Blogistania-ehdokkaani 2015

Lyhyesti ja ytimekkäästi:

Blogistanian Finlandia 

(http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi)

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla (3p)

Anneli Kanto: Pyöveli (2p)

Laura Lindstedt: Oneiron (1p)

Blogistanian Globalia 

(http://plaza.fi/lukeminen/blogit/kirjallisena-minna/)

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (3p)

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (2p)

Blake Crouch: Wayward Pines: Ei pakotietä (1p)

Blogistanian Kuopus  

(http://luetaankotama.blogspot.fi)

Shaun Tan: Etäisten kaupunkien asioita (3p)

Anu Holopainen: Ihon alaiset (2p)

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu (1p)

Tulokset äänestyksestä julkaistaan emäntäblogeissa huomenna klo 10, joten kauaa ei tarvitse enää odottaa. Jännittävää!

P. L. Travers - Maija Poppanen

"Jos haluat löytää Kirsikkatien, kysy 
kadunkulmassa seisovalta poliisilta."

kirjan alku

Maija Poppanen on itselleni tuttu lähinnä elokuvan muodossa, jossa näyttelee ihana Julie Andrews - tai sitten voi olla, että muistijälkeni ei yllä tarpeeksi kauas. Kyllä sitä tuli muutaman kerran lapsena hoettua supercalifragilisticexpialidocious-litaniaa. Yritin muuten aluksi kirjoittaa tuon ulkomuistista, mutta loppuosa ei ihan oikein mennyt... Pitkän toipilasolonsa aikana P. L. Travers viihdytti itseään Maija Poppanen -tarinoilla, jonka hahmoon hän sai inspiraation perheen eräältä kotiapulaiselta, joka omisti sateenvarjon, jonka kädensija oli papukaijanpään muotoinen.

Maija Poppasen sinisissä silmissä on pistävä katse. Hiukset hän on kammannut kireälle nutturalle. Hän on ankara ja itserakas, vanhanaikainen, kerrassaan pikkumainen lastenhoitaja. Kuinka kukaan voisi hänestä pitää - ja kuitenkin monet suorastaan rakastavat häntä. Sillä Maija Poppanen on haltijatar. Hänen mukanaan elämään tulee jännitystä ja hohtoa. Maija Poppanen tulla tupsahtaa Kirsikkatielle itätuulen matkassa ja leijannarussa vaappuen. Ja yhtä yllättäen hän poistuu länsituulen mukana tai karusellin pyörteisiin: sininen takki, iso kangaslaukku ja sateensuoja häipyvät näkyvistä kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Takakansi

Miljöö on mitä tavallisin 1930-luvun Lontoo, mutta Maija Poppanen kanssa koetut asiat ovat kaikkea muuta kuin tavallisia. Näistä ihmeellisyyksistä kirja muodostuu, eikä siinä ole yhtä kantavaa juonta, joka veisi kirjaa eteenpäin. Maija Poppanen pitää Banksin perheen lapset, Janen, Michaelin, Johnin ja Barbaran, tiukassa kurissa, vaikka suoranaisesti hän ei mikään tiukkapipo ole - tai no ehkä vähän. Elokuvasta tuttu hento lastenhoitaja on kaukana kirjan ulkonäöstaan huolehtivasta ja kuivakastakin Maija Poppasesta. Olin yllättynyt, ettei Maija Poppasta oltu luotu alunperinkin rakastettavaksi hahmoksi, vaan hän oli noinkin jämerä täti.

Mary Shepardin kuvitus Maija Poppaseen

PS. Sopivasti sattui, että Teemalta tulee tänään klo 21 ohjelma Maija Poppasen synnystä.

_______

P. L. Travers - Maija Poppanen

(Mary Poppins, 1934)

WSOY, 1982
Kuvittanut: Mary Shepard

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteen loppu

Ensimmäinen koskaan järjestämäni lukuhaaste päättyy huomenna. Suurimmaksi osaksi tuli tietysti Christien dekkareita luettua, näköjään varsinkin Poirotin seikkailuista, mutta muuten - niin kuin ajatus alunperin olikin - luin monipuolisesti myös pikkaisen kaikkea muutakin.


LUETUT

Mary Westmacott -salanimellä kirjoitetut
Yksinäinen kevät

Poirot -tarinat
Vaarallinen talo
Simeon Leen testamentti (+elokuva)
Neiti Lemon erehtyy
Murha Mesopotamiassa
Viisi pientä possua (+elokuva)
Kohtalokas viikonloppu
Vuoksi ja luode
Esirippu

Marple -tarinat
Ruumis kirjastossa
Neiti Marplen viimeinen juttu

Tommy ja Tuppence -tarinat
Rikos yhdistää

Muut dekkarit
Askel tyhjyyteen

Sarjakuvat
Francois Riviere - Death on the Nile 

Muut
Agatha Christie - Vanha hyvä aikani
David Suchet - Hercule Poirot ja minä
Jared Cade - Agatha Christie katoaa


Ensi viikolla palailen haastekoonnin parissa.

Hyvästit Marplelle ja Poirot'lle

Aika pistää pakettiin viimeisetkin Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteeseen luetut kirjat ja ihan tarkoituksella ne ovat viimeiset murhamamman kirjoittamat kirjat, jossa neiti Marple ja Hercule Poirot esiintyvät. Toisen loppu tosin on traagisempi - ja lopullisempi. Mutta palatkaamme siihen hieman myöhemmin. Lopullisia hyvästejä en kuitenkaan näille rakkaille henkilöille sano, sillä vielä on jonkin verran Christien dekkareita lukematta.

Neiti Marplen viimeinen juttu
Uudesta Seelannista Englantiin tullut Gwenda etsii ostettavaksi taloa, joka hänen olisi tarkoitus löytää ennen aviomiehen Englantiin tuloa. Täydellinen talo löytyy, mutta oudot tuntemukset eivät jätä Gwendaa rauhaan. Portaikosta katsoessaan hän näkee näkynä ruumiin eteisessä ja muut kummalliset tapahtumat askarruttavat. Tapahtumia ei enää voi sattumuksiksi kutsua. Gwenda tapaa neiti Marplen, joka sotkeutuu tapansa mukaan juttuun.

Muistan hyvin tämän romaanin pohjalta tehdyn tv-version ja eroa niiden välillä on hurjan paljon. Elokuvassa mukana ollut sirkusväki puuttuu kokonaan, joka jollain tapaa koitui kirjan kohtaloksi. Henkilöitä oli vähän ja syylliseksi sopivia vielä vähemmän, joten murhaaja oli hyvin helppo arvata, jos yhtään tietää dekkarien kirjoittamisen "sääntöjä". Neiti Marple on kirjassa enemmänkin taustajoukoissa, kun suurimman osan tutkimuksista tekevät Gwenda ja hänen aviomiehensä Giles. Vaikka kyseessä on dramaattisesti Neiti Marplen viimeinen juttu, ei kirja onneksi lopu huonoissa tunnelmissa, se on samankaltainen kuin muutkin Marplet.


Esirippu
Hercule Poirot ja kapteeni Hastings palaavat ensimmäisen kirjan (Stylesin tapaus) miljööseen, mutta aika on tehnyt tehtävänsä: Poirotin olemus on kuihtunut, mutta mieli sen sijaan yhtä terävä kuin aina ennenkin. Poirot paljastaan Hastingsille, että yksi kartanoon kokoontuneesta kirjavasta porukasta on murhaaja, joka on päässyt pälkähästä kolmessa murhatapauksessa ja luvassa on vielä ainakin yksi uusi murha.

Tarinan kertojana toimii Hastings. Oli se vaan niin koskettavaa, kun Hastings pitkästä aikaa tapaa Poirotin ja näkee niveltulehduksista kärsivän ystävänsä pyörätuolissa. Esirippu on herättänyt monenlaisia tunteita lukijoissa, mutta Poirot-faneille se on ennen kaikkea  surullista luettavaa. Loppu on todella yllättävä ja erikoinen, enkä oikeasti osaa edes sanoa pidinkö loppujen lopuksi kirjasta. Ei ihme, että lukijat ovat ristiriitaisissa tunnelmissa. Tai ainakin itse olen. Christie ei halunnut samaa kohtaloa Poirotille kuin Sherlock Holmesille kävi aikoinaan, joten loppu on sinänsä ihan perusteltu. Agatha Christien tuotantoon tutustumattoman ei kannata Esiripusta aloittaa.

Huh. Näissä tunnelmissa päätän oman matkani Agatha Christie 125 vuotta - lukuhaasteen parissa. Ja muistakaahan linkittää oma matkanne tänne viimeistään 10.1! Koontipostauksen koitan väsätä sitten seuraavalla viikolla.

_______

Agatha Christie - Neiti Marplen viimeinen juttu

(Sleeping Murder, 1976)

SSKK, 1977

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Agatha Christie - Esirippu

(Curtain - Poirot's last case, 1975)

SSKK, 1976

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani:
Askel tyhjyyteen
Vuoksi ja luode
Kohtalokas viikonloppu
Viisi pientä possua (+elokuva)
Murha Mesopotamiassa (+elokuva)
Rikos yhdistää
Neiti Lemon erehtyy
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Alkuvuoden 2016 uutuudet

On taas tullut aika katsella kustantamoiden kevään kirjakatalogeja ja bongailla mielenkiintoisia teoksia. Tällä hetkellä oman hyllyn kirjojen lukeminen -projekti edistyy todella hyvin, mutta hiipuu varmasti siinä vaiheessa, kun noita uutuuksia alkaa minulle satelemaan - joskin pikalainoista niitä bongailen.

Tämänhetkinen listani (täydentyy arvoisien bloggaajakollegoiden postatessa muista mielenkiintoisista uutuuksista):

Dolores Redondo: Luualttari (1/2016, Gummerus)
"Baskimaan murhat -sarjan toinen osa"
Ida Simons: Tyhmä neitsyt (1/2016, Gummerus)
"1920-30-luvun juutalaisyhteisöihin sijoittuva nuoren tytön kasvukertomus"
Sadie Jones: Kotiinpaluu (1/2016, Otava)
"-- romaani perheistä, joissa kulissit merkitsevät enemmän kuin inhimillisyys"
Liane Moriarty: Nainen joka unohti (1/2016, Wsoy)
"Älykästä, hauskaa viihdyttävää"
Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki (1/2016, Tammi)
"Mystisen menestystrilogian päätösosa"
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (1/2016, Gummerus)
"Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä?"

Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (2/2016, Gummerus)
"Ada Gootista kertovan sarjan toinen osa"
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä (2/2016, Bazar)
"Flavia de Luce -dekkarisarjan neljäs osa!"
Sarah Winman: Merenneidon vuosi (2/2016, Tammi)
"Lohdullinen rakkaudesta, kertomus merestä ja pitkästä elämästä"
David Buchovny: Pyhä lehmä (2/2016, Like)
"populaarikulttuuriviittauksia viljelevä aikuisten satu"

Elif Shafak: Valkoinen elefantti (3/2016, Gummerus)
"-- monikerroksinen historiallinen romaani"
Tiina Raevaara: Korppinaiset (3/2016, Like)
"Ei rakkaus koskaan kuole, ei edes surmaamalla"

Oikkonen & Raevaara: Ihon alla (4/2016, Gummerus)
"Lääketieteellinen jännitystarina"
Jenny Rogneby: Leona - Kortit on jaettu (4/2016, Bazar)
"Dekkari epätavallisesta rikostutkijasta"
Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (4/2016, Wsoy)
"vuoristokylän synkkä salaisuus"
Russell Brand: Hamelnin pillipiipari (4/2016, Art House/Jalava/Tietosanoma)
"Hamelnin kylä päivitettynä nykyaikaan"

John Irving: Ihmeiden tie (5/2016, Tammi)
"Maagista realismia ja hysteeristä kiihtymystä"
Agatha Christie: Pienet harmaat aivosolut - Poirotin parhaat mietelauseet (5/2016, Wsoy)
"Maailma kuuluisan salapoliisin silmin"

Anthony Doerr: Davidin uni (6/2016, Wsoy)
"-- tarina miehestä, joka yrittää paeta kohtaloaan pelastaakseen perheensä"
Lars Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IX (6/2016, Wsoy)
"Taas tapahtuu Muumilaaksossa!"

Uutuuslista on jälleen pitkä, mutta ajan kanssa sitten katsotaan mikä milläkin hetkellä kiinnostaa ja jos jotain viime vuodesta opin, niin lista tulee siis aivan sataprosenttisella varmuudella täydentymään.

Eniten odotan ehdottomasti John Irvingin Ihmeiden tietä! Muita mielenkiintoisia ovat: Tiina Raevaaran Korppinaiset, Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä, Dolores Rodondon Luualttari ja Liane Moriartyn Nainen, joka unohti. Kaikki edellämainitut ovat uskoakseni takuuvarmaa viihdettä.

Jared Cade - Agatha Christie katoaa

"Ahdinkoon ajettu nainen katosi mystisesti kotoaan 
eteläenlantilaisesta Berkshiresta 3. joulukuuta 1926."

kirjan alku

Jäi hieman tyytymätön olo Agatha Christien omaelämäkerran kanssa, joten päätin tarttua hyllyni toiseen kirjaa, joka esittelee myös Agathan elämää painopisteenä murhamamman salaperäinen katoaminen 11 päivän ajan.

Agatha Christie katoaa -kirjan kautta Agathan elämästä saa rankemman kuvan, niin paljon kaikkea hän on jättänyt kertomatta omassa kirjassaan. Tässä kirjassa Agathan omaelämäkertaa kutsutaankin osuvasti "mukavien muistojen kollaasiksi". Kirja paljastaa Agathan elämän alamäet, mm. sen kuinka huonosti ensimmäisen aviomiehen Archien kanssa meni. Yksi syy heidän eroonsa oli se, ettei Archie kestänyt vaimonsa menestystä, vaikka olikin alunperin kannustanut häntä kirjoittamaan. Agatha ei antanut miehensä käyttää kirjoista saatuja palkkiorahoja, vaan osti niillä mm. äidilleen talon. Archie aiheutti myös riitoja sanomalla, että Agathan olisi pitänyt laihduttaa.

Toisen aviomiehen, Maxin, kanssa ei paljon paremmin käynyt, sillä miehellä oli avioliiton aikana irtosuhteita ja eräs heistä pysyikin monien kymmenien vuosien ajan osana Agathankin elämää. On siinäkin ollut kestäminen. Tuo suhde osui Agathaan kipeästi ja hän halusi uskoa, että Max rakastaa häntä vielä, mutta Caden mukaan Maxin motiivina jatkaa suhdetta oli enemminkin Agathan rahat. Hän ei voisi ylläpitää tottumaansa elämäntyyliä muuten.

Etsinnöistä on hyvin laajamittaiset sepostukset, mutta paljon kiinnostavammaksi aiheeksi nousee Mary Westmacott -salanimellä kirjoitettujen romaanien aihepiirien liittyminen Agathan omaan elämään. Hän tunsi vastenmielisyyttä melua ja väkijoukkoja kohtaan, joita joutui katoamisensa jälkeen sietämään. "--Agatha jakoi tuttavansa kahteen ryhmään: mukavat kuuluivat Uskollisten koirien ritarikuntaan ja inhottavat Petollisten rottien ritarikuntaan."

Agatha Christie katoaa on kiinnostava teos täydentämään hänen omaa elämäkertaansa, sillä nuo molemmat luettuina saa mukavan laajamittaisen käsityksen murhamamman elämästä.

_______

Jared Cade - Agatha Christie katoaa

(Agatha Christie And the Eleven Missing Days, 1998)

Loisto, 2008
Kannen suunnittelu: Markus Frey
Kannen kuva: SKOY 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Agatha Christie - Vanha hyvä aikani

Sarah Lark - Valkoisen pilven maa

"Christchurchin anglikaaninen seurakunta Uudessa-Seelannissa etsii kunniallisia, taloudenpidon ja lastenhoidon hallitsevia nuoria naisia, joita kiinnostaa astua kristilliseen avioliittoon seurakuntamme hyvämaineisten, vakavaraisten jäsenien kansssa."

kirjan alku

Odotukset eivät tällä kertaa kohdanneet aivan todellisuuden kanssa, sillä olin ajatellut pääseväni lukemaan jotakin Isabel Allenden kirjojen kaltaista; voimakasta sukuromaania, suuria tunteita, historiaa... Vastassa oli kuitenkin romantiikkapainotteinen, ei niin vakavasti otettava, teos, jonka hyvät ainekset valuivat suotta hukkaan.

Varaton kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa Uuden-Seelannin kunnialliset naimattomat miehet etsivät vaimoa. Kirjeen perusteella herrasmieheltä vaikuttava viljelijä lähettää vastauksen Helenin kirjeeseen, ja matka uuteen maahan alkaa näyttää hienolta mahdollisuudelta.

Samaan aikaan kaunis ja uskalias Gwyneira Silkham, rikkaan lampaankasvattajan tytär, on hävitty uhkapelissä vaimoksi uusseelantilaisen lammasparonin pojalle. Gwyn on innoissaan päästessään karkaamaan ennalta-arvatusta tulevaisuudesta tuntemattomaan maahan.
 

Helen ja Gwyn ystävystyvät pitkällä laivamatkalla kohti Uutta-Seelantia. Kun uudet aviomiehet osoittautuvat perillä täysin erilaisiksi kuin kirjeet tai Gwynin isän puheet antoivat ymmärtää, on ystävyys ainoa pysyvä asia uudessa kotimaassa. Takakansi 

 

Imelyys ja liian selvä viihdepainotteisuus saivat minut vierastamaan Valkoisen pilven maata, enkä pidä yhtään jos kirjan juoni kulkee liian selvästi sille viitoitettua tietä. Yllätykset ovat elämän suola. Alussa mainitsemilla 'hyvillä aineksilla' viittasin kirjan muihin elementteihin, eritoten siirtomaa-aikaan ja Uuteen Seelantiin, jotka olisivat voineet olla hyvinkin kiinnostavia aiheita, jos niihin oltaisiin enemmän paneuduttu. Maorien ja tilallisten vastakkainasettelua kaipaisi lisää, mutta huomatkaa, että tämä on vasta sarjan ensimmäinen osa, joten massiivinen sukuromaani tästä pakosti kehkeytyy ja se tulee kattamaan varmasti pitkän ajan, sillä jo Valkoisen pilven maassa ehtii kulua monia, monia, monia vuosia.

Kirjan paksuutta ei kannata säikähtää, sillä se on nopea lukea helppolukuisuutensa ansiosta, eikä siitä tule liian synkkää luettavaa missään vaiheessa. Kansi on kyllä ehdottoman näyttävä ja herkkä.

_______

Sarah Lark - Valkoisen pilven maa

(Im Land der weiben Wolke, 2007)

Bazar, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★