22.1.2016

Jo Nesbo - Verta lumella II: Lisää verta


"Mistähän tämä tarina pitäisi aloittaa?"
kirjan alku

Tunnustus: taidan olla vähän rakastunut. Jo Nesbon dekkareissa on sitä jotain, joka nostaa muuten hyvän dekkarin aivan uusiin sfääreihin. Kirjoitustyyli iskee ja hahmot ovat mitä sympaattisimpia vaikka yleensä kyse onkin palkkamurhaajista ja muista huumehörhöistä.

Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa. Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä. Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut. Ystävälliset kåsundilaiset auttavat Olofia majoittumaan ja asettumaan kylään.

Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksiantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohessa hallitsee Oslon huumekauppaa. Suvereenisti nyt, kun Daniel Hoffman on pysyvästi poissa kuvioista. Olof on Johnnyn kohde, Kalastajan etsimä mies, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asiainhoitajaa kohtaa.

Mutta punainen on myös rakkauden väri.

Ja kaikki on mahdollista. Takakansi

Ykkösosan kanssa Verta lumella II:lla on yhteistä vain Norja, huumeet ja pelottava Kalastaja. Näin kotisohvalla maatessa on turvallista sukeltaa julmaan alamaailmaan ja Olofin mukaan pakomatkalle, sillä mies tietää, että on vain ajan kysymys milloin Kalastaja löytää hänet ja välien selvittely voi alkaa. Valitessaan sattumanvaraisesti pysäkkinsä hän joutuu saamelaisten ja lestadiolaisten pariin harvaan asutulle seudulle. Yllätetyksi joutumisen pelon lisäksi Olof saa osakseen myös jotain paljon mukavampaa - ja yllättävää.

Tulossa on hyvät ajat, sillä näitä Verta lumella-kirjoja ennen en ole lukenut yhtään Nesboa. Lucky me. Olenkin jo koonnut listaa seuraavista kirjoista, joita Nesbolta ajattelin lukea kuten Isänsä poika, Kukkulan kuningas ja Lepakkomies.
_______

Jo Nesbo - Verta lumella II: Lisää verta
(Mere blod, 2015)
Johnny Kniga, 2015
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

Muita postauksiani:
Jo Nesbo - Verta lumella I

2 kommenttia:

  1. Nesboa olen kokeillut parin kirjan verran, mutta ne tuntuivat liian synkeiltä minulle, ja päähenkilölläkin oli hieman liikaa henk.koht. ongelmia minun makuuni. Sinänsä hassua, että tykkään kyllä yleensä noir-dekkareista. :) Sinulle olisi haaste blogissani: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2016/01/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus Nesboa kuitenkin päätät vielä kokeilla, niin suosittelen näitä Verta lumella -kirjoja! En kokenut niitä liian synkkinä ja päähenkilöt ovat olleet varsinaisia symppiksiä <3 Ja jotain sekin kertoo, että monet Nesbo-fanit eivät ole välttämättä tykänneet, koska nämä ovat olleen niin erilaisia miehen aikaisempaan tuotantoon verrattuna.
      Kiitos haasteesta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...