Käytävässä oli aivan hiljaista.
Luin Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogian pari vuotta sitten ja rakastuin niihin kirjoihin päätä pahkaa, joten olin superinoissani, että sarja ei jäänytään trilogian mittaiseksi vaan jatkuukin vielä! Ulkonäöllisestikin se solahtaa kauniisti muiden joukkoon, mutta itse tarinassa ollaan hypätty ajassa jonkin verran eteenpäin Vihreiden niittyjen jälkeen.
Sikatilan perinyt Torunn on myynyt osuutensa eläinlääkäriasemasta ja tyytynyt parisuhteeseen Christerin kanssa, joka ei ole mikään ihannemies ja hän ajatteli, etten voi elää täällä, en tietenkään voi, mutta jään
kuitenkin hetkeksi, kunnes tulee se hetki, jolloin todella tajuan,
etten voi jäädä. Tapansa mukaan Torunn tekee äkkikäännöksen ja palaa Neshovin perintötilalle, joka on möllöttänyt koko tämän ajan hylättynä ja rapistuneena vuokralle annettujen peltojen keskellä. Kööpenhaminassa asuva Erlend elää kumppaninsa Krummen ja kolmen lapsen kanssa jakaen vastuun lapsista lesbopariskunta Lizzin ja Jytten kanssa. Erlende kanssa eläminen on suureleistä draamaa ja hysteriaa, jossa kuitenkin toinen tasapainottaa toista.
Hautaisurakoitsija Margido sinnittelee muuttuvan yhteiskunnan pyörteissä. Hän on lopen kyllästynyt ja uupunut, ja alakulon syytä hän ei itsekään aina ymmärrä. Hautaustoimisto on jäämässä pahasti ajasta jälkeen, kun asiat hoidetaan nykyään sähköpostitse ja kaiken pitäisi löytyä netistä Facebookin kuolinilmoitussivuja myöten. "Lämpöä, eläviä käsiä, aito olka jota vasten itkeä, pieniä lohdun sanoja korvan juuressa. No, no... Nyt he saivat tietää siitä tietokoneen näytön välityksellä." Olisi hommattava uusi työntekijäkin. Eniten Margido kaipaa veljentytärtään Torunnia, jonka lähtö Neshovista tapahtui hyvin ikävissä tunnelmissa.
Perintötila alkoi niin mutustelevasti ja varkkaisesti, että piti ihan miettiä oliko näin edellisissäkin osissa, kunnes teksti vei jälleen mennessään. Ragden kuvailu on tarkkanäköistä, eikä hän maalaile ihmiskuvauksia vaaleanpunaisten lasien lävitse, mutta silti niissä on mukana hellyyttä ja lämpöä. Armeliaisuutta. Paljoa ei tarvinnut mieleen palautella tarinaa, kun vähitellen muisti jo kaikenlaista. Hahmot on ottanut omakseen jo ensimmäisestä kirjasta alkaen ja kaikki aika heidän kanssaan on laatuaikaa.
Perintötila on kirja tavallisesta arjesta ja ihmisten valinnoista samoin kuin omien virheiden ja menneisyyden kohtaamisesta. Jatkoa voinee odottaa.
Hautaisurakoitsija Margido sinnittelee muuttuvan yhteiskunnan pyörteissä. Hän on lopen kyllästynyt ja uupunut, ja alakulon syytä hän ei itsekään aina ymmärrä. Hautaustoimisto on jäämässä pahasti ajasta jälkeen, kun asiat hoidetaan nykyään sähköpostitse ja kaiken pitäisi löytyä netistä Facebookin kuolinilmoitussivuja myöten. "Lämpöä, eläviä käsiä, aito olka jota vasten itkeä, pieniä lohdun sanoja korvan juuressa. No, no... Nyt he saivat tietää siitä tietokoneen näytön välityksellä." Olisi hommattava uusi työntekijäkin. Eniten Margido kaipaa veljentytärtään Torunnia, jonka lähtö Neshovista tapahtui hyvin ikävissä tunnelmissa.
Perintötila alkoi niin mutustelevasti ja varkkaisesti, että piti ihan miettiä oliko näin edellisissäkin osissa, kunnes teksti vei jälleen mennessään. Ragden kuvailu on tarkkanäköistä, eikä hän maalaile ihmiskuvauksia vaaleanpunaisten lasien lävitse, mutta silti niissä on mukana hellyyttä ja lämpöä. Armeliaisuutta. Paljoa ei tarvinnut mieleen palautella tarinaa, kun vähitellen muisti jo kaikenlaista. Hahmot on ottanut omakseen jo ensimmäisestä kirjasta alkaen ja kaikki aika heidän kanssaan on laatuaikaa.
Perintötila on kirja tavallisesta arjesta ja ihmisten valinnoista samoin kuin omien virheiden ja menneisyyden kohtaamisesta. Jatkoa voinee odottaa.
★★★★
Anne B. Ragde - Perintötila
Anne B. Ragde - Perintötila
(Alltid tilgivelse, 2016)
Tammi, 2017
Arvostelukappale
