Dolores Redondo - Luualttari (#2)

"Hän löysi haudan seuraamalla uraa, jonka 
räystäästä tippunut vesi oli piirtänyt maahan."

kirjan alku

Baskimaan murhat-trilogia jatkuu! Toisen osaan oli yllättävän helppo päästä kiinni ja hyvin äkkiä muistui edellisen osan tapahtumat mieleen, vaikka sen lukemisesta onkin aikaa jo yli puoli vuotta.

Rikosylikonstaapeli Amai Salazar tutkii Navarrassa naisiin kohdistuneita henkirikoksia, joihin liittyy kummallisia piirteitä. Naisten omien puolisoiden syyllisyys vaikuttaa päivänselvältä, mutta baskimytologiaan ja paikalliseen noitakulttiin kytkeytyvät makaaberit rituaalit viittaavat kuitenkin siihen, että murhien sarjaa orkestroisi pirullinen mielipuoli. Kaiken lisäksi syytettyinä olleet miehet  haluavat mystisissä itsemurhaviesteissään kiinnittää nimenomaan Amaian huomion.

On selvää, että Amaia ei ole vielä saanut selville koko totuutta Baztanin laaksosta ja sen hämärästä, synkästä menneisyydestä. Rikostutkintaa mutkistaa myös se, että hän on hiljattain synnyttänyt hartaasti toivotun esikoislapsensa. Henkirikosyksikön päällikön ja tuoreen äidin roolien välissä tasapainoilu ei ole helppoa, kun kuolema vaanii nurkan takana, työpaineet kasvavat ja oma traumaattinen äitisuhde nousee pintaan. Sinnikäs rikosylikonstaapeli aikoo kuitenkin saada tutkinnan päätökseen, hinnalla millä hyvänsä. Takakansi

"Salazar käveli tarmokkaasti valoa kohti yrittäen hillitä lapsellisen halun pinkaista juoksuun ja tukahduttaa vainoharhaisen tunteen siitä, että joku seurasi häntä. Hän vei kätensä aseelle, vaikka ääni hänen sisällään kysyi ivallisesti: Pistoolihan sinulla toki on, tyttöseni, mutta mitä hyötyä siitä mahtaa tässä tilanteessa olla?"

Luualttari paljastaa taas lisää Amaian rankasta menneisyydestä - hurjia, piiloteltuja asioita. Hän yrittää selviytyä paljon aikaa vievän rikoksen selvittelyn kanssa ja lapsensa huomioimisen välillä. Amaian jatkuva poissaola hiertää hänen omatuntoaan sekä välejä Jamesin kanssa. Tutkimukset kuitenkin vaativat Amaian läsnäoloa, sillä jotenkin ne liittyvät häneen.

Tässä sarjassa kiehtoo erityisesti baskimytologian kietoutuminen yhteen rikostutkinnan kanssa. Aivan kuin magian ja realismin liitto. Se on myös se, mikä saa Baskimaan murhat erottumaan muusta rikoskirjallisuudesta edukseen. Virkistävää on myös löytää pääosasta ja rikosylikonstaapelin roolista perheellinen nainen.

Trilogian viimeinen osa Myrskyuhri ilmestyy kesällä 2016.

_______

Dolores Redondo - Luualttari

(Legado en los huesos, 2013)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani:
Dolores Redondo: Näkymätön vartija
 

Talven lukuhaasteen koontipostaus

Kuva: Ullan luetut kirjat

Huomenna päättyy Ullan järjestämä Talven lukuhaaste, johon luettiin kirjoja joiden tittelissä oli sanat syksy, joulu, talvi ja lumi tai sitten kirjan kannessa oli näihin liittyviä asioita. Haasteaika oli 1.10.2016-29.2.2016.

Kunnianhimoisesta tavoitteesta jäi Lundbergin Jää lukematta. Loppusuoralla tosin sen kirjan kanssa olen. Ja tietysti listalla oli vaikka mitä kirjoja valittavana, mutta tähän haasteeseen ehdin niistä 11 lukea (joista siis suurin osa lastenkirjoja :D).

Hurjan Hassun Lukijan lukemat:

Syksy
Jim Harrison: Syystarinoita

Joulu
Eyvind Skeie: Laulu joulun ilosta
Faith Jaques: Nukkekodin Nellin joulu
Riina Katajavuori: Joulupukki ja Korvatunturin väki
Raili Mikkanen: Iivari-tonttu karkuteillä
Liisa Marjatta Mikkanen: Eero-enkelin joulukirkko
Richard Scarryn kultainen eläinten joulu
Heli Karjalainen: Joulumaan tonttujen tarinat
Mauri Kunnas: Joulupukki

Talvi/Lumi
Eowyn Ivey: Lumilapsi
Veronica Leo: Lumityttö


Kiitos Ullalle haasteesta!

Liane Moriarty - Nainen joka unohti

"Hän kellui kädet levällään, vesi liplatti häntä vasten, 
hän hengitti suolan ja kookoksen kesäistä tuoksua."

kirjan alku

Tätä Liane Moriartyn uutuutta olen odottanut todella paljon, sillä viime vuonna suomennettu Mustat valkeat valheet kiilasi heti parhaiden kirjojen joukkoon. Nainen joka unohti -kirjan lukemisen jälkeen voin todeta, että olen todellakin löytänyt uuden, hienon kirjailijan, jonka kirjoja jaksaa odottaa.

Voiko kymmenen vuoden menettämisestä seurata mitään hyvää?

Neljääkymmentä lähestyvä Alice saa hikisissä aerobic-treeneissä tällin päähänsä ja menettää muistinsa. Hän on nyt kolmen ventovieraan lapsen äiti ja eroamassa rakkaasta Nickistään. Sisko ei juuri puhu hänelle ja entiset ystävät välttelevät. Peili näyttää lisänneen hänelle 10 vuotta ikää, mutta karisuttaneen kiloja. Ja kuka peijakas on tuo raamikas komistus joka tulee Alicen kotiin johonkin sessioon? Mihin ihmeen sessioon? Entä kuka on Gina, jonka nimi lipsahtaa vähän jokaisen huulilta, mutta josta heti vaietaan? Takakansi

"(Mikä tuo arpi oli? Alice ajatteli juttuja ihmisistä, jotka oli huumattu ja joilta oli leikattu elimiä myytäviksi. Oliko Alice mennyt kuntokeskukseen, juonut itsensä humalaan, ja joku oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja vienyt häneltä elimiä?)"

Hauska, viihdyttävä, mutta ennen kaikkea ajatuksia herättävä. Naista joka unohti ei siis vain lukaista läpi välipalakirjana ja jos joku haluaa kutsua tätä viihdekirjallisuudeksi, niin minä lisään siihen, että syvällistä viihdekirjallisuutta. Aika kuluu kuin siivillä Alicen parissa, jolle vasta pikku hiljaa alkaa selviämään asioiden todellinen tila, sillä monet asiat ovat muuttuneet radikaalistikin kymmenen vuoden aikana ja ehkä suurin muutos on tapahtunut hänessä itsessään.

Olisin kaivannut erilaista loppua, jotta rajanveto hömppäkirjoihin olisi ollut selkeämpi. Nyt jäin hieman hämmentyneeksi. Mutta muuten aivan loistava kirja ja Moriarty on ollut minulle varsinainen löytö! Onneksi minun ei tarvitse kauaa Moriartyn seuraavaa kirjaa odotella, koska Hyvä aviomies on vielä lukematta, senkun kävelee kirjastoon sisään ja lainaa.

_______

Liane Moriarty - Nainen joka unohti

(What Alice Forgot, 2010)

WSOY, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

Jim Harrison - Syystarinoita

"Jos olisit ollut alas kaarteleva lintu (ja yksi lintuhan sinne oli 
laskeutumassa, korppikotka), et olisi pystynyt erottamaan, 
oliko alastomana viruva mies kuollut vai elossa."

kirjan alku

Jim Harrisonin Syystarinoita sisältää kolme novellia, joista jo heti ensimmäinen alkaa hyvin väkevästi henkihieveriin hakatun, alastoman miehen kuvauksella. Siinä oli merkki minulle, että tämä ei ole kirja makuuni, mutta itsepäisesti jatkoin. Miksi pitää aina olla niin itsepäinen?

-- ’Syystarinoita’ on kertomus kolmesta veljeksestä, jotka lähtevät Montanasta ensimmäiseen maailmansotaan ja siitä millaisiksi heidän hyvin erilaiset elämänkohtalonsa muodostuvat. ’Kosto’ kertoo petetystä meksikolaisesta aviomiehestä, kauniista aviovaimosta ja rakastajasta. ’Mies joka luopui nimestään’ on kertomus menestyvästä suurkaupungin liikemiehestä, joka keski-iässä toteaa tehneensä elämässään kaiken väärin ja päättää aloitta alusta. Takakansi

"Hän viivähti kuistilla ja veti sisäänsä illan tuoksua: lantaa ja mesikkää, tallattuja ja mätäneviä lehtiä, hämärän syliin haipuvaa kalliota ja hiekkaa. Hän rakasti tätä laaksoa joka kirkkaimmassakin auringossa näytti synkältä ja varjoisalta."

Syystarinoiden novellit ovat raakoja ja rankkoja tarinoita ja Harrisonilla on itseasiassa sanottu olevan samaa rajua voimaa ja kaunista kovuutta kuin Hemingwayllä. Hmm. Voihan se näin toki olla, Vanhuksessa ja meressä se vain kytee hiljaisesti pinnan alla kun taas Harrison ei yhtään säästele vaan antaa kaiken tulla! Volyymi täysille. Totean siis nätisti, että olen täysin väärää kohderyhmää ja novellienhan teemanakin on miehen osa elämässä. Samaistumispinta? Hyvin heikko ellei olematon.

Syystarinoita novellin pohjalta on tehty elokuva Intohimon tuulet (1994), jossa näyttelee mm. Brad Pitt, Aidan Quinn ja Anthony Hopkins. Novellin tavoin elokuvakaan ei vakuuttanut. Myös Kostosta on tehty elokuva Revenge (1990), jossa näyttelee mm. Kevin Costner.

_______

Jim Harrison - Syystarinoita

(Legends of the Fall, 1978)

Otava, 1983
Kannen kuva: Markku Bussman 

Omasta hyllystä
Talven lukuhaaste
Tähtiä: ★★

Top Ten Tuesday 11. Olen nähnyt vain elokuvan osa 2/2

Viime kerralla pureuduttiin hyviin elokuviin, joiden pohjateoksena ollutta kirjaa en ole vielä uskaltanut lukea ja tänään on luvatusti vuorossa huonot elokuvat. Enjoy!

Kirjat/leffat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

Huono elokuva, jonka pelkään pilaavan lukukokemuksen

1. PS. Rakastan sinua
Cecilia Ahernilta en ole tainnut yhtään kirjaa lukea, mutta romaantiikka-genreä tuleekin luettua aika vähän, sillä se ei ole täysin minua varten. Välillä tosin pyrin niitäkin lukemaan, koska sieltä löytyy hyviäkin (Jewell, Kelly...). Elokuva oli niin perus Hollywood nyyhkyleffa, että hohhoijaa. En innostunut yhtään ideasta, joten en siis kirjaankaan ole tarttumassa ihan lähivuosina.

2. What's Eating Gilbert Grape?
Tiedän, että monet pitävät tästä Gilbert Grape -elokuvasta, mutta omalla kohdallani kompastuskiveksi muodostui Leonardo diCaprio, joka ei ole lemppari (lue: inhokki). Hänen toilailujaan ei edes Johnny Depp pystynyt pelastamaan. Pelkään siis muistikuvissani olevan elokuvan värittävän lukemista liikaa, mutta ihan kiinnostava tuo Peter Hedgesin kirja voisikin olla.

3. Virgin Suicides
Todella omituinen elokuva, joka voisi toimia paremmin kirjana - tai sitten ehkä ei. Niin tai näin, niin kirjaan en ole vielä avannut, vaikka se omasta hyllystä löytyy kera muiden Jeffrey Eugenides romaanien.

4. Juoksee saksien kanssa
Tämä ei mikään huono elokuva ole (hieman vinksahtanut vain), mutta pääsi siitä syystä mukaan, että luulen kirjan olevan kuitenkin parempi. Voin toki erehtyä pahastikin. Siinäpä juuri syy miksen vielä ole lukenut. Riskienotto on näköjään minimissä.

5. Forrest Gump
Voin jo nyt todeta, että tuskin ikinä tulen tähän kirjaan tarttumaan, elokuva pilasi kaiken. En kestä Tom Hanksiä. En voi sietää häntä. Sori Winston Groom, ei se sinun vikasi ole, mutta näin ne asiat vain ovat ja tulevat olemaan.

6. Päämääränä Cold Mountain
Tämä ei suinkaan ole mikään surkea elokuva, mutta ei jostain syystä tee mieli myöskään tarttua kirjaan lisätietojen saamiseksi. Ehkä elokuva ei sitten loppujen lopuksi niin kauhean vetävä ollut, mutta myönnän että katsomisesta on jo aikaa. Aika kauan. Charles Frazier ansaitsi tilaisuuden ja ehkä sen tulen hänelle myöntämään joskus.

7. Intohimon tuulet
Legends of the Fall -elokuvankin kohdalla sana 'kamala' on aikamoista liioittelua, mutta sisäinen feministini suivaantui miesten machoilusta ja naisten typeristä rooleista. Luvassa ilmesti siis kunnon testosteronipläjäys, jee odotan nyt jo innolla... Huomatkaa sarkasmi. Jim Harrisonin Syystarinoita-novellikokoelma sisältää kolme novellia, joista viimeisimmän pohjalta tuo elokuva on tehty.

HUOM. Tässä kävi nyt niin, että ehdin kirjan lukaista, kun odottelin sopivaa tilaisuutta postata tämän. Hehhhe. Ja pilasiko elokuva kirjan lukemisen? Eipä oikeastaan, kirja pilasi mahdollisuutensa ihan itse. Postaus tulossa lähipäivinä. (Hyvin tämä kuvapari sointuu yhteen ylläolevan kanssa:))

8. Vuosi nuoruudestani
Erittäin häiriintynyt elokuva, niin kuin voi olettaa, kun kyseessä on psykiatriseen sairaalaan joutunut tyttö. Jätän siis näin ollen Susanna Kaysenin omiin kokemuksiin perustuvan Girl, Interrupted -kirjan rauhaan.

9. Fantastic Four
Tarvitseeko tästä nyt kauheasti mitään muuta sanoa, kuin että jälleen yksi turhanpäiväinen supersankarileffa, jonka suomenkielinen nimi saa viimeistään purskahtamaan nauruun. Ihmeneloset. Voi elämä. Tuota leffaa ei millään tavalla voi vakavasti ottaa. Elokuva perustuu Stan Leen ja Jack Kirbyn luomaan samannimiseen sarjakuvaan, joka sentään näyttää edes aavistuksen verran hurjemmalta.

10. Stepfordin naiset
Mitäänsanomaton, muovimainen elokuva (no kas kummaa aiheen huomioon ottaen), jota ei tarvitse katsella kuin sen yhden kerran. Nicole Kidman harvoin onnistuu olemaan mielestäni hyvä (poikkeuksena Moulin Rouge). Elokuvan takaa löytyy Ira Levinin suomentamaton The Stepford Wives -kirja. Rosemaryn painajainenkin jäi aikoinaan lukematta, joten aika näyttää jääkö tämäkin.

Muita TTT-postauksiani:
10. Olen nähnyt vain elokuvan osa 1/2
9. Kamalimmat kirjat
8. Suomalaiset nykykirjailijat
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat

Fausto Brizzi - 100 onnen päivää

"Elämässäni tärkeitä päiviä on ollut kolme."

kirjan alku

Varoitus: kirjan lopussa on itkuvaara. Takakannessa luvattu "hulvaton nyyhkytarina" osui siis oikeaan. Vastapainona kirja on täynnä Fausto Brizzin mahtavaa huumoria, joten liian itkuiseksi tarina ei mene, eikä nenäliinoja tarvitse älyttömiä määriä tuhlailla.   

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? 

Italialainen Lucio joutuu vastaamaan tähän kysymykseen juuri ennen 40-vuotispäiväänsä, kun elämä on muutenkin poissa raiteiltaan. Syrjähypystä suivaantunut vaimo on heittänyt hänet pihalle perheen kodista, ja Lucio on päätynyt asustelemaan appiukkonsa konditorian takahuoneessa. Kun mies tajuaa lähtölaskentansa alkaneen, hän päättää elää loppuelämänsä niin kuin hänen olisi aina pitänyt: tekemällä jokaisesta hetkestä merkityksellisen. Sadassa päivässä Lucio aikoo muun muassa ehtiä nauttimaan appiukkonsa leipomista tuoreista munkkirinkilöistä ja lähteä ystäviensä kanssa seikkailulle, josta on pitkään haaveillut. Mutta ennen kaikkea hän haluaa saada vaimonsa antamaan hänelle anteeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Takakansi

"Ai pari? Sinulla on salainen keksikätkö puhtaiden sukkien keskellä."

"Löysitkö sinä sen?"

"Kukahan sinun sukkasi pesi, mitä luulet? Pyhä henki?"

100 onnen päivää -kirjan jälkeen oikein puhkuu tarmoa totetuttaa lapsuudenunelmat ja vähät välittää näyttääkö muiden silmissä naurettavalta niitä tehdessään. Tärkeimmiksi asioiksi Luciolle muodostui kuitenkin perheen kanssa vietetty aika ja vaimoltaan hän janoaa anteeksiantoa. Lucio on hurjan päättäväinen suunnitelmiensa kanssa, eikä pahemmin kriiseile lähestyvää kuolemaa, tai sitten kaikki negatiiviset tunteet ja pelot käytkeytyy tuon hulvattoman huumorin taakse. Kirjaa kuljettaa positiivinen perusvire. Mitähän sitä itse tekisi viimeisten 100 päivän aikana?

Henkilögalleria oli aivan ihastuttava; pidin monista, sillä he olivat hyvin inspiroivia kuten itse päähenkilö Lucio, hänen tyttärensä, joka kyselee kinkkisiä, viisaita kysymyksiä sekä Massimiliano, jonka koti on avoinna kaikille, jotka kaipaavat seuraa. Loistava ajatus! Lähtiessä saa halutessaan jätttää jonkun summan seuraavia kestityksiä varten. Tuollaisia paikkoja pitäisi ihan oikeasti perustaa. Ihmiset tulevat sinne kaikenlaisine huolineen ja siellä heitä kuunnellaan.

"Turhin kaikista päivistä on se, jona ihminen ei ole nauranut."

Minulle tästä muodostui tärkeä kirja, joka kolahti juuri siihenhetkiseen tilanteeseen voimakkaasti. Aina välillä sitä tarvitsee pienen muistutuksen siitä millaiseksi elämänsä haluaa muodostaa ja millaisia valintoja pitäisi tehdä. Melkein täydellisen lukukokemuksesta olisi tehnyt, jos olisi munkki vielä kädessä ollut ;)

_______

Fausto Brizzi - 100 0nnen päivää

(Cento giorni di felicità, 2013)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★
 

Ystävänpäivän lukumaratonilla luettu - vapaudesta vampyyreihin

Olin mukana ystävänpäivän lukumaratonilla jo toista kertaa suurimmaksi osaksi siitä syystä, että paisuva keskeneräisten kirjojen pino oli pakko saada pienemmäksi ja pikalainat palautettua ajallaan kirjastoon. Tehtävä suoritettu! Kolme kirjaa sain maratonin aikana luettua loppuun ja muissakin edistyin ennakoitua enemmän. Nuo kolme kirjaa ovat Jonathan Franzenin Vapaus-romaani, Scott Snyderin Amerikan vampyyri-sarjakuva ja Bram Stokerin Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia -novellikokoelma.

Alla pienet lyhytarviot kirjoista:

"Walter Berglundia koskevat uutiset jäivät paikallisessa lehdistössä vaille huomiota - hän ja Patty olivat muuttaneet Washingtoniin kaksi vuotta aiemmin eivätkä merkinneet Saint Paulille enää mitään - mutta Ramsey Hillin alueen koulutettu väki ei ollut kotikaupungilleen niin uskollisia, ettei olisi lukenut New York Timsia."

kirjan alku

Patty ja Walter Berglund ovat vanhan St. Paulin idyllisen kaupunginosan edelläkävijöitä: vanhan kunnostajia, kierrättäjiä, tunnollisia ja lapsilleen omistautuneita vanhempia. Patty on kotiäiti, sosiaalisen kanssakäymisen mestari, joka pitää huolta sekä perheestä, naapurustosta että ystävyyssuhteista. Walter on ympäristökysymyksiin erikoistunut juristi, intohimoinen työmatkapyöräilijä ja täydellinen perheenisä.

Mutta jotain on tapahtumassa. Miksi Berglundien teini-ikäinen poika muuttaa kotoaan naapuriin, perheeseen jonka kanssa hänen vanhempiensa välit ovat kokonaan tulehtuneet? Miksi Walter on siirtynyt töihin isoon energiayhtiöön? Miksi särmikäs rocktähti Richard Katz, Walterin opiskelukaveri, idoli ja kilpailija, onkin taas mukana kuvassa? Ja ennen kaikkea: mitä on tapahtunut Pattylle? Miksi valoisa ja aurinkoinen Patty on vaivaannuttavan tuohtunut ja katkera? Takakansi

Vapaudesta oli vaikea saada otetta se ns. luiskahti käsistä. Alkuun en siis lämmennyt, mutta pidemmälle edetessä sain juonenpäästä kiinni ja jopa tykkäsin. Kunpa lukeminen ei silti olisi ollut niin hakalaa, olisin muuten tykännyt tästä todella paljon, sillä keitoksen raaka-aineet olivat loistavat: perhe, ihmissuhteet, draama, hyvä tarinankuljetus... Yhteen pötköön kirja pitää melkeinpä lukea, jos mielii ajantasalla pysyä. Minulla oli liian pitkiä taukoja, jolloin henkilöitä ei enää muistanut ja osa tapahtumista haihtunut mielestä. Syytän tästä muita kiinnostavampia kirjojen joiden takia Vapaus joutui häpeällisen monta kertaa lukupinon alimmaiseksi - oli se sitten syystä tai syyttä.

Viime vuonna ilmestynyt Purity kiinnostaa, vaikka jonkinlainen kynnys tässä tulikin tarttua Franzeniin uudestaan.

Skinner Sweet on ovela, häikäilemätön ja karski kuin kalkkarokäärme. Tavallisen häijyssä olomuodossaan hän maineeltaan kavala, mutta ensimmäisenä Amerikan kamaralla luotuna vampyyrina hän on ennen kaikkea muuta kuin tavanomainen yön kulkija. Vahvempi ja hurjempi auringosta voimaa saava Sweet on ensimmäinen uuden aallon verenimijä: Amerikan vampyyri.

Neljäkymmentäviisi vuotta haudasta nousunsa jälkeen Sweet löytää itsensä 1920-luvun Los Angelesista, missä Hollywoodin kirkkaat valot vetävät nuoria ja kauniita puoleensa magneetin lailla. Pelissä ei kuitenkaan ole pelkästään ihmisten ahneus, kuten nuori elokuvatähteydestä haaveileva näyttelijätär Pearl Jones saa pian karvaasti kokea. Unikuvien muuttuessa veriseksi painajaiseksi ainoan mahdollisuuden hengissä selviämiseen ja avaimet kostoon tarjoaa kukapa muu kuin Skinner Sweet. Takakansi

Järisyttävän hienot kannet albumilla on, sisältö taasen oli hivenen liian raju ja toimintapainotteinen makuuni. Snyderiltä hieno ajatus lähteä kehittämään vampyyrejä eteenpäin, niin että heillä onkin vähän kehittyneemmät taidot.

Amerikan Vampyyri

"Ajomatkamme alussa aurinko paistoi kirkkaasti Munchenin 
yllä ja ilma ympärillämme tulvehti alkukesän kepeää riemua."

kirjan alku

Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia ilmestyi postuumisti ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Kirjassa on yhdeksän novellia, jotka Bram Stoker itse kokosi yhteen. Kokoelman niminovelli Draculan vieras oli ilmeisesti alunperin osa kuuluisaa Dracula-romaania, mutta jätettiin pois, jottei tarina venyisi liian pitkäksi. Muut tarinat ovat alkujaan julkaistu aikakausilehdissä.

Novellien edellyttämässä lyhyessä ajassa Stoker onnistuu luomaan odottavan tunnelman ja saamaan tarinoihinsa yliluonnollisuuden tunnun. Niissä on yllättäviä loppuja, jotka eivät aina mene lukijan odotusten mukaan. Novelli saattaa vaikuttaa liikkuvan pahaenteisesti huonoon suuntaan, mutta lopulta ne saavat hymyilemään, kun selviää ettei kyse olekaan mistään niin järkyttävästä kuin on alussa julmasti vihjailtu. Esipuheen mukaan Stoker juuri myös leikittelee goottilaisen kauhun tyypillisillä piirteillä siten, että tapahtumat osoittautuvatkin ihan järkeenkäyviksi.

Kansien sisään kätkeytyy siis monenlaisia novelleja, eivätkä kaikki suoranaisesti kauhua ole, mutta jännittäviä toki. Esim. Tuomarin talossa tutustumme matematiikkaa opiskelevaan nuorukaiseen, joka ei usko yliluonnollisiin selityksiin, kunnes alkaakin pikkuhiljaa nähdä kaikenlaista... Suosikkinovelleiksi nousi karmiva Squaw, jossa lyhyesti sanottuna tulee ilmi, että kissan kosto on kamala ja tuskainen sekä Mustalaisenennustus, jossa herkkäuskoisuus saa vallan.

Muita postauksiani:
Bram Stoker - Dracula

_______

Jonathan Franzen - Vapaus

(Freedom, 2010)

Siltala, 2013
Kansi: Harvey Macaulay / Imperiet

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★½

Scott Snyder - Amerikan vampyyri
Tarina: Scott Snyder, Stephen King
Kuvitus: Rafael Albuquerque

(American Vampire 1-5, 2010)

Egmont, 2011

Kirjastosta lainattu
Hämärän jälkeen -lukuhaaste
Tähtiä: ★★½

Bram Stoker - Draculan vieras - ja muita kauhukertomuksia

(Dracula's Guest and Other Weird Stories, 1914)

Tammi, 2012
Kansi: Markko Taina
Kannen kuva: Don Farrall / Getty Images 

Kirjastosta lainattu
Hämärän jälkeen -lukuhaaste
Tähtiä: ★★★

Top Ten Tuesday 10. Olen nähnyt vain elokuvan osa 1/2

Back in Bisnes. Jatkakaamme elokuvien ihmeellisen maailman parissa, sillä yllättävän suuri osa elokuvista perustuu kirjoihin ja nykyään melkein jatkuvasti sitä bongailee alkutekstien joukosta, että based on... Niin ja sitten on tietysti nyt myös meneillään MarikaOksan emännöimä Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste, joka liittyy juurikin elokuviin. Koska tästä tulisi muuten miljoonan kohdan lista, niin tein 2 eri listaa seuraavin kriteerein:

• elokuva sen verran ihana, etten uskalla kirjaa lukea
• huono elokuva, jonka pelkään pilaavan lukukokemuksen

Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään tuohon ensimmäiseen kohtaan eli hyviin elokuviin. Kirjat/leffat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

Elokuva sen verran ihana, etten uskalla kirjaa lukea

1. Pieni suklaapuoti
Aivan ihana romanttinen elokuva, joten olettaisin kirjankin olevan jotain hyvin maagista, mutta yhden toisen Joanne Harrisin kirjan luettuani voin sanoa, etteivät hänen kirjansa ole minulle suunnattuja. Todella kliseistä ja ennalta-arvattavaa. Jätän siis tämän kirjan suosiolla lukematta ja pitäydyn jatkossakin ihan vain elokuvan parissa. Johnny Depp ei ole hullumpaa seuraa;)

2. Stand by me
Moneen kertaa kulutettu ja todellinen kesäleffa. Johan sitä tekee itsekin mieli pienelle patikointireissuille ystävien seurassa. Yksi asia mikä tekee elokuvasta niin hyvän on Kiefer Sutherland ja häntä ei ihan noin vaan saa siirrettyä kirjan sivuille. Toki hän olisi mielessäni Acena, muttamutta... Vielä en ole varma mitä mieltä edes Stephen Kingistä olen, vaikka takana on neljä häneltä luettua kirjaa, joista ainakaan yhden kohdalla en hihkunut riemusta. Different Seasons -novellikokoelmaa ei siis yöpöydän lukupinosta ihan heti löydy, mutta jos Se-kirjan käsiini saisin, niin sen kyllä lukisin!

3. Peter Pan
Vuoden 2003 Peter Pan on moneen otteeseen ihastuttanut ja ei siitä niin pitkä aika ole, kun pidin Jeremy Sumpteria erittäin söpönä. Tämän kanssa on ehkä samankaltainen tilanne kuin Viidakkokirjan: elokuva on nähty monta kertaa ja pelkään kirjoitetun tekstin olevan liian vanhahtavaa. Ehkä vielä joskus annan J. M. Barrielle tilaisuuden. Ehkä yllätyn.

4. My Fair Lady 
Juuri hetki sitten tein postauksen Audey Hepburnin elämäkerrasta. Hän on yksi lempinäyttelijöistäni ja My Fair Lady hänen kärkipään elokuvia, eikä Rex Harrison vaikuta niin kauhean epäsopivalta vastanäyttelijältä toisin kuin muut ikäloput-herrat-joiden-nimiä-en-mainitse. Hyvää musiikkia (vaikka harmillisesti Hepburnin ei itse saanut lauluja laulaa harjoittelusta huolimatta). George Bernard Shaw'n Pygmalion-näytelmää ei ole saatavilla suomeksi, mutta tämän itseasiassa voisinkin joskus lukea, jos kieli ei tunnu liian haastavalta.

5. Kirjava huntu
Syy miksi Kirjava huntu tähän listalle kapusi on Edward Norton<3 Tarvitaanko muita perusteluja? Elokuvassa on hyvin pysähtynyt, viipyilevä tunnelma, joten toivon ettei se viittaa kirjan pitkäveteisyyteen. W. Somerset Maughamin Näyttelijättären olen lukenut, mutta mitään ihmeellisempää muistijälkeä siitä ei jäänyt.

6. Gentlemen Prefer Blondes
Hauska elokuva, jonka ansiot kuuluvat osaksi Marilyn Monroelle. Elokuva pohjautuu Anita Loosin Herrat pitävät vaaleaverisistä... mutta naivat tummaverisiä -kirjaan, jonka hankin juuri hyllyyni, joten tämän tahdon siis todellakin lukea!

7. Sormuksen ritarit
Legendaarinen Taru Sormusten Herrasta. Trilogia katsottu miljoonaan kertaan (kerran jopa pidennetyt versiot yhden yön aikana), soundtrackit kuunneltu, Legolas majoitettu joskus nuoruudessa seinälle... Niin paljon muistoja, nostalgiaa. Miten siinä tuota massiivista tiiliskiveä uskaltaa avata? Ei mitenkään. J. R. R. Tolkienin Hobitit oli ihan hyvä, mutta ei tarpeeksi vetävä. Niin en halua käyvän TSH kanssa.

8. Sherlock Holmes
Monet Sherlock filmatisoinnit ovat rakkaita ja aikamoisia näyttelijöitä on onnistuttu päärooliin valitsemaan, Watsonista puhumattakaan. Sherlockeista voisin mainita ainakin Benedict Cumberbatch, Jeremy Brett ja Robert Downey Jr. I like them all! <3 Huikeita kavereita. Juonet elokuvissa on erittäin vetäviä ja rikoskirjallisuus on lähellä sydäntä. Sen verran tunnustan, että Baskervillen koira on tullut luettua.

9. Oopperan kummitus
2004 vuoden Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera) on visuaalisesti komea musikaali, jonka on ohjannut mestarillinen Joel Schumacher. Gaston Lerouxin romaniin pelkään huolestuneena jäävän vajaaksi, se kuitenkin joutuu kilpasille näyttävän musikaalin kanssa. 

10. Troija
Tämä listan viimeinen on vähän kyseenalainen, sillä elokuva ei mielestäni kummoisempi ole, mutta erään näyttelijän mukana olo vaikuttaa hyvin positiivisesti katselukokemukseen, ja ei, se ei ole Brad Pitt. Se on eräs nuorukainen, joka nähdään ilman paitaakin :D Kohta eksyn pahasti aiheesta. Mutta siis Homeroksen Ilias, muinaiskreikkalainen runoelma, ei kuulosta vähääkään houkuttelevalta, joten ennustan sen jäävän lukematta.


Ensi kerralla siis luvassa 10 huonoa elokuvaa, jotka perustuvat kirjoihin.

Muita TTT-postauksiani:
9. Kamalimmat kirjat
8. Suomalaiset nykykirjailijat
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat

Blake Crouch - Wayward Pines: Viimeinen kaupunki

"Hän avaa silmänsä."

kirjan alku

Tähän se kaikki kulminoituu. Wayward Pinesin viimeinen osa. Tätä sarjaa ei sinänsä rauhassa ja nautiskellen voi lukea, vaan nopealla tahdilla sivut kääntyvät, sillä on pakko saada pian tietää miten kaikki päättyy. Jossain vaiheessa mietinkin, että miten kaikki voisi päättyä hyvällä tavalla - tai edes jokseenkin hyvin. Ettei jää paha mieli. Mutta oli oikein mainio lopetus. Oikeastaan ainoa oikea. Vaikka nyt tietenkin tekisi mieli lukea vielä lisää.

Makea valhe vai katkera totuus?

Mystisen pikkukaupungin aika on kulumassa loppuun.

Aitoamerikkalaisen herttaisessa Wayward Pinesissa on vain yksi vika: sieltä ei voi lähteä pois. Kaupunkia ympäröi sähköaita, ja pakoyrityksestä saa maksaa hengellään. mistä oikein on kyse - sen tietää vain kaupungin perustaja, mielipuoli miljonääri David Pilcher. Kunnes salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu kaupunkiin. Edessä on katkera taistelu Wayward Pinesista, viimeisestä kaupungista. Takakansi

Blake Crouch osaa selvästi pitää langat tiukasti käsissään ja tässä trilogian viimeisessä osassa liikutaan hengästyttävissä tunnelmissa, mihin tietenkin totuttiin jo kahden edellisen osan aikana, mutta nyt se oli potenssiin kymmenen. Valtataistelu Ethanin ja Davidin välillä saa peruuttamattomat seuraukset, eikä kukaan kaupunkilaisista ole varautunut siihen. Panoksena on paljon suurempaa kuin yhden kaupungin selviytyminen, kyseessä on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Ei paineita.

Ainoana miinuksena sanoisin, että pidin enemmän edellisten kirjojen pikkukaupunkitunnelmasta, jota varjosti salamyhkäisyys ja tässä on enemmänkin takaa-ajo tunnelma, salaisuudet ovat suurimmaksi osaksi jo selvinneet. Äh, onpa vaikea kuvailla, kun ei saisi liikaa paljastaa, jos joku ei edellisiä osia ole lukenut. Takaumat henkilöiden entisiin elämiin olivat juuri tuosta edellä mainitusta syystä entistäkin mukavampi lisä. Wayward Pines on kaikenkaikkiaan aivan loistava trilogia, joka koukuttaa. Kauhukuva maailmamme tulevaisuudesta. Trillerien ja dystopioiden ystäville.

_______

Blake Crouch - Wayward Pines: Viimeinen kaupunki

(The Last Town, 2014)

Tammi, 2016
Päällyksen kuva: iStockphoto 

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Wayward Pines: Ei pakotietä
Wayward Pines: Salaisuus

Joe Kubert - Yossel: 19 huhtikuuta 1943

"Minä kuolen tänne."

kirjan alku

Hänen nimensä on Yossel. Johonkin toiseen aikaan jossakin toisessa paikassa tästä 15-vuotiaasta pojasta olisi voinut tulla suuri taiteilija. Mutta natsien miehittämässä Puolassa toisen maailmansodan pyörteissä juutalainen Yossel on untermensch ja siksi vailla oikeuksia – ja tulevaisuutta. Natsien takavarikoidessa hänen kotinsa ja pakottaessa hänen perheensä muuttamaan Varsovan geton täyteen sullottuihin kerrostaloihin Yosselin taiteellisia lahjoja uhkaa kehtokuolema. Sen sijaan hänen perheensä hirvittävät kärsimykset, geton kammottavat olosuhteet ja yhä barbaarisemmaksi käyvä kohtelu inspiroivat häntä.

Yossel: 19. huhtikuuta 1943 on hänen tarinansa, joka on kerrottu hänen luonnostensa avulla. Se on kiehtova tarina yhä hirvittävämmistä kauhuista kertojana taitelija, jonka sielu pakottaa hänet todistamaan tapahtumia taiteensa kautta. Tarina on myös mieltäylentävä. Se näyttää lukijalle, miten ihmiset, joilta on otettu pois kaikki, nousevat olemassaolonsa kauhusta ja nöyryytyksestä piittaamatta ihmisyytensä ja uhmansa viimeisenä osoituksena kapinaan sortajiaan vastaan, aloittaen vuoden 1943 kansannousun Varsovan getossa. Takakansi

Joe Kubert kertoo albumin johdannossa kuinka hänelle perheineen myönnettiin viimein lupa tulla Amerikkaan, jossa Kubert kasvoikin ja alkoi piirtää heti, kun sai kynän käteensä. Sarjakuvan avulla taitelija miettii, mitä jos he olisivatkin jääneet Puolaan? "Olen ollut onnekas. Muutamina viime vuosina olen pohtinut, mitä olisi tapahtunut, jos vanhempani eivät olisi päättäneet lähteä Amerikkaan vuonna 1926. -- kotikaupungissamme Yzeranissa tapahtui kamalia. Massamurhia. Miehiä, naisia ja lapsia teurastettiin kaduille. -- Jos vanhempani eivät olisi lähteneet Amerikkaan, olisimme jääneet sen kurimuksen pyörteisiin ja kadonneet miljoonien muiden mukana." Albumi on fiktio, joka perustuu tositapahtumiin.

Sarjakuvassa on käytetty hyvin erikoista, vähän nähtyä, tyyliä, jolloin tunnelmakin on hyvin erilainen verrattuna tussattuihin ja nelivärisiin albumeihin. Kubert halusi piirrosten huokuvan välittömyyttä ja se tunne kuvista tuleekin. Mielenkiintoista olisi voinut olla lukea tätä ja sitten tästä 'valmiiksi' tehtyä versiota vierekkäin. Vertailla tunnelmia ja tuntemuksia. Tykästyin kovasti kuitenkin tähän ratkaisuun, se tukee loistavasti tarinaa. Kuvat ovat viimeistelemättömiä ja niissä on rosoa. Lyijynäluonnokset luovat autenttisuuden tuntua, ideana oli saada kuvat tuntumaan siltä kuin Yossel ne olisi voinut raapustaa pitkin matkaa.

Synkkä tarina, eikä näistä aiheista voi kovin paljon iloa repiä. Jonkinlaista valoa tarinassa silti pilkahti. Vaikuttava kertomus varsinkin kun sen taustat tiesi. Yossel: 19 huhtikuuta 1943 on voittanut myös Pulitzer-palkinnon.

_______

Joe Kubert - Yossel: 19 huhtikuuta 1943

(Yossel, 2003)

RW Kustannus, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★