Claudie Gallay - Rakkaus on saari

Rakkaus on saari - Claudie Gallay

(L'amour est une ile, 2010)

Avain, 2011
Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Omasta hyllystä

"On vielä yö, ja joella on tyyntä, kun Odon Schnadel astuu asuntolaivansa kannelle."

kirjan alku

Claudie Gallayn läpimurtoteoksen, Tyrskyt, luin jo monia vuosia sitten ja Rakkaus on saari kutsui minua voimakkaasti kirjahyllyssä, Tyrskyjen ainutlaatuisen lukukokemuksen kummitellessa taustalla.

Marie saapuu tukahduttavan helteiseen Avignoniin katsomaan veljensä Paulin kirjoittaman näytelmän ensiesitystä. Paul itse on kuollut viisi vuotta sitten murtuneena näytelmänsä saamasta kylmästä vastaanotosta. Avignonissa teatterinjohtaja Odon, joka on ohjannut Paulin näytelmän, joutuu Marien tavoin vastakkain menneisyyden kanssa: hän kohtaa vuosien jälkeen vanhan rakastettunsa Mathilden, näyttelijän, joka on valmis uhraamaan kaiken teatterin, suuren intohimonsa, eteen. Kun vanhoja valheita yritetään hyvittää uusilla, tuloksena on tragedia, jollaista tuskin kukaan osasi kuvitella. Takakansi

Minuun Rakkaus on saari vaikutti syvästi. Se menee ihon alle, eikä päästä irti. Ei edes silloin kun kannet sulkee ja yrittää päästä takaisin kiinni omaan elämään. Se jää kummittelemaan mieleen. Lukeminen ei edes tuntunut lukemiselta, vaan tarinaan upposi ja eli mukana.

"- Rakkaus on saari: kun sen kerran jättää taakseen, ei sinne enää palaa."

Kirjan henkilöt ovat haavoittuvaisia, vereslihalla, janoten rakkautta. Marien kipuilut veljensä kuoleman kanssa, koston hautominen, Odonin tuskailut entisen rakastettunsa kanssa, menneisyyden haikailut, Jeff jolla näyttää menevän koko ikä velkansa kuittaamiseen, hän joka odottaa oikeaa elämää tuosta taakasta vapauduttuaan. Kaikki suorastaan huutavat äänettömästi kaipuuta, johon sekoittuu halu, tuska ja rakkaus. Syyllisyys painaa ja oikeuden halu nostaa päätään, mutta mikä on hyväksyttävää ja kohtuus?

Teksti on hyvin konstailematonta ja vaivatonta. Se on todella vähäeleistä, siinä ei ole mitään turhaa, mutta ehkä juuri siksi niin voimakasta, riipaisevaa. Rivien väliin jätetään paljon merkityksiä lukijan huomattavaksi ja tulkittavaksi, mutta yhtään vaikeaselkoinen Rakkaus on saari ei ole. Kirja on isojen kysymysten äärellä kuten Marie, joka pohtii elämänsä tarkoitusta. Pieniä sanoja ja lauseita, mutta suuria tunteita ja merkityksiä.

Kirjasta löytyisi luettavaa, vaikka kuinka moneksi kertaa vielä ja tarina elää jo omaa elämäänsä pääni sisällä. Niin monella tapaa minulle se täydellinen kirja.
Ainutlaatuinen.

Tähtiä: ★★★★★

PS. Kirjassa tehdään myös herkullisen kuuloinen viikunajälkiruoka, jota voisin itsekin koittaa. Ainut huolestuttava puoli on se, ettei ainesosien määrää kerrota, joten saa nähdä miten käy...

F. Scott Fitzgerald - Benjamin Buttonin erikoinen elämä

Benjamin Buttonin erikoinen elämä - F. Scott Fitzgerald

(The Curious Case of Benjamin Button, 1921)

Finn Lectura, 2014
Kansi ja ulkoasu: Matti Mitroshin

Kirjastosta lainattu

"Niinkin kauan sitten kuin vuonna 1860 oli yleisti hyväksyttävää synnyttää kotona."

kirjan alku

Alunperin Benjamin Buttonin erikoinen elämä on novellikokoelmassa julkaistu, mutta viime vuonna se painettiin ihan itsekseen. Minikirja (ainakin on käteen sopiva) ja sivujakin vain päälle kuusikymmentä.

Rouva Buttonin synnyttämä vauva ei ole aivan kuin muut. Itseasiassa se on niin erikoinen, ettei ole toista. "Ei, ei kolmosia!" tohtori vastasi purevasti. "Menkään ja katsokaa itse. Ja hankkikaa toinen lääkäri. Autoin teidät maailmaan, nuori mies, ja olen toiminut perheenne lääkärinä neljäkymmentä vuotta, mutta nyt se on loppu! En tahdo nähdä ketään teitä enkä ketään sukulaistanne enää koskaan! Hyvästi!" Suloisen pienen vauvan sijaan kapaloissa makaa parrakas, noin 70-vuotias mies, joka ruikuttaen kaipaa keinutuolia sairaalan epämukavan kehdon sijaan. Benjamin kasvatetaan kuitenkin kuin pieni vauva isän tuodessa hänelle tinasotamiehiä, pehmoeläimiä ja leikkijunia. Benjamin ei kuitenkaan (yllätysyllätys) innostu leluista, vaan jatkaa Encyclopedia Britannican lukemista.

Jatkon kertomalla spoilaisin samalla loputkin kirjasta, mutta sanotaan näin, että tarina on hyvin erikoinen, hullunkurinen ja suorastaan groteski. Maailmankirjat ovat menneet sekaisin ja koomia tilanteita seuraa roppakaupalla Benjaminin elämän aikana. Samaan aikaan tarina on kuitenkin myös surumielinen. Se herättää monenlaisia tunteita.

Kansi on hieno ja sen voisi ajatella kuvaavan Benjaminia itseään. Vuonna 2008 novellin pohjalta tehtiin elokuva, Benjamin Buttomin uskomaton elämä, jota tähdittää Brad Pitt ja Cate Blanchett.

Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
F. Scott Fitzgerald - Yö on hellä

 Kirjankansibingo: Sininen

Blogistanian kesälukumaraton (päivittyvä postaus)

Kuva: Hyllytontun höpinät

Minun lukumaratonini alkaa NYT! Tai oikeastaan heti kun saan tämän julkaistua, mutta anyway... Edelliset lukumaratonit ovat menneet monien kirjojen voimalla, mutta tällä kertaa kädestä löytyykin tiiliskivi, joka pitäisi selättää. Sen verran paksu kirja kuitenkin on, etten epärealistisesti luulekaan saavani sitä kokonaan luettua, mutta pitkälle aion kuitenkin pötkiä. Niin ja tiiliskivi siis on Leo Tolstoin Sota ja rauha. Minulla tuo kirja on kahdessa niteessä, onneksi näin, sillä sivuja se pitää sisällään 706 + 729. Auts. Pitkät 24 tuntia tiedossa. Vielä en kuitenkaan suostu vaipumaan epätoivoon! I will fight to the end!


27.6 klo: 11:25
Niin intensiivisesti olen lukenut, että meinasi kokonaan jäädä postaamatta matkan varrelta tunnelmia. Eilen siis aloitin kello 18 reikäleipä mission impossiblen ja tänään - vähäisten ja huonojen - yöunien jälkeen taistelu jatkuu vielä kuuden tunnin verran. Tähän väliin pieni tunnustus: tämänhän piti olla tiiliskivimaraton kohdallani, mutta eilen illalla oli aivan pakko lukaista väliin Tiina Raevaaran muutama novelli, että jonkinlainen puhti säilyisi yllä. Sodasta ja rauhasta sivuja on luettu 452, jotenka ensimmäinen nidekään kahdesta ei ole vielä loppuun luettu. Pieni epätoivo alkaa jo vallata tämän maratoonarin mielen, mutta nyt ei auta itku eikä valitus, vaan täyttä höyryä eteenpäin!


klo: 20:10
Maraton loppui pari tuntia sitten ja samantien palkitsin 24 tunnin urakan katsomalla Poirotin (Golfkentän murha <3). Olo on kieltämättä aika väsähtänyt, mutta aika mukavasti sain loppujen lopuksi sivuja luettua. Taisi olla jopa tuottelian maraton tähän mennessä. Sodan ja rauhan ykkösosan ehdin kuin ehdinkin lukea loppuun (viimeiset tunnit suorastaan menivät kuin lentäen ja sivuja ahmien) ja eilisen lailla luin tänäänkin Raevaaran En tunne sinua vierelläni -teoksen novelleja muutaman. Saldoksi tuli siis: Sota ja rauha 1 = 707 sivua, Sota ja rauha 2 = 80 sivua ja En tunne sinua vierelläni 123 sivua. Elikkäs yhteensä 910 sivua. Ei paha.

Muita postauksiani
24 h lukumaraton (2014)
Ystävänpäivän lukumaraton (2015)

Daniel Clowes - Ghost World

Ghost World - Daniel Clowes

(Ghost World, 1997)

BV2-produktions, 2002

Kirjastosta lainattu

Kulttiklassikoksi muodostunut sarjakuva kertoo Enidistä ja Rebeccasta, koulunsa juuri päättäneistä nuorista, jotka eivät vielä tiedä mitä elämällään tekisivät. Sarjakuva seuraa heidän tavanomaista elämää, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin kaukana tavanomaisesta kun kyseessä on Enid ja Rebecca, rajojaan koittelevat nuoret.  He tuntuvat pitävän itseään cooleina ja kahvilassakin aikaa kuluttaessaan arvostelevat muita, lähinnä negatiivisessa mielessä.
"Kyllä varmaan joo! Varmaan soitankin Carrie Vandenburgille, vaikka sen idioottikundikaveri haukku mua lesboksi!"
"Mä soittaisin, jos mulle ei olis koko ajan "koekuvauksia"!"
"Niin just! Uskomaton ämmä! Millon siitä on muka näyttelijä tullu?"
Muuten heidän aikansa kuluu muun muassa pornokaupassa, pilapuheluita soitellen ja juoruillen.

Sarjakuvan tarjoama kuiva teinihuumori tehoaa ja ystävysten väliset nasevat keskustelut huvittavat. Eipä tullut kuitenkaan yhtään ikävä omia nuoruusvuosia. Teinien tapaan Enid ja Rebecca katsovat maailmaa tietynlaisten - kapeaputkisten - lasien läpi. Tämä nuorten vielä jokseenkin mustavalkoinen maailmankuva aiheuttaa hilpeyttä lukijassa sekä heidän ehdottoman varmoilta kuulostavat mielipiteet.

Enid ja Rebecca ovat mielenkiintoinen parivaljakko ja hahmona varsinkin Enid on loistava. Hänen rinnallaan Rebecca jää etäiseksi mallinukeksi. Enid on erilainen nuori jo ihan pelkän pukeutumisesta vuoksi sekä hullun päähänpistojensa takia. Hän on eksyksissä, mutta kuitenkin sisäisesti vahva onnistuen kasvamaan jatkuvasti kohti aikuisuutta, vaikka se sisältääkin paljon huonoja valintoja. Ghost World onkin melankolissävytteinen kasvukertomus, jossa päähenkilöt joutuvat kohtaamaan oman epävarmuutensa. Ja elämään sen kanssa, että on asioita, joiden he luulivat kestävän ikuisesti, mutta jotka päättyvätkin.

Loppu on varsin mielenkiintoinen, siinä jätetään tulkinnanvaraa ja jotain pohdittavaksi. Piirrosjälki taas on mustavalkoinen, jota on sävytetty turkoosilla ja kuvakulmat ovat melkeinpä apaattisia, mikä sopii kuin nakutettu tarinan sisältöön ja teemaan. 

 

Ghost Worldistä on tehty myös samanniminen elokuva, jossa pääosassa näyttelevät Thora Birch ja Scarlett Johansson, mutta tämän sarjakuvan suosittelen kyllä paljon ennemmin lukemaan.

Tähtiä: ★★★½

PS. Huomenna maratoonailemaan! Ja tsemppiä niille ketkä ovat jo urakkansa aloittaneet :)

 

Top Ten Tuesday 7. Kesäleffoja

Kesää on mukava tunnelmoida myös leffojen muodossa, joten tässä tulee tiivis kymmenen leffan paketti, jotka saavat ainakin minun kesäni paremmaksi.

Goonies - Arkajalat (1985)
Seikkailu-komedia, jonka tekemisessä on ollut mukana itse Steven Spielberg, täysin vikaan ei siis voi mennä. Mikey kavereineen löytää ullakolta vanhan aarrekartan ja siitä alkaa unohtumaton seikkailu. Elokuvassa nähdään (näin vain muutaman mainitakseni) Sean Astin eli Taru Sormusten Herrasta tuttu Sam sekä Corey Feldman, mutta toki kaikki muutkin lapset ovat aivan mahtavia, kerrassaan huikea kaveriporukka, johon olisin itsekin lapsena voinut mielihyvin liittyä! Goonies on taattua viihdettä ja pahikset aivan huikeita :DD Toimii vielä näin vanhempanakin.

Mikey: Let's...
Andy: -get out of...
Richard 'Data' Wang: -here!
Stef: Like now!

Lost Boys (1987)
Jos näitä leffalistojen tekoa jatkan, niin Lost Boys tulee olemaan varmaan kaikilla mahdollisilla listoilla (paitsi ei nyt ehkä animaatioissa...). Paras leffa ikinä, eikä ihme, sillä se on tehty maagisella 80-luvulla, jolloin leffat olivat muutenkin parhaimmillaan. Elokuvan taisi pitää aluksi pohjautua enemmän Peter Paniin eli kertoa ikuisesti elävistä lapsista, mutta onneksi ohjaaja vaihtui Joel Schumacheriin (mahtava ohjaaja hänkin) ja lapset vaihdettiin miehiin. Kiitos siitä, saamme nyt ihailla silmänkantamattomiin mieskomeutta. Kiefer Sutherland, hänen kohdallaan superlatiivit lopuvat kesken. Komeampaa ei ole olemassa. Mutta itse elokuvaan... Jännittävä vampyyritarina, jossa samassa paketissa saa kauhua ja komediaa, ei mikään helppo yhdistelmä, mutta tässä kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Näyttelijäkaartistakaan en ketään vaihtaisi ja musiikki on aivan ihanaa.

"Grandpa: Well, now, let me put it this way. If all the corpses buried around here were to stand up all at once, we'd have one hell of a population problem."



Roman Holiday - Loma Roomassa (1953)
Prinsessa Ann päättää ottaa hatkat tittelistään ja lähtee omille teilleen seikkailemaan. Ja matkalla löytää kivan miehen itselleen. Elokuva on romanttinen komedia, vaikka tuolla sanalla ei hirveän hyvää kaikua aina ole, mutta tämän voi huoletta katsoa. Se on raikas ja hyväntuulinen. Audrey Hepburn on tietenkin aivan valloittava (missäpä elokuvassa hän ei olisi) ja minulle Kuin surmaisi satakielen elokuvasta tuttu Gregory Peck tuo aivan oman särmänsä tarinaan mukaan. Rooma kutsuu!




Highway - vaarojen valtatie (2002)
Mitä olisi kesä ilman paidatonta Jared Letoa. Juuri niin, ei yhtään mitään! Leto onkin elokuvan kantavavoima ja ehdoton tähti, vaikka toki Jake Gyllenhaal ja Selma Blair hyviä olivatkin omissa rooleissaan. Highway ei ole mikään valtavan tunnettu leffa, vaikka pitäisi kyllä olla. Se on elämänmakuinen elokuva ystävyydestä, jossa tunnelma ja meininki ovat kohdillaan. Lyhykäisyydessään: Altaanputsaaja Jack tekee virheen mennessään sänkyyn työnantajansa vaimon kanssa ja siitä alkaa pakomatka autolla ympäri Yhdysvaltoja, jonne Jack ottaa mukaan pilveä polttavan ystävänsä Pilotin. Mainittakoon vielä, että Highway on ainut listalleni päässyt 2000-luvun leffa... Ei hirveän yllättävää.



Paistetut vihreät tomaatit (1991)
Perustuu Fannie Flaggin Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe -kirjaan, jota voin ihan suositella myös romaanimuodossa. Ja hauskana tietona se, että kirjailija itse esiintyy elokuvassa opettajana. Paistetut vihreät tomaatit on Elämys isolla e:llä. Tunnen tätä kohtaan silkkaa rakkautta, vaikka aikoinaan pelästyin elokuvan nimeä ja sen kannessa poseeraavaa kahta vanhempaa naisihmistä. Näyttelijät ovat aivan ihania persoonia, tunnelma on lämminhenkinen, ystävyyden ylistys, mutta myöskin erittäin koskettava, vaikka huumoriakin löytyy.
TOWANDA!



Some Like It Hot - Piukat paikat (1959)
Kepeä komedia, joka huumorillaan saa minut ainakin nauramaan. Joe ja Jerry ovat omin silmin todistaneet mafian tekemää joukkomurhaa ja nyt heidän on paettava. Nämä köyhät muusikot keksivätkin oikein loistoidean ja pukeutuvat naisiksi samalla saaden itsensä mukaan naisorkesteriin, joka on matkalla Floridaan. Aivan hulvaton meininki! Tony Curtis ja Jack Lemmon varastavat häikäilemättömästi koko show'n nimiinsä ja sokerina pohjalla on vielä ihastuttava Marilyn Monroe.

"But you don't understand, Osgood! Ohh... I'm a man!"
"Well, nobody's perfect!"



Benny & Joon (1993)
Mitä mainioin kesäleffa ja samalla myös yksi kaikkien aikojen lemppareitani. Mukana ovat Johnny Depp - jonka roolisuoritusta verrataan Chapliniin ja Keatoniin. Ei paha, sillä Deppin hahmo itseasiassa saapuu valkokankaalle junalla lukien juurikin Buster Keatonia, suurta idoliaan - ja Mary Stuart Masterson. Sympaattinen elokuva, jossa kaikkea sekopäistä tapahtuukin kuten paahtoleipien paistaminen silitysraudalla, auton kyydissä oleminen snorkkeli päässä... Soundtrack on hyvä (The Proclaimers - I'm Gonna Be (500 Miles) ja parasta ikinä on Samin ja Joonin välillä käyty rusinakeskustelu. 

Sam: You don't like raisins?
Joon: Not really.
Sam: Why?
Joon: They used to be fat and juicy and now they're twisted. They had their lives stolen. Well, they taste sweet, but really they're just humiliated grapes. I can't say I am a big supporter of the raisin council.
Sam: Did you see those, those raisins on TV? The ones that sing and dance and stuff?
Joon: They scare me.
Sam: Yeah me too
Joon: It's sick. The commercial people they make them sing and dance so people will eat them.
Sam: It's a shame about raisins.
Joon: Cannibals.


The River Wild - Villi joki (1994)
Kunnon koko perheen kesäseikkailu-elokuva, jossa avioeroa suunnitteleva pariskunta joutuu jokiretkellään poikansa kanssa tekemisiin rikollisten kanssa. Todella nautittava trilleri, joka ei kuitenkaan mene liian pelottavaksi, vaan juuri sopivasti on saatu aikaan jännittäviä tilanteita ja hermoaraastavia hetkiä. Elokuvan tähtiä ovat kiistatta Meryl Streep ja Kevin Bacon.






Dirty Dancing - Kuuma tanssi (1987)
Huomaatteko 80-luku jälleen ;) Myös romantiikan nälkäisille on jotain tällä listalla. Dirty Dancing on tanssileffojen kärkeä ja minun guilty pleasure. Housemanin perhe lähtee lomalle, jossa perheen kuopuksen Babyn huomion vie täysin tanssinopettaja Johnny Castle (Patrick Swayze). Aikaisemmin niin kiltti isin tyttö muuttuu kohti itsenäistä nuorta naista. Hyvin yksinkertainen juoni, joka kuitenkin iskee joka kerta aina uudelleen kaikessa kliseisyydessään, mutta välillä niitä naiiveja leffojakin tarvitaan. Tämä klassikko sopii erityisesti tanssielokuvien ystäville ja jos ei muu, niin ainakin soundtrack vie mennessään.

"Nobody puts Baby in a corner."


Stand By Me - Viimeinen kesä (1986)
Gooniesin rinnalla toinen hyvä elokuva nuorten ystävyydestä ja Corey Feldmanhan se tässäkin pyörii. Neljän nuoren ystävyksen jännittävä matka loppukesän kynnyksellä, sillä kesän päättyessä ja matkalta palatessaan poikien tiet erkanevat toisistaan, joten heidän yhteisellä ja viimeisellä retkellään on suuri tunnearvo. Stand By Me perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin. Tässäkin elokuvassa on huippunäyttelijät: River Phoenix, Corey Feldmanin jo mainitsinkin, Kiefer Sutherland (edelleen aina yhtä ihana)... Elokuva tarjoaa niin hauskuutta kuin synkkyyttäkin ja pohtii elämää. Se on pieni suuri seikkailu. Suosittelen lämpimästi!

"So Darlin' Darlin'
Stand By Me
oh, Stand By Me"


Vielä paljon hyviä jäi mainitsematta kuten Paradise, Pieni suklaapuoti, Heathers, Robin Hood..., mutta ehkä jollain muulla listalla sitten ;)

PS. Viimeisimmän TTT -postauksen jälkeen tilanne ei ole kauheasti muuttunut. Ainoastaan Da Vinci -koodin olen saanut luettua. Muttamutta! Aikeissa olisi vielä tänä kesänä tarttua Vihan hedelmiin sekä Sotaan ja rauhaan.


Muut TTT-postaukset
1. Suosikkikirjat
2. Nuoruuteni kirjasarjat
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä

Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy

Neiti Lemon erehtyy - Agatha Christie

(Hickory Dickory Dock, 1955)

WSOY, 1976

Kirjastosta lainattu

"Hercule Poirot katsoi kulmat rypyssä.
- Neiti Lemon, hän sanoi.
- Niin, monsieur Poirot?
- Tässä kirjeessä on kolme virhettä."

kirjan alku

Aina niin tunnollinen ja tarkka neiti Lemon tekee virheitä kirjettä kirjoittaessaan ja Poirot huolestuu. "Hän ei ollut koskaan sairas, ei koskaan väsynyt, ei koskaan kiihtynyt, ei koskaan epätäsmällinen. Käytännöllisesti katsoen se merkitsi, ettei hän ollut nainen laikaan. Hän oli kone - täydellinen sihteeri. -- Tämä oli sellainen asia, jota ei voinut tapahtua - ja kuitenkin se oli tapahtunut!" Syynä neiti Lemonin huolimattomuuteen on hänen sisarensa, rouva Hubbandin, uusi toimi ylioppilastalon emännöitsijänä. Rouva Hubband on ollut huolissaan, sillä viimeaikoina talosta on kadonnut esineitä, mutta hän on liian kiintynyt asukkaisiin, ettei ole vielä ilmoittanut poliisille. Poirot järjestää tapaamisen neiti Lemonin sisaren kanssa. Onneksi, sillä vähäpätöiseltä näyttänyt varkausten sarja muuttuu hurjaksi murhajutuksi.

Minä harvemmin valitan henkilöiden paljoudesta, mutta nyt heitä oli kyllä aivan liikaa. Vaikea oli muistaa kuka on kukin, sillä heitä tuntui pyörivän talolla kuin mehiläisiä hunajalla, vaikka itse idea ylioppilastalosta onkin hyvin mielenkiintoinen. Kasa nuoria laitettuna samaan talouteen, eri kansalaisuuksia, pakosti siitä syntyy sekoitus rakkautta, ystävyyttä, vihaa ja kateutta. Parisataa sivua lisää vaan oltaisiin tarvittu henkilökuvien syventämiseen.

Syyllinen oli pettymyksekseni todella ilmiselvä. Ehkä olen harjaantunut heidän tunnistamiseen, mutta en pystynyt edes ketään muuta kuvitella murhaajaksi. Yksi vaihtoehto tosin olisi ollut todellinen yllätys, mutta ei se hän tietenkään ollut. Ei siis mikään hullumpi dekkari, mutta ei myöskään sitä kirkkainta kärkeä.

Tähtiä: ★★★★

Muita Agatha Christie postauksiani

Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Yksinäinen kevät

Hellyyttäviä lastenkirjoja

Lastenkirjat ovat hieman hiljaiseloa viettäneet, mutta nyt on sitten sen tilanteen korjaamiseksi tullut raahattua kassillinen kotiin ja tässä parhaat palat niistä. Aivan ihastuttavia kirjoja kaikki kolme.

Ei! sanoi pieni hirviö - Kalle Guettler,
Rakel Helmsdal ja Aslaug Jonsdottir

(Nei! sagoi litla skrimslio, 2003)

Pieni Karhu, 2010
Kuvitus: Aslaug Jonsdottir

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

"On hiljaista ja rauhallista."

kirjan alku 

Ei! sanoi pieni hirviö on palkittu Islannissa lastenkirjapalkinnolla, eikä yhtään tarvitse ihmetellä miksi.

Joku koputtaa ovelle. Se on suuri hirviö, joka aina haluaa päättää kaikesta. Suuri hirviö riitelee, sotkee piirrustukset, jättää tussien tulpat auki ja käyttäytyy muutenkin törpösti. Olisikohan tämä päivä erilainen ja uskaltaako pieni hirviö olla vihdoinkin eri mieltä?

Kirja kertoo siitä kuinka tärkeää on osata sanoa ei. Eikä se koske vain pikkulapsia. Aikuisillakin tuntuu olevan ongelmia saman asian kanssa ja välillä annetaan toisten ihmisten pompottaa liikaa sen sijaan, että sanoisi ääneen omat ajatukset ja tunteet. Ehkä kun tarpeeksi on niellyt sontaa muiden suunnalta, niin rohkaistuu pienen hirviön tavoin ja huutaa EIIII!!

Kuvitus on hyvin yksinkertaisen selkeää, mutta samalla mielettömän onnistunutta ja mielenkiintoista. Voimakkaat hirviöhahmot ovat vaikuttavia, jotka näyttävät paperista leikatuilta, joille on vain piirretty yksityiskohtia kynillä. Satunnaisia elementtejä lukuunottamatta hirviöt ovat ainoat kuvitus sivuilla enkä kaivannutkaan mitään lisää.

Mörkki - Steve Smallman

(Scowl, 2014)

Mäkelä, 2014
Kuvitus: Richard Watson

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

"Oli ihmeen ihana kesäpäivä Kuppikakkumetsässä."

kirjan alku 

Mörkki-pöllö kiukuttelee päivät pitkät. Mikään ei ole hyvin. On liian märkää, liian kuuma, liian valkoista. Mörkki jopa mököttää unissaan. Kuppikakkumetsän muut eläimet haluavat piristää Mörkkiä, mutta hupihattu tai laulut eivät auta. Kunnes pikkulintu valtaa Mörkin oksan suuttuneena hupihattunsa rikkoutumisesta. Ensimmäistä kertaa joku mököttää vielä enemmän kun hän itse!

Kirja on mielialoista ja niiden vaihtelusta. Huonotuulisuus kuuluu kaikkien elämään ja pitäähän sitä välillä mököttääkin. Kunhan se ei liian kauaa jatku. Yllättävää oli, ettei kirja loppunutkaan hymyilevään Mörkkiin, niin kuin olisi voinut aavistella, vaan Mörkille annettiin lupa mököttää, koska siitä hän pitää kaikkein eniten. Tosin lopussa mökötys ei tuntunut olevan niin vakavaa kuin alussa.

Jos edellisen kuvakirjan kuvitus oli tummanpuhuvaa ja yksinkertaista, niin tämä on täynnä ihania värejä ja muotoja! Suloiset eläimet tuovat hymyn huulille, heillä on niin ihania ja ilmeikkäitä ilmeitä.

Pikkuinen kirjavoro - Helen Docherty

(The Snatchabook, 2013)

Mäkelä, 2013
Kuvitus: Thomas Docherty

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

"Pikkuinen Elisa kolossaan käy illalla kirjaa lukemaan."

kirjan alku 

Metsän väellä on iltaisin iltasadun lukuaika, mutta eräänä iltana satukirjat alkavatkin katoilla kodeista. Kuka niitä oikein vie? Rohkea Elisa-pupu ryhtyy selvittämään asiaa ennen kuin metsän väki käy liian villiksi spekulointeineen. Hän virittää varkaalle ansan kotiinsa ja saakin tämän kiinni itseteosta, mutta kyseessä onkin vain harmiton pieni Kirjavoro, jolle kukaan ei lue iltasatuja.

Rakastuin aivan ensiksi kuvitukseen, niin kuin yleensä käykin, eikä tuo kirjan nimikään ole yhtään hassumpi näin himolukijan näkökulmasta katsottuna ;) Tunnelma on tosiaan aivan kohdillaan näissä upeissa kuvissa, jotka ajoittuvat paljon yöhön. Elisa-pupun ja muiden metsän asukkien kodit taas näyttävät hyvinkin kutsuvilta noihin yömaisemiin verrattuna. Ne oikein hohtavat lämpöä ja turvaa.

Kasa kesäkirjoja

Vähän huojuva rakannelma

Eihän nyt ole kuin jo kesäkuun loppupuoli meneillään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Minun piti vain joitain kirjoja esitellä, mutta sitten iski kamala valinnanvaikeus, joten läjäytinpä tähän isomman kasan kirjoja kerralla. Saa nähdä saanko edes paria enempää noista luettua vai nappaanko hyllystä ihan joitain muita kirjoja. Sitä kun ei voi etukäteen tietää tai lupailla, koska luen ihan mitä vain huvittaa sillä hetkellä. Kirjastoonkin tulen kaiken todennäköisyyden mukaan eksymään kesän aikana moniakin kertoja ja muutama alla olevista kirjoista onkin kirjastosta lainattuja, loput omasta hyllystä ja suurin osa uusimpia ihania löytöjä.

• Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni
• Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet
• F. Scott Fitzgerald: Benjamin Buttonin erikoinen elämä
• Jodi Picoult: Sisareni puolesta
• Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär
• S. J. Watson: Kun suljen silmäni
• Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
• Charlotte Bronte: Syrjästäkatsojan tarina

• Joyce Carol Oates: Blondi
• Sarah Waters: Yövartio
• Jonathan Franzen: Vapaus
• Ulla-Lena Lundberg: Jää
• David Foenkinos: Nainen nimeltä Natalie
• Iain Banks: Crow Roadin käsikirjoitus
• Jason Goodwin: Janitsaaripuu
• Ally Condie: Tarkoitettu
• Danielle Trussoni: Enkelioppi

Lisäksi 26 päivä olisi Blogistanian kesälukumaraton, joka järjestetään jo viidettä kertaa. Vielä en ole itse ilmoittautunut, sillä suunnitelmat ovat vähän avoinna, mutta katsellaan lähempänä ajankohtaa :)

Kuva: Hyllytontun höpinöitä

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

 

Dolores Redando - Näkymätön vartija

Näkymätön vartija - Dolores Redando

(El guardian invisible, 2013)

Gummerus, 2015
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Kannen kuvat: Istockphoto

Kirjastosta lainattu

"Ainhoa Elizasu oli basajaunin toinen uhri, vaikka tytön 
kuolinhetkellä lehdistö ei vielä tappajaa tällä nimellä kutsunutkaan."

kirjan alku

Näkymätön vartija on Baskimaan murhat -sarjan ensimmäinen osa ja tämän espanjalaisen taiturin kirjaa on käännetty jo monelle kielelle.

Navarran ikimetsän sydämestä, Banzajoen penkalta löydetään teinitytön ruumis makaaberissa asetelmassa. Poliisi yhdistää rituaalimurhalta vaikuttavan tapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut lähtevät liikkeelle Baztanin laakossa, missä muinaiset uskomukset elävät yhä. Voiko asialla olla basajaun, kansantarinoista tuttu metsän näkymätön vartija?

Rikostutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen ylikonstaapeli Amaia Salazar, joka palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä Amaia joutuu ratkomaan vanhoja ristiriitoja sisartensa kanssa ja kestämään kollegoidensa kateutta. Tappajan vaaniessa seuraavaa uhriaan kammottava perhesalaisuus palaa piinaamaan Amaiaa painajaisten lailla.

Kirjan ahmaisi hetkessä, enkä tämän aikana lukenut juurikaan muita teoksia, sillä olin aivan liian koukuttunut pystyäkseni irtautumaan Redondon luomasta ihmeellisestä maailmasta. Tämä raikkaan erilainen dekkari tarjoaa jotain uutta tänä dekkarien täyteisenä aikana, jolloin ei ole pulaa kirjoista. Se sekoittaa sopivassa määrin rikostutkintaa ja mystiikkaa. Rituaalimurhaaja on liikkeellä ja tuohon sotkuiseen vyyhtiin lisätään vielä kansantaru metsän vartijasta, joka suojelee asuinaluettaan ja sinne eksyviä ihmisiä.

Romaanissa tartutaan hienosti ongelmiin, joihin nainen ylikonstaapelinä toimiessaan voi törmätä miesvaltaisessa työpaikassaan. Lisäksi Amaialla on ongelmia sisarustensa kanssa. Laaja ja kokonaisvaltainen katsaus siis saadaan Amaian elämään, niin menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin. Hiljalleen lukijalle ripotellaan näitä tietoja Amaian menneisyydestä ja hänen mieltään - ainakin alitajuisesti - painavasta tapahtumasta ja vasta kirjan loppupuolella on kokonainen kuva kaikesta pirstaleisesta tiedosta muodostunut.

Ja kyllä tästä itseasiassa tuli hieman mieleen True Detective -tv-sarja. Tunnelma ainakin on kovin samankaltainen, salaperäinen ja painostava. Loputkin osat aion ehdottomasti lukea ja seuraava osa, Luualttari, ilmestyy alkuvuodesta 2016.

Pidän noista kansista, vaikka nuo ihme kuviot hieman vähentävät jännittävää ja mystistä tunnelmaa. Eloa kuvaan olisi voinut jollain toisellakin tapaa saada.

Tähtiä: ★★★★½

Dekkariviikolla luetut (ja BINGO!)

Kaikista kuluneella Dekkariviikolla lukemistani kirjoista en ehtinyt postata, joten tässä ne loput tulee:

Mies kylmästä - John le Carre

(The Spy Who Came In From The Cold, 1963)

Weilin+Göös, 1964
Päällys: Kalevi Mustonen

Omasta hyllystä

"Amerikkalainen ojensi Leamasille toisen kupin kahvia ja sanoi: - Miksette painu nukkumaan? Voimme soittaa teille jos hän tulee."

kirjan alku 

John le Carre on eglantilainen jännityskirjailija ja suuren suosion hän saavutti kolmannella vakoilutrillerillään, Mies kylmästä.

Eletään kylmän sodan aikoja. Viisissäkymmenissä oleva Alec Leamasin Itä-Saksassa toiminut tiedustelijaverkosto on järjestelmällisesti tuhottu kommunistisen vakoiluryhmän toimesta, jota johtaa häikäilemätön Mundt. Leamas palaa Lontooseen, ja siellä hänen brittiläiset työnantajansa, vaikka jo avoimesti epäilevät hänen hermojensa kuluneen loppuun, tarjoavat hänelle uutta tehtävää.

"Mies joka elää jotakin osaa, ei muiden nähtäväksi vaan yksin, itseään varten, joutuu alttiiksi vakaville sielullisille vaaroille. Pettäminen ei käytännössä ole sinänsä erityisen suurta tarkkuutta vaativaa. Se perustuu kokemukseen, ammattitaitoon, ominaisuuteen, jonka useimmat meistä pystyvät itselleen kehittämään."

Kirja alkoi niin lupaavasti ja luulin olevani jonkun todella hyvän äärellä (varsinkin kun juuri tätä ennen olin saanut ei-niin-hyvän Casino Royale loppuun), mutta jotenkin meininki vaan lopahti. Alecin uusi tehtävä ei juurikaan kiinnostanut. Ehkä siksi, että se tuntui sisältävän pelkkää puhetta. Sivutolkulla kahdenkeskistä juttelua ei ole kovinkaan mielenkiintoista. Myönnän myös, etten ollut aina aivan hereillä, että mistä mentiin, kun nuo kylmän sodan vakoilujutut tuntuivat niin monimutkaisilta. Kuka on kenenkin puolella ja mitä tyypit oikein haluaa... Ei siis mitään aivot narikkaan lukemista.

Tähtiä: ★★★

LUE KIRJA & KATSO ELOKUVA

Simeon Leen testamentti - Agatha Christie

(Hercule Poirot's Christmas, 1939)

Loisto, 2005

Omasta hyllystä
Tähtiä:  ★★★★★

"Stephen käänsi ylös takkinsa kauluksen ja meni ripeästi asemasillan poikki."

kirjan alku 

Simeon Leen testamentti on takuuvarmaa Christietä. Se esittelee kirjavan joukon henkilöitä, joiden joukosta olisi sitten se murhaaja löydettävä. Ja lukijan turvana ja pelastajana on tietenkin Poirot, jonka kykyihin ja vaistoon voi aina luottaa.

Äreä ja oikukas miljönääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun talon isäntä löydetään raa'asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotin joulurauha mennyttä. Takakansi

"Ilmeisesti huoneessa oli käyty ankara kamppailu. Tuolit ja pöydät olivat kumossa, ruukkuja ja lasiesineitä oli pirstaleina ja hajallaan pitkin lattiaa. Keskellä uunin edessä olevaa mattoa, loimuavan takkatulen ääressä, makasi Simeon Lee suuressa verilammikossa ... verta oli melkein kaikkialla. Huone näytti suorastaan teurastamolta."

Perheen sisäiset draamat ovat aina herkullisia, varsinkin kun tietää monilla olevan salaisuuksia ja piiloteltavaa, jotka Poirot kaivaa kyllä esiin. Aika hyvin osaan nykyään epäillä murhaajaa Christien kirjoissa, mutta tällä kertaa minä ainakin harhauduin täysin syyllisen miettimisessä. Ovela Christie!

Poirot on vaan niin lempparini. Itserakas salapoliisi, joka on hyvin karismaattinen, eikä karisma jää vain kirjan sivuille, vaan näyttäytyy myös televisiossa tulevissa elokuvissa, joissa David Suchet loistaa. Kenties jopa kirkkaammin kuin kirjoisssa.

"Tuli aivan hiljaista. Merkillistä kyllä, kaikki suuttumus ja kauna olivat kuin poispyyhityt. Hercule Poirot katseli koko joukkoa persoonallisuudellaan. Kaikki istuivat hievahtamatta tuijottaen häntä, kun hän alkoi hitaasti puhua."

Parhaita Agatha Christien kirjoja mitä olen lukenut ja kirja on totisesti ansainnut paikkansa hyllyssäni, eikä tule sieltä mihinkään lähtemään!

***

Elokuva puolestaan alkaa Afrikasta, jossa, kirjassa mainitsematon, rikos tapahtuu ja Simeon Leen ahne luonne näyttäytyy sekä hänen välinpitämättömyytensä muita ihmisiä kohtaan.

Yksi henkilö on kokonaan jätetty pois elokuvasta ja riittäähän noita henkilöitä muutenkin ihan kiitettävästi, ettei kuitenkaan tarvitse ihan suppeasta joukosta sitä syyllistä etsiä. Samalla tulemme elokuvan huonoon puoleen, joka on se ettei noin montaa henkilöä ehdi esitellä kunnolla reilussa puolessatoista tunnissa, mihin kaikenlisäksi pitäisi mahtua kaikkea muutakin. Kirja tietenkin siihen pystyy ja elokuva yrittää parhaansa pysyäkseen perässä sallitussa ajassa.

Kirjassa Poirot tulee taloon vasta murhan tapahduttua, mutta elokuvassa hän saapuu kuvioihin mukaan jo alkumetreillä, kun vielä elossa ollessaan Simeon Lee pyytää Poirotin henkivartiakseen. Normaalistihan Poirot ei moista hommaa olisi ottanut, mutta tässä siihen on syynsä: keskuslämmitys on Poirotin asunnossa rikki.

Murhaaja sentään on onneksi sama, vaikka tarinaa onkin väritetty kirjan versioon verrattuna.
Mutta Poirot-elokuvat ovat aina yhtä nautittavia. 

Simeon Leen testamentti

(Hercule Poirot's Christmas, 1996) 
Ohjaaja: Edward Bennett
Näyttelijät: David Suchet, Philip Jackson, Vernon Dobtcheff

Draama / mysteeri / rikos
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani 

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat

Ikiyö

Yksinäinen kevät

A niin kuin alibi - Sue Grafton

(A is for Alibi, 1982)

Loisto, 2001

Omasta hyllystä

"Nimeni on Kinsey Millhone."

kirjan alku 

A niin kuin alibi aloittaa "aakkosdekkarit" ja esimerkiksi seuraavan osan nimi on B niin kuin Beretta. Sue Grafton on kirjoittanut dekkareita aina V:hen asti.

Yksityisetsivä Kinsey Millhone saa tutkittavakseen kahdeksan vuotta vanhan jutun. Miehensä murhasta syyttömänä tuomittu Nikki Fife palkkaa vankilasta vapauduttuaan Kinseyn tutkimaan kuka todella murhasi hänen miehensä.

Kinsey alkaa kaivamaan vanhaa juttua auki johtolanka johtolangalta ja kaikenlaista alkaa paljastua. Juttuun liittyy paljon ihmisiä ja kimurantteja ihmissuhteita. Myös Kinseyn oma yksityiselämä uhkaa sotkeutua tutkimukseen mukaan, kun hänessä herää tunteita erästä epäiltyä kohtaan.

Ihan mukiinmenevä dekkari, vaikka siinä ei niinkään syvennytä ihmisiin ja heidän motiiveihinsa. Päähenkilökin jää hieman ristiriitaiseksi chick-lit hahmoksi, jolta olisin toivonut vähän enemmän jämäkkyyttä, sillä kirjan takakannessakin on sanottu Graftonin uudistaneen lajityyppiä tuomalla tarinan päähenkilöksi kovaksikeitetyn naisdekkarin.

"Siitä en osaa sanoa mitään. Nuori ja oikukas toki vielä olet, mutta periaatteessa hyvää ainesta."

Syyllisen arvaaminen ei kovin vaikeaa ollut, sillä eräästä asiasta aina tietää syyllisen... Jota en tietenkään mene paljastamaan. Sorry. Mutta ärsyttävyyden huippu oli se, että kuinka naurettavan paljon kirjoitusvirheitä on päässyt läpi! Moiseen en ole ennen törmännyt.

Osavaltiot-haaste: Kentucky

Tähtiä: ★★★

Toivottavasti ensi vuonnakin on dekkariviikko, sillä siihen ajattelin panostaa vähän enemmän, kun nyt tuli hieman kiire, koska tajusin dekkariviikon tulevan vasta viime sunnuntaina. Mutta hyvinhän tähän ennätin neljä dekkaria lukea eli näiden kolmen lisäksi oli vielä Jo Nesbon, lukijoiden mielipiteitä jakanut, Verta lumella.

Minun kohdallani derkkareiden lukeminen jatkuu vielä Dekkariviikonkin jälkeen ja kohta on Dolores Redandon Näkymätön vartija luettu. Todella koukuttava tapaus!

Ja Kirjankansibingoon kolme rastia (taas):

punainen (Mies kylmästä), eläin (Simeon Leen testamentti) ja kasvi (A niin kuin alibi),

joten se on ensimmäinen BINGO!

Kolme kirja-arviota: Siri Kolu, Joyce Carol Oates ja Angela Carter

Huomaan luettujen kirjojen pinon kasvaneen aikamoisesti, että päätin helpottaa postauspaineita näillä pika-arvioilla.

Me Rosvolat - Siri Kolu

Otava, 2010
Valokuva: Juha Reunanen
Elokuvajulisteen graafinen suunnittelu: 
Mari Huhtanen

Kirjastosta lainattu

"Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla."

kirjan alku 

Kymmenenvuotias Vilja on Rosvoloitten pääpänpistoryöstö, eikä Viljalla tule uusien rosvokavereidensa kanssa yhtään ikävä kotia. Kenelläpä tulisi, kun päivät täyttyvät rosvoaamiaisista, uintiretkistä, kioskikeikkailusta, kaahailusta ja rosvojen kesäjuhlista. Pian Viljasta tuleekin tärkeä osa Rosvoloita, sillä hän on fiksu ja täynnä ideoita.

En vaan osannut ottaa tätä huumorin kannalta, niin kuin se olisi varmaan pitänyt tehdä - kaikkein kivuttomin tapa. Tällä hetkellä koen muutenkin haastavaksi lukea nuorten / lastenkirjoja, sillä ne tuntuvat liian yksinkertaisilta, eivätkä tarpeeksi kiinnostavilta. Jos naurahdan, sekin on väkinäistä.(Paitsi alla oleva sitaatti saa hymyn oikeasti huulilleni.)

"Siltä minustakin alkoi tuntua, sitä olin kaivannut elämääni. Lisää kaasua. Mutta tietenkäänen näyttänyt sitä Rosvoloille. En ollut mukana omasta tahdostani. Minä olin ryöstösaalis, vanki, ja sen mukaisesti koetin näyttää nyrpeää naamaa. Aina kun muistin."

Rosvolat eivät ole oikeasti mitään kamalan hurjia otuksia ja Vilja tulee heidän kanssaan toimeen loistavasti ja joukkio arvostaa hänen älyään ja taitoa pistää asiat paperille ylös huolellisesti. Huvittavana koin Rosvoloitten vainoharhaisuuden ja välillä heistä tuli jopa mieleen hölmöläiset. "- Oliko tuo ele? Hurja-Kaarlo karjaisi kun ojensin Hellelle pippurin pöydän yli. - Oliko tuo joku salainen signaali? Petturi, joukossa on petturi!"

Kirjan alkuperäiset kannet ovat älyttömän hienot, mutta itse jouduin näihin leffakansiin tyytymään, kun kirjastossa ei muita ollut. Ehkä lukukokemus olisikin ollut parempi, jos kannet olisivat olleet ne "aidoit ja alkuperäiset". ;)

Tähtiä: ★★

Kosto: rakkaustarina - Joyce Carol Oates

(Rape: A Love Story, 2003)

Otava, 2010

Kirjastosta lainattu

"Sen jälkeen kun hänet oli raiskattu, jätetty hakattuna ja potkittuna 
kuolemaan saastaisen venevajan lattialle Rocky Point Parkiin."

kirjan alku 

Kosto oli ensikosketukseni Oatesiin ja kirja ei ole missään nimessä heikkohermoisille!

Nuori yksihuoltajaäiti Teena Maguire kulkee yöllä puiston läpi lapsensa kanssa, kun lauma nuoria miehiä tulee vastaan ja raiskaa naisen tyttären läsnäollessa. Puolikuolleena nainen jää puistoon lojumaan. Juttu vaikuttaa lukijan kannalta hyvinkin selvältä, mutta oikeussalissa faktat tuntuvat hämärtyvän ja syytettyjen asianajaja saa jutun kuulostamaan joltain ihan muulta. "Itsehän se Maguiren nainen sitä kerjäsi". Teena leimautuu valehtelijaksi, mutta John Droomor, poliisi, ei jää katsomaan asiaa sivusta.

Raivostuttava kirja! Tämän lukemisesta tuli niin agressiivinen olo ja täysin käsittämätön tämä tuomiojärjestelmä ja palturia puhuvat lakimiehet ja muut kamalat tyypit. ARGH! Ja todella rankka kirja lukea. Herättää varmasti ajatuksia, eikä kirja aivan heti mielestä unohdu.

"Yksi kuopi toistuvasti peukalollaan äitisi oikeaa silmää, tahtoi sokaista hänet. Sinä et voinut tietää, millainen hulluus heidän kasvoiltaan paistoi, miten sudensilmät kiiluivat ja kosteat hampaat kimalsivat. Et voinut tietää, miten silmänvalkuaiset välkähtelivät iiriksen ympärillä. Miten heidän vartaloitaan peitti rasvainen hiki."

En niinkään pitänyt tarinasta sen julmuuden ja peittelemättömyyden takia, mutta aion vielä jatkaa Oatesiin tutustumista, kun hänen tyylinsä kuitenkin miellytti. Juuri tämä kirja vaan ei ollut minua varten.

Tähtiä: ★★½

Maaginen lelukauppa - Angela Carter

(The Magic Toyshop, 1967)

Otava, 1984
Kannen kuva: Marjatta Itkonen-Tomaszewski

Omasta hyllystä

"Sinä kesänä kun Melanie täytti viisitoista, hän huomasi olevansa lihaa ja verta."

kirjan alku 

Melanien vanhempien kuollessa tyttö sisaruksineen joutuu turvallisesta ja yleellisestä kodistaan Philip-enon luokse karuun Lontooseen. Tämä leluseppä ei olekaan mikään mukava isähahmo vaan luonteeltaan hirviö. Philipin ankeassa ja kurinalaisessa kodissa asuu myös hänen hääpäivänä mykäksi tullut vaimo ja tämän kaksi aikuista veljeä. Tyrannimaisen enonsa taloudessa Melanie luovii tiensä kohti naiseutta ja seksuaalista heräämistä.

Koin romaanin lähinnä epämiellyttävänä, eikä siinä ollut yhtään sitä maagisuutta jota niin kovasti olin odottanut. Kirja on täynnä arkipäiväisiä tapahtumia ja kirjan kohokohdat taisivat tapahtua päähenkilön mielen sisällä, joka oli sinänsä ikävä asia, sillä hahmot eivät olleet kovin puoleensavetäviä, joten Melanienkaan kärsimykset ja koittelemukset eivät heilauttaneet suuntaan eikä toiseen. Yhteenvetona: outo ja hämmentävä.

Tähtiä: ★★★

 Kirjankansibingoon kolme(!) rastia:
Ajoneuvo (Me Rosvolat), valokuva (Kosto) ja piirroskuva (Maaginen lelukauppa)