Mary Westmacott - Yksinäinen kevät

Yksinäinen kevät - Mary Westmacott

(Absent in the Spring, 1944)

WSOY, 1991

Omasta hyllystä

"Joan Scudamore siristi silmiään yrittäessään nähdä 
matkustajakodin hämärän ruokasalin poikki."

kirjan alku 

Mary Westmacottin alias Agatha Christien "romaani siitä kuinka ihanaa ja helppoa itsepetos on". Salanimen turvin hän pystyi kirjoittamaan henkilökohtaisimmista asioista. Christien dekkarit on ihan omaa luokkaansa ja niissä pidän ihmiskuvauksesta, vaikka itse murha ja sen selvittäminen ovatkin kaikista parasta. Odottavin fiiliksin siis Yksinäisen kevään kimppuun.

Joan Scudamoren elämä on mallillaan. Hän on onnellisesti naimisissa ja heidän aikuisilla lapsillaan menee myöskin erittäin hyvin. Erään yksinäisen junamatkan aikana Joan joutuu pakon sanelemana yöpymään eräässä kylässä ja samalla hän päätyy pohtimaan elämäänsä ja sukeltaa syvemmälle kuin haluaisikaan.

Aluksi herttaiselta vaikuttavasta Joanista paljastuu lukijalle vähitellen uusia asioita, jotka saavat hänet näyttämään vähemmän herttaiselta. Kiltiltä vaikuttavasta naisesta kuoriutuu määräilevä, omaa napaa tuijotteleva ja pinnallinen. Kyseenalaiseksi joutuu myös avioliitto ja onko se kuitenkaan niin onnellinen kun Joan itselleen hokee. Ensimmäiset epäilyt heräävät heti junamatkan alussa, kun aviomies Rodney ei jääkään laiturille katsomaan junan lähtemistä ja vilkuttamaan vaan kääntyy ja lähtee saman tien. Mieleen muistuu myös Rodneyhin ja naisiin liittyviä tapahtumia.

Lapsiensa kanssa Joanilla on kahnauksia, eikä hänelle siitä syystä ihan kaikkea kerrotakaan, sillä aina hänen kärkkäät ja ehdottomat mielipiteensä eivät ole tervetulleita - varsinkaan kun ne aina jyräävät muut. Palvelijat eivät viihdy Joanin palveluksessa, sillä he eivät saa kiitosta työstään. Joan sanoo vain silloin kun on jotain huomautettavaa.

Lopulta Joan ei tunne enää itseään. Muiden kuva hänestä tuntuu olevan niin erilainen kuin hänen oma käsityksensä itsestään, eikä se ole imarteleva.

Tämän jälkeen jäin kaipaamaan Chritien dekkareita jälleen, koska ne ovat kuitenkin sellaisia missä Christie on parhaimmillaan! (Uusintapainoksen voisi kirjasta ottaa, sillä varsinkin kansista näkee sen olevan vanha.)

Tähtiä: ★★★

Camilla Läckberg - Merenneito

Merenneito - Camilla Läckberg

(Sjöjungfrun, 2008)

Gummerus, 2011
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Kannen kuvat: Istockphoto

Omasta hyllystä

"Hän ei tiennyt, että kaikki paljastuisi ennemmin tai myöhemmin."

kirjan alku 

Merenneito on kuudes kirja Fjällbackan kylästä, mutta minulle se vasta ensimmäinen kerta kun siellä pääsen käymään.

"Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet. Pian paljastuu, että kadonneen ystävä, esikoiskirjailija Christian Thydell on jo yli vuoden ajan saanut nimettömiä, uhkaavia kirjeitä. Christian yrittää vähätellä niiden merkitystä, mutta hänen ystävänsä Erica Falck aavistaa pahaa. Uteliaisuus saa hänet tutkimaan tapausta itsekseen, rinnan miehensä Patrikin johtaman poliisitutkinnan kanssa. Joku vihaa Christiania syvästi eikä epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Kirjeet ja murha liittyvät toisiinsa. Ja jäljet johtavat kauas menneisyyteen." Takakansi

Kirja esittelee joukon perheitä ja henkilöitä, joiden tarinat lopulta kohtaavat, vaikka aluksi ne näyttävät olevan melko irrallaan toisistaan. Erica Falck on raskaana, mutta ei voi pitää näppejänsä erossa tapauksessa ja lähtee ominpäin selvittämään asiaa. Myös omalta poliisimieheltä saa (kätevästi) tarpeen tullen päivitettyjä tietoja murhatutkimuksieen liittyen.

Tajusin jo aika nopeasti murhaajan, mutta voin sanoa, etten kuitenkaan ollut ihan perillä asioiden oikeasta laidasta. Ihme on, jos joku ylifiksu on tajunnut. Impossible. Merenneidossa kiehtoi kuitenkin kirjailijan tapa paljastaa vähä vähältä enemmän kaikista henkilöistä, sillä kirjaa ei voinut olla malttamatta lukea ahmien.

Kirjan rakenteen muodostaa vaihtuviin henkilöihin keskittyvät luvut sekä lyhyet otteet jonkun kirjan henkilön synkästä menneisyystä, josta sitten loppupuolella kirjaa rakentuu kokonainen, eheä tarina ja murha saa taustatarinansa.

Tähtiä: ★★★★

Ystävänpäivän lukumaraton - lopputulos

Kuva: Lukutoukan ruokalista

Eilen illalla päättyi siis minun 24 tunnin maratonini.
Luettua tuli 6 kirjaa ja 685 sivua. Mukaan mahtui hyviä kirjoja  - ja sitten niitä vähän puuduttavampia. Tulipa taas kirjoiteltua viime maratonin tapaan lyhkäset esittelyt kirjoista ja todella tiiviit niistä tulikin, sillä silmäni ovat kuolemassa tämän tietokoneen ruudun valoon, joten moro! Minä lähden nukkumaan, mutta nauttikaa te noista esittelyistä:

Arviot kirjoista

Epätavallinen lukija - Alan Bennett

(The Uncommon Reader, 2007)

Basam Books, 2008
Kansi: Ina Kallis

Omasta hyllystä

"Windsorissa vietettiin valtion juhlaillallista, ja kun Ranskan presidentti oli asettunut Hänen majesteettinsa vierelle ja kuninkaallinen perhe heidän taakseen, kulkue lähti verkkaisesti astelemaan Waterloo Chamberin läpi."

kirjan ensimmäinen lause

Kuningatar lainaa ensin yhden kirjan, sitten toisen, ja kolmannen... ja se on menoa! Hovi on järkyttynyt kuningattaren uppoutumisesta kirjoihin ja vähän he sitä paheksuvatkin. Koiratkaan eivät kuningattaren lukuharrastuksesta pidä, sillä ne eivät enää saa niin paljon huomiota, joten koirat ryhtyvät kirjoja silppomaan.

Epätavallista lukijaa on myös paljon blogeissa luettu ja vastaanotto on ollut ilahtuneesta hämmentyneeseen. Nopeaksi välipalakirjaksi tämä satiirinen kirja sopii, mutta kauheasti enempään sen ainekset eivät olisikaan riittäneet. Mutta tähän hetkeen se sopi ja se riittää.

"Oikeastaan se on lukemisen vastakohta. Briiffaaminen on ytimekästä, asiallista ja pääasioissa pysyttelevää. Lukeminen on sekavaa, rönsyilevää ja lakkaamattoman houkuttelevaa. Briiffaus lyö asian lukkoon, lukeminen avaa sen."

Tähtiä: ★★★

René - Francois-René de Chateaubriand

(René, 1802)

Faros, 2006
Kannen maalaus: Hippolyte Sebron: Ruines Gothiques
Kansi: Mari Siipola

Kirjastosta lainattu

"Saavuttuaan natchezien luokse Renen oli intiaanien tapojen mukaisesti otettava itselleen puoliso, mutta hän ei silti asunut tämän kanssa."

kirjan ensimmäinen lause

Tämä "aikansa kulttiteos" ei auennut minulle kaikessa loistossaan vaan jäi hyvinkin valjuksi. Keskeisenä teemana on päähenkilö Renen elämänväsymys. Hän elää haavemaailmassa, toisinaan hän on levoton, tyytymätön ja  onneton, mikä muuten on kirjailijan mukaan suurin syy itsemurhiin. Renen ongelma on myös itsereflektio "aikamme suloinen sairaus": hän tutkii liikaa itseään ja ajatuksiaan, eikä niinkään uskoaan. Lievästi sanottuna puuduttavaa tekstiä vaikka kunnollista päämäärää.

Gustave Flaubert muuten ihaili Chateaubriandia. Jos jotain sattuu kiinnostamaan.

Tähtiä: ★½

Taru Käärmeestä ja Liljasta - J. W. von Goethe

(Das Märchen, 1795)

Gummerus, 1982

Omasta hyllystä

"Suuren virran varrella, jonka runsaat sateet olivat juuri paisuttaneet yli äyräittensä, nukkui vanha lautturi majassaan päivän vaivoista uupuneena."

kirjan ensimmäinen lause

Satua ei ole mitenkään helppo selittää, joten en ala edes juonta tässä kertomaan, muuta kuin että sadussa tapaamme  Käärmeen, Liljan, Virvatulet, Lautturin... Ja tapahtuu kaikenlaista outoa ja kummallista. Ja käsittämätöntä. Ja varmasti hurjan symbolista, mitä flussainen pääni ei pystynyt sanoiksi pukemaan tai edes kunnon ajatuksiksi kääntämään, joten selittelyt ja syvälliset pohdinnat nekin jääköön pois tämän kirjan esittelystä.

Ei oikeen napannut. Vaikka Goethen aikuistenkirjojen pariin olen ajatellut palata. Niitä on vain ollut vähän hankala saada käsiin.

Tähtiä: ★★

Kauhukakarat - Jean Cocteau

(Les Enfants terribles, 1929)

Gaudeamus, 1985
Päällys: Risto Suomi

Kirjastosta lainattu

"Cite Monthiers sijaitsee rue d'Amsterdamin ja rue de Clichyn välisessä korttelissa."

kirjan ensimmäinen lause

Paul ja Elisabeth ovat sisaruksia, jotka sekä vihaavat että rakastavat toisiaan. Orvoiksi jäätyään heidän elämänsä keskiön muodostaa yhteinen, jaettu huone, jossa he saavat olla ikuisesti lapsia, ja jonne ulkomaailmalla ei ole asiaa. Tosiasia on, että jossain vaiheessa se todellinen elämä kuitenkin tulee eteen, ei sitä ikuisesti voi paeta. Eikä tuo siirtymä tule olemaan kummallekaan helppo.

Oopiumhuuruissa Cocteau keksii Kauhukakarat, mutta vasta vieroituskuurilla hän pystyy kirjoittamaan ideansa kirjaksi. Aine vaikuttaa vielä hänen päässään, mutta ei estä häntä pitämään kynää kädessä. Viimeinen luku syntyi ensin unessa ja unenomaisen maailma Kauhukakarat oikeastaan on kauttaaltaan, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa.

Tähtiä: ★★★★½

Elvis ja auringonkukka - Maria Gripe

(Elvis Karlsson, 1972)

Tammi, 1975
Kansikuva ja kuvitus: Harald Gripe

Omasta hyllystä

"Elvis istuu sängyssään."

kirjan ensimmäinen lause

Elvis on saanut nimensä äidin ihaileman kuuluisan laulajan mukaan, mutta Elvis ei osaa laulaa. Hän ei myöskään ole lupaava nappulapelaaja kuten isänsä lapsena. Elvis ajattelee olevansa vanhemmilleen pelkkä rangaistus. Hänellä on kuitenkin mielikuvituksensa ja poika viihtyy omissa oloissaan. Onhan Elviksellä paljon tekemistä: opittava lukemaan, selvitettävä Salaisuus ja hoidettava kukkaistutuksiaan, joista tärkein, auringonkukka, suojelee Julian taloa, kun tämä on poissa. Riitaisa ja sotkuisa jengi on kuitenkin ottanut talon haltuunsa.

Ihastuttava kirja suloisesta Elviksestä, joka joutuu elämään ankeissa kotioloissa. Maratonia varten olin ottanut esille myös Lasinpuhaltajan lapset, mutta sitä en ehtinyt tähän maratoniin lukea, mutta myöhemmin varmasti palaan sen ääreen sekä Gripen Varjo -sarjaan.

Kauhukakaroiden lisäksi tämä kirja oli varsinainen Löytö, isolla L:llä.

Tähtiä: ★★★★★

Vanhan lapsen tarina - Jenny Erpenbeck

(Geschichte vom alten kind, 1999)

Avain, 2011
Kansi: Jussi Jääskeläinen, Kobaia Design

Kirjastosta lainattu

"Kun tyttö löydettiin, hän seisoi öisellä kadulla tyhjä ämpäri kädessä, kauppakadulla, eikä sanonut mitään."

kirjan ensimmäinen lause

Kadulta ämpäri kädessä löydetty 14-vuotias tyttö sijoitetaan lastenkotiin. Tyttö ei osaa sanoa edes omaa ikäänsä, ei hän muutenkaan juuri mitään puhu. Isokoisena tyttönä hän joutuu muiden pilkan kohteeksi, mutta auliisti hän ottaa roolinsa vastaan. Jonkin ajan kuluttua toiset oppilaat kuitenkin tajuavat tytön puhumattomuuden ja äärimmäisen suostuvaisuuden hyvät puolet ja nimetön tyttö saa uuden roolin.

"Kun häntä seuraavana päivänä pyydettiin jälleen taputtamaan käsiään ruokailun aikana, hän oli tietenkin tehnyt niin, hänen lautasensa oli tietenkin napattu jälleen pois ja niin edelleen. On vaikea uskoa, että joku voi unohtaa niin helposti. Muut elävät elämäänsä keräämällä taka-ajatuksia ja muodostamalla tapahtumista johtopäätöksiä, mutta tyttö harjoittaa unohtamisen taidetta."

Päähenkilö on aivan kuin kirjan kansi: kasvoton ja nimetön ei-kukaan. Vanhan lapsen tarinaa on muissa blogikirjoituksissa verrattu mm. symboliseen tarinaan Saksan historiasta. Paljon jäi varmasti minulta ymmärtämättä tästä kirjasta, mutta pidin sen vähäeleisestä tyylistä, jonka taakse kätkeytyy kuitenkin paljon.

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Lukumaraton I

Ystävänpäivän lukumaraton - rakkaudesta kirjoihin

Viime tipassa muistin tähän ystävänpäivän 24 tunnin lukumaratoniin osallistua! Joitain kirjoja löytyi tätä varten omasta hyllystä ja vaikka olinkin alunperin ajatellut valita luettavat kirjat juurikin vain omasta hyllystä, niin päädyin sitten kuitenkin kirjastoon... Olen kuitenkin sen verran ahkerasti lukenut viime kuukaisina omia kirjojani, niin tuo kirjastoreissu minulle suotakoon.

Omasta takaa löytyi Bennettin Epätavallinen lukija, Galsworthyn Omenapuu ja joitain nuortenkirjoja: Gripen Elvis ja auringonkukka sekä Lasinpuhaltajana lapset, Goethen Taru Käärmeestä ja Liljasta ja tietenkin lukujumiin pettämättömän Christien Ruumis kirjastossa.

Kirjastosta sen sijaan haalin neljä ehdokasta: Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina, Barnes: Kuin jokin päättyisi, Chateaubriand: Rene ja Cocteau: Kauhukakarat.

Viime lukumaratonin tulos oli kuusi luettua kirjaa, joten johonkin sen tapaiseen pyrin nytkin. Pieni flunssan poikanen tosin vähän haittaa lukemista, mutta kun olo on hutera ja töhnänen, niin mikäs sen parempaa kuin uppoutua kirjojen maailmaan kera lämpimän juotavan ja viltin. ♥

Astrid Lindgren - Melukylän lapset

Melukylän lapset - Astrid Lindgren

(Alla vi barn i Bullerbyn, 1950)

WSOY, 2002

Omasta hyllystä

"Minun nimeni on Liisa."

kirjan alku 

En muista ikinä lukeneeni lapsena Melukylän lapsia tai jos näin on päässyt käymään, niin rehellisesti voin sanoa, etten muista siitä mitään.

Liisa asuu pienessä Melukylässä, jossa on vain vähän lapsia ja nämäkin lapsiperheet asuvat aivan vierekkäisissä taloissa: Alatalossa asuu Olli, Ylätalossa sisarukset Riitta ja Anna ja Välitalossa itse Liisa veljiensä Sakun ja Nakun kanssa (en ole vieläkään päässyt tuon jälkimmäisen veljen nimen yli).

Astrid Lindgrenin sanotaan kirjaa kirjoittaessaan muistellen omaa lapsuuttaan ja hyvin kyllä pystyn itsekin samaistumaan tuohon 1900-luvun alkuun, vaikka vielä ihan niin aikaisin en olekaan elänyt. Lapset keksivät hauskoja leikkejä keskenään, touhuavat ulkona hyppien ladossa. Kyllä lukiessa tuli hieman nostalginen olo ja haikena mietti omaa nuoruutta ja hassuja pihaleikkejä ja tempauksia. (Menipä tämä vakavaksi - tosin niitä kasvimaalla kitkemisiä en kaiholla muistele.)

Melukylän maailma on turvallinen ja tavanomainen - ja kuitenkin kiehtova arkipäiväisyyksineen. Ja löytyy sieltä kuitenkin rosoisuutta, mikään siloteltu maailma se ei ole. Kylältä löytyy Kiltti-suutari, joka ei mikään nimensä veroinen kaveri ole; pullonkorkki avautuu liian usein ja koiraansakin hän hoitaa huonosti, mutta onneksi lapset puuttuvat peliin. Vaikka tapahtumista onkin mennyt aikaa jo vuosikymmeniä, niin loppujen lopuksi ei maailma (tai ihmiset) ole niin paljon muuttunut. Lapset käy vieläkin koulussa, leikkivät ja viettävät joulua.

Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että enemmän pidän Lindgrenin Eemeli ja Peppi-kirjoista, vaikka ei Melukylän lapset hassumpia ole. Hieman liian vaisuja kuitenkin. Radikaalimmat lapset vie siis voiton tällä kertaa.

Melukylän lapsilla osallistun Maalaismaisemia -lukuhaasteeseen.
Ensimmäinen titteli lähestyy (mäkitupalainen, 2 kirjaa)!

Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani

Lindgrenin Lotta -kirjat

Top Ten Tuesday 6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä

1. Tuhat ja yksi yötä
2. Charles Dickens - Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit
3. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
4. John Steinbeck - Vihan hedelmät
5. Leon Uris - Exodus
6. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
7. J. R. R. Tolkien - Taru Sormusten Herrasta
8. Daniel Defoe - Robinson Crusoe
9. Dan Brown - Da Vinci -koodi
10. Yann Martel - Piin elämä

Ei ollut mikään kauhean suuri yllätys, että melkein kaikki nämä kirjat ovat fyysiseltä kooltaan aika paksuja. Jotenkin niihin ei tartu niin helposti ja itselläni on periaate, että saisi olla kesken kuin vain yksi (tai kaksi) paksua kirja, jotta saisi edes jonkin kirjan joka kuussa luettua, eikä tunnu siltä ettei ikinä pääse lukemisessa eteenpäin.

Olen kehitellyt tätä listaa jo muutaman päivän, sillä kiistämätön tosiasia on, että hyllystäni löytyy (aika) monia "unohdettuja" kirjoja. Päätinkin heti aloittaa yhden näistä hävyttömän kauan lukemattomana olleen kirjan. Sota ja rauha on siis nyt ikuisuusprojektina työn alla, mutta eiköhän se tämän vuoden puolella ole jo luettu... Myös Vihan hedelmiin olisi tarkoitus viimein tarttua Maalaismaisemia -haasteen tiimoilta.

Kehotan myös kaikkia kanssabloggaajia aloittamaan jonkun kirjan, joka on hyllyssä lojunut jo häpeällisen kauan!


PS. Pistin tuulemaan viime TTT -postauksen jälkeen ja nyt on tutustuttu viiteen kirjailijaan niistä kymmenestä ja kahdelta muulta on kirja juuri kesken. Kohta pitääkin näköjään tehdä uusi lista ;)


Muut TTT -postaukset
Suosikkikirjat
Nuoruuteni kirjasarjat
Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut

D. H. Lawrence - Poikia ja rakastajia

Poikia ja rakastajia - D. H. Lawrence

(Sons and Lovers, 1912)

WSOY, 1967
Kannen kuvassa: Dean Stockwell ja Mary Ure samannimisessä elokuvassa

Omasta hyllystä

Entisen "Helvetinkujan" paikalle syntyi "Alakylä".

kirjan alku 

D. H. Lawrence on yksi merkittävimpiä ja kiistellyimpiä englantilaisia 1900-luvun kirjailijoita. Lady Chatterleyn rakastaja ainakin herätti aikalaisissa pahennusta. Poikia ja rakastajia taas rakentuu miltei kokonaan takakannen mukaan elämänkerralliselle pohjalle. Se on kuvaus kaivostyöläiskodista, rakkauskokemuksista ja yliherkästä kiintymyksestä äitiin.Ja kuten voi jo olettaa, on siitäkin tehty elokuva.

Työläisasumuksessa elää monien muiden tapaan Morelin perhe. Herra Morel on kaivoksella työssä ja vaikka perheellä on taloudellisesti tiukkaa, kuluu nekin töistä saadut pennit isän ainaiseen juopotteluun, jota seuraa kotona raivokohtaukset. Sanomattakin on selvää, että avioliitto siitä kärsii. Rouva Morel on sitkeä nainen, joka jättää miehensä vähemmälle huomiolle ja suo kaiken rakkautensa lapsille. Tärkein hänelle heistä on taiteilijan urasta haaveileva Paul. Heillä on alusta lähtien hyvin läheinen suhde toisiinsa ja äidin mielipiteet ja sanat ovat hyvin tärkeitä pojalle. Paul kärsii nähdessään äitinsä kärsivän onnettomassa avioliitossa, mutta pojan omatkaan naissuhteet eivät aivan yksinkertaisia ole.

Tunnekuohujensa keskellä Paul on vieläkin kiinni äidissään ja itsenäistymispyrkimykset epäonnistuvat. Paulin ensimmäisiä ihastumisia on Miriam, josta Paul välittää hyvinkin paljon, mutta häntä raastaa äidin epäsuopea suhtautuminen tyttöön. Äidin näkökulmasta katsottuna Miriam uhkaa hänen suhdettaan poikaansa, eikä hän näin ollen tykkää kun Paul tulee myöhään kotiin. Hän huomaa Miriamin kuohuttavan poikansa tunteita ja Paulille äidin mielipiteet ovat melkein arvokkaampia kuin hänen omansa.

"Mutta Paul tunsi, että hänen oli salattava äidiltä osa, ja se kiusasi häntä. Heidän välilleen syntyi eräänlainen pidättyväisyys, ja Paul tunsi, että hänen tuosta pidättäväisyydessä oli puolustauduttava äitiä vastaan; hän tunsi, että äiti tuomitsi hänet. Välistä hän taas vihasi äitiä ja riuhtoi heitä yhdistävää sidettä. Hänen elämänsä pyrki vapautumaan äidistä. Elämä kulki kuin ympyrässä, se palasi aina lähtökohtaansa pääsemättä sen pitemmälle. Äiti oli synnyttänyt hänet, rakasti häntä, piti häntä vangittuna, ja hänen rakkautensa palasi aina äitiin, niin ettei hän voinut vapaasti jatkaa omaa elämäänsä - hän ei koskaan voinut todella rakastaa ketään toista naista."

Paul pääsee toimistoapulaiseksi ja hän tulee loistavasti toimeen nimenomaan työpaikan naisten kanssa, miehet eivät hänen kiinnostustaan herätä. Toinen Paulin elämän naisista on kuitenkin Clara, joka tuntuu sujahtavan Morelin perheeseen paremmin kuin Miriam. Suhteet ovat kuitenkin monimutkaisia tilanteet muuttuu.

Nämä sekavat naissuhteet on hienosti kuvattu sekä Paulin taistelu omien halujensa ja äidin mielipiteiden välillä, jotka välillä tuntuvat sekoittuvan toisiinsa. Paljon tunteita oli ladattu Paulin ja äidin suhteeseen, jota varsinkin pidin erityisen onnistuneena. Heidän herkkä mutta räjähdysaltis suhteensa heijastui kaikkiin Paulin tekemisiin ja oli aina läsnä hänen muissa suhteissa.

Kirjan eteneminen ei aina ollut sulavaa ja luontevaa, mutta eihän hyvää tarinaa kesken sen takia jätetä. Lopun avoimuus antaa lukijalle valtuuksia tehdä omat johtopäätökset ja pidin sitä muutenkin hyvänä ratkaisuna. Kansien perusteella en sanoisi kirjaa vakavastiotettavaksi, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kirjassa on paljon hyviä asioita ja taidokkaita ihmiskuvauksia.

Tähtiä: ★★★½

Boris Vian - Päivien kuohu

Päivien kuohu - Boris Vian

(L'Ecume des jours, 1963)

Karisto, 1972

Kirjastosta lainattu

"Colin oli juuri peseytynyt."

kirjan alku 

Tragedia  kahdesta nuoresta, Colinista ja Khloesta, joiden onnen särkee sairaus ja kuolema.
Päivien kouhu on ennen kaikkea täysipäinen rakkaustarina, joka saa sydämen läpättämään. Colinilla on mukavasti rahaa, eikä hänen tarvitse käydä töissä, mutta Khloen sairastuttua rahat hupenevat kukkien ostamiseen, sillä Khloen keuhkoissa asuva lumme on tapettava. Colin tekee kaikkensa hauraan ja vakavasti sairaan rakastettunsa eteen ja heidän keskeinen kiintymyksensä kestää elämän asettamat koittelemukset.

Tarina, joka voisi olla tavallinen rakkaustarina on sen lisäksi aivan jotain muuta ja mullistavaa: se on viety aivan uusiin svääreihin, raikkaisiin ja koomisiin ulottuvuuksiin. Kaikki on mahdollista ja elävää tässä surrealistisessa maailmassa: solmiokin voi halutessaan kuristaa kantajansa. "Kääntäjää ei saa syyttää väärinymmärryksestä, jo tässä kirjassa ankeriaita pyydetään kylmävesihanasta, sillä näin todella Vianin romaanissa tapahtuu." Päivien kuohu pursuaa lisää kaikkia hauskoja ja epätodellisia, mutta huvittavia, yksityiskohtia. Avatessaan kengännauhoja voi huomata kengänpohjiensa kadonneen. Siihen auttaa kuitenkin väkevä lannoite ja voila pohjat ovat kasvanet takaisin. Törmäilyn vältteleminen ei ole pahasta varsinkaan luistinradalla, sillä muuten voi löytää itsensä kuolleena ihmisruumiskasasta.

"Päästyään radan toiseen päähän he asettuivat riviin tehdäkseen tilaa radan siivoojaorjille joilla ei ollut toivoakaan löytää uhrivuoresta muuta kuin mielenkiinnottomia ihmisten riekaleita, ja heidän tehtävänään oli kaapimiensa avulla poistaa koko makaajien joukko, ja he upottivat ruumiit sahajauhokuoppaan laulaen Molitor-hymniä, jonka oli säveltänyt Vaillant-Couturier v. 1709 ja joka alkaa näin:

Hyvät herrat ja naiset

poistukaa radalta,

(Olkaa hyvä)

Päästäkää meidät

siivoamaan..."

Absurdi maailma ja aina vaan absurdimmat asiat antavat koomisen - joskin ristiriitaisen - vaikutelman, sillä monet asiat huvittavat, vaikka taustalla myllää Khloen vakava sairaus. Hänen keuhkossaan kasvaa lumme, joka imee voimat tytöstä. Khloen sairaus näkyy ympäröivässä maailmassa ihan fyysisinä muutoksina. Ympäristö kuihtuu ihmisten silmien edessä: ikkunat pienenevät, huoneet kutistuvat, matot tummuvat, lamput kuolevat. Myöskin ihmiset näyttävät yhtäkkiä paljon vanhemmilta. Ainut mikä säilyy ennallaan on Colinin ja Khloen välinen rakkaus.

Vian on myöskin keksinyt omia sanojaan yhdistämällä esimerkiksi kaksi toisiinsa sopimatonta sanaa: pianocktaili. Alkuun ajattelin sitä virheeksi, mutta ne toivat oman lisänsä tähän kaikkeen, muutenkin päättömään maailmaan.

"Hän ojensi kausilippunsa, joka vilkaisi vahtia kahdella lävistetyllä pyöreällä lävellään. Vahti vastasi hymyillen yhteisymmärryksestä, mutta teki kuitenkin kolmannen aukon oranssin väriseen pahvilappuun ja kortista tuli sokea. Tunnonvaivoitta Colin pani sen takaisin venäläisen lompakonnahan sisään --"

Vianin maailma on hämmentävä ja epäloogisuudessaan pelottavakin. Toisaalta maailma, jossa pilvet tuoksuvat tinjamilta ei kuulosta yhtään hassummalta.

Tähtiä: ★★★★½