Johanna Holmström - Sulje silmäs pienoinen

"Ensimmäinen laukaus paukahtaa puuhun hänen 
korvansa juureen ja niittaa hänet niille sijoilleen."

kirjan alku

Kaikenlaisten hehkutusten jälkeen olen odottanut Sulje silmäs pienoinen lukemista ja melko hyvin odotuksiin vastattiinkin, vaikka takakannen "hyytävä psykologinen trilleri" yhdistettynä pelottavaan kansikuvaan saivatkin odottamaan jotain vielä hurjempaa, tukka pystyy -menoa.

Kolmekymppisen lapsipsykologi Robinin vierailu pulloon tarttuneen äitinsä luona venyy tahattomasti paljon pidemmäksi kuin Robin olisi itse halunnut, mutta seudun oudot tapahtumat eivät jätä häntä rauhaan ja rankka menneisyys on yhä tiukasti kiinni naisessa. Hänen isoveljensä hämärä kuolema nousee taas esiin ja menneisyyden tukahdetut muistot hiipivät mieleen.

"Kolmas metsän halki kajahtava laukaus saa seurueen jäsenet kokoontumaan paikalle. He jäävät tuijottamaan verta, joka värjää läpimärän sammalikon punaiseksi."

Löysin yllättävän paljon yhtymäkohtia tämän ja Hautalan Kuokkamummon kanssa: molemmissa päähenkilö on jollain tapaa rikkinäinen ja viettää yksinäistä elämää, heidän lapsuutensa on ollut traaginen ja suhde vanhempiin/vanhempaan huono. Metsä on myös iso osa miljöötä; Kuokkamummossa siellä hiippailee nimessäkin mainittu pelottava olio ja Sulje silmäs pienokaisessa lapset leikkivät itku kurkussa suoalueelle, koska on pakko. Lapset ovat myös isosti esillä, mikä on kammotttavaa, koska yhdistän kauhukirjoissa heidät aina kauhuleffojen lapsikuoroihin, jotka kauniin selkäpiitä karmivasti laulavat, kun jotain todella pahaa ja pelottavaa samanaikaisesti tapahtuu. Kylmät väreet.

"Puolen tunnin kuluttua Robin on suihkussa ja väntää veden niin kuumalle, että sitä tuskin sietää. Ihoa polttaa, mutta lämpö ei onnistu sulattamaan häntä kokonaan. Hän palelee niin että tutisee, ja hän tutisee koko illan peitonkin alla. Hän hamuaa Herra Loikkasta, ja pehmokani tiukasti rintaa vasten hän makaa silmät kiinni ja kuuntelee lähestyviä askelia, jotka pysähtyvät Lukaksen ovelle."

Loppujen lopuksi lukukokemus ei muodostunut niin ahdistavaksi kuin kansikuvan (on muuten ihan älyttömän hieno!) perusteella olin varautunut. Kauheasti ei tarvinnut pelätä, vaikka prologia olikin aika karmiva ja asetti siten riman ehkä vähän liian korkealle. Stephen Kingin Vihreä mailikin kirjassa mainitaan. Noin niin kuin by the way. Tykkäsin kuitenkin kovasti ja psykologisen kauhun ystäville tätä ainakin voin heti suositella! Loppu oli odotusten mukaan todella yllättävä.

 "Sulje silmäs pienoinen, annan sulle leppäkerttusen, jos ei kerttu laulakaan, annan korun arvokkaan.", äiti laulaa, ja Robin muistaa.

_______

Johanna Holmström - Sulje silmäs pienoinen

(Hush Baby, 2015)

Otava, 2015
Kannen kuva: Corbis

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

sarjakuvan eka ruutu

Yhteen niteeseen on koottu aikaisemmin ilmestyneet Pupujen itsemurhakirja ja Itsemurhapupujen paluu sekä kirjassa on myös aivan uusia murhatapoja. Sekopäistä eikö? Hieman tärähtänyttä meininkiä luvassa, eikä kirja sovellu yhtään tiukkapipoisille tai heikkohermoisille! 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirja esittelee pupujen pähkähulluja tapoja tehdä itsemurha. Näiden pupujen itsemurhahalun täytyy olla todella suuri (tai sitten ne on vaan niin käsittämättömän tyhmiä), kun ne ovat käyttäneet vaikka minkälaista mielikuvitusta päästäkseen mitä erikoisimmilla tavoilla hengestään. Mielikuvituksen puutteesta sarjakuvan tekijää ei voida ainakaan syyttää.

Ehkä minussa elää pieni sadisti, sillä jotku kuvat vain naurattavat ja tarpeeksi väsyneessä mielentilassa tämän äärellä voi olla kerrassaan hulvatonta. Jokseenkin kieroutunut huumorintaju on välttämätön, sillä onhan tämä nyt aika sairasta touhua. Tai ei vaan aika sairasta, vaan hyvin sairasta. Mistä lie Andy Riley saanut idean tähän? Olisi erittäin mielenkiintoista tietää.

Itse pupu-hahmot näyttävät niin tyhmille ja hölmöille, söpöt puput eivät edes missään nimessä toimisi tämän sarjakuvan idean kanssa. Tippahan siinä tulisi vaan linssiin. Sarjakuvassa koetellaan jossain määrin lukijan rajoja, mutta mielestäni pysytään hienosti hyvän maun puolella, vaikka uskon, ettei tämä kaikkia varten todellakaan ole. Minua varten on.

_______

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

(The Bumper Book of Bunny Suicides, 2007)

Bazar, 2010

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Agatha Christie - Vuoksi ja luode

"Jokaisessa kerhossa on joku kiusankappale."

kirjan alku

Reilut kolme kuukautta jäljellä aikaa lukea Agatha Christieen liittyviä kirjoja haasteen osalta ja tuntuukin, että aikamoisen kasan olen jo lukenut. Täytyy ehkä jossain välissä lukea pari muuta dekkaria ja irtautua hetkeksi murhamammasta, vaikka hänen teoksistaan yleisesti ottaen kovasti pidänkin. Kyllästymiseen asti ei häneltä kuitenkaan ole tarkoitus kirjoja lukea.

Rosaleen on suunnattoman rikas ja nuori leski, jonka miljonaaomaisuuden omistanut mies kuoli pommituksessa. Riuskaotteinen veli suojelee nyt Rosaleenia päästämättä tätä hetkeksikään näkyvistä, varsinkin kun röyhkeät, raha-ahneet sukulaiset piirittävät Rosaleeniä kuin mehiläiset hunajaa, sillä tähän asti he ovat eläneet rikkaan veljen ja sedän siivellä, mutta ajat muuttuvat - radikaalisti. He vajoavat kiukkuisina velkoihinsa perintöä vailla, kun taas Rosaleen kieriskelee rahassa.

Vuoksi ja luode ei ole aivan sitä kirkkainta kärkeä, eikä tästä muodostunut niin jännittävää elämystä kuin joistain muista. Syynä ehkä taas ilmiselvä syyllinen. Tuttuun tapaan Poirotkin astelee kuvioihin vasta puolivälin jälkeen ja sitten jälkeen kaikki on taas hyvin, lukija voi tuudittautua turvallisuuden tunteeseen.

Kirjassa on muutamia kiinnostavia hahmoja, mutta muiden esiintyminen jäi latteaksi, eikä hahmot tulleet niin lähelle kuin olisin odottanut. Yksi näistä kiinnostavista tapauksista on Rosaleen pelottava veli David, joka pitää siskonsa tiukasti talutushihnassa, mutta josta romaanin edetessä paljastuu toinenkin puoli. Muistakaahan perjantaina katsoa taas Poirot-elokuva! Minäkin nimittäin aion. Vaikka kyseinen jakso onkin jo pariin kertaan katsottu :D

_______

Agatha Christie - Vuoksi ja luode

(Taken at the Flood (There is a Tide), 1948)

WSOY, 1974

Kirjastosta lainattu 
Agatha Christie 125-vuotta -haaste
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
Kohtalokas viikonloppu
Viisi pientä possua (+elokuva)
Murha Mesopotamiassa (+elokuva)
Rikos yhdistää
Neiti Lemon erehtyy
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Yksinäinen kevät

Sergei Lukjanenko - Yöpartio

"Liukuportaat kulkivat hitaasti, hieman nytkähdellen, 
kuten vanhoilla metroasemilla yleensä."

kirjan alku

Yöpartio aloittaa viisiosaisen sarjan Valon ja Pimeyden taisteluista ja vielä viimeisen osan suomennosta ilmeisesti odotellaan. Takakannen mukaan kirja on fantasiaa/kauhua, mutta tuo kauhu osa on hieman kyseenalainen. Jännitys-sana toimisi paremmin. Pidän kansista kovasti, vaikka se antaakin kirjasta aika rajun kuvan. Aivan noin kovanaamaksi kirjan päähenkilöä Antonia en sanoisi, mutta ymmärrän kansien tarkoituksen.

Moskovassa tavallisten ihmisten joukossa elävät vampyyrit, ihmissudet ja noidat. He ovat jakautuneet Valon ja Pimeyden puolelle ja pitääkseen sovun yllä on Valon puoli perustanut Yöpartion ja Pimeyden puoli Päiväpartion. Niiden tarkoitus on vahtia toisen puolen toimintaa ja katsoa etteivät he ylitä oikeuksiaan kuten etteivät vampyyrit metsästä luvatta ihmisiä. Keskitason velho, Anton, kuuluu Yöpartioon ja hän joutuu ensimmäistä kertaa aivan ummikkona kenttätöihin ja samantien hänet vetäistään mukaan juonitteluihin.

"Valitsin paikan, jossa oli mahdollisimman vähän ihmisiä, ja riuhtaisin itseni irti varjostani. Tavalliseen tapaan ohikulkijoiden katseet kääntyivät välittömästi sivuun. Kuinka monta kertaa päivässä  te ihmiset törmäätte meihin... Valon ja Pimeyden palvelijoihin, velhoihin ja ihmissusiin, noitiin ja parantajiin. Katsotte meihin päin, mutta teille ei ole oikeutta nähdä meitä. Olkoon niin myös vastaisuudessa."

 

Ihanaa, ettei päähenkilö ole mikään kaikkein paras ja kyvykkäin, kaikki-onnistuu -tyyppi. Samaistun paremmin normaaleihin, ongelmien kanssa oikeasti taisteleviin henkilöihin. Anton löytää itsensä ison työurakan keskeltä ja häntä vaivaa myös moraaliset kysymykset, joihin ei ole helppoa tai sitä oikeaa ratkaisua. Kaikki nuo seikat tekevät kirjan henkilöstä niin paljon uskottavamman. Kiinnostavia hahmoja oli myös muutama muu lisää kuten Antonin työkumppani Olga, jonka hän ensi kertaa tapasi pöllön hahmossa. Monet muut jäivätkin sitten aika etäisiksi.

Pidän Yöpartiota hyvin omalaatuisena kirjana, jonka lukeminen oli erittäin virkistävää. On vampyyrejä, ihmissusia ja rakkautta, mutta kliseisiin kirjailija ei sorru, vaikka noista edellä mainituista saisi vaikka minkälaisen flopin tehtyä. Voin vain kuvitella miltä sarja näyttäisi, jos se olisi annettu jonkun toisen kirjailijan käsiteltäväksi... Hyvä siis näin. Erittäin hyvä. Yöpartio on myöskin toiminnantäyteinen, mutta liian hengästyttäväksi meno ei kuitenkaan mene. Valppaana Yöpartio vahtii Pimeyden tekemisiä ja toisinpäin.

Musiikista kiinnostunut saattaa saada muutamia kuuntelemisen arvoisia vinkkejä; venäläistä ja sitten ihan englantilaista.

_______

Sergei Lukjanenko - Yöpartio

(Ночной дозор, 1998)

Into, 2012
Kansi: Tex Hänninen / BunnyDuck Grafiks

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Leo Tolstoi - Sota ja rauha

"- Kas niin, ruhtinas, Genova ja Lucca eivät ole 
enää muuta kuin Bonaparten suvun lahjustiluksia."

kirjan alku

NYT SE ON LUETTU! Ennen kesän alkua Sodan ja rauhan muistaakseni aloitin ja meillä oli yhdessä todella pitkä ja vaiherikas matka. Välillä tarvottiin lujaa, itku kurkussa, mutta mihinkään ei päästy ja välillä liihoteltiin eteenpäin kepeästi hyräillen. Entä kannattiko lukea? No... siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta sen sanon, että uusintalukuun en tätä ota! Eiköhän se yksi kerta ihan riitä. Hassua, etten muista esimerkiksi Anna Kareninan olleen näin rakaslukuinen ollenkaan.

Takakannen mukaan luvassa on mittava näkemys Venäjän kansasta ja koskettavasta rakkaustarinasta. Mittava-sanan käyttö lienee ihan oikeutettu tästä yli 1400 sivuisesta tiiliskivestä, joka minun versioissani ei mahtunut edes samojen kansien väliin.

Ennen koko kirjan aloittamista kävin imdb:ssä katsomassa kolmen tarinan keskushenkilön ulkonäöt, jotta muistaisin ainakin heidät ja heidän ympärilleen rakensin sitten muun porukan. Ihan toimiva taktiikka visuaalisille ihmisille ja kyllä, näin järjestelmällinen piti olla, että sain Sodan ja rauhan selätettyä. Suositeltavaa on myös lukea tämä tiiliskivi pois alta aika nopeasti, ettei tuo kaikki tieto ehdi päästä kadota ja sitten onkin vähän isommassa pulassa (Wikipedian mukaan romaanissa on yli 580 henkilöhahmoa...)!

Sodassa ja rauhassa ihmiset lähinnä harrastavat illanistujaisia ja päivälliskutsuja. On hulppeita juhlia sekä tietenkin kaksintaisteluja, ja tämän kaiken taustalla sotivat raivokkaasti - ja pitkään - Napoleon ja Aleksanteri. Äärimmilleen venytetyt sotakohtaukset olivat tylsääkin tylsempiä! Kaikki muu lähinnä kiinnosti paitsi nuo sotaraportoinnit, selostukset sodan etenemisestä ja Napoleonin mielenliikkeistä. Hohhoijaa. Iski aina totaalinen puutusmiskuolema ja silloin oli aika ottaa käyttöön pikalukuvauhti. Mitä turhia liian tarkkaan lukemaan, kun en kuitenkaan hirvesti menettänyt mitään. Tykit paukkuu ja ruudinsavu leijailee ilmassa.

Historiallisista romaaneista pitävät voisivat tästä nauttia, mikäli on kiinnostusta nimenomaan sodan etenemiseen ja Venaläiseen yhteiskuntaan. Sosiaalisesti hyvässä asemassa olevien lisäksi käyvät aateliset ja talonpojat pientä taistelua asemastaan ja oikeuksistaan. Niin ja toivottavasti tulevaa lukijaa ei myöskään filosofinen pohdiskelu hätkäytä, sillä Tolstoi eksyy aika useinkin pohtimaan kaikenlaista jännittävää - ja vähemmän jännittävää. "-- joten toiselta puolelta on tuhoutunut neljä ja toiselta viisitoista, saadaan neljä suhteelliseksi viiteentoista ja siis 4x = 15y ja siitä x : y = 15 : 4. Tämä verranto ei ilmaise tuntemattoman arvoa, mutta se ilmaisee kahden tuntemattoman suhteen. Ja jos sijoitetaan eriluontoisia historiallisia yksikköjä (taisteluja, sotia, sodan jaksoja) tällaisiin verrantoihin, saadaan lukumääriä, joissa täytyy olla olemassa lakeja ja joista voidaan lait löytää." Monesti mennään jo niin syville vesille, että jäin totaalisesti vastarantaan pöllähtäneenä seisomaan.

Mikään vuosisadan rakkaustarina kirja ei kuitenkaan ollut, väitti muut mitä tahansa. Itseasiassa en aina ollut ihan selvillä Natasan mielenliikkeistä tai ihastuksen kohteista, mutta se johtuikin osittain tuosta edellä mainitusta henkilöiden runsaudesta. Henkilönä Natasa oli yksi suosikkejani: kapinallinen ja omapäinen, eikä herkkä ja herttainen Sonjakaan hänen jalkoihinsa jäänyt. Kirjan sanoma on hyvin humaaninen ja se korostaa onnea ja toivoa. Sota ja rauha uskoo myöskin ihmisten hyvyyteen, vaikka sota suuressa roolissa onkin.

_______

Leo Tolstoi - Sota ja rauha

(Vojna i mir, 1865-69)

WSOY, 1990

Omasta hyllystä 
Päällys: Kaarina Ewart
Päällyksen kuva samannimisestä elokuvasta (Mel Ferrer ja Audrey Hepburn)
Maalaismaisemia-lukuhaaste
Tähtiä: ★★½

C. J. Daugherty - Night School 2: Yön perintö

"Isabelle, tarvitsen apua!" Allie kuiskasi 
puhelimeensa hädissään kyyristellessään pimeässä.

kirjan alku

Night School -sarjan parissa jatketaan ja käsittelyssä on toinen osa (viimeinen joka on tällä hetkellä suomennettu). Ei innostanut minua aivan samalla tavalla kuin edellinen osa, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki.

Allie palaa lomilta takaisin Cimmerian sisäoppilaitokseen, joskin hieman hengästyttävissä tunnelmissa, sillä vaara ei todellakaan ole ohi. Taistelu on vasta alkamassa. Allie otetaan mukaan salaperäiseen Yökouluun, josta hän vasta äskettäin oli saanut vihiä. Salaseura onkin jotain suurempaa kuin miltä ensinäkemältä vaikuttaa ja sen vaikutusvalta ulottuu paljon sisäoppilaistosta kauemmas. Näin ollen Yökoululla on myös vastustajia, jotka tekevät sisäoppilaitoselämästä vähän enemmän jännittävää - varsinkin Allielle.

Kolmiodraama - Allien tuskailut Carterin ja Sylvainin välillä - ei ennakko-odotuksista huolimatta ollut ärsyttävintä kirjassa, vaan näin jälkikäteen ajateltuna, ja jo lukiessa mietityttäneenä, kakkososa oli liian paljon ensimmäisen kaltainen, enkä osittain siitä syystä saanut oikein mitään irti kirjasta. Kaikki oli jo koettu ja tämä oli lähinnä vanhan toistoa. Ykkösosan lopussa odotin suurta valtataistelua ja sitä odotan yhä edelleen. En kokenut saaneeni sitä, mitä oli luvattu.

Se miksi kirja sitten ei huonoja tähtiä saanut on se, että lukukokemus ei aivan tuskainen kuitenkaan ollut. Osasyynä kirjasarjan koukuttavuuteen on varmasti sen nopeatempoinen juoni; asioita tapahtuu jatkuvalla syötöllä ja draamalta ei voi välttyä. Yön perinnössä selviää hiukan lisää asioita Allien kadonneesta veljestä sekä heidän isoäidistään.

Suomennettuja osia ei näillä näkymin enää ole, vaikka sarjahan kyllä englanniksi jatkuu, joten nyt voinkin hypätä seuraavan sarjan pariin jahka osaan päättää minkä niistä (miljoonasta) valitsisin...

_______

C. J. Daugherty - Night School: Yön perintö

(Night School Legacy, 2013)

Otava, 2014

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
C. J. Daugherty - Night School: Yön valitut

Alan Bradley - Hopeisen hummerihaarukan tapaus

"Sinä pelotat minua", mustalaisnainen sanoi. "Ikinä ennen 
kristallipallossani ei ole näkynyt tällaista pimeyttä."

kirjan alku

Flavia de Luce -dekkarisarja on ihastuttanut minua jo alusta lähtien nokkelalla päähenkilöllä ja erikoisilla tapauksilla, eikä uusin, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, ole poikkeus. Se ei ehkä ole paras kirja tätä sarjaa, mutta pitää otteessaan ja aion jatkossakin seurata mihin tapauksiin Flavia seuravaksi vedetään mukaan.

Flavia de Luce saa tällä kertaa ennustuksen mustalaisnaiselta kylän markkinoilla, joka tulee hänelle täytenä shokkina. Kauhistuttavaa on myöskin se, että nainen löytyy hetken päästä kotikartanon mailta henkihieverissä. Mustalaisnainen ei jää ainoaksi uhriksi, vaan Flavia löytää pian uuden onnettoman uhrin, joka on hiljattain yllätetty Flavia kotoa luvattomissa askareissa.

"Oli pieni järkytys tajuta, että joku jonka kanssa on puhunut vain muutamaa tuntia aiemmin on poistunut elävien kirjoista, mutta sen jälkeen aloin kumma kyllä innostua."

Tapahtumapaikkana on (edellisten kirjojen tapaan) 1950-luvun Englanti, idylli pikku kylä, jonka asukkaat tuntevat toinen toisensa. Se on paikkana loistava Bradleyn kertomille tarinoille ja vie sopivasti jonnekin kauas tästä nykymaailmasta, aivan omanlaiseen atmosfääriin. Siellä Flavia ajelee Gladys-pyörällään, joka itsepäisyydessään saattaa nuoren tytön viedä haluamaansa suntaan. Flavia työntää nenänsä joka asiaan ja vähät veisaa poliisista, vaan osoittaa joka kerta olevansa näppärämpi. Ja siinä on taas poliisilla nielemistä ja itsetunto-kurssin paikka.

Ratkottavina olevien tapausten lomassa Flavia käy jatkuvia keppostaisteluja sisartensa kanssa mitä mielikuvituksemmilla tavoilla ja kun Flavia on kyseessä, niin kemiasta on suuri hyöty kostoja suunniteltaessa. Tässä kolmannessa kirjassa Flavia saa tietoa äitinsä kohtalosta ja hänen liittyvistä mysteereistä, mikä on kirjaan kiva lisäulottuvuus.

Kannet jaksaa edelleen ihastuttaa ♥

_______

Alan Bradley - Hopeisen hummerihaarukan tapaus

(A Red Herring Without Mustard, 2011)

Bazar, 2015
Cover illustration and design: Oroberts
Suomenkielinen kansi: Satu Kontinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Piiran maku makea

P. D. James - Dalgliesh ja kuolema

"Sen oli määrä olla ylilääkärin viimeinen kierros, ja Dalgliesh epäili ettei kumpikaan heistä surrut sitä, sillä toisen ylimielisyys ja alentuvuus ja toisen heikkous, kiitollisuus ja riippuvaisuus toisesta ei ollut kelvollinen perusta tyydyttävälle kypsälle suhteelle, olipa se miten lyhytaikainen tahansa."

kirjan alku

Blogin aloittamisen jälkeen en ole ilmeisesti kertaakaan lukenut P. D. Jamesia, johon joskus vuosia sitten hurahdin. Hänen kirjansa ovat koukuttavia ja jollain tavalla muistuttaa jopa Agatha Christietä, mutta sillä erotuksella, että James kirjoittaa nykyajasta ja hänen kirjansa eivät ole aivan niin leppoista luettavaa kuin toisen murhamamman. Tai johtuneeko tuo seikka siitä, että tiedän molempien olevan iäkkäitä naisia. Niin tai näin, James + Dalgliesh on pettämätön yhdistelmä.

Poliisitarkastaja Dalgliesh on toipumassa vakavasta sairaudesta. Hän matkustaa tapaamaan vanhaa ystäväänsä isä Baddeleytä, invalidien hoitokodin kappalaista. Kunnianarvoisa isä on ilmoittanut tarvitsevansa apua, mutta kun Dalgliesh saapuu paikalle, tämä on kuollut. Myös eräs potilaista on saanut surmansa - itsemurhako? Takakansi

Tässä dekkarissa on paljon hyvää kuten hieman syrjässä oleva hoitokoti, jossa on vain henkilökunta ja kasa erikoisia potilaita. Suljetun huoneen -mysteerit ovat aina kaikista kiinnostavampia, kun epäiltyjen joukko on joten kuten rajattu, mutta henkilöitä kuitenkin riittää. En tiedä olenko kehittynyt hurjasti murhaajan arvaamisessa, vai mikä on syynä, mutta tiesin syyllinen aika pian. Se oli yllätyksetön ja itsestäänselvä valinta. Pieni pettymys, mutta ei se estänyt nauttimasta silti taitavasti kirjoitetusta romaanista.

Yllättävää sen sijaan oli todella dramaattinen ja hengästyttävä loppu, jollaista en muista aikaisemmista kirjoista. Minua ihan tosissaan jännitti! "Tämä oli loppu. Hän ei enää taistellut , salli vain vierittää itseään alaspäin kohti kuolemaa." Taitavasti rakennetut hahmot ovat myös kirjailijan vahvuus, sillä heistä löytyy poikkeuksetta syvyyttä ja he toimivat luonteensa mukaisesti. Dalgliesh ja kuolema ei esimerkiksi myöskään ole pelkkää rikoksen ratkaisua, vaan siinä sivussa Dalgliesh murehtii oma elämäänsä ja tilaansa. Hän on yksi kirjallisuuden lempparihahmojani.

Se miten kansikuva liittyy kirjan sisältöön, säilyy edelleen mysteerinä minulla. En näe nimittäin kuvalla minkäänlaista yhteyttä tekstiin. Mutta lukekaa kirja silti! :)

_______

P. D. James - Dalgliesh ja kuolema

(The Black Tower, 1975)

WSOY, 2012
Kannen kuva: David J Green/Arcangel/Fennopress

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

John Williams - Stoner

"William Stoner aloitti opinnot Missourin yliopistossa yhdeksäntoistakesäisenä vuonna 1910."

kirjan alku

Stoner on jo 50 vuotta vanha romaani, mutta vasta 2000-luvulla se löydettiin ihan todenteolla ja kirja on sittemmin nauttinut jonkinasteista blogisuosiota nyt suomennoksen ilmestyttyä. Itsekin lukeudun Stonerin tykkääjäksi.

William Stoner kasvaa Yhdysvaltojen Keskilännessä maatilanpoikana mutta hylkää juurensa ja elää hiljaista yliopistonopettajan elämää. Avioituminen parempiin piireihin ei tuo onnea, ja yliopistomaailmassa hänet yritetään nujertaa.

Stoner on periaatteen mies, vaikka aluksi olinkin hieman tuskastunut häneen ja hänen liikaan nöyrtymiseen. Varsinkin vaimo saa pompotella miestä aivan miten halusi. Mitään vastaansanomatta Stoner antaa asioiden tapahtua, vaikka ei olekaan samaa mieltä. Hän harrastaa enemmänkin hiljaista taistelua varsinkin yliopiston suhteen, jossa hänen kaikista opetusmenetelmistään ei pidetä. Ihanaa Stonerissa on juurikin hänen moniulotteisuus, joka saa hänet tuntumaan elävältä, oikealta ihmiseltä. Saammekin lukea miehen tarinan nuoruudesta aina hautaan saakka.

Naimisiin Stoner menee tuntematta vaimoaan, eikä avioliittoelämä osoittaudukaan ihan yksinkertaiseksi. Ainut paikka, jossa Stoner tuntuu olevan edes jokseenkin onnellinen oli yliopisto. Hän nauttii opettamisesta ja kirjoittamisesta. Kai Stonerin elämä lopulta oli kuitenkin onnellinen. Hän teki asioita mistä piti, vaikka kaikki elämän osa-alueet eivät niin menestyksekkäitä olleetkaan. Yliopistomaailmaan sekoittuu myös sota ja politiikka sekä lamakin vaikuttaa taustalla ja vaikka asiaa on paljon, on kirja on vähäeleinen ja surullisen sävyinen, mutta silti onnistuu olemaan toiveikas. Jotain mahtavaakin tapahtuu Stonerille. Jotain mitä hän ei ennen ole kokenut.

Sitten vielä pieni valituksen sananen: heti kirjan alussa on aikamoisen pitkä alkupuhe, jossa suoraan sanottuna paljastetaan ja analysoidaan koko kirja hetki hetkeltä (en onneksi lukenut vasta kun jälkeepäin!). En yhtään ymmärrä tuota tapaa. Eikö loogisempi paikka olisi laittaa se loppuun, sillä kuka nyt etukäteen kaikkia paljastuksia haluaa tietää? Kerrassaan kummallista.

Stonerilla on järkyttävän hieno ja pysäyttävä kansi! En millään meinaa silmiäni saada irti siitä. ♥

_______

John Williams - Stoner

(Stoner, 1965)

Bazar, 2015

Kirjastosta lainattu 
Maalaismaisemia-lukuhaaste
Tähtiä: ★★★★

Kesän kirjahankinnat

Kesä taitaa olla jo ohi  -ainakin säiden puolesta, enkä olekaan kirjahankintoja esitellyt hetkeen, joten alla kuluneen kesän löydöt. Voin myös lohdutuksena sanoa, että aikamoinen määrä kirjoja on myös löytänyt uuden sijoituspaikan (ja monet jo uuden kodin), joten tilaa hyllyihin on tullut jonkin verran. Pitäisi varmaan uusi kirppiskierros syksyn kunniaksi tehdä, niin saisi nuo järkyttävät aukot täytettyä ;)


Kirjaston vaihtohylly

Tarquin Hall - Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
Vaihtohyllyistä on löytynyt ihmeellisen paljon ihan tänä vuonna ilmestyneitä tai muuten uusia kirjoja. Yhtäkään kirjaa en vielä Vish Purista ole lukenut, mutta kovasti kiinnostaa ja tästä saisi kuulemma kokkailtua hyviä intialaisia reseptejä.

Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa
Ehtoolehto-trilogian aloittamisesta olen jo pitkään haaveillut nyt kun kaikki osat ovat jo ilmestyneet, joten syksyn aikana olisi tarkoitus tähän pureutua. Hulvatonta mummomeininkiä odotellessa.

Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat
Tämän vuoden uutuuskirja, jonka juonesta olen vieläkin onnellisen tietämätön (paras tapa aloittaa kirja). Sen sijaan teidän sen, että kirjaa on blogeissa kehuttu.

Katja Kettu - Kätilö
Kätilö tuntuu löytyvän melkeinpä kaikista kirjablogeista ja vieläpä ihastunein arvion, joten täytyy minunkin kokeilla, varsinkin kun nyt saatiin kirjan pohjalta tehty elokuvakin valkokankaille. Tosin tämän vuoden puolella en ehkä Kätilöä lue, minulla kun on outo tapaa jättää kirja hetkeksi sivuun, jos se on kauhean hypetyksen kohteena.



Paksuakin paksummat

Ken Follet - Taivaan pilarit
Pitkään lukulistallani ollut teos, mutta esim. netistä ostaminen turhaa, kun postikulut on ihan älyttömät. Sattumien kautta sitten sain tämän kirjan.

Colleen McCullough - Morganin matka
McCullough kokoelma alkaa olla jo yhtä kirjaa vaille täydellinen ja tämä taitaa kiilata muiden kirjailijan teosten ohi lukulistalla. Etsin vieläkin Okalintujen kaltaista magiaa, mutta en ole siihen vielä törmännyt muissa teoksissa, vaikka hyviä ne ovatkin olleet!

Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina 
Ja viimein myös tämä somistaa hyllyäni ja toivon pääseväni pitkästä pitkästä aikaa Bronten pariin. Kotiopettajattaren romaani kun oli todellinen elämys.

Pokkarit

Jonathan Franzen - Muutoksia
Aloitin juuri Franzenin Vapauden, josta olen kovasti pitänyt tähän mennessä, joten tietenkin Muutoksiakin piti itselle saada. Kohtahan ilmestyy myös Franzenin uutuskirja, joten kirjailija on nyt muutenkin hyvin ajankohtainen.

Kate Morton - Paluu Rivertoniin
Jälleen yksi todella kiinnosta kirjailija, johon tutustumista en malta odottaa! Kartano, murha, rakkaus... miten voisin olla pitämättä.

Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
En voi sanoa ihastuneeni Sinisalon romaaniin Ennen päivänlaskua ei voi, mutta tämä novellikokoelma kiinnostaa ja novelleita voi lukea hitaallakin tahdilla.



Loput

Gaile Parkin - Kigalin kakkukauppa
Kaunokirjalliseen maailmavalloitukseeni sopiva romaani, joka lupailee leppoista tunnelmaa, mutta myöskin ajattelemisen aihetta.

Dodie Smith - Linnanneidon lokikirja
Sata yksi dalmatiakoiraa oli harmiton lastenkirja, mutta tämä kuulostaisi olevan jotain vähän enemmän ja hieman vanhemmalle kohderyhmälle. Ja jos J. K. Rowling suosittelee, niin minä lue.

Frank Herbert - Dyyni
Tämä oli kaikista oudoin ostokseni. Dyyni on scifi-sarjan avausosa, joka on BBC:n 100 kirjaa-listalla ja siksi myös omalla lukulistallani. Scifi ei oikeastaan kiinnosta minua kovin, mutta ehkä kärsin jonkinasteisesta mielenhäiriöstä, sillä kyllä se vain tuossa hyllyssäni tällä hetkellä nököttää ja odottaa pääsevänsä luettavaksi. Onneksi kirjaa ei ole sivumäärällä pilattu.

Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset
Jostain kirjablogista tämän bongasin ja sopisi varmaan hyvin lukumaraton kirjaksi ;)

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu

"Puoli seitsemältä eräänä perjantaiaamuna 
Lucy Angkatell avasi suuret siniset silmänsä."

kirjan alku

Viikonloppumajan maaseudulta ostanut Hercule Poirot (joka ei edes pidä maaseudusta!) saa kutsun vierailulle sir Henryn ja lady Angkatellin kartanoon. Hänet ohjataan uimalammikon luona olevaan paviljonkiin, jossa hän kohtaa erikoisen näyn. Se on kuin matemaattisen tarkkaan aseteltu asetelma, murhenäytelmä Poirotin viihdyttämiseksi. Paitsi että se kaikki on totta. Joku on murhattu.

"Koko asetelma oli kiinnostava. Niin - sellaiselta se juuri näytti: asetelmalta."

Huomaan törmääväni yhä useammin seikkaan, ettei Poirot esiinny kovinkaan paljon kirjoissa, nytkin osan kuulusteluista suoritti tarkastaja Grange. Olisi voitu koko persoonaton tarkastaja unohtaa ja laittaa Poirot suorittamaan kaikki tiedustelut. Poirotin oma tähtihetki on tietenkin loppuratkaisun paljastaminen, kun kaikki on koottu yhteen. Mutta tässäpä kirjassa ei sellaista nähdä, vaan syyllinen paljastuu hyvin nopeasti ja kaikki on äkkiä ohi. Ei jännittävää, intiimiä Poirotin paljastussessiota. Ei kaikkien vuoronperään syyttelyä. Ei epäileviä katseita. Ei kylmänhikeä otsalla.

Agatha Christien kirjoissa on kiinnostavaa vaihtevat juonet, jotka eivät usein toista samaa kaavaa. Se on varmasti yksi syy miksi Christietä luetaan niin paljon, vaikkakin monia samoja elementtejä on kirjoista löydettävissä. Aina tulee esiin jokin yllättävä seikka. Ja monesti Christie onnistuu johdattelemaan lukijan ihan harhateille. Kohtalokas viikonloppu ei ole poikkeus ensimmäisellä lukukerralla. Se on varsin ovela. Joskaan ei parhaimpia Christien kirjoja, sillä loppu jäi hieman vaivaamaan.

PS. Toivotaan ettei oma viikonloppuni ole aivan yhtä kohtalokas...

_______

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu

(The Hollow, 1946)

Loisto, 2006

Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125 vuotta- lukuhaaste
Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani
Viisi pientä possua (+elokuva)
Murha Mesopotamiassa (+elokuva)
Rikos yhdistää
Neiti Lemon erehtyy
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Yksinäinen kevät

 

Isabel Allende - Rouva Fortunan tytär & Auroran muotokuva

"Kaikilla on syntyessään jokin erikoinen kyky."

kirjan alku

Rakastan niin paljon Henkien taloa, että pakkohan tässä on koko Allenden tuotanto lukea läpi! Nyt vuorossa oli eräänlainen jatkokertomus, jotka pystyisi kyllä aivan hyvin lukemaan erillisinä tarinoinakin, nimittäin Auroran muotokuva on itsenäinen jatko-osa Rouva Fortunan tyttärelle.

Rouva Fortunan tytär vie meidät Chileen, Valparaison englantilaiseen siirtokuntaan, jossa orpotyttö Eliza kasvaa naimattomien sisarusten huomassa. Miss Rosen vaatimia pianotunteja kutsuvammiksi Eliza kokee perheen keittäjän, intiaaninaisen Mama Fresian tarinat ja ruuat. Elizasta kasvaa epäsovinnainen nuori nainen, joka 16-vuotiaana rakastuu epäröimättä, mutta joutuu eroon miehestä tämän lähtiessä monien muiden tavoin Kaliforniaan etsimään kultaa. Rakkauden riivaamana Eliza päättää etsiä nuorukaisen, vaikka mikä tulisi. Siitä alkaakin pitkä reissu niin merellä kuin maissakin, eikä ole varmaa tietääkö Eliza varmasti mitä oikeasti etsii. Onni kun tulee vastaan mitä yllättävimmissä paikoissa - ja henkilöissä.

 "Tämä on synnin maa, niin kuin Mr. Sommers sanoisi, täällä ei ole moraalia eikä lakeja, pelinhimo, alkoholi ja bordellit kukoistavat, mutta minulle tämä maa on kirjoittamaton lehti, täällä voin kirjoittaa elämäni uusiksi, muuttua miksi haluan, kukaan sinua lukuun ottamatta ei tunne minua, kukaan ei tiedä menneisyydestäni, voin syntyä uudelleen." 

 

Auroran muotokuvassa palaamme takaisin Chileen ja seuraamme Elizan tyttärentyttären Aurora del Vallen kasvutarinaa 1800-luvun lopun Santiagon vapaamielisessä ympäristössä isänsä äidin Paulinan hoivissa. Aurora ei muista juuri mitään lapsuudestaan ja varsinkin öisin häntä piinaavat selittämättömät painajaiset, joiden merkitystä hän ei ymmärrä. Vähitellen asiat alkavat kuitenkin selkiytymään.

 

Henkien taloon verrattuna maa on jokseenkin pysynyt samana, mitä nyt Kaliforniassa asti käväistään, ja tunnelma on edelleen jotenkin aivan ihastuttava: kapinallinen mutta armollinen. Tarina sen sijaan on kirjoissa aina vaan uusi ja lumoava. Minä niin rakastan juuri tuota Allenden kirjojen tunnelmaa: kauneutta kaiken sen rujouden keskellä. Traagisia tapahtumia, onnellisuutta... löytyy kaikkea ja paljon enemmän. 

 

Voi sitä vapauden huuma minkä Eliza kokee ensimmäisessä kirjassa! "Hän oli kasvanut korsetissa, ruumis, sielu ja mielikuvitus olivat niin tarkkaan nyöritetyt että hän pelkäsi jopa omia ajatuksiaan, mutta seikkailu oli vapauttanut hänet. Hänen piti löytää itsestään voima, joka hänellä oli ehkä aina ollutkin, mutta siihen asti hän ei ollut tiennyt siitä mitään." Pitkälle ulottuvat ahdasmieliset perinteet hän heittää täysin syrjään ja avautuu täysin uudenlainen maailma, pelottava, mutta hyvin kiehtova.

Kirjat ovat hyvin feministisiä. Eletään nimittäin aikoja, jolloin näkyvä valta oli vain miehillä ja nainen pysyi kotona laittamassa ruokaa lapsia synnyttäen. Maine oli erittäin tärkeä varsinkin rikkaimmille suvuille eikä sitä saanut tahria, vaan sitä oli suojeltava. "-- mutta toisaalta yksinäinen ja varaton nainen joutui kaikkein pahimman riiston uhriksi. Nainut nainen pystyi viekkaudellaan ohjailemaan aviomiestään ja jäi hyvällä onnella aikaisin leskeksi..." Allenden kuvaamat naiset ovat vahvoja, omantiensä kulkijoita, jopa vallankumouksellisia ja edelläkävijöitä, jotka pyrkivät irti vallitsevista vahvoista käsityksistä kyseenalaistamalla ne ja toimivalla päinvastoin.

Rouva Fortunan tytär on varsin mielenkiintoinen kuvaus Kaliforniasta kultakuumeen aikaan. Kuinka kaupunkiin saapuu hurja määrä ihmisiä ties mistä asti etsimään parempaa elämää ja kuinka pikku hiljaa tyhjään maahan nousee putiikkeja ja baareja. Siellä ihminen on oman elämänsä herra. Mutta rotuerottelu kukoistaa, kiinalaiset pysykööt omissa kopperoissaan pois muiden tieltä. Täysin puhtaalta pöydältä ei siis kaikkien ole kuitenkaan mahdollista aloittaa.

Loppuun pieni paljastus: koko ensimmäisen kirjan ajan odotin milloin rouva Fortuna tulee mukaan kuvioihin, kunnes lopussa sitten tajusin, ettei tuo kirjan nimi taidakaan viitata kehenkään henkilöön... heh. Miten viisas ihminen voikaan joskus olla.

Isabel Allende on kohonnut näiden ja Henkien talon myötä yhdeksi lempikirjailijakseni ja onneksi olen hyllyyni hamstrannut monia hänen teoksiaan! Can't wait!

_______

Isabel Allende - Rouva Fortunan tytär

(Hija de la fortuna, 1999)

SSKK, 2000
Kannen kuva: Jordi Lascorz

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Isabel Allende - Auroran muotokuva

(Retrato en Sepia, 2000)

Otava, 2001
Kannen kuva: Jordi Lascorz 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
Henkien talo