16.2.2015

Ystävänpäivän lukumaraton - lopputulos

Kuva: Lukutoukan ruokalista

Eilen illalla päättyi siis minun 24 tunnin maratonini.
Luettua tuli 6 kirjaa ja 685 sivua. Mukaan mahtui hyviä kirjoja  - ja sitten niitä vähän puuduttavampia. Tulipa taas kirjoiteltua viime maratonin tapaan lyhkäset esittelyt kirjoista ja todella tiiviit niistä tulikin, sillä silmäni ovat kuolemassa tämän tietokoneen ruudun valoon, joten moro! Minä lähden nukkumaan, mutta nauttikaa te noista esittelyistä:

Arviot kirjoista



Epätavallinen lukija - Alan Bennett
(The Uncommon Reader, 2007)
Basam Books, 2008
Kansi: Ina Kallis
Omasta hyllystä

"Windsorissa vietettiin valtion juhlaillallista, ja kun Ranskan presidentti oli asettunut Hänen majesteettinsa vierelle ja kuninkaallinen perhe heidän taakseen, kulkue lähti verkkaisesti astelemaan Waterloo Chamberin läpi."
kirjan ensimmäinen lause

Kuningatar lainaa ensin yhden kirjan, sitten toisen, ja kolmannen... ja se on menoa! Hovi on järkyttynyt kuningattaren uppoutumisesta kirjoihin ja vähän he sitä paheksuvatkin. Koiratkaan eivät kuningattaren lukuharrastuksesta pidä, sillä ne eivät enää saa niin paljon huomiota, joten koirat ryhtyvät kirjoja silppomaan.

Epätavallista lukijaa on myös paljon blogeissa luettu ja vastaanotto on ollut ilahtuneesta hämmentyneeseen. Nopeaksi välipalakirjaksi tämä satiirinen kirja sopii, mutta kauheasti enempään sen ainekset eivät olisikaan riittäneet. Mutta tähän hetkeen se sopi ja se riittää.

"Oikeastaan se on lukemisen vastakohta. Briiffaaminen on ytimekästä, asiallista ja pääasioissa pysyttelevää. Lukeminen on sekavaa, rönsyilevää ja lakkaamattoman houkuttelevaa. Briiffaus lyö asian lukkoon, lukeminen avaa sen."

Tähtiä:




René - Francois-René de Chateaubriand
(René, 1802)
Faros, 2006
Kannen maalaus: Hippolyte Sebron: Ruines Gothiques
Kansi: Mari Siipola
Kirjastosta lainattu

"Saavuttuaan natchezien luokse Renen oli intiaanien tapojen mukaisesti otettava itselleen puoliso, mutta hän ei silti asunut tämän kanssa."
kirjan ensimmäinen lause

Tämä "aikansa kulttiteos" ei auennut minulle kaikessa loistossaan vaan jäi hyvinkin valjuksi. Keskeisenä teemana on päähenkilö Renen elämänväsymys. Hän elää haavemaailmassa, toisinaan hän on levoton, tyytymätön ja  onneton, mikä muuten on kirjailijan mukaan suurin syy itsemurhiin. Renen ongelma on myös itsereflektio "aikamme suloinen sairaus": hän tutkii liikaa itseään ja ajatuksiaan, eikä niinkään uskoaan. Lievästi sanottuna puuduttavaa tekstiä vaikka kunnollista päämäärää.

Gustave Flaubert muuten ihaili Chateaubriandia. Jos jotain sattuu kiinnostamaan.

Tähtiä: ½




Taru Käärmeestä ja Liljasta - J. W. von Goethe
(Das Märchen, 1795)
Gummerus, 1982
Omasta hyllystä

"Suuren virran varrella, jonka runsaat sateet olivat juuri paisuttaneet yli äyräittensä, nukkui vanha lautturi majassaan päivän vaivoista uupuneena."
kirjan ensimmäinen lause

Satua ei ole mitenkään helppo selittää, joten en ala edes juonta tässä kertomaan, muuta kuin että sadussa tapaamme  Käärmeen, Liljan, Virvatulet, Lautturin... Ja tapahtuu kaikenlaista outoa ja kummallista. Ja käsittämätöntä. Ja varmasti hurjan symbolista, mitä flussainen pääni ei pystynyt sanoiksi pukemaan tai edes kunnon ajatuksiksi kääntämään, joten selittelyt ja syvälliset pohdinnat nekin jääköön pois tämän kirjan esittelystä.

Ei oikeen napannut. Vaikka Goethen aikuistenkirjojen pariin olen ajatellut palata. Niitä on vain ollut vähän hankala saada käsiin.

Tähtiä:



Kauhukakarat - Jean Cocteau
(Les Enfants terribles, 1929)
Gaudeamus, 1985
Päällys: Risto Suomi
Kirjastosta lainattu

"Cite Monthiers sijaitsee rue d'Amsterdamin ja rue de Clichyn välisessä korttelissa."
kirjan ensimmäinen lause

Paul ja Elisabeth ovat sisaruksia, jotka sekä vihaavat että rakastavat toisiaan. Orvoiksi jäätyään heidän elämänsä keskiön muodostaa yhteinen, jaettu huone, jossa he saavat olla ikuisesti lapsia, ja jonne ulkomaailmalla ei ole asiaa. Tosiasia on, että jossain vaiheessa se todellinen elämä kuitenkin tulee eteen, ei sitä ikuisesti voi paeta. Eikä tuo siirtymä tule olemaan kummallekaan helppo.

Oopiumhuuruissa Cocteau keksii Kauhukakarat, mutta vasta vieroituskuurilla hän pystyy kirjoittamaan ideansa kirjaksi. Aine vaikuttaa vielä hänen päässään, mutta ei estä häntä pitämään kynää kädessä. Viimeinen luku syntyi ensin unessa ja unenomaisen maailma Kauhukakarat oikeastaan on kauttaaltaan, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa.

Tähtiä: ★½




Elvis ja auringonkukka - Maria Gripe
(Elvis Karlsson, 1972)
Tammi, 1975
Kansikuva ja kuvitus: Harald Gripe
Omasta hyllystä

"Elvis istuu sängyssään."
kirjan ensimmäinen lause

Elvis on saanut nimensä äidin ihaileman kuuluisan laulajan mukaan, mutta Elvis ei osaa laulaa. Hän ei myöskään ole lupaava nappulapelaaja kuten isänsä lapsena. Elvis ajattelee olevansa vanhemmilleen pelkkä rangaistus. Hänellä on kuitenkin mielikuvituksensa ja poika viihtyy omissa oloissaan. Onhan Elviksellä paljon tekemistä: opittava lukemaan, selvitettävä Salaisuus ja hoidettava kukkaistutuksiaan, joista tärkein, auringonkukka, suojelee Julian taloa, kun tämä on poissa. Riitaisa ja sotkuisa jengi on kuitenkin ottanut talon haltuunsa.

Ihastuttava kirja suloisesta Elviksestä, joka joutuu elämään ankeissa kotioloissa. Maratonia varten olin ottanut esille myös Lasinpuhaltajan lapset, mutta sitä en ehtinyt tähän maratoniin lukea, mutta myöhemmin varmasti palaan sen ääreen sekä Gripen Varjo -sarjaan.

Kauhukakaroiden lisäksi tämä kirja oli varsinainen Löytö, isolla L:llä.

Tähtiä:



Vanhan lapsen tarina - Jenny Erpenbeck
(Geschichte vom alten kind, 1999)
Avain, 2011
Kansi: Jussi Jääskeläinen, Kobaia Design
Kirjastosta lainattu

"Kun tyttö löydettiin, hän seisoi öisellä kadulla tyhjä ämpäri kädessä, kauppakadulla, eikä sanonut mitään."
kirjan ensimmäinen lause

Kadulta ämpäri kädessä löydetty 14-vuotias tyttö sijoitetaan lastenkotiin. Tyttö ei osaa sanoa edes omaa ikäänsä, ei hän muutenkaan juuri mitään puhu. Isokoisena tyttönä hän joutuu muiden pilkan kohteeksi, mutta auliisti hän ottaa roolinsa vastaan. Jonkin ajan kuluttua toiset oppilaat kuitenkin tajuavat tytön puhumattomuuden ja äärimmäisen suostuvaisuuden hyvät puolet ja nimetön tyttö saa uuden roolin.

"Kun häntä seuraavana päivänä pyydettiin jälleen taputtamaan käsiään ruokailun aikana, hän oli tietenkin tehnyt niin, hänen lautasensa oli tietenkin napattu jälleen pois ja niin edelleen. On vaikea uskoa, että joku voi unohtaa niin helposti. Muut elävät elämäänsä keräämällä taka-ajatuksia ja muodostamalla tapahtumista johtopäätöksiä, mutta tyttö harjoittaa unohtamisen taidetta."

Päähenkilö on aivan kuin kirjan kansi: kasvoton ja nimetön ei-kukaan. Vanhan lapsen tarinaa on muissa blogikirjoituksissa verrattu mm. symboliseen tarinaan Saksan historiasta. Paljon jäi varmasti minulta ymmärtämättä tästä kirjasta, mutta pidin sen vähäeleisestä tyylistä, jonka taakse kätkeytyy kuitenkin paljon.

Tähtiä: ½


Muita postauksiani:
Lukumaraton I

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti