Carl astui askeleen kohti peiliä ja silitti
sormellaan ohimoa, johon luoti oli asunut.
sormellaan ohimoa, johon luoti oli asunut.
Hetkeen en ole dekkareita lukenut, mutta näin syksyn kynnyksellä sellaisen valitseminen tuntui aika luonnolliselta valinnalta. Dekkareiden kanssa aikakin kuluu yleensä nopeasti ja lukeminen tuntuu helpolta. Jussi Adler-Olsenin Vanki aloittaa Osasto Q -dekkarisarjan.
Carl Morck on kokenut rikospoliisi, jolle työ on koko elämä, mutta eräs työkeikka menee pahasti pieleen: hänen työkaverinsa kuolee ja toinen joutuu vakavassa tilassa sairaalaan. Itsekin luodin saaneena Carlin palo työhön sammuu. Hänestä tulee töissä maanvaiva ja kollegat tekevät hänestä valituksia. Väkivaltayksikön päällikkö keksii loistavan ratkaisun saaden samalla oman lehmänsä ojasta: ylemmän tahon painostuksessa hän perustaa Osasto Q:n joka tutkii vanhoja, ratkaisemattomia rikoksia ja vetäjäksi nimitetään Carl.
Osasto Q toimii erillään muista, tarkemmin ottaen kellarissa. Poissa muiden tieltä. Hän teki kuitenkin aina mielensä mukaan, toisin sanoen ei yhtikäs mitään. Ei ole kuitenkaan niin hauskaa olla pomo, jos ei ole alaisia ja Carl tietää mistä naruista on vedettävä saadakseen sellaisen. Hän saa avuksi omalaatuisen ja toimeliaan Hafez el-Assadin. Heidän ensimmäinen juttunsa on viisi vuotta sitten kadonneen poliitikko Merete Lynggaarsin tapaus.
Sen lisäksi, että kirja on silloin tällöin sattunut silmään, niin kiinnostuin tästä ennen kaikkea Carlin takia. Hänen tilanteensa kuulosti sen verran psykologisesti mielenkiintoiselta ja erilaiselta muihin lukemiini dekkareihin verrattuna. Carl osoittautuikin varsinaiseksi luonnonvoimaksi, jonka päättäväisyyden edessä muiden oli taivuttava - olivatpa he sitten alempi- tai ylempiarvoisia. Tosin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja ne taas Assad hoiti luontevasti Carlin hämmästykseksi.
Osasto Q toimii erillään muista, tarkemmin ottaen kellarissa. Poissa muiden tieltä. Hän teki kuitenkin aina mielensä mukaan, toisin sanoen ei yhtikäs mitään. Ei ole kuitenkaan niin hauskaa olla pomo, jos ei ole alaisia ja Carl tietää mistä naruista on vedettävä saadakseen sellaisen. Hän saa avuksi omalaatuisen ja toimeliaan Hafez el-Assadin. Heidän ensimmäinen juttunsa on viisi vuotta sitten kadonneen poliitikko Merete Lynggaarsin tapaus.
Sen lisäksi, että kirja on silloin tällöin sattunut silmään, niin kiinnostuin tästä ennen kaikkea Carlin takia. Hänen tilanteensa kuulosti sen verran psykologisesti mielenkiintoiselta ja erilaiselta muihin lukemiini dekkareihin verrattuna. Carl osoittautuikin varsinaiseksi luonnonvoimaksi, jonka päättäväisyyden edessä muiden oli taivuttava - olivatpa he sitten alempi- tai ylempiarvoisia. Tosin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja ne taas Assad hoiti luontevasti Carlin hämmästykseksi.
"Tiedätkö mitä", mies vastasi ja tapitti Carlia tiukasti silmiin. "Vaikka ihminen onkin paska, voi hänessä silti olla vähän arvokkuutta. Mitä mieltä itse olet?"
Kirjassa vuorottelee Carlin ja Mereten osuudet, eikä jälkimmäinen ollut kovinkaan mieltäylentävää luettavaa. Olisin halunnut pysytellä vain visusti Carlin ja hänen apurinsa seurassa. Niissä kohdissa oli sentään välillä jotain hymyilemisen arvoisia kohtia, mutta Mereten kohtalo oli kolkko ja synkkä, jonka painostavuus syntyi ihan muista jutuista kuin esimerkiksi fyysisestä väkivallasta. Vanki on vetävä aloitusosa ja lisää on luettava.
★★★★
Jussi Adler-Olsen - Vanki
Jussi Adler-Olsen - Vanki
(Kvinden i buret, 2007)
Gummerus, 2013
Omasta hyllystä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti