi naurattaa vieläkin.

"Mewe, hän väittää ettei vakoillut."
"Niinkö? Mitä sanaa hän sitten käyttää?"
"Puhui ohi kulkemisesta."
Lisää vaimeaa puhetta. Mewe sanoi: "Kysy häneltä, pitääkö ihmisen hänen mielestään liikkua voidakseen kulkea ohi."

Lucy on päähenkilönä sympaattinen, vaikka hänellä onkin taipumusta valehteluun silloin kuin siltä tuntuu. Varsinkin jos 'pienet' todellisuuden muunnelmat saavat tarinan kuulostamaan paremmalta ja näyttämään hänet paremmassa, sympaattisemmassa valossa. Lucy on toisaalta itselleen hyvinkin rehellinen ja hänen ajatuksenjuoksun seuraaminen on mitä mainiointa huvia. "Hän totesi surevansa sitä, ettei hänellä ollut juuri mitään surettavaa." Vähän mietityttää saisiko sitä oikeasti noin tosissaan olevan henkilön jutuille hymähdellä huvittuneesti - ja nauraakin - mutta menköön.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus, joskin todella kummallinen ja mitä nyt lopussa lähti vähän lapasesta asiat, kun juhlaseurue alkoi hieman sekoilemaan ja meno oli... villiä. Rietasta. Lopun tapahtumat yllättivät, vaikka toisaalta jo alusta asti oli aika selvää, että mitä vaan voi deWittin seurassa käydä. Kunhan muistaa makuuhuoneen ovet lukita yöksi.

"Ylitöihin joutunut kantaja kasasi paronittaren lukuisia matkalaukkuja laiturille heidän takanaan. Hän tiedosti hämärästi lähellään esitettävän näytelmän, mutta ei noteerannut paronia ja paronitarta, sillä hänellä oli omiakin huolia niin paljon ettei aika riittänyt toisten elämän draamaan, kiitos kysymästä vain."

Kannetkin olisivat varmaan hienot, ellei niitä olisi kohdeltu kaltoin ja leikelty miten sattuu. Tätä kynämestaria on kyllä jatkossa pidettävä tiukasti silmällä ja seuraavana otankin häneltä varmaan lukuun Sistersin veljekset.

_______

Patrick deWitt - Alihovimestari Minor

(Undermajordomo Minor, 2015)

Siltala, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½