Marissa Mehr - Veristen varjojen ooppera

Satoi lehtiä. Okraan taittuvia ja raskaita.

kirjan alku

Vuonna 1994 oopperaohjaaja Juliette Roche muuttaa Venäjälle unohtaakseen menneisyytensä. Jevgeni Oneginin harjoituksissa hän tapaa Dmitrin, valtaa suruttomasti käyttävän baritonin. Lavalla rakkautta taiten tulkitseva mies muuttuu parisuhteessa etäiseksi, ja muutto Moskovaan vain syventää Julietten yksinäisyyttä. Pian Juliette huomaa olevansa sidottu Dmitriin tavalla, jota ei itsekään ymmärrä. Ooppera muuttuu painajaisten näyttämöksi, joka tempaisee hänet pakkomielteisen karnevaalin pyörteisiin. Takakansi

Julietten sopeutuminen uuteen maahan ei ole helppoa. Hän ei tunnu ystävystyvän Venäjän kanssa ja sen kurja sää runtelee. "Venäjä hylki häntä. Se oli kuin rasvattu esine, joka luiskahti sormien välistä aina kuin siitä yritti saada otetta. Juoksutti Juliettea ikuisessa takaa-ajossa ilman, että hänellä oli pienintäkään mahdollisuutta tavoittaa sitä." Jokainen venäjänkielinen sana kuristaa hänen kurkkuaan.

On kuitenkin Dimitri. Mies, johon Juliette rakastuu. Mieheen joka ei vastaa kysyttäessä ja joka puristaa hänen reittään huomauttaakseen ylimääräisistä kiloista. Dimitrin katse painaa hänen omansa alas ja Julietten kasvoille nousee puna häpeästä omaa säälittävyyttään kohtaan. Miehellä on valta ja hän vetää Julietten syvyyksiin. Marionettinuken lailla Juliette roikkuu Dimitrin köysissä niin kuin hän oli lapsuudessaan ollut äidin tiukan kurin alla, eivätkä narut ole katkenneet kaikki vieläkään. Kuitenkin miehen hymy korvaa kaiken. "Se oli hänen kiitoksensa. Vain hymy, mutta kuinka kaunis hymy."

Veristen varjojen ooppera on tarina rakkaudesta joka raatelee, ja jonka kohteena on mies, joka ei samalla tavalla vastaa tunteisiin. Yksipuolinen rakkaus ei anna armoa, ottaa toiselta ja antaa toiselle. Loppua kohden kirjan tahti kiristyy, hengitys tihenee ja sydän lyö yhden lyönnin lisää. Näin kirja lunastaa nimensä ja painajainen uhkaa olla käsillä. 

Todellisuuden ja kuvitelman välille nousee usva, jossa Juliette haparoi. Kummalta puolelta on tullut salaperäinen Maria, joka ilmestyy kun on ilmestyäkseen, ja jonka silmissä pilkahtaa. Entä Dimitrin asuntoa vastapäätä olevan tanssiopiston nuori tyttö, joka katsoo suoraan miehen asuntoon.

"Juliette ymmärsi, että he olivat leikkineet liian kovin panoksin.
Pian kaikki hajoaisi käsiin. Lavasteet pettäisivät, roolitus menisi
vikaan ja suuret fondit romahtaisivat niskaan kesken esityksen."

Kirjan kieli on erittäin kaunista ja maalailevaa. Tunnelmaltaan se tavoittaa samaa ahdistavuutta ja intensiivisyyttä kuin Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla. Täytyy myös mainita erityisen onnistuneet kannet, jotka henkivät kirjan tunnelmaa ja ihastuttavat vahvalla typografialla. Tämänkaltaista kotimaista kirjallisuutta soisi ilmestyvän lisää! Ja sanalla tämänkaltainen tarkoitan kirjoja, joita lukiessa ei edes tajua lukevansa kotimaista.

_______

★★★★½
Marissa Mehr - Veristen varjojen ooppera

Wsoy, 2013
Päällys: Martti Ruokonen
KirjaSuomi100 

Omasta hyllystä

Jenna Kostet - Lautturi

Silloin kun olin lapsi, ajattelin virran
olevan kaikki, mitä maailmassa on.

kirjan alku

Lautturin muistan nähneeni joissain blogeissa, mutta ilmeisesti en tekstejä ole käynyt lukemassa, sillä mitään mielikuvaa kirjasta ei ennestään ollut. Voin myös paljastaa, etten etukäteen odottanut mitään, mutta tarina vei minua kuin pässiä narussa. Ehkä sen olisi voinut ennakoida, jos olisin ollut hieman valveutuneempi ja tajunnut, että Lautturi voitti pari vuotta takaperin Blogistanian Kuopuksen.

"Kai ei ole kotoisin täältä.
Hän tietää miten sielut uivat virran mustassa vedessä.
Mutta hän ei tiedä mitä ylhäällä on.

Minusta tuntuu, että minun pitäisi selitellä
tekemääni ratkaisua, mutta mitä voisin sanoa?
Minä lähdin koska kaipasin.

Ira on täällä. Hän hymyilee ja hänen naurunsa kuplii kuin vesi.
Mutta Kai näkee sen, mitä muut eivät näe ulospäin." 

Kai ei ole kotoisin maailmasta, jonka me tiedämme. Hänen kotinsa on perheen luona Tuonelan virralla, mutta siellä hänellä on vain haaveita, jotka eivät voi toteutua. Ylhäältä, meidän maailmasta, hän etsii totuutta ja eläviä sieluja.

Lautturissa meille tuttu maailma näytetään muukalaisen silmin ja ihastuin välittömästi Kain omaperäiseen persoonaan ja hänen ajatuksiinsa. Kai ei ymmärrä koulunsa nuorten kirjoittamattomia sääntöjä tai normeja, vaan suunnistaa täysin muista riippumattomasti eteenpäin, sillä hänen maailmassaan sielut ovat kaikki samanarvoisia. Kain kautta pääsee kyseenalaistamaan ja pohtimaan jälleen kerran joitain käyttäytymissääntöjä, kiusaamista ja syrjintää.

 "Minun pitää olla niin kuin muut. En voi jäädä paikoilleni, en odottaa
että tuulet vaihtaisivat suuntaa ja tekisivät minusta sen mitä en ole.
Minä olen tässä ja minun täytyy hengittää ilmaa ja olla.
Kävellä kaduille ja varoa katsomasta vieraita ihmisiä silmiin."

Koulussa on Ira, kaunis ja suosittu tyttö, johon Kai ihastuu. Ira on kätkeytynyt sosiaalisen statuksen tuoman naamion taakse, mutta Kai näkee hänen sieluunsa. Minä-kertoja vaihtuu Kain ja Iran välillä, mutta Kain ääni oli minulle se miellyttävin, sillä hän ole tästä maailmasta, vaan ajattelee asioita aivan eri kulmasta ja laajemmin kokonaisuuden huomioiden.

Jenna Kostet on kirjoittanut hyvin erilaisen nuortenkirjan kuin mikään ennen lukemani, todella piristävää! Teksti on kaunista ja sulavaa, ajatukset tärkeitä. Loppu on oikeastaan juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla, surullinen, mutta lupaus toivosta. Kaksi meitä kannattelevaa maailmaa kietoutuu luontevasti yhteen, eikä kumpaakaan maailmaa tulisi mieleen kyseenalaistaa.

"Meidän kaltaisiamme ei ole muita täällä. Me tiedämme miten sielut
liikkuvat virran mustassa vedessä ja miten keksi kolahtaa rantakiveen.
Me tiedämme, miten mela uppoaa tummaan veteen ja ruuhi
halkoo aallokon. Me olemme kuulleet kehrääjälintujen laulun."

_______

★★★★★
Jenna Kostet - Lautturi

Robustos, 2014
Kansi: Johanna Lumme 
KirjaSuomi100

Omasta hyllystä

Blogistania-ehdokkaani vuodelle 2016

Blogistanian Finlandia 

http://kristankirjat.blogspot.fi/

Maailman kaunein tyttö - Aino Kivi (3)

Säädyllinen ainesosa - Leena Parkkinen (2)

Frau - Terhi Rannela (1)

Blogistanian Globalia
http://kirjakissa.blogspot.fi/

Loistava ystäväni - Elena Ferrante (3)

Kotiinpaluu - Sadie Jones (2)

Ihmeiden tie - John Irving (1)

Blogistanian Kuopus
http://notkopeikko.blogspot.fi/

Minä, Muru ja metsä - Lena Frölander-Ulf (3)

Hamelnin pillipiipari - Russell Brand (2)

Voro: Kolmen kuninkaan aarre - Janne Kukkonen (1)

Blogistanian Tieto
http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/

Yö: kirja unesta ja pimeän salaisuuksista (3)

Tulokset äänestyksestä julkaistaan emäntäblogeissa 28.1.2017 klo 10.00.

Karin Fossum - Mustat sekunnit

"Päivät kuluivat niin hitaasti."

kirjan alku

Dekkarinälkään nappasin Martin Beck -palkintolistalta vuoden 2002 voittajan eli Karin Fossumin Mustat sekunnit, josta pelkkien kansien perusteella olisin pysynyt kaukana. Se on kuudes Konrad Sejer -sarjan romaani ja aikaisemmin olen lukenut siitä Piru valoa kantaa, joka muistikuvieni mukaan oli synkkä ja hidas sekin.

Helga Jonerin yhdeksänvuotaan tyttären piti vain mennä kioskille ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Lähdöstä kuluu minuutteja, tunteja, mutta tyttöä ei kuulu takaisin. Konrad Sejer aloittaa etsinnät, joissa kiveäkään ei jätetä kääntämättä, mutta tuloksetta: Ida on kadonnut jäljettömiin. Toivo tytön löytymisestä elossa heikkenee joka hetki. Katoamiselle ei ole järjellistä syytä, eikä murhalle motiivia. Vain synkkä aavistus. Takakansi

Iltalukemiseksi tämä oli liian ahdistava ja toivottoman oloinen kirja, etten nukkumaan halunnut mennä niin synkissä tunnelmissa. Dekkariksi kirja on tylsänpuoleinen, loputtomilta näyttävien kuulustelujen takia jännitys laski olemattomiin ja toivoin, että edes loppu olisi yllätys ja pelastaisi kirjan. Välissä on lukuja, joissa kerrotaan asukkaista tarkemmin ja näitä olisi voinut olla enemmän. Suunnilleen puolivälissä Fossum harhauttaa melkein taitavasti, mutta tiesinhän minä, ettei kaikki niin yksinkertaista ole ja osasin jopa arvata aika oikein tapahtumien kulun. Aivoni olisivat kaivanneet paljon monimutkaisemman jutun ratkottavaksi.

"Hän itse nousisi ja huutaisi. Niin, että ikkunat helisisivät, että kaikkien olisi pakko kuulla, että koko maailma seisahtuisi ikuisesta liikkeestään. Kaikki kadulla kulkevat ihmiset kuuntelisivat ja ihmettelisivät. He tuntisivat saman vapinan jaloissaan, he tietäisivät kaiken olevan lopussa. Mutta sekunnit kuluivat, eikä Andersia näkynyt. Olohuoneesta kuului jatkuvasti hiljaista muminaa. He eivät siis ole löytäneet häntä, eivät kuolleena eivätkä elävänä, Helga ajatteli. Toivo oli niin hauras. Hän puristi sormillaan peittoa vangitakseen toivon ja saadakseen sen säilymään."

Dekkarin sijaan Mustia sekunteja voisi enemmin ajatella surutyön psykologisena pohdintana, johon oman lisäsäväyksen tuo Sejerin vanha ja raihnainen koira. Ihmiset käsittelevät Idan katoamista kukin omalla tavallaan.

Fossumilta kaksi dekkaria luettuani voin sanoa, että hänen kirjojensa maailma on tummansävyinen ja rusentava. Mustissa sekunneissa eli ollut väkivaltaa nimeksikään, mutta painostavuutta kyllä. Luulen, että jossain vaiheessa luen vielä Evan katseen ja sitten saa Fossumit puolestani jäädä.

_______

★★½
Karin Fossum - Mustat sekunnit

(Svarte sekunder, 2002)

Like, 2004

Kirjastosta

Tales from the Crypt

"Well... we meet again, dear reader!
Welcome once more to the crypt of terror!
Get a good grip on yourself! Sit back and relax... and I'll tell
you another tale designed to chill you... to terrorize you!"

kirjan alku

Ensimmäisen kerran tuli Tales from the Crypt (Kauhua kryptasta) tutuksi tv-sarjan muodossa, jota pidin hyvin kummallisena sarjana. Etenkin se intron karmivan puistattava hahmo oli pelottava. Ja niin kuin monet muutkin asiat, perustuu myös Tales from the Crypt sarjakuviin. Kauhusarjakuviin. Lukemieni kansien väliin on koottu ensimmäiset kuusi lehteä eli 24 tarinaa, joilla on monia eri tekijöitä.

Kauhun lisäksi sarjakuvissa on mukana ripaus scifiä, fantasiaa ja rikostarinoita. Osaan sisältyy opetus ja pahat ihmiset saavat palkkansa, kuten tohtori Hellman, joka kateuksissaan leikkaa entisen kihlattunsa uuden miehen käden ja käsi palasi vainoamaan tohtoria lopulta tappaen tämän. Loput on muuten vaan käsittämättömiä ja jännittäviä kauhutarinoita. Impending Doomissa Ted piirtää kuvan miehestä, jota ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Hän tapaa myöhemmin hautakivien tekijän, joka on juuri kaivertamassa yhtä kivistä, jossa on Tedin nimi ja kuolinpäivä on kyseinen päivä. Mies on kuin suoraan hänen piirustuksestaan. Sen jälkeen tapahtuukin kaikkea jännää.

Madness at Manderville

Lemppari on ovela tarina Manderin pariskunnasta, jotka ovat menettäneet pienen poikansa ja nainen luulee tulleensa hulluksi, sillä hän kuulee ja näkee asioita mitä mies ei. Mutta kuinkas sitten kävikään ;)

Tarinat aiheuttavat kylmiä väreitä ja yleensä niissä on jokin jännittävä tai kauhistuttava käänne lopussa. Albumissa on  hienot, yksityiskohtaiset kuvat, mutta tarina kulkee suuren tekstimassan varassa todella paljon siihen nojaten. Vaikken kauhun suurin ystävä olekaan, oli tämä albumi ihan hauskaa luettavaa, ehkä juuri siitä syystä, ettei tarinoita oltu tehty puhtaasti pelottelumielessä, vaan niissä oli jokin juoni.

_______

★★★½
Tales from the Crypt
Kirjoittajat: Al Feldstein, Gardner Fox, Johnny Craig, Ivan Klapper, Bill Gaines
Kuvat: Al Feldstein, Johnny Craig, George Roussos, Wally Wood, Harvey Kurtzman, Graham Ingels, Jack Kamen
Kansi: Al Feldstein

Gemstone Publishing, 1950

Kirjastosta

Tove Jansson - Kuuntelija

"Gerda-täti oli viidenkymmenenviiden silloin kun se alkoi,
ja ensimmäinen muutoksen enne näkyi hänen kirjeissään.
Niistä tuli persoonattomia."

kirjan alku

Kuuntelija on Tove Janssonin novellikokoelma, joka sisältää 18 pientä novellia. Koen novellit haastavaksi kirjallisuuden muodoksi niiden lyhyiden pituuksien vuoksi. En aina ehdi päästä kiinni tarinaan, kun se jo loppuu. Janssonin ajattelin olevan turvallinen aloitus tai ainakin hänen muut aikuisille suunnatut kirjat ovat olleet lukuelämyksiä.
 

Tove Jansson katselee elämän koko asteikkoa, näkee iloista ja surullista. Hän kertoo leikkivistä lapsista, taiteilijoista työssään, naisesta jolla oli ystävänä orava ja miehestä joka ei osannut leikkiä. Hän kertoo siitä mitä me koemme nuoruudesta, palvovasta rakkaudesta, vanhenemisesta, kuolemasta. Ja yksinäisyydestä, joka voi olla yhtä alaston kuin ulkomeren luoto. -- Mutta Tove Jansson ei olisi oma itsensä ellei hän hiukan leikittelisi lukijan kustannuksella. Yhtäkkiä mikään ei ole miltä näyttää: kaupunki voi joutua lumotuksi ja huikea aavemainen takatalvi ryöpsähtää valloilleen. Takakansi

Jansson ote on myötätuntoinen ja rauhallinen. Novelleissa on elämän arkisia tapahtumia, ihmisiä elämän tuiskeessa, mutta sitten on myös muutama jännittävämpi tarina kuten Mustavalkoista, jossa kuvittajamies saa työnannoksi kauhukertomusantologian kuvittamisen. Teksti on suoraan sydämeenkäypää. Siinä hienoja ajatuksia ja joitain lauseita, joita jäin lukemaan muutaman kerran uudestaan. Nyt harmittaa, etten kirjoittanut niitä heti ylös.

Lemppareiksi nousi Kirje palvotulle - kertoo tytöstä, joka ihailee suuresti erästä mieskirjailijaa -, Lastenkutsut sekä Toinen, joka jäi jätti aivot raksuttamaan vielä joksikin aikaa. Näin jälkikäteen huomaan muistijäljen kirjasta heikentyneen huimasti, joten nappivalinta tämä ei ollut, mutta tunnelma ainakin on säilynyt mielessä.

Ps. Suomi100-välilehdeltä voit seurata kotimaisten kirjojen lukemisen edistymistä. Kaksi kotimaista viikossa pitäisi lukea, jos sataa tavoittelee ja aikataulussa ollaan, mutta saa nähdä kuinka kauan :D

_______

★★★½
Tove Jansson - Kuuntelija

(Lyssnerskan, 1971)

Wsoy, 1972
Novellihaaste

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Aurinkokaupunki
Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja 
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Katharine McGee - Tuhat kerrosta: Pudotus (#1)

"Naurun ja musiikin äänet hiipuivat tuhannennessa kerroksessa,
juhlat päättyivät vähitellen, kun kaikkein riehakkaimmat
vieraat viimein kompuroivat hisseihin ja koteihinsa."

kirjan alku

Tuhat kerrosta: Pudotus on nuorten scifi-trilogian ensimmäinen osa, jossa ollaan tulevaisuuden New Yorkissa, tarkemmin sanottuna Manhattanissa, tuhatkerroksisessa superpilvenpiirtäjässä, jossa ihmiset eivät vain asu vaan käyvät siellä töissä ja koulussa. Tornista löytyy kaikki muukin tarvittava kuten kaupat, ravintolat ja puistoja. Se on siis kuin pieni kaupunki, josta ihmisten ei tarvitse poistua.

Ihmisen asumiskerros paljastaa heti hänen varallisuutensa, sillä vain rikkailla on varaa asua ylimmissä kerroksissa. Köyhimmät asuvat alimpina huonommin varustelluissa asunnoissa heikomman teknologian varassa.

Pudotuksen 2110-luvun maailmasta löytyy kaikenlaisia futuristia ja teknologisesti erittäin edistyksellisiä vimpaimia ja laitteita, mutta nuorten draamat, juonittelut ja salaisuudet, ovat pysyneet samana vuosisadasta toiseen. Kirja seuraa tornin nuoria asukkaita, joista jotkut asuvat yläkerrosten luksuslukaaleissa ja toiset alakerroksessa miettien mistä saisivat rahaa seuraavaan vuokranmaksuun. Kaikki he kuitenkin kipuilevat ihmissuhteiden ja salaisuuksien kanssa.

Joukossa on muutama oikeasti kiinnostava hahmo kuten 240. kerroksessa asuva Watt, jolle on asennettu laiton kvantti. Hänellä on ikään kuin tekoäly päänsä sisällä, jonka avulla hän ansaitsee rahaa. Sitten on niitä ylimmässä kerroksessa asuvan täydelliseksi geenimanipuloidun Averyn kaltaisia mitäänsanomattomia perustyyppejä, joista ei ole kauheasti sanottavaa.

Tarvittavan jännitteen kirjaan luo alun paljastus, siitä että joku putoaa pilvenpiirtäjän huipulta. Ja sitten on koko kirja aikaa arvuutella, että kuka tuo kyseinen henkilö tulee olemaan ja hyppäsikö hän tarkoituksella vai tönäisyn voimin.

Tarinan sijoittuminen tulevaisuus toi Pudotukseen tarvittavan mielenkiinnon, sillä nykypäivään sijoitettuna ei kirja olisi kiinnostanut lainkaan. Voi hyvin olla, että vähäinen vertailun puutteeni tämän genren muihin kirjoihin sai minut nauttimaan kirjasta paljon. Tai sitten sen selittää se, että pienenä Gossip Girl oli ihan huippusarja (pitäisiköhän ottaa se uudelleen lukuun?) ja Pudotustahan muistuttaa monessa suhteessa GG:tä. Kirjan lukee nopeasti ja trilogian seuraavan osan luen heti kun se vain suomennetaan.

_______

★★★½
Katharine McGee - Tuhat kerrosta: Pudotus

(The Thousandth Floor, 2016)

Otava, 2016

Kirjastosta

Terhi Rannela - Frau

Lina avasi silmänsä.
Talo oli äänetön, mutta hän tiesi,
että mies oli tullut kotiin.

kirjan alku

Terhi Rannelan Frau on historiallinen romaani Lina Heydrichista, pelätyn SS-kenraalin leskestä, joka puolusti miestään kuolemaansa asti. Sen tapahtumat pohjautuvat todellisuuteen, mutta mukana on fiktiota värittämässä tarinaa. Sota ei romaanin aiheena ole se kaikkein mielenkiintoisin tai ainakaan intoani herättävin, mutta Rannelan teksti kiehtovuudessaan imaisi välittömästi sisäänsä ja kirja oli hetkessä luettu. Ihan noin vain.

"Henkiin jääminen on rohkeuden suurin teko."

Erich Richter saa vuonna 1984 Linan viimeisen haastattelun, vaikka rouva on vetäytynyt saareen syrjään maailman menosta ja lakannut antamasta haastatteluja. Aika on kuitenkin oikea ja hän haluaa korjata väärät kirjoitukset mitä hänen miehestään on kirjoitettu aikojen saatossa.

Toisessa aikatasossa liikutaan 1940-luvun Prahassa ja sen tapahtumissa, tsekkien tuhoamisessa, jota Reinhard Heydrich, Puolan teurastaja, oli toteuttamassa. Vastarintaliikkeen Operaatio Anthropoid onnistuu salamurhaamaan Heydrichin, mutta raskain seurauksin. Äänensä saa kuuluviin parin muun fiktiivisen henkilön lisäksi tšekkiläisessä Lidicen kylässä asuva tyttö, jossa natsit toteuttivat verilöylyn kostona Reinhard Heydrichin murhasta. 

Frau on pieni kirja suurista asioista ja vaikka luulisi aiheen olevan kulutettu loppuun, niin Rannela lähestyy sitä erilaisemmasta näkökulmasta. Kiinnostavaa on lukea naisesta valtaa pitävän miehen takana, kun yleensä heidän roolinsa on taustahenkilön luokkaa miehen varjon langetessa raskaana päälle. Lina oli kuitenkin erilainen: hän on se, joka patisti Reinhardin kohti oikeita piirejä ja kansallissosialismia.

"Hän hillitsi itsensä. Hän oli mestari siinä niin kuin saksalaisen naisen kuului.
Hän pullotti tunteensa, kiersi korkin kiinni ja asetti sen hyllylle satojen
purkkien viereen, joiden etiketeissä luki: turhautuminen, raivo, pettymykset."

Lina ei näytä tuntevan syyllisyyttä menneisyydestään vaan kaipaa takaisin noihin Prahan aikoihin. Hän kaipaa rakasta miestään. Siinä missä Lina tulee lukijaa lähelle - halusi hän sitä tai ei - Reinhard jää etäiseksi hahmoksi. Kirjan lyhyet luvut ja vaivattomasti etenevä teksti saavat sivut kääntymään vauhdilla. Rytmi on kiihkeä ja kaikessa tässä todellisuuden ja fiktion sekoituksessa on hiljaista voimaa, joka tulee iholle. Vietin vangitsevan hetken Fraun kanssa.

_______

★★★★½
Terhi Rannela - Frau

Karisto, 2016

Kirjastosta

Peter Carey - Oscar ja Lucinda

Jos vain jostain löytyi piispa, äiti kutsui hänet teelle.

kirjan alku

Viime vuosisadan Australiaan piipahtaa tiiviisti ladottu kirja Oscar ja Lucinda, joka ennen kaikkea kertoo rakastavaisista joita yhdistää pelihimo. Peter Carey voitti kirjallaan Booker-palkinnon vuonna 1988.

Variksennäköinen, punatukkainen Oscar Hopkins on nuori anglikaanipappi, joka päätyi ammattiinsa saarnaajaisänsä halveksiman jouluvanukkaan takia. Opintonsa hän rahoitti menestyksekkäällä vedonlyönnillä, jossa hän kokee Jumalan auttaneen häntä. Muutenkin kaikissa suurissa päätöksissä Oscar odottaa merkkiä Jumalalta, oli se sitten kruunan ja klaavan heiton muodossa tai jossain muussa. Oscarin omalaatuisuutta kuvaavat hänelle annetut lempinimet kuten herra Tuhru ja Outo otus.

 "Hän ei ollut lyönyt vetoa kahteen viikkoon,
mutta hän ei ollut koskaan eläissään lyönyt sellaista vetoa
kuin hän oli aikeissa lyödä Oscar Hopkinsin kanssa."

Lucinda on australialainen perijätär, joka hetken mielijohteesta ostaa itselleen lasitehtaan. Lucinda potee syyllisyyttä perinnöstään, jonka eteen hän ei ole joutunut tekemään mitään. Se on hänelle henkinen kuorma. Oscar ja Lucinda tapaavat laivalla matkalla Australiaan ja huomaavat varsin pian yhteisen pelihimonsa ja yksinäisyytensä. Kestää kauan ennen kuin he näyttävät edes olevansa kiinnostuneita toisistaan. Lucinda antaa Oscarin luulla pitkään, että hänellä on jo valittuna toinen mies. Oscarin ja Lucindan tie ei ole kaikkein suoraviivaisin ja tästä syystä "eeppinen" rakkaustarina alkaa harmikseni vasta kirjan loppupuolella.

He molemmat ovat myös persoonia joita muut ihmiset kummeksuvat. Minua jäi eniten kiinnostamaan mistä tämä heidän pelihimonsa sai alkunsa, sillä sitä ei taidettu sivuta millään tavalla. Antoisinta oli Oscarin lapsuuden kuvaus, jolla tämä koko täyteläinen romaani alkoi.

_______

★★★½
Peter Carey - Oscar ja Lucinda

(Oscar and Lucinda, 1988)

Keltainen kirjasto, 1989

Kirjastosta

Vuosi 2016 lukuina

Sinne meni vuosi 2016, mutta vielä hetkeksi palaamme sen ääreen. Kirjallisuuden osalta vuosi oli antoisa ja tuttuun tapaan on aika laittaa vuosi pakettiin näin värikkäiden infograafien muodossa. Antaa siis tilastojen puhua puolestaan. Vuoden huiput -postauksen löydät täältä.

Luettujen kirjojen määrä on aika samaa luokkaa kuin edellisinäkin vuosina ja sivuja tuli luettua yhteensä 44 822. Kirjastolainat pitävät pintansa, mutta ihan mukavasti noita omiakin kirjoja olen saanut luetuksi. Arvostelukappaleita pyysin ensimmäistä kertaa, joten laitoin ne myös mukaan vertailuun.

 

Kotimaisten osuus on pysynyt itsepintaisesti samana jo ikuisuuden, mutta tänä vuonnahan luetaan paljon kotimaisia satavuotiaan Suomen kunniaksi. Jännittää saanko kotimaisten piirakkaosuutta suurennettua, mutta ainakin vuosi on alkanut sen osalta lupaavasti. Kuvakirjat jäi vähän vähemmälle ja sen sijaan luin ihmeen paljon novelleja (yleensä en ole lukenut juuri yhtään).

Yllättävää ei ole, että luettujen maiden kohdalla kolmen kärki on pysynyt samana: Yhdysvallat, Suomi, Iso-Britannia. Loppupäätelmä: tavallisin lukemani kirja on amerikkalaisen miehen 2010-luvulta kirjoittama. Voi kuinka tylsää.

Maailmanvalloitus eteni juuri ja juuri yhden maan verran: Norsunluurannikko: Aya - Elämää Yop Cityssä . Nobel-haaste jäi sen sijaan ensimmäistä kertaa pyöreään nollaan.

Lisäksi osallistuin lukumaratoneihin ja -haasteisiin sekä kävin Helsingin kirjamessuilla. Loppuun Goodreads-tilastoja:

Miten kävi viime vuoden lupauksille?

Uuden vuoden lupaukset vuodelle 2016

• luen enemmän oman hyllyn kirjoja: hmm, miten sen nyt ottaa...
• luen mitä milloinkin huvittaa / jätän tylsät kesken: jätin kesken, jos ei huvittanut ja haasteetkin tuli otettua rennolla otteella. Toimii! Samalla tavalla jatketaan tänäkin vuonna.
• innostun lisää sarjakuvista: innostuttu on ja iso kasa vinkkejä haalittu kasaan 😄

Nyt en mitään muuta lupaile kuin että vietän mukavia hetkiä kirjojen kanssa!

Ihanaa lukuvuotta 2017!

Tilastot
Kirjatilasto 2015
Kirjatilasto 2014  
Kirjatilasto 2013

John Marsden & Shaun Tan - The Rabbits

The Rabbits came many grandparents ago.

kirjan alku

John Marsdenin ja Shaun Tanin yhteistyönä syntynyt kuvakirja on melkein kaikenikäisille (ei kuitenkaan ihan pienille, sillä kirjassa on aika synkkiä kohtia kuten sota) suunnattu tarina kolonisaatiosta, mutta uskoisin vahvasti, että nuorempien lasten kanssa aikuista tarvitaan avuksi, eikä keskustelu kirjan sisällöstä olisi pahitteeksi.

The rabbits came many grandparents ago.

They built houses, made roads, had children.

They cut down trees.

A whole continent of rabbits...

The Rabbits -kirjassa liikutaan siis synkemmissä tunnelmissa ja maisemissa. Eläinten alueelle tulee joukko jäniksiä, jotka aluksi otetaan mielenkiinnolla vastaan, mutta vääjäämättömästi ne ottavat valtaansa kaiken tuhoten luonnon. Kirja jättää lukijan pohtimaan tuhoamista, luonnosta välittämistä ja ihmisen vaikutusta ympäristöön. Se tarjoaa ajattelemisen arvoisia näkökulmia.

Kirjan tekstit on pidetty hyvin yksinkertaisina ja lyhyinä. Shaun Tanin kuvat ovat jälleen kerran maagisen hienoja kaikessa vaikuttavuudessaan. Ne herättävät tunteita ja tuovat loistavasti esiin alkuperäisten eläinten tunteita kuten ahdistusta ja epätoivoa. Alun kirkkaat ja toiveikkaat värit muuttuvat tummiksi ja massiivisiksi tarinan edetessä synkempään suuntaan.

"Who will save us from the rabbits?" 

_______

★★★★★
John Marsden - The Rabbits
Kuvitus: Shaun Tan

A Lothian Children's Book, 1998

Kirjastosta

Muita postauksia
Shaun Tan: The Red Tree
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

Aino Kivi - Maailman kaunein tyttö

Kurt Cobain makasi kuolleena kaksi ja
puoli päivää ennen kuin hänet löydettiin.

kirjan alku

Vuoden 2017 ensimmäinen luettu kirja! Ja mahtavaakin mahtavampi Maailman kaunein tyttö olikin. Jos tämä on merkki siitä kuinka hyviä suomalaisia kirjoja tulen lukemaan tänä vuonna kun Suomi täyttää pyöreät 100 vuotta, niin antaa tulla vaan. Mikä hurja vuosi tulossa!

Neljä täydellisen kaunista tytärtä.
Se on kuin muotokuva.
Täydellinen potretti täydellisestä perheestä.

Nelilapsinen perhe viettää kesälomaansa saarella. Kurt Cobain on juuri kuollut. Melkein 15-vuotias Aliisa on perheen vanhin tyttö. Täydellinen tyttö, jonka varjoon vuotta nuorempi sisko Ada kokee jäävänsä. Hän vihaa siskoaan. Sitten tapahtuu petos ja sen seuraukset kiirivät nykyaikaan asti.

"Äidin oikealla puolella istuu Aliisa, neljätoista vuotta.
Maailman kaunein tyttö. Aliisalla on ylimielinen nenä ja
amerikkalaisen näyttelijättäreen huulet. Aliisa
tuijottaa ylpeästi kaukaisuuteen, näykkii ruokaan."

Kirjassa äänensä saa kuuluviin jokainen neljästä siskoksesta ja heidän tarinansa. Millaiseksi heidän elämänsä on muovautunut tuon kesän jälkeen. Joku elää villiä ja kiihkeää nuoruutta ja toinen haluaa vain käpertyä yksin lukemaan etsien merkitystä. Aikuisuudessakin Aliisa on vielä hyvin vahvasti läsnä.

Taiturimaisesti Aino Kivi kirjoittaa esikoisteoksessaan nuoruuden kiihkosta, sisaruudesta ja palavasta halusta tulla näkyväksi. Se on voimakas motiivi monille teoille ja kuvaukset ovat rajuudessaankin hyvin tunnistettavia. Osuvampaa teosta nuorten maailmasta ja heidän ajatuksistaan ja tunteistaan en tähän hätään keksi. Uin syvissä vesissä Maailman kauneimman tytön kanssa, pelkäsin vähän, mutta elin täysillä mukana. Taustalla soi Nirvanan 'Smells Like Teen Spirit'.

Kansi on erittäin hyvin romaanin maailmaa kuvaava, jos unohdetaan tuo jäykkä fontinasettelu. Netissä on tullut vastaan elävämpiäkin vaihtoehtoja, joissa on enemmän vuoropuhelua kansikuvan kanssa. Viisi tähteä rapsahti tälle kirjalle ja nyt seuraavan suomalaisen kimppuun. Kunhan hetken vielä tunnelmoin Kiven loistavaa kirjaa.

It's better burn out than fade away...

_______

★★★★★
Aino Kivi - Maailman kaunein tyttö

Into, 2016
Kansi: Tex Hänninen 

Kirjastosta

Vuoden 2016 huiput

Kirjatilaston tekeminen viime vuodelta on vielä kesken, joten keskitytään sitä ennen kirjoihin jotka parhaiten tempaisivat pois tästä synkästä ja kylmästä (-26C tervetuloa vaan) maailmasta edes hetkeksi. Tämän suppeampaa tiivistystä oli mahdoton tehdä ja monta hyvää elämystä jäi pois, mutta sehän vain tarkoittaa, että lukuvuosi 2016 oli vallan mainio! Hurraahuuto sille.

Alla siis vuoden 2016 lukuelämykset (ei missään erityisessä järjestyksessä):

Yönäytös - Marisha Pessl

Lumilapsi - Eowyn Ivey

Myrskyuhri - Dolores Redondo

Kotiinpaluu - Sadie Jones

Blondi - Joyce Carol Oates

Loistava ystäväni - Elena Ferrante

Korppinaiset - Tiina Raevaara

Ihmeiden tie - John Irving

Simpukankerääjät - Rosamunde Pilcher

The Red Tree - Shaun Tan

Poldark: Kapinallinen - Winston Graham

Carmilla - Sheridan Le Fanu

Miehuuskoe - Charles Webb

Valo valtameren yllä - L. M. Stedman

Säädyllinen ainesosa - Leena Parkkinen

Totuus Harry Quebertin tapauksesta - Joel Dicker

Halu - J. R. Ward

Kylmän kosketus - Louise Penny

Rakasta minut vahvaksi - Aino Suhola

Yö: kirja unesta ja pimeän salaisuuksista

Marina - Carlos Ruiz Zafon

Minä, muru ja metsä - Lena Frölander-Ulf

Hamelnin pillipiipari - Russell Brand

Runotyttö maineen polulla - L. M. Montgomery

SARJAKUVAT

Närhi - Lauri ja Jaakko Ahonen

Sin City - Frank Miller

Blast: Röykkiö ihraa - Manu Larcenet

A Tale of Two Cities

Voro: Kolmen kuninkaan aarre - Janne Kukkonen

Anya's Ghost - Vera Brosgol

Toivottavasti lukuvuosi 2017 on lähtenyt hyvin käyntiin!

Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta

"Kahvinkeitin olkani takana sihisi kuin vihainen käärme."

kirjan alku

Törmäsin erilaiseen Agatha Christien dekkariin kuin mihin olen tottunut. Tässä ei kokoonnuta johonkin huoneeseen kuuntelemaan Hercule Poirotin johdolla loppuratkaisua ja herättämään epäilyksen varjon vuorollaan jokaisen päälle vaan Totuus Hallavan hevosen majatalosta keskittyy yliluonnollisuuteen, magiaan ja taikauskoisiin rituaaleihin.

Katolinen pappi murhataan raa’asti hänen palatessaan kuolevan naisen luota. Papin kengästä löytyy luettelo nimistä, jotka paljastuvat kuolleiksi henkilöiksi. Kirjailija ja kirjan kertoja Mark Easterbrook ryhtyy selvittämään tapausta apunaan punatukkainen Ginger, jonka seura on hyvää vaihtelua Markin kuivakan tyttöystävän rinnalle. Hallavan hevosen majatalo pulpahtelee jutussa esiin usein ja siellä asuvien naisten yliluonnolliset voimat.

Näyttää siltä, että jotain hyvin kummallista on tekeillä ja jotenkin tähän kaikkeen liittyy meediot, istunnot ja vedonlyönti, jolla pääsee epätoivotuista ihmisistä eroon vaikkapa perinnön toivossa - ja toivotun kuolema on sillä taattu! Asia on vain vähän hankalampi todistaa, sillä kuolemantapaukset ovat olleet täysin normaaleja. Mark ja Ginger antautuvat vaaraan ilmoittautumalla Hallavan hevosen asiakkaiksi.

"Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan 

nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan --- 

ja heille annettiin valta tappaa---"

Kirjassa ei Poirotia tai miss Marplea esiinny, vaan rikoskirjoja kirjoittava Ariadne Oliver. Tosin häntäkään ei paljoa näkynyt, joten kaikki on siis Mark Easterbrookin ja poliisin harteilla. Vilaukselta tavataan myös tuttu mummeli Eipä aikaakaan niin voi kauhistus -dekkarista. Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoisen erilainen romaani Christien tuotannossa.

_______

★★★½
Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta

(The Pale Horse, 1961)

SSKK, 1979
Päällys: Kosti Antikainen

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Esirippu
Neiti Marplen viimeinen juttu
Askel tyhjyyteen  
Vuoksi ja luode  
Kohtalokas viikonloppu  
Viisi pientä possua (+elokuva)  
Murha Mesopotamiassa (+elokuva)  
Rikos yhdistää  
Neiti Lemon erehtyy  
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo 
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)