Jenna Kostet - Lautturi

Silloin kun olin lapsi, ajattelin virran
olevan kaikki, mitä maailmassa on.

kirjan alku

Lautturin muistan nähneeni joissain blogeissa, mutta ilmeisesti en tekstejä ole käynyt lukemassa, sillä mitään mielikuvaa kirjasta ei ennestään ollut. Voin myös paljastaa, etten etukäteen odottanut mitään, mutta tarina vei minua kuin pässiä narussa. Ehkä sen olisi voinut ennakoida, jos olisin ollut hieman valveutuneempi ja tajunnut, että Lautturi voitti pari vuotta takaperin Blogistanian Kuopuksen.

"Kai ei ole kotoisin täältä.
Hän tietää miten sielut uivat virran mustassa vedessä.
Mutta hän ei tiedä mitä ylhäällä on.

Minusta tuntuu, että minun pitäisi selitellä
tekemääni ratkaisua, mutta mitä voisin sanoa?
Minä lähdin koska kaipasin.

Ira on täällä. Hän hymyilee ja hänen naurunsa kuplii kuin vesi.
Mutta Kai näkee sen, mitä muut eivät näe ulospäin." 

Kai ei ole kotoisin maailmasta, jonka me tiedämme. Hänen kotinsa on perheen luona Tuonelan virralla, mutta siellä hänellä on vain haaveita, jotka eivät voi toteutua. Ylhäältä, meidän maailmasta, hän etsii totuutta ja eläviä sieluja.

Lautturissa meille tuttu maailma näytetään muukalaisen silmin ja ihastuin välittömästi Kain omaperäiseen persoonaan ja hänen ajatuksiinsa. Kai ei ymmärrä koulunsa nuorten kirjoittamattomia sääntöjä tai normeja, vaan suunnistaa täysin muista riippumattomasti eteenpäin, sillä hänen maailmassaan sielut ovat kaikki samanarvoisia. Kain kautta pääsee kyseenalaistamaan ja pohtimaan jälleen kerran joitain käyttäytymissääntöjä, kiusaamista ja syrjintää.

 "Minun pitää olla niin kuin muut. En voi jäädä paikoilleni, en odottaa
että tuulet vaihtaisivat suuntaa ja tekisivät minusta sen mitä en ole.
Minä olen tässä ja minun täytyy hengittää ilmaa ja olla.
Kävellä kaduille ja varoa katsomasta vieraita ihmisiä silmiin."

Koulussa on Ira, kaunis ja suosittu tyttö, johon Kai ihastuu. Ira on kätkeytynyt sosiaalisen statuksen tuoman naamion taakse, mutta Kai näkee hänen sieluunsa. Minä-kertoja vaihtuu Kain ja Iran välillä, mutta Kain ääni oli minulle se miellyttävin, sillä hän ole tästä maailmasta, vaan ajattelee asioita aivan eri kulmasta ja laajemmin kokonaisuuden huomioiden.

Jenna Kostet on kirjoittanut hyvin erilaisen nuortenkirjan kuin mikään ennen lukemani, todella piristävää! Teksti on kaunista ja sulavaa, ajatukset tärkeitä. Loppu on oikeastaan juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla, surullinen, mutta lupaus toivosta. Kaksi meitä kannattelevaa maailmaa kietoutuu luontevasti yhteen, eikä kumpaakaan maailmaa tulisi mieleen kyseenalaistaa.

"Meidän kaltaisiamme ei ole muita täällä. Me tiedämme miten sielut
liikkuvat virran mustassa vedessä ja miten keksi kolahtaa rantakiveen.
Me tiedämme, miten mela uppoaa tummaan veteen ja ruuhi
halkoo aallokon. Me olemme kuulleet kehrääjälintujen laulun."

_______

★★★★★
Jenna Kostet - Lautturi

Robustos, 2014
Kansi: Johanna Lumme 
KirjaSuomi100

Omasta hyllystä