2.1.2015

Katsaus kirjavuoteen 2014



Täällä taas kaikenmaailman tilastojen ja listausten kanssa. Vuosi on jo vaihtunut, joten nyt jo toista kertaa olen tänne blogiin koonnut koosteen kirjavuodesta 2014.



Samoissa lukemissa pyöritään kuin viimekin vuonna, joilloin luin huimat kolme kirjaa enemmän. Ei paha. Romaanien määrä on taas lisääntynyt suhteessa muihin, vaikka aina joka vuosi yritänkin kaikista noista genreistä lukea edes jonkun teoksen. Ja silti joka vuosi tulen siihen tulokseen, että runous, näytelmät ja novellit eivät oikein saa tulta alleen. Minkäs teet...



Kotimainen kirjallisuus on aavistuksen verran parantanut asemiaan ja omasta hyllystä on tullut luettua enemmän kirjoja kuin viime vuonna. Erittäin hyvä ja tämä meno saisi jatkua tulevina vuosina, sillä järkyttävä määrä on hyllyissäni lukemattomia kirjoja, mutta tämä taitaa olla enemmänkin se ikuisuusprojekti, mutta aina voi haaveilla - ja pitää.




Kuukausittaiset lukemiset on ollut hyvin vaihtelevia joka vuosi ja tällä kertaa eniten tuli luettua joulukuussa ja hiljaisinta oli helmikuussa.





Yllättäjämaaksi kohosi Suomi, joka ei kaukana ykkössijalta ole. Yllättävää tosiaan, sillä en koe lukevani kauheasti suomalaista kirjallisuutta - mutta siis hyvä vaan! Belgiakin on listalla korkealla Tintti-sarjakuvien ansioista samalla tapaa kuin Ranska viimeksi Asterixien voimin. 2013 vuoteen verrattuna maailmanvalloitus jäi vähän vähemmälle, mutta tulihan noita eri maita ihan mukava määrä muutenkin. Ainoat uudet valloitetut maat olivat Papua-Uusi-Guinea (Rod Clement - Vaarin hampaat ja Samoa (Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll ja mr Hyde). Tähän voin myös mainita, että uusia Nobel-kirjailijoita luin 8.






Huikeisiin haasteisiin tuli osallistuttua viime vuonna ja nyt jo odotan innolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Muita kohokohtia vuoden varrelta olivat mm. ensimmäinen Copycat -kansikilpailuun osallistuminen Wilsonin muunnelluilla kansilla sekä 24 tunnin lukumaraton, joka sujui niin hyvin, että voisi joskus ottaa uusiksi.

Otin mukaan myös uuden osa-alueen 'Uutuudet 2014', sillä yritän enenemissä määrin lukea myös uutuskirjoja, jotta pysyn muiden jutuissa mukana ja paljon näkyy vuosittain ilmestyvän mielenkiintoisia kirjoja. Uutuksien kanssa kun olen yleensä ennen tullut parin vuoden jälkijunassa :) Hienot 6 kirjaa tuli luettua - tosiaan, mikään niistä ei huono ollut! Varsinkin Alan Bradleystä löysin uuden fanitettavan.




Viime vuonna ahdistuin hieman siitä, että Top 10 -kirjojen listaaminen oli hankalaa, ja päätinkin vuonna 2014 lukea vain lähinnä minua oikeasti kiinnostavia kirjoja. Sekin tavoite saavutettiin ja olisin helposti voinut listata vielä kymmenen kirjaa lisää! Lukuinto on myöskin kasvanut ja tänä vuonna aioin myös ehdottomasti lukea lähinnä vain hyvältä vaikuttavia kirjoja - sekä yritän edelleen opetella kesken jättämisen jalon taidon.

Vuoden Yllättäjä: Fahrenheit 451 (Bradbury)
Vuoden Pettymys: Tohtori Jekyll ja mr Hyde (Stevenson)
Vuoden Lastenkirja: Joulupuuro (Nordqvist)
Vuoden Sarjakuva: Kolme varjoa (Pedrosa)
Vuoden Näytelmä: Macbeth (Shakespeare)



Ja hieman tulevasta vuodesta...

Tämän vuoden (2015) suunnitelmiin kuuluu:
  • lukea hienoja kirjoja
  • jatkaa Shakespearen lukemista ja jos onnistuisin myös joitain muita hyviä näytelmiä löytämään
  • lukea enemmän omasta hyllystä
  • haasteisiin osallistuminen
  • valveutuminen Kaunokirjallisen Maailmanvalloituksen kohdalla


Kirjatilasto 2013

10 kommenttia:

  1. Oletpa todella paneutunut yhteenvedon tekemiseen! Tätä oli kiva lukea.

    VastaaPoista
  2. Mukava kooste. Bradley oli hyvä, minulle aivan vuoden yllättäjä kun odotin niin vähän ko. kirjalta lapsikertojan vuoksi. :) Minullakin on tarkoitus *taas* lukea enemmän omasta hyllystä, mutta saapa nähdä miten käy. En edes viitsi asettaa tarkkaa tavoitetta montako pitäisi lukea omia kun niille tavoitteille tuppaa käymään heikosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas heti kannet nähtyäni tiesin pitäväni kirjasta :) Ainainen tavoite tuntuu olevan tuo omasta hyllystä lukeminen, mutta en minäkään mitään paineita ja stressiä siitä aio ottaa, kaikki aikanaan :) Ja pitäähän sitä kirjastojenkin toimintaa tukea ;)

      Poista
  3. Ehdottomasti hienoimmin toteutettu yhteenveto mitä olen nähnyt! Sinä se jaksat :)

    173 kirjaa on tosi suuri saldo, vautsi :) Miten sitä jotkut osaavatkin järjestää tuntinsa ja päivänsä, että ehtii lukea noin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni!

      Viime vuosi olikin aika leppoisa, että saa nähdä miten tänä vuonna käy :)

      Poista
  4. Hienot tilastot! Ihailen vaivannäköäsi noiden graafiikoiden kanssa. Norweigan Wood pitäisi minun viimeinkin lukea, Shakespearea samoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä aina vaan innostuu noita graafeja tekemään :) Suosittelen kyllä molempia, Norwegian Woodia ja Shakespearea. Shakespearenkin lukeminen sujuu yllättävän nopsaan, kun pääsee vain tyylistä kiinni, todella hienoja näytelmiä!

      Poista
  5. Noin niin kuin kirja joka toinen päivä - huh heijaa!
    Ensi vuoden tilastoihin voisit lisätä myös luettujen sivujen määrät - sehän olisi varsin eksaktia tietoa...???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä juu, mutta kohtalaisen suuri osuus on kuvakirjoilla ja sarjakuvilla, joten sivuja ei niin kauheasti varmaan loppujen lopuksi tule.
      Sivujen määrän lisäämistä mietinkin, mutta sen laskeminen pitäisi aloittaa jo vuoden alusta, nimittäin näin jälkeenpäin on niitä mahdotonta laskea ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...