"Pidän torstai-illoista. Ne tuntuvat
olevan jotenkin ajan ulkopuolella."
olevan jotenkin ajan ulkopuolella."
kirjan alku
Jo Wayward Pinesin -trilogiasta lähtien olen ollut Blake Crouchin suuri fani, mutta hän ei jää laakereille lepäämään vaan kirjoittaa jopa vielä päräyttävämmän tarinan rinnakkaistodellisuudesta. Ja päräyttävällä meinaan jotain todella päräyttävää. Tämä scifi-trilleri on luettava hotkaisemalla ja jäätävä sitten leijumaan siihen ihanaan utuun ja ajatusten virtaan.
Kvanttifyysikko Jason Dessen elää tavallista elämää. Hänellä on vaimo, poika ja työpaikka yliopistossa. Ehkä joskus hän miettii minkälaista elämä olisi ollut, jos hän olisi saanut kollegansa Ryanin sijaan arvostetun Pavia-palkinnon onnistuneesta työstään. Kuinka paljon pidemmälle hän elämässään ja urallaan olisi päässyt. Jossittelu muuttuu todeksi, kun Jason siepataan illanvieton jälkeen ja hänen herättyään maailma ei ole enää entisensä. Hän onkin ansioitunut nero, joka on urallaan saavuttanut sen mihin tavis-Jason ei pystynyt. Mutta niin kuin kliseisesti sanotaan: kaikella on hintansa, eikä onni ole niin yksioikoista.
"Tämä
lienee epätodellisin hetki, jonka olen kokenut sen jälkeen, kun palasin
tajuihini laboratoriossa - tämä kun istun vierashuoneessa asunnossa,
jonka omistaja on minun vaimoni vaikka ei olekaan, ja puhun pojasta,
jota meille ei ilmeisesti ole koskaan ollut, ja elämästä, joka ei ollut
meidän elämämme."
Juonta en tuon enempää tahdo lähteä spoilaamaan, muuten kirjan lukemista harkitsevalta menee kaikki oivaltamisen ilo. Crouch, tuo päähenkilön tavoin nerokas mies, kirjoittaa tekstiä joka saa mielikuvituksen lentämään ja aivot höyryämään. Joitain kysymysmerkkejä heräsi
rinnakkaistodellisuusteoriaa koskien, mutta ei mitään liian häiritsevää
ajatellen lukukokemusta. Kirjan puhuttelevuus vei huomion pienistä epäkohdista, sillä takaa-ajon tiimellyksessä tulee melkein kuin huomaamatta samalla pohtineeksi identiteettiä ja minuutta ja katsomaan omaa elämää ehkä jopa enemmän kiitollisena ja uusin silmin. Jasonin lailla jokainen meistä varmasti toivoo elävänsä sitä parasta versiota itsestään ja elämästään. "Jos lampia on miljoona, ja sinun ja minun versiot elävät niissä joko
samankaltaista tai erilaista elämää, ei ole parempaa todellisuutta kuin
tämä, jossa me nyt olemme. En ole mistään asiasta niin varma kuin
siitä."
Siis samassa paketissa hengästyttävä ja ällistyttävä jännitysnäytelmä sekä pohdiskeluja aiheuttava sanoma, joka ei jätä rauhaan viimeisenkään sivun jälkeen. Jos joku kauhistelee sanoja fysiikka tai scifi, niin huolet ja murheet pois. Ne eivät herätä minussakaan innostusta, mutta Pimeää ainetta imaisee silti mukaan, eikä niitä huomaa vierastavansa enää samalla tavalla.
"On kuin olisin unohtanut itsestäni kaiken ja lukisin nyt elämäkertaani."
_______________________________
★★★★★
Blake Crouch - Pimeää ainetta
(Dark Matter, 2016)
Tammi, 2017
Kirjastosta