(An Indecent Obsession, 1981)
WSOY, 1982
Päällys: Veikko Kalervo
Päällys: Veikko Kalervo
Omasta hyllystä
"Nuori sotilas katseli epäröiden osasto X:n nimetöntä sisäänkäyntiä."
kirjan alku
Okalinnut on jättänyt pysyvän jäljen tähän lukijaan ja hyllyynkin on rohmuttu melkein kaikki kirjailijan kirjat. Tällä kertaa vuoron sai nimensä puolesta hyvin kiinnostavalta vaikuttava romaani.
Toinen maailmansota on loppumassa ja se tarkoittaa myös sitä, että Tyynen valtameren saarelle sijoitetun 15.sotilastukikohdan toiminta päättyy myös. Tukikohtasairaalan erillisellä osastolla Honour Langtry vastaan yksin osaston toiminnasta ja hänen holhouksessaan on viisi miestä, viidakkotaisteluissa hermonsa menettäneitä australialaissotilaita. Tähän mennessä kaikki on mukavasti loksahtanut kohdalleen potilaiden ja Honourin välilillä ja elämä osasto X:ssä sujuu rauhallisesti ja rutiininomaisesti. Kuitenkin vielä yhden (ja viimeisen) potilaan on määrä saapua osastolle ja läsnäolollaan hän järkyttää osaston sisäistä hierarkiaa.
Honour pärjää osastolla vallan mainiosti ja hän nauttii kaikkien miehien ihailusta ja kunniotuksesta, vaikka Luce Daggett aiheuttaakin ylimääräistä harmia röyhkeällä käytöksellään. Selvästi kiusaaja-tyyppinen Luce ottaa osastolle juuri saapuneen kersantti Michael Wilsonin silmätikukseen, sillä hän - kuten kaikki muutkin osastolla - huomaavat Honourin nauttivan erityisesti tämän seurasta. Michael ei myöskään tunnu olevan millään lailla mieleltään sairas; hän on aivan normaali ja terve mies. Mustasukkaisuus hiipii miesten mieliin ja omistushalu Honouriin ei tee miesten välistä ystävystymistä helpoksi, joidenkin kohdalla se on jo mahdotonta.
Tiesin, että McCullough osaa luoda jännitteitä ja draamaattisia tapahtumia, mutta pitkään suhteellisen leppoisana sujunut Kutsumus ja kiusaus pääsi loppupuolella yllättämään erittäin dramaattisella käänteelle, vaikka jotain oli kyllä Michaelin tulosta lähtien aistittavissa ja lukijaa johdateltiin pikkuhiljaa, melkeinpä huomaamattomasti, tuota kliimaksia kohti.
Minua kiehtoo pienet yhteisöt, jonka muodostavat hyvin erilaiset persoonat ja niitä osasto X:llä riitti. Vaikka miehet olivatkin enemmän tai vähemmän sairaita, ei samaistuminen tai etenkään heitä ymmärtäminen ollut vaikeaa. Monet potilaista olivat empaattisia hahmoja lukuunottamatta Lucea, joka ei voittanut minua yhtään puolelleen, mutta jolla oli romaanin kannalta todella suuri merkitys.
Okalintujen tasolle mikään McCulloughin teos tuskin tulee yltämään (kop kop kop), mutta joutuisasti aika kyllä meni tämänkin kirjan parissa. Kiinnostava tieto oli myös, että McCullough on kirjoittanut murhamysteerikirjojakin. Niitä vasta olisikin hauska lukea, mutta suomeksi se ei ainakaan onnistu, että saa nähdä.
Hyllyssä odottaa kirjailijalta vielä: Kullan kosketus, Parantaja ja Troijan laulu.
Tähtiä: ★★★★
Muita postauksiani
Tim
Okalinnut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti