Laura Lindstedt - Oneiron

"Kuvittele, että olet puolisokea."

kirjan alku

Yllätin itseni ja sain Oneironin luettua ennen Finlandia-voittajan julkaisemista, joka muuten tapahtuu huomenna! Enää vain tämä postaus pitäisi saada lähtemään maailmalle. Helpommin sanottu kuin tehty. Ajatukset kirjasta ovat vielä hieman sekaisin ja jotkut tavoittamattomissa. Vaikuttava tämä fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista kuitenkin on.

Seitsemän eri puolilta maailmaa tulevaa naista kohtaa toisensa kuolemanjälkeisessä välitilassa, keskellä valkoista tyhjää tilaa. Sieltä he eivät minnekään pääse ja ruumiilliset tarpeetkin alkavat sammua. Ainoa pakokeino tuosta tyhjästä paikasta on tarinat. Lukija pääsee todistamaan erilaisia tarinoita taiteesta, anoreksiasta, lasten kasvatuksesta, uskonnosta, syövästä... Kaikesta maan ja taivaan välillä ja vähän vielä enemmän. Naiset kertovat toisilleen elämäntarinoitaan ja miettivät kuinka tähän on päädytty. Mikä tämä tila on ja miten sieltä pääsee pois.

Oneironissa on samaan aikaan kauneutta ja rumuutta, herkkyyttä ja rajuutta. Joillekin tuo kaikki voi olla liikaa ja eihän tätä hetkessä sulata, mutta pidän siitä, että asiat jäävät vielä jälkeenpäin kaihertamaan mieltä. Silloin kirja on vaikuttanut ja koskettanut. Se on koskettanut lukijan mieltä oikeasta kohtaa. Tämä on niitä kirjoja, jotka jokaisen on itse koettava. Tätä on vaikea sanoin kuvailla.

"Se ei ollut tukehtumista, ei hukkumista eikä varsinkaan loppumista, se oli puhdasta kauhua josta tislaantui viimein ulos nyyhkäyksen kaltainen kuiskaus, fysikaalisessa mielessä täysin mahdoton mutta silti, niin se vain oli, todellinen, puhe-elinten tuottama korvin kuultava lause: I can't breathe!"

Kaikkista seitsemästä naisesta ei tasapuolisesti kerrota, mutta jokaiselta kuullaan jotain. Suurin valokeila kohdistuu newyorkilaiseen performanssitaiteilija Shlomithiin, joka haluaa taiteilla rajalla. Hän on laihduttanut itsensä melkein olemattomiin taiteen ja kannanoton nimissä. Sitä kautta hän myös haluaa osoittaa vahvuutensa. Tarinat etenevät määrätietoisesti ja vivahteikkaasti. Kirjailijan kerrontatapaa voi vain ihailla, se ei aliarvioi lukijaa, vaan saa mielen rattaat liikkeelle.

Lindstedtin teos on "normaaliin" kirjaan verrattuna taiteellisempi, sitä voi tulkita omista lähtökohdista, eikä se tarjoa valmiita, paketoituja selityksiä. Kansikin peilaa kirjan outoa, unenomaista maailmaa, pelottavaa ja ahdistavaa, mutta silti uskaltaisin väittää että armollista.

_______

Laura Lindstedt - Oneiron

Teos, 2015
Ulkoasu: Jussi Karjalainen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★