9.11.2015

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad 2-5


Ensimmäisen albumin lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, mutta nyt viimein pääsin lukemaan loputkin suomennetut albumit ja silkkaa nautintoahan se oli alusta loppuun. Vetävä juoni, kaunis piirrosjälki, persoonalliset hahmot... ei valittamista.

Mr. Blacksad on kovanaamainen yksityisetsivä, joka puolustaa oikeutta 1940-50 -lukujen Yhdysvalloissa. Yleensä hän saa toimeksiantona etsittäväkseen jonkun kadonneen henkilön tai sitten luvassa on kostoretki. Naisia tietysti komean kissan ympärillä myös pyörii. Kyse on ihan aikuisille suunnatuista sarjakuvista, sillä meno äityy tuon tuostakin väkivaltaiseksi ja albumit muistuttavatkin kovaksikeitetyn dekkarin ja film noirin sekoitusta.

Valkoinen valtakunta (#2)
Oppilas on kadonnut koulusta, mutta edes äiti ei ole tehnyt ilmoitusta kadonneesta lapsestaan, joten huolestunut opettaja pyytää Blacksad etsimään tytön. Samaan aikaan politiikan saralla kiehuu. Valkoinen rotu haluaa maailman valtiaaksi raivaamalla 'vähempiarvoiset' pois tieltää. On syntynyt vastakkainasettelu kahden voimakkaan jengin välillä. "Vastakkain ovat nuo haljut mielipuolet, jotka vannovat pohjoisnavan nimeen... ja "claws", joita yhdistää se, että ne ovat mustempia kuin persreikä."

Eräässä valkoisen rodun propagandatilaisuudessa Blacksad tapaa - jo toistamiseen - reportteri Weeklyn What's News'ista. Weekly on hieman tungetteleva ja rasittava tapaus, mutta oivallinen kumppani etsintätöitä ajatellen, joten he lyöttäytyvät kuin huomaamatta yhteen.

Kun on kyse politiikasta niin mukana on juonia, takinkääntöä ja salamyhkäisyyttä. Värimaailmaltaan albumi on aika väritön, hailakka seepiansävyinen, mutta viimeiset aukeamat ovat sitten vastapainona todella värikkään hehkuvia ja ne kuvaavatkin aikaa, jolloin kaikki hyvin. Alla olevista kuvista eron huomaa hyvin. Vangitsevia ruutuja.

Black Claws -jengi oivaltavasti alakulmasta kuvattuna

Lopun värikkäät ruudut



Punainen sielu (#3)
Blacksad ei ole tyytyväinen kehnosti palkattuun hommaansa henkivartijana ja velkojen perijänä ja kaipaa kipeästi muutosta masentavaan tilanteeseen. "Jäljellä oli vain kysymys, kumpi ehtisi ensin nollille, pankkitilini vai mielialani." Hän tapaa vanhan tuttunsa, atomienergian puolesta puhuja, Otto Liebberin, joka on Nobel-ehdokkaana. Tilanne hänen ympärillään on ailahteleva ja kateutta on ilmassa. Aika pian käy lukijalle selväksi, että Liebber halutaan tappaa ja Blacksad ryhtyy selvittämään kuka niin haluaa tehdä.


Hiljainen helvetti (#4)
Weekly on jälleen kuvioissa mukana nuuskimassa, josta pidin, sillä hauskana ja höpsönä hahmona hän onnistuu keventämään tunnelmaa, joka muuten aika raskas saattaa olla. Weekly tekee juttua lehteen bluesista ja päätyy maan suurimman vankilan pihalle, jonka asukkaista löytyy musiikkialan suuria nimiä. Vankilakierroksella häntä on opastamassa syöpää sairastava Faust, joka Weeklyn vinkistä pyytää Blacksadia etsimään kadonneen pianistin, joka muutama kuukausi sitten otti ja lähti jättämättä edes osoitetta.

Albumissa pääsemme myös toteamaan, että jopa Blacksad tarvitsee oman suojelusenkelinsä. Josta olisin tosin kuullut mielelläni lisää.

Kaikki uudet tuttavuudet eivät kovin miellyttäviä ole



Amarillo (#5)
Blacksad on etsimässä New Orleansista töitä, jotain helppo hommaa. Helppo homma osoittautuu komean auton kuskaamiseksi perille Tulsaan. Mutta eipä se niin helposti onnistu, kun auto matkalla varastetaan röyhkeästi. Alkaa takaa-ajo roistojen kiinniottamiseksi.

Ei ehkä vahvin kokonaisuus muihin verrattuna. Kyseisen albumin piirrostyyli näyttää omaan silmääni muuttuneen pehmeämpään ja ei-niin-terävään muotoon, joka alkuun häiritsi, mutta pääsin siitäkin jossain vaiheessa yli.


Minulle nämä ovat jo melkein enemmän kuin sarjakuvia: ne ovat kerta kaikkisen koukuttavia tarinoita, jossa sattuu ja tapahtuu. Väkivaltaviihteen ystävä en ole, mutta kyllä Guarnidon piirrosjälkeä katselisi vaikka kuinka kauan. Olen totaalinen fani. Albumit luin nautiskellen, mutta kuitenkin kaikki melkein putkeen, tai siis enemmänkin taktiikalla yksi päivässä. Ei näitä malta pidempään olla lukematta.
_______

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Valkoinen valtakunta
(Arctic-nation, 2003)
Arktinen banaani, 2007
Omasta hyllystä
Tähtiä:

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Punainen sielu
(Ame rouge, 2005)
Arktinen banaani, 2008
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Hiljainen helvetti
(L'Enfer, le Silence, 2010)
Arktinen banaani, 2010
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Amarillo
(Amarillo, 2013)
Egmont, 2013
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

7.11.2015

TBR-lista Mount Everestille

Pitkä matka edessä

On sitä ennenkin näitä TBR (To Be Read) -listoja kasattu, mutta sainkin innostuksen tehdä sen uudestaan, sillä edellinen projekti edistyy etanan vauhtia. Erona tuohon aikaisempaan listaan on se, että tähän ei saa enää koskea ja muutella kirjoja sekä aikaa lukea on vaivainen vuosi (!). Ammun varmaan itseäni tässä samalla jalkaan laittamalla listalle niin paljon paksuja kirjoja, mutta mutta, ne vaan ovat sellaisia mitkä haluan päästä lukemaan! Alkuperäinen haaste on aikoinaan lähtenyt liikkeelle täältä.

Pari vuotta sitten tein siis edellisen TBR-listan ja siitäkin on lukematta vielä kolmisenkymmentä teosta, joten mitään ihmeitä en tämänkään listan osalta odota. Puoletkin noista tuntuu hyvin suurelta määrältä, koska tiedän, että tulen sataprosenttisen varmasti kirjastosta edelleen niitä kirjoja lainaamaan ja lähinnä tämä lista siksi on tehty, koska se oli niin hauskaa! Listahulluus Aina on mukava suunnitella mitä seuraavaksi haluaisi lukea, vaikka suunnitelmat eivät yhtään toteutuisikaan. Parhaimmassa tapauksessa saan kunnon innostuspuuskan ja lukemattomat kirjat hyllyssä vähenevät.


100. Eowyn Ivey - Lumilapsi                     _ ___________     MOUNT EVEREST!
99. Philip Roth - Ihmisen tahra
98. David Ebershoff - Tanskalainen tyttö
97. Bianca Turetsky - Muotimatkaaja: Titanicin kannella
96. Jane Smiley - Sydänmailla
95. Iris Murdoch - Italialaistyttö
94. Andrei Makine - Elämän musiikki
93. Khaled Hosseini - Ja vuoret kaikuvat
92. Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina
91. Maria Gripe - Salaisuus varjossa
90. Lionel Shiver - Poikani Kevin
89. Oscar Wilde - Teleny
88. Carol Shields - Kivipäiväkirjat
87. Stephen King - Musta torni
86. Tarquin Hall - Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
85. Jane Austen - Kasvattitytön tarina
84. Kate Morton - Paluu Rivertoniin
83. Louise Penny - Kylmän kosketus
82. Marion Zimmer Bradley - Avalonin usvat
81. Robin Hobb - Salamurhaajan oppipoika
80. Karen Blixen - Varjoja ruohikossa
79. Patricia A. McKillip - Unohdettu Ombria
78. William Shakespeare - Coriolanus
77. William Shakespeare - Titus Andronicus
76. William Shakespeare - Loppiasiaatto
75. Anne B. Ragde - Vihreät niityt          ______________   MACCHAPUCCHRE
74. Kate Atkinson - Museon kulisseissa
73. Jim Harrison - Syystarinoita
72. Gillian Flynn - Kiltti tyttö
71. Agatha Christie - Neiti Marplen viimeinen juttu
70. Agatha Christie - Esirippu
69. Agatha Christie - Askel tyhjyyteen
68. Cornelia Funke - Mustesydän
67. Eeva Tenhunen - Mustat kalat
66. John Irving - Minä olen monta
65. Maria Gripe - Lasinpuhaltajan lapset
64. Tomi Kontio - Keväällä isä sai siivet
63. P.D.James - Sally-rukka, kultatukka
62. Muriel Barbery - Siilin eleganssi
61. Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina
60. Alexander Dumas - Kamelianainen
59. Tessa de Loo - Kaksoset
58. Norman McLean - Ja keskellä virtaa joki
57. Herman Koch - Illallinen
56. Anna Godbersen - Huumaa
55. Jennifer Worth - Hakekaa kätilö!
54. Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen
53. Carol Joyce Oates - Blondi
52. Colette - Cheri
51. Siri Huvustved - Amerikkalainen elegia
50. John Irving - Sirkuksen poika                          ____      __      MONT BLANC
49. Charles Dickens - Kolea talo
48. Anna Gavalda - Kimpassa
47. Ellery Queen - Ruumiskirstun arvoitus
46. Maria Amparo Escandon - Santitos: Esperanzan ihmeet
45. Stephenie Meyer - Vieras
44. Garcia & Stohl - Lumoava kirous
43. Bret Easton Ellis - Paljastajat
42. Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa
41. Jason Goodwin - Janitsaaripuu
40. Marisha Pessl - Yönäytös                               ____ __      GALDHOPIGGEN
39. Anu Holopainen - Welman tytöt
38. Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun
37. Seita Parkkola - Viima
36. John Steinbeck - Vihan hedelmät
35. Sarah Waters - Vieras kartanossa
34. Mario Vargas Llosa - Tuhma tyttö
33. Ally Condie - Tarkoitettu
32. L.M.Montgomery - Anna ystävämme
31. Rosamunde Pilcher - Simpukankerääjät
30. Margaret Atwood - Sokea surmaaja
29. Jodi Picoult - Sisareni puolesta
28. L.M.Montgomery - Sininen linna
27. L.M.Montgomery - Runotyttö maineen polulla
26. L.M.Montgomery - Runotyttö etsii tähteään
25. A.S.Byatt - Riivaus: rakkaustarina                                 ______       _   HALTI
24. Mark Twain - Prinssi ja kerjäläispoika
23. Kathryn Stockett - Piiat
22. Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
21. Sebastian Faulks - Mustarastas laulaa
20. P.L.Travers - Maija Poppanen
19. Carlos Ruiz Zafon - Marina
18. Jack Kerouac - Matkalla
17. Robert Calbraith - Käen kutsu
16. C.J.Sansom - Luostarin varjot
15. S.J.Watson - Kun suljen silmäni
14. Michael Cunningham - Koti maailman laidalla
13. Katherine Pancol - Krokotiilin keltaiset silmät
12. Ulla-Lena Lundberg - Jää                      _____                     _______      KOLI
11. Laila Hirvisaari - Hylätyt talot, autiot pihat
10. Elizabeth Kostova - Historiantutkija
9. Sophia Kinsella - Himoshoppaaja vierailla mailla
8. P.I.Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät
7. Leon Uris - Exodus
6. Danielle Trussoni - Enkelioppi
5. Frank Herbert - Dyyni
4. Ilkka Remes - Draculan ratsu
3. Iain Banks - Crow Roadin käsikirjoitus
2. Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset
1. Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat


Vuoren pohjalta siis kipuaminen alkaa kohti huippua ja luen noita kirjoja aivan vapaassa järjestyksessä, en tuossa mihin ne nyt olen laittanut, vaikka hyvin voisinkin tuosta Selja Ahavasta aloittaa, kun hänen kirjansa kerran pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi :) Vuoden päästä teen sitten katsauksen, että mihinkäs asti olenkaan päässyt. Tavoitteitahan on hyvä olla, joten päämääränä häämöttää Mont Blanc ja 50 kirjaa!

Jos joku muukin (MarikaOksa vinkvink) uskaltautuu julkaisemaan oman listansa niin mukaan vaan! Etenkin jos listojen rustaus vähääkään kiinnostaa! Kolille ei olisi ainakaan pitkä matka ;)

Minne katosit kaunis syksy?







5.11.2015

Satu Mattila-Laine - Parantola


"Askeleet lähestyivät."
kirjan alku

Parantola on nuortenkirja ja sopivan lyhyt sellainen. Vähän lukenut voi tähän huoletta tarttua, sillä tunnelmallisten kansien välissä oleva tarina vie mukaan aikamatkalle keskeisimpinä teemoina ystävyys ja oman sairauden hyväksyminen.

15-vuotias Elisa on kiinnostunut historiasta ja harrastaa vintagevaatteita. Lisäksi hänellä on salaisuus: epilepsia. Voimakkaan kohtauksen jälkeen Elisa huomaa päätyneensä aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan, jossa hoitomuotoina ovat suolaton ja kahviton ruokavalio sekä eristys.

Parantolan arki mankelointeineen ja lypsämisineen on rankempaa kuin mihin Elisa on tottunut, mutta onneksi Elisa saa ystävän toisesta laitoksen asukista, Annasta. Molemmat tytöt rakastavat 30-luvun filmitähtiä! Parantolan lääkärillä Gromanilla on kuitenkin pahaenteinen suunnitelma Elisan ja Annan varalle... Takakansi

Kirjan lukee hujauksessa, sillä Satu Mattila-Laine on kirjoitettu tarinan sutjakkaasti eteneväksi, eikä kiinnostus voi varmastikaan lopahtaa kesken! Päinvastoin on korviini kantautunut enemmän kommentteja siitä, että kirja voisi pidempikin olla. Varsinkin vanhat epilepsian hoitomuodot ovat erittäin hurjan kuuloisia ja samalla myös ehdottomasti kirjan parasta antia sekä aikamatkustus-aspeksti oli hyvin toteutettu.

Kirja ei tyrkytä mitenkään erityisesti tietoa epilepsiasta, mutta huomaamattakin ja asiaan sen erityisemmin kiinnittämättä huomiota kirjasta kyllä tarttuu tietoa mukaan. Aina on erityistä lukea jonkun tietyn ihmisen tuntemuksia sairaudesta, vaikka tuo kyseinen henkilö fiktiivinen olisikin. Aivan hyvin Elisa voisi oikeakin ihminen olla tuntemustensa kanssa. Ihan erilainen tuntuma tulee tässä tapauksessa epilepsiaan kuin lukisi vaikka jotain tieto-opusta samasta aiheesta. Ei sekään tietysti ole huono, vaan erilainen tapa saada tietoa.

Sanomattakin on selvää, että Parantola sopii epileptikoille, mutta myös jostain muusta sairaudesta kärsiville oivallista lukemista. Elisa ei ole uskaltanut kertoa muille sairaudestaan, etteivät ihmiset ala suhtautumaan häneen eri tavalla, mikä varmasti voi olla monen sairastavan lapsen pelko. Pelko, että ihmiset pitävät heikkona, eriarvoisena. Ja vaikka ei mitään sairautta lapsella olisikaan, saa hän tästä hyvän lukukokemuksen lisäksi arvokasta tietoa.
_______

Satu Mattila-Laine - Parantola
Karisto, 2015
Kansi: Satu Ketola
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

2.11.2015

Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla


"Tamara pisteli lautaselta suuhunsa löysäksi paistettua 
munaa mutta katseli vielä unensa viimeisiä kuvia."
kirjan alku

Turhia en jäänyt laakereille lepäämään Sodan ja rauhan loputtua, vaan heti seuraava venäläinen tiiliskivi käteen! Tällä kertaa tosin jotain uudempaa, sillä Ljudmila Ulitskaja on yksi maansa arvostetuimmista nykykirjailijoista. Sain Vihreän teltan alla luettua juuri ennen messuja, niin kuin olikin tarkoitus ja tuo deadline oli aika hyvä, sillä muuten kirja olisi voinut hukkua yöpöydän kirjojen alimmaiseksi, kuten välillä näille paksukaisille käy. Mistä lie johtunee.

Eepos kuvaa aikaa Stalinin kuolemasta aina Neuvostoliiton viimeisiin vaiheisiin ja se seuraa kolmen isättömänä kasvavan moskovalaisen luokkatoveruksen Iljan, Mihan ja Sanjan sekä poikia joitain vuosia nuorempien kolmen tytön Oljan, Tamaran ja Galjan taivalta 1950-luvun kouluvuosista pysähtyneisyyden ajan keski-ikään.

Vihreän teltan alla kertoo heidän vaiheensa niin sanotusti kehdosta hautaan esitellen eri elämänvaiheet. Elämä kuljettaa toveruksia sinne tänne, rakastutaan, vihataan, sovitaan, kuollaan. Jotkut ihmiset, kuten päähenkilömme, hakivat elämälle sisältöä kulttuurista: klassisesta musiikista ja kielletyistä kirjoista. Salamyhkäinen toiminta etenkin kirjojen kohdalla oli tarpeen, sillä kansalaisten valvonta oli tarkkaa. Kulttuurin ylistyksen vastapainona olivat sitten nämä kuulustelut ja kotietsinnät, neuvostoliittolaisia pidetään tiukasti silmällä ja laittomuuksista rangaistaan, kuten jos kotoa löytyy vääriä teoksia. Ei mikään ihme, että kirjassa otetaan esille myös juurikin Sota ja rauha: "Sanja Steklov noudatti opettajan neuvoa mielihyvin. Hän taisi olla ainoa, jonka kotikaapissa oli Tolstoin koottujen teosten täydellinen laitos, ja ennen nelipäiväisen suruajan päättymistä Sanja oli ahmaissut kaikki Sodan ja rauhan neljä nidettä, joskin on sanottava, että muutamat sivut hän selvitti selaamalla."

Runsaasti henkilöitä esitellään kuuden päähenkilön elämänvaiheiden kautta, joten henkilögalleria on valtava ja olisi pitänyt aika ripeällä tahdilla lukea koko kirja, jotta olisi voinut suhteellisen vaivattomasti muistaa henkilöiden suhteet toisiinsa ja ylipäätään kuka on kuka. Nyt jouduin välillä palaamaan alkuunpäin saadakseni selvyyden edellä mainittuihin. Esitellyt ihmiset eivät jää normaalien sivuhenkilöiden tasolle, vaan heidän historiansa kerrotaan lyhyesti, joka on aika kiva.

Henkilöiden elämien kautta voi nähdä viittauksia politiikkaan, mutta mitenkään erityisesti Ulitskaja ei niihin tartu, vaan kaikki on pääteltävissä tarinan rivien välistä. Venäjän historiasta kiinnostuneet saavat paljon ja laajasti mielenkiintoista tietoa.

 "Kostja ei kuitenkaan kiirehtinyt asioiden edelle ryhtymällä utelemaan - komedia saisi edetä ihan omalla painollaan. Sillä komedia tämä taatusti oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Punaposkisen eukon nappisilmät näyttivät turkoosikivestä hiotuilta, ja hänen huiveihin kiedottu päänsä keikkui kuin kiinalaisella posliininukella, kaikkiin suuntiin: sivulta toiselle, eteen ja taakse."

Tarina ei etene kronologisessa järjestyksessä vaan saatetaan palata ajassa taaksepäin tai sitten hypähtää tulevaisuuteen. Epälooginen eteneminen toi jälleen omat haasteensa, mutta onhan se jollain lailla kiehtovakin tapa esittää asioita. Satunnaisia otoksia elämästä, mutta joista punoutuu kokonainen tarina. Ulitskajalta on suomennettu myös muita teoksia.
_______

Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla
(Zeljonyi satjor, 2011)
Siltala, 2014
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...