Dekkariviikolla luetut (ja BINGO!)

Kaikista kuluneella Dekkariviikolla lukemistani kirjoista en ehtinyt postata, joten tässä ne loput tulee:

Mies kylmästä - John le Carre

(The Spy Who Came In From The Cold, 1963)

Weilin+Göös, 1964
Päällys: Kalevi Mustonen

Omasta hyllystä

"Amerikkalainen ojensi Leamasille toisen kupin kahvia ja sanoi: - Miksette painu nukkumaan? Voimme soittaa teille jos hän tulee."

kirjan alku 

John le Carre on eglantilainen jännityskirjailija ja suuren suosion hän saavutti kolmannella vakoilutrillerillään, Mies kylmästä.

Eletään kylmän sodan aikoja. Viisissäkymmenissä oleva Alec Leamasin Itä-Saksassa toiminut tiedustelijaverkosto on järjestelmällisesti tuhottu kommunistisen vakoiluryhmän toimesta, jota johtaa häikäilemätön Mundt. Leamas palaa Lontooseen, ja siellä hänen brittiläiset työnantajansa, vaikka jo avoimesti epäilevät hänen hermojensa kuluneen loppuun, tarjoavat hänelle uutta tehtävää.

"Mies joka elää jotakin osaa, ei muiden nähtäväksi vaan yksin, itseään varten, joutuu alttiiksi vakaville sielullisille vaaroille. Pettäminen ei käytännössä ole sinänsä erityisen suurta tarkkuutta vaativaa. Se perustuu kokemukseen, ammattitaitoon, ominaisuuteen, jonka useimmat meistä pystyvät itselleen kehittämään."

Kirja alkoi niin lupaavasti ja luulin olevani jonkun todella hyvän äärellä (varsinkin kun juuri tätä ennen olin saanut ei-niin-hyvän Casino Royale loppuun), mutta jotenkin meininki vaan lopahti. Alecin uusi tehtävä ei juurikaan kiinnostanut. Ehkä siksi, että se tuntui sisältävän pelkkää puhetta. Sivutolkulla kahdenkeskistä juttelua ei ole kovinkaan mielenkiintoista. Myönnän myös, etten ollut aina aivan hereillä, että mistä mentiin, kun nuo kylmän sodan vakoilujutut tuntuivat niin monimutkaisilta. Kuka on kenenkin puolella ja mitä tyypit oikein haluaa... Ei siis mitään aivot narikkaan lukemista.

Tähtiä: ★★★

LUE KIRJA & KATSO ELOKUVA

Simeon Leen testamentti - Agatha Christie

(Hercule Poirot's Christmas, 1939)

Loisto, 2005

Omasta hyllystä
Tähtiä:  ★★★★★

"Stephen käänsi ylös takkinsa kauluksen ja meni ripeästi asemasillan poikki."

kirjan alku 

Simeon Leen testamentti on takuuvarmaa Christietä. Se esittelee kirjavan joukon henkilöitä, joiden joukosta olisi sitten se murhaaja löydettävä. Ja lukijan turvana ja pelastajana on tietenkin Poirot, jonka kykyihin ja vaistoon voi aina luottaa.

Äreä ja oikukas miljönääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun talon isäntä löydetään raa'asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotin joulurauha mennyttä. Takakansi

"Ilmeisesti huoneessa oli käyty ankara kamppailu. Tuolit ja pöydät olivat kumossa, ruukkuja ja lasiesineitä oli pirstaleina ja hajallaan pitkin lattiaa. Keskellä uunin edessä olevaa mattoa, loimuavan takkatulen ääressä, makasi Simeon Lee suuressa verilammikossa ... verta oli melkein kaikkialla. Huone näytti suorastaan teurastamolta."

Perheen sisäiset draamat ovat aina herkullisia, varsinkin kun tietää monilla olevan salaisuuksia ja piiloteltavaa, jotka Poirot kaivaa kyllä esiin. Aika hyvin osaan nykyään epäillä murhaajaa Christien kirjoissa, mutta tällä kertaa minä ainakin harhauduin täysin syyllisen miettimisessä. Ovela Christie!

Poirot on vaan niin lempparini. Itserakas salapoliisi, joka on hyvin karismaattinen, eikä karisma jää vain kirjan sivuille, vaan näyttäytyy myös televisiossa tulevissa elokuvissa, joissa David Suchet loistaa. Kenties jopa kirkkaammin kuin kirjoisssa.

"Tuli aivan hiljaista. Merkillistä kyllä, kaikki suuttumus ja kauna olivat kuin poispyyhityt. Hercule Poirot katseli koko joukkoa persoonallisuudellaan. Kaikki istuivat hievahtamatta tuijottaen häntä, kun hän alkoi hitaasti puhua."

Parhaita Agatha Christien kirjoja mitä olen lukenut ja kirja on totisesti ansainnut paikkansa hyllyssäni, eikä tule sieltä mihinkään lähtemään!

***

Elokuva puolestaan alkaa Afrikasta, jossa, kirjassa mainitsematon, rikos tapahtuu ja Simeon Leen ahne luonne näyttäytyy sekä hänen välinpitämättömyytensä muita ihmisiä kohtaan.

Yksi henkilö on kokonaan jätetty pois elokuvasta ja riittäähän noita henkilöitä muutenkin ihan kiitettävästi, ettei kuitenkaan tarvitse ihan suppeasta joukosta sitä syyllistä etsiä. Samalla tulemme elokuvan huonoon puoleen, joka on se ettei noin montaa henkilöä ehdi esitellä kunnolla reilussa puolessatoista tunnissa, mihin kaikenlisäksi pitäisi mahtua kaikkea muutakin. Kirja tietenkin siihen pystyy ja elokuva yrittää parhaansa pysyäkseen perässä sallitussa ajassa.

Kirjassa Poirot tulee taloon vasta murhan tapahduttua, mutta elokuvassa hän saapuu kuvioihin mukaan jo alkumetreillä, kun vielä elossa ollessaan Simeon Lee pyytää Poirotin henkivartiakseen. Normaalistihan Poirot ei moista hommaa olisi ottanut, mutta tässä siihen on syynsä: keskuslämmitys on Poirotin asunnossa rikki.

Murhaaja sentään on onneksi sama, vaikka tarinaa onkin väritetty kirjan versioon verrattuna.
Mutta Poirot-elokuvat ovat aina yhtä nautittavia. 

Simeon Leen testamentti

(Hercule Poirot's Christmas, 1996) 
Ohjaaja: Edward Bennett
Näyttelijät: David Suchet, Philip Jackson, Vernon Dobtcheff

Draama / mysteeri / rikos
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani 

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat

Ikiyö

Yksinäinen kevät

A niin kuin alibi - Sue Grafton

(A is for Alibi, 1982)

Loisto, 2001

Omasta hyllystä

"Nimeni on Kinsey Millhone."

kirjan alku 

A niin kuin alibi aloittaa "aakkosdekkarit" ja esimerkiksi seuraavan osan nimi on B niin kuin Beretta. Sue Grafton on kirjoittanut dekkareita aina V:hen asti.

Yksityisetsivä Kinsey Millhone saa tutkittavakseen kahdeksan vuotta vanhan jutun. Miehensä murhasta syyttömänä tuomittu Nikki Fife palkkaa vankilasta vapauduttuaan Kinseyn tutkimaan kuka todella murhasi hänen miehensä.

Kinsey alkaa kaivamaan vanhaa juttua auki johtolanka johtolangalta ja kaikenlaista alkaa paljastua. Juttuun liittyy paljon ihmisiä ja kimurantteja ihmissuhteita. Myös Kinseyn oma yksityiselämä uhkaa sotkeutua tutkimukseen mukaan, kun hänessä herää tunteita erästä epäiltyä kohtaan.

Ihan mukiinmenevä dekkari, vaikka siinä ei niinkään syvennytä ihmisiin ja heidän motiiveihinsa. Päähenkilökin jää hieman ristiriitaiseksi chick-lit hahmoksi, jolta olisin toivonut vähän enemmän jämäkkyyttä, sillä kirjan takakannessakin on sanottu Graftonin uudistaneen lajityyppiä tuomalla tarinan päähenkilöksi kovaksikeitetyn naisdekkarin.

"Siitä en osaa sanoa mitään. Nuori ja oikukas toki vielä olet, mutta periaatteessa hyvää ainesta."

Syyllisen arvaaminen ei kovin vaikeaa ollut, sillä eräästä asiasta aina tietää syyllisen... Jota en tietenkään mene paljastamaan. Sorry. Mutta ärsyttävyyden huippu oli se, että kuinka naurettavan paljon kirjoitusvirheitä on päässyt läpi! Moiseen en ole ennen törmännyt.

Osavaltiot-haaste: Kentucky

Tähtiä: ★★★

Toivottavasti ensi vuonnakin on dekkariviikko, sillä siihen ajattelin panostaa vähän enemmän, kun nyt tuli hieman kiire, koska tajusin dekkariviikon tulevan vasta viime sunnuntaina. Mutta hyvinhän tähän ennätin neljä dekkaria lukea eli näiden kolmen lisäksi oli vielä Jo Nesbon, lukijoiden mielipiteitä jakanut, Verta lumella.

Minun kohdallani derkkareiden lukeminen jatkuu vielä Dekkariviikonkin jälkeen ja kohta on Dolores Redandon Näkymätön vartija luettu. Todella koukuttava tapaus!

Ja Kirjankansibingoon kolme rastia (taas):

punainen (Mies kylmästä), eläin (Simeon Leen testamentti) ja kasvi (A niin kuin alibi),

joten se on ensimmäinen BINGO!