Wislawa Szymborska - Ihmisiä sillalla

Ihmisiä sillalla - Wislawa Szymborska

(1957-2003)

WSOY,2006
Päällys: Marjaana Virta

Kirjastosta lainattu

"Tällainen on uneni loppukokeista:
ikkunalla istuu kaksi apinaa kahlittuna ketjuihin,
ulkona lentelee taivas
ja meri ui.

Ihmiskunnan historia, surullinen kuulustelu.
Änkytän ja takeltelen.

Toinen apina kuuntelee virnuillen,
toinen muka torkkuu
mutta kun kysymystä seuraa hiljaisuus,
antaa se vinkin
kalistaen hiljaa ketjua." 

ensimmäinen runo

Wislawa Szymborska sai Nobelin palkinnon vuonna 1996. Juuri sen takia tähän runoteokseen tartuin. Ja onneksi näin.

Runot aiheuttavat aivoissani mielikuvan oudoista lauseista ja etäisistä tarinoista, joita ei yleensä ymmärrä. Szymborskan runot olivat kuitenkin hyvin tätä päivää ja selkokielellä kirjoitettuja. Uusimmat runot olivat kaikista helpoiten lähestyttäviä, eikä mitään kauheita päättömiä sanaläjiä. Pidin kovasti runoista Vaatteet, Terroristi, hän katsoo, Kirjoittamisen ilo ja Syyskuun 11. päivän valokuva.

Tämä hieman vähensi runokammoani, mutta katsotaan...

Tähtiä: ★★★

"-- Kirjoittamisen ilo.
Ikuistamisen mahdollisuus.
Kuolevaisen käden kosto."

Joseph Brodsky - Veden peili

Veden peili - Joseph Brodsky

(Watermark, 1992)

Tammi, 1994
Kirjastosta

"Monta kuunkiertoa sitten dollari oli 670 liiraa ja minä olin kolmenkymmenenkahden." 

kirjan ensimmäinen lause

Kirjan kirjoittaja oli venäläis-amerikkainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1987. Kirja löytyi otsikon "esseitä" alta ja se on kirja Italiasta. Oodi Italialle suorastaan. Kirja kertoo kirjailijan kokemuksista Venetsiasta, jossa hän kävi aina uudelleen ja uudelleen. Brodskyn omasta elämästä myös.

Nopealukuinenhan tämä oli (no, sivujakin oli vain päälle sata), sillä kirja muodostui pienistä kokonaisuuksista, joita oli helppo ahmia. Illallakin vain ajatteli väsymyksen iskiessä, että luen vielä tämän... ja tämän... ja... Ja sinne oli puolet kirjasta mennyt. Filosofinenkin tämä oli, sillä pohdintaa löytyy valosta ja pimeydestä, menneisyydestä ja nykyhytkestä, elämästä ja kuolemasta. Mutta sopivan kevyttä ja ymmärrettävää - muuten olisivat tähdet ropisseet alaspäin reilusti... Sopivassa määrin oli huomioita Venetsian arkkitehtuurista, taiteesta ja ilmapiiristä, sillä tekstien väleihin kirjailija oli ujuttanut juttuja omasta elämästään. Välillä luulinkin lukevani mielenkiintoista romaania, kunnes hypättiin taas leijonaveistoksiin tai gondoleihin.

Joitain noista tekstipätkistä voisi ihan hyvin ottaa mukaan johonkin romaaniin, niin eläväisiä ja hyvin kuvaavia ne olivat. "Auringonlaskun aikaan kaikki kaupungit näyttävät ihmeen ihanilta, mutta jotkut näyttävät ihanammilta kuin muut. Reliefit muuttuvat sulokkaammiksi, pylväät pyöreämmäksi, kapiteelit kiehkuraisemmiksi, karniisit tomerammaksi, torninhuiput tuimemmiksi, syvennykset syvemmiksi, opetuslapset poimukkaammiksi, enkelit leijuviksi." Itse olen haikaillut Italiasta nimenomaan kesällä, mutta kumma kyllä, kirjailija ylisti talvea. Turistirysät eivat silloin tietenkään ole yhtä pahat, mutta olisihan siellä kesällä ihana käydä.

Mieleni halajaa mennä Italiaan gondolilla ajelemaan.
Lopuksi piti käydä vielä fiilistelemässä kuvia Venetsiasta kuvahaun kautta :)

Tähtiä: ★★½

Heinrich Mann - Sininen enkeli

Sininen enkeli - Heinrich Mann

(Professor Unrat, 1905)

Karisto, 1981
Kuvat elokuvasta Sininen enkeli (1930)

Omasta hyllystä

"Koska hänen nimensä oli Raat, koko koulu nimitti häntä 
Unratiksi (unrat (saks.) = saasta, lika, törky)." 

kirjan ensimmäinen lause

Enää en edes jaksa muistaa miten satuin kiinnostumaan kirjasta, mutta Heinrich Mann on siis vuoden 1929 Nobel-voittaja Thomas Mannin isoveli. Kirjassa ei edes ollut kansilehtiä, joten neuvokkaana ihmisenä printtasin siihen sellaiset. Kätevää.

"Lehtori Raat on saanut oppilailtaan vähemmän imartelevan lisänimen Raat. Lehtori on pesunkestävä ihmisvihaaja, joka suorastaan nauttii saadessaan oppilaan kiinni nimittelystä ja voidessaan rankaista tätä. Hän hautoo myrkyllisiä ajatuksia kaikista kanssaihmisistä kunnes joutuu kauniin kapakkatanssijatar Rosan pauloihin. Unrat menee rakkaudessakin äärimmäisyyteen ja kohottaa Rosan niin korkealle korokkeelle, etteivät seuraukset voi olla muuta kuin onnettomia."

Kerrassaan rasittava pähenkilö, jonka pystyn hyvin kuvittelemaan: hieman tukeva, parrakas ikäloppu, joka on katkera oman elämänsä mitättömyydestä. Siksi näkee vain pahaa muissa ihmisissä ja muistaa vain ja ainoastaan heidän pilkantekonsa koskien itseään, vaikka tapahtuneesta olisikin kymmeniä vuosia. Unrat on kyllä painajaisten opettaja. Tuskin ikinä hymyileekään, paitsi ehkä sisäisesti, kun saa marssittaa tuhman oppilaan komeroon. Se taisi hänen mielestään olla maailmanparannusta. "Siinä oli kaikki - ja Unrat tajusi äkkiä värähtäen: tämän oppilaan erottaminen, yhteiskunnan varjeleminen tältä tartunta-aineelta - se olisi paljon tärkeämpää kuin yksinkertaisen von Ertzumin karkottaminen."

Kunnon ihmisvihaaja. Hänestä tuli muuten mieleen Charles Dickensin Saiturin joulu -kirjan hahmo Ebenezer Scrooge. Molemmat eli omassa synkässä maailmassaan. Unrat vihasi omia oppilaitaan ja kaikkein eniten oppilas Lohmania, ihan vain sen takia, että tämä ei nimitellyt Unratia. Pojalla täytyi siis olla vielä pahemmat asiat mielessä. Herranen aika mikä logiikka. Ei ihme, että Unrat vaikutti kireältä ja tyytymättömältä. Pieni positiivinen ajattelu ei olisi ollut pahitteeksi hänellekään.

Scroogen kokemaa "valaistusta" ei Unrat kuitenkaan tainnut saada. Hän, Monte Criston kreivin tapaan, ajautui kostontielle ja kyllähän se hetken ajan voi näennäistä tyydytystä tuoda, mutta kaikki me tiedämme, että ei siinä hyvin voi käydä... (Kylläpäs nyt löytyi paljon vertailukohtia muuhun kirjallisuuteen :o)

Romaanin ainuita naisia oli Unratin ihastus, kapakkatanssijatar Rosa. Hänestä jäi hyvin pinnallinen kuva ja mikä niissä kauniissa, vähäpukeisissa naisissa viehättää, kun kaikki miehen kuolaavat aina saman perään? Kaunis hän varmaan oli (ainakin kirjan kuvailun mukaan) ja ehkä sanavalmis, mutta muuta ei irronnut. Miehet on niin sokeita, eiköhän se ole jo tullut selväksi. Taitaa tuossa kirjassa olla mainittu kaksi muutakin naista noin ohimennen, mutta muuten meno on hyvin miesvoittoista - ja sen huomaa.

Tutustumisen arvoinen kirja ja tätä kirjaa ei muista kirjablogeista löytynyt.

Tähtiä: ★★½

Kirppislöytöjä

Kävin tässä muutama päivä sitten pitkästä aikaa (viimeksi ehkä kuukausi sitten ;) ) parilla kirpputorilla (kierrätyskeskus, fida...) ja uskomatonta kyllä, ostin vain kolme kirjaa.

Mukaan lähti:

• Alice Munro - Kerjäläistyttö 
• Lois Lowry - Minä Anastasia 
• Chuck Palahniuk - Fight Club

Noista olen ainoastaan lukenut Minä Anastasia -kirjan.
Kerjäläistytöstä olen lukenut paljon kehuja.
Fight Clubin katsoin äskettäin elokuvana ja se oli sen verran hämmentävä, joten tuo kirja voisi vähän valaista joitakin seikkoja. Hope so.

Hintaa kirjoilla oli yhteensä vähän alle 6€.

Dodie Smith - Satayksi dalmatiankoiraa

Satayksi dalmatiankoiraa - Dodie Smith

(The Hundred and One Dalmatians, 1956)

Otava, 1966
Kuvittaneet: Janet ja Anne Grahame-Johnstone

Kirjastosta lainattu

"Lontoossa asui tässä aivan äskettäin kaksi nuorta dalmatiankoiraa, Pongo ja Missis Pongo ja ne olivat naimisissa keskenään (naimisiinmenonsa jälkeen oli Missis alkanut käyttää Pongon nimeä sukunimenään, mutta useimmat ihmiset nimittivät sitä yhä vain Missikseksi." 

kirjan ensimmäinen lause

Aihe on tullut tutuksi pienenä nähdyn piirretyn ansiosta ja nyt törmäsin sitten tähän kirjaan, jonka olemassa olosta en edes tiennyt. Pienenä olisin rakastunut kirjaan ja ihme - nytkin upposin heti tarinaan. Kieli vei mukanaan, oli seikkailua, pinteitä, vaarallisia tilanteita, mutta kaikki kääntyi hyväksi kunnon lastenkirjojen tavoin. Ihastuttavasti oli tosiaan asiat ilmaistu ja mieleen tuli sadan vuoden takainen sateinen Englanti. "Tytöistä suloisin oli se pieni pentu jonka herra Dearly oli herättänyt henkiin mutta se oli hyvin pieni ja heiveröinen. Kun sikaemo saa paljon porsaita, sanotaan pienintä ja heikointa possua Pahnan Pohjimmaiseksi. Herra Dearly muisti tämän - ja alkoi nimittää pikkupentua Possuliksi - ja se saattaa olla hyvinkin mukava nimi kun se lausutaan hellästi." Suloista.

Huvittaa kirjassa oli ihmisten ja koirien päinvastaiset ajattelutavat; siinä missä ihmiset ajattelivat koirien olevan heidän lemmikkejään, niin koirat ajattelivat sanoin ihmisistä. Koirat ymmärsivät myös jonkin verran ihmisten puhetta, mutta Pongon ja Missiksen omistajat eivät ymmärtäneet koiriensa viesteistä juuri mitään.

Kirjassa ärsytti se, että mitään nimiä ei ollut oikeen suomennettu PAITSI Cruella de Vil, joka taipui niinkin hienoon muotoon kuin Julmia de Vil. Siis ei näin. Samantien olisivat laittaneet nimeksi Julmia pa Holainen. Heh-hee - olinpas vitsikäs... Alkuperäisillä nimillä olisi pärjätty ihan hyvin, sillä todella tyhmältä kuulostaa - ja näyttää - nimi Julmia. Sinne meni sen naisen uskottavuus. Vaikka kyllä se naikkonen aika kauheita puhui. Ennenkin olen vähän hätkähtänyt joidenkin lastenkirjojen hurjaa kieltä, varsinkin vähän vanhempien. En tiedä miten nykypäivänä menisi läpi nuo kohdat? Oz-maan taikurissa taisi ainakin olla jotain kauheita juttuja noidan pään irti leikkaamisesta. Mutta tässä yksi esimerkkikohta dalmatialaiskirjasta: "Kuulkaa nyt", sanoi Julmia de Vil. "Minusta on ihan samantekevää miten te tapatte nuo pienet pedot. Hirttäkää ne, tukehduttakaa ne, heittäkää katolta maahan - johan nyt on ihme, onhan olemassa niin monta aivan ihanaa tapaa tappaa. --" s.122. Ja tuo oli siis vain yksi esimerkki monista. No eipähän kirjailija ainakaan kirjoita liian ruusuisesti tai naiviisti.

Kuvat toivat myös oman lisänsä tarinaan. Minulla oli jo tosin mielessä 101 dalmatialaista Disneyn piirrettynä. Lapsille ja lapsenmielisille oiva lukuvalinta. Muita arvosteluja en kirjablogeista löytänyt. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Tähtiä: ★★★★

Jacqueline Wilson - Queenie

Queenie - Jacqueline Wilson

(Queenie, 2013)

Doubleday, 2013
Illustrations: Nick Sharratt

Omasta hyllystä

"I lived with my nan." 

kirjan ensimmäinen lause

"Dear Nan,
It's been weeks and weeks since I arrived at Miltree and I don't like it here one little bit. The boy in the next bed is horrid and Nurse Patterson has really got it in for me. Thanks goodness I have my lovely Nurse Gabriel and Queenie, the beautiful hospital cat. She's my very best friend on the children's ward and she's curled up on my tummy right now, purring away.
   The doctors say my knee is mending, but it's hateful being stuck in bed all day. I do hope your cough is getting better too. Nan, I miss you so much. But maybe we'll both be well again in time to go to the Coronation...
Lots and lots of love
Your Elsie
xxxxxx"

Alkuvuoden Lontoon-reissulla oli pakko käydä ostamassa itselleni pari Wilsonin uutuskirjaa. Kirjakauppa kun oli aivan lairuri 9 3/4 vieressä, jossa tuli yritettyä päästä Potter-maahan ;)

Eletään vuotta 1953, jolloin Elizabethia ollaan kruunaamassa Englannin kuningattareksi. Elsie Kettle ei malta odottaa pääsevänsä isoäitinsä kanssa kruunajaisiin. Mutta sitten he molemmat sairastuvat tuberkuloosiin ja Elsie viedään lastensairaalaan. Kaukana isoäidistä ja äidin vähäisten vierailujen lisäksi Elsien on vaikea sopeutua sairaalan tiukkoihin sääntöihin ja jatkuvaan vuoteessa makaamiseen. Iltaisin valojen jo sammuessa hän kertoo toisille sairaalan lapsille mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Ja ensimmäistä kertaa elämässään häntä ympäröivät todelliset ystävät - sekä sairaalan valkoinen kissa, Queenie.

Wilson kirjoittaa kirjoissaan rankoista aiheista, mutta silti lukeminen on kaikkea muuta kuin raskasta, sillä kirjailijan tyyli on kepeä ja hauskakin. Näin isompana kirjan rivien välistä huomaa kaikenlaista, mikä lapsena jäi varmasti huomaamatta tai ymmärtämättä. Silloin ei tarvinnutkaan vielä ymmärtää sellaisia juttuja. Välillä asiat näyttivät hyvinkin synkiltä, mutta lasten- ja nuortenkirjojen tapaan kaikki päättyy kuitenkin hyvin.

Kirjailijan päähenkilöissä on huomatttavan paljon samankaltaisia piirteitä: he sepittävät yleensä mielikuvituksellisia tarinoita, piirtävät tai ovat muuten luovia ja tulevat yleensä rikkinäisestä kodista. Myös kirjan sivuhenkilöt ovat ilahduttavan persoonallisia hekin. Elsien äiti oli varsinainen tapaus. Hän ei näyttänyt välittävän tyttärestään juurikaan, vaan keskittyi omaan yksityiselämäänsä. Onneksi Elsien elämässä oli sentään lempeä isoäiti, ettei lapsi-rukka jäänyt aivan vaille aikuisen rakkautta.

Kieli on helppoa, joten tämän lukeminen englanniksi ei ollut kovin vaikeaa tai takkuista. Suomeksi en ehkä kirjoja tule lukemaan, sillä tämä englanti sopii näihin niin paljon paremmin ja kuulostaa vakuuttavammalta.

Oli myös hieno huomata, etten ole vieläkään liian vanha näille kirjoille!

---> Kirjailijan kotisivut
Jacqueline Wilsonin värikkäisiin kotisivuihin kannattaa käydä tutustumassa.
---> Kuvittajan kotisivut
Sivuilla pääset mm. kurkistamaan kuvittajan työhuoneeseen.

Tähtiä: ★★★★★

Hyllyssä odottaa 

Longest Whale Song 

Jacky Daydream,

Candyfloss 

Four children and It

 

Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

Kolme muskettisoturia - Alexandre Dumas

(Les trois mousquetaires, 1844)

Karisto, 2004
Kuvitus: Maurice Leloir
Päällys: Markku Bussman

Omasta hyllystä

"Huhtikuun ensimmäisenä maanantaina vuonna 1625 näytti Meungin kauppala, Ruusuromaanin tekijän syntymäpaikka, joutuneen niin täydelliseen sekasortoon kuin hugenotit olisivat hyökänneen sinne tehdäkseen siitä uuden Rochellen." 

kirjan ensimmäinen lause

"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta." Kukapa nyt ei kolmea muskettisoturia tiedä - oli sitten kyse kirjasta tai elokuvasta. Nuori ja köyhä d'Artagnan tulee Parisiin värväytyäkseen muskettisoturiksi. Tohelo nuorukainen kuitenkin tulee vahingossa haastaneeksi heti ensitöikseen kolme muskettisoturia kaksintaisteluun: Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen. Ludvig XII:n, kardinaali Richelieun ja Itävallan Annan kuohuva aikakausi Ranskassa riitoineen ja juonitteluineen ajaa ystävyksiä mitä merkillisimpiin seikkailuihin. Muskettisoturit ovat aina valmiita puolustamaan kuningastaan ja kuningatartaan. Luvassa on juonittelua, kostoa, rakastumisia, kuolemaa, taisteluita, sotia ja juopottelua.

Ajattelin muskettisoturit niin kauhean ylväksi ja kunniallisiksi, mutta he osoittautuivat aika tympeiksi hahmoiksi. Minulle kun on tärkeää, että löydän romaanista, edes jonkun pidettävän hahmon. Tyypit oli aikalailla pöyhkeilijöitä tai muuten vaan mitäänsanomattomia - tai mitäänsanomattomia pöyhkeilijöitä. Luojalle kiitos Myladysta. Hänen vuokseen jaksoin jatkaa kirjaa ja sitten asiat alkoivatkin rullata!

Alku oli siis aika hankalaa ja epäuskoisena tuijotin romaanin selkämystä. Noin paljon vielä jäljellä! Luin kirjan kuitenkin suhteellisen nopeasti (verrattuna esim. David Copperfieldiin, joka lojui pöydälläni varmaan puolivuotta) ja varsinkin viimeiset 400 sivua meni kuin hujauksessa. Alun hankaluus johtui epäselvästä juonesta ja punaisen langan puuttumisesta, en oikein ymmärtänyt miten kaikki liittyi toisiinsa, jos edes liittyikään. Asioita vain tapahtui, mutta ne tuntuivat toisistaan irtonaisilta. Sitten puolessa välissä asiat ikään kuin nivoutuivat yhteen ja juoni alkoi hahmottua. Ihan innosuin kirjasta uudella tavalla. Tapahtumat veivät mukanaan ja rupesin ahmimaan kirjaa. Sääli, että se loppui niin nopeasti.

Kuten jo mainitsin niin Mylady oli selvästi kiinnostavin ja persoonallisin hahmo ja hänestä olisin voinut lukea lisää - itseasiassa koko kirja olisi ihan hyvin voinut kertoa hänestä. d'Artagnan sen sijaan oli kunnon kuumaverinen riidanhaastaja. No, eipä hänellä kauheasti ikääkään ollut. Ihmeen viisas kuitenkin, jos ajattelee lopun juonittelua ja tapahtumia. Itse muskettisoturit olivat jollain tapaa hyvin toistensakaltaisia, että heidät ajattelin ikään kuin yhdeksi yksiköksi. Olihan heillä tosin omat piirteensä ja rakkausseikkailunsa.

Romaani sisälsi myös hienoja piirrustuksia - hauskaa niissä oli se, että kirjassa parikymppiseksi mainittu d'Artagnan näytti vähintään nelikymppiseltä.

Kaipa se kirja silti elokuvaa parempi on. Molemmat kyllä loistavia tekeleitä. Ja kun puhun elokuvasta, niin tarkoitan vuoden 1993 filmatisointia - sitä ainoata ja oikeaa versiota :) Leffan käsikirjottaja on muuten tehnyt hyvää työtä, sillä kirjan perusteella järkevän ja ehyen juonen tekeminen ei varmastikaan ollut helppoa.

Tähtiä: ★★★★½

Herralta olen lukenut aikaisemmin Monte Criston kreivin, josta pidin kovati ja nyt hyllyssä odottaa vielä lukemattomana Dumas nuoremman Kamelianainen.