28.11.2015

Anne B. Ragde - Berliininpoppelit-trilogia


"Kun puhelin soi yhdeltätoista sunnuntai-iltana, 
hän luonnollisesti tiesi mistä oli kyse."

Se on aina yhtä huikea fiilis, kun aloittaa kirjan mistä ei ennakko-odotuksia juurikaan ole ja se vain välittömästi vetää mukaansa! Näin kävi Berliininpoppelit-trilogian kanssa. Vaarana on myös sarjan lässähtäminen, sillä tunnetusti ensimmäiset osat ovat yleensä parhaita, mutta näiden kirjojen kohdalla sitä ongelmaa ei ollut. Jokainen kirja oli suuri nautinto. Nyt jo muistelen haikeana aikaa, kun trilogia oli vielä kesken... ja ai että, pidän jo siitä miltä nuo kirjat näyttävät, ensimmäinen osa tietenkin komeimpana.

Sarja kertoo Neshovin suvun veljeksistä ja yhdestä veljentyttärestä. Anne B. Ragden taiturimaisesti kirjoitettu "elämänmakuinen perhedraama" on sellainen tuju lukupaketti, johon en ole hetkeen törmännyt. Kirjan tapahtumissa elää vahvasti mukana, sen mukana saa nauraa - ja itkeä.

Berliininpoppelit
Takakannesta: Tragedian ei pitänyt osua Neshovin veljeksien kohdalle. Uutinen koomaan vajonneesta äidistä yllättää kaikki kesken rauhaisan joulunodotuksen. Miesystävänsä Krummen kanssa elämästä nautiskeleva tanskalaistunut Erlend on juuri pysähtynyt ajattelemaan, kuinka onnellinen onkaan. Lapsuudenkotiin jäänyt sikafarmari Tor halveksii niitä, jotka laittavat oman kärsimyksensä eläinten hädän edelle. Hautausurakoitsijana toimiva Margido ei ole tajunnut, ettei työ valmista häntä oman läheisen menettämiseen. Isoäitiään saapuu katsomaan myös Torin aikuinen tytär Torunn. Veljesten ränsistyneellä kotitilalla odottavat lähes mykkyyteen vajonnut isä ja mieleen hiipivät vanhat muistot. Vähitellen tilanne pakottaa kaikki katsomaan menneisyyttä uudesta näkökulmasta. 

Ensimmäisestä kirjasta lähtien trilogia imaisi samantien mukaansa. Sen henkilögalleriasta löytyy kirjava joukko erilaisia persoonia, vetäytyviä ja räiskyviä tyyppejä. He ärsyttävät, ihastuttavat, säälityttävät. He tuntuvat aidoilta. Heidän väliset ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja -syisiä. Erlend nousi hahmoista minulle tärkeimmäksi. Näkyvä persoona, jonka työ somistajana lisäsi mielenkiintoa. Jossain mielessä aika hankalakin tyyppi, mutta huomaavaisuudessaan ihastuttava.

Erakkoravut
Takakannesta: Neshovin sikatilalla Trondheimin lähellä eletään rauhatonta aikaa: äiti on kuollut, isä vanha ja kolme veljestä ymmällä miten järjestää elämänsä. -- Nyt keskiöön nousee Torin aikuinen tytär Torunn, joka ensimmäistä kertaa joutuu kunnolla tutustumaan isäänsä ja lähisukulaisiinsa. Hänellä on oma elämänsä Oslossa koirienkouluttajana, mutta kuten isä ja sedät, joutuu Torunnkin valintojen eteen. Kuka huolehtii kenestä, mitä rakkaus oikeastaan on ja miten käy sikatilan?

Ja edelleen tarina on kiehtova, vaikka kyse on kuitenkin pitkälti ihan normaalista arjesta. Enpä olisi heti uskonut, että sikatilan arjesta kertova kirja voi olla niin mielenkiintoinen. No onhan tässä toki kaikkea muutakin, mutta suurimmaksi osaksi kaikki kuitenkin pyörii Neshovin sikatilan ympärillä.

Erakkaravut on kirja, joka nauratti ja melkein itketti. Huvitti kaikenmaailman "väärästä päästä avatut rusinarasiat" -keskustelut ja jos itkisin kirjoja lukiessa, niin se olisi tapahtunut ehdottomasti tämän kirjan kohdalla. Koskettavaa oli muutenkin Krummen ja Erlendin tarina, heidän elämänsä ja rakkautensa. Voin ainoastaan motkottaa siitä kuinka inhottavaan kohtaan Erakkoravut loppui, kunnon cliffhanger! Kärpästen herran jälkeen en ole tykännyt lukea sioista, joten aavistin siinä suhteessa pahaa alusta asti ja nyt se sitten tapahtui. Yyyh.

Vihreät niityt 
Torunn herää rankkaan todellisuuteen: sikatilan hoitaminen on raskasta puuhaa eikä kiitosta heru, mutta onneksi apuna on komea lomittaja Kai Roger. Kööpenhaminassa Torunnin Erlend-setä valmistautuu isyyteen ja suunnittelee komeaa kesäasuntoa Neshovin viljasiiloihin. Torunnin toinen setä Margido uudistaa rohkeasti sekä hautajaistoimistoaan että puvustoaan. Elämä hymyilee sedille, mutta miksi heillä on niin oudosti syyllinen olo?

Muutoksen tuulet jälleen puhaltavat ja kaikille se ei ole aivan yhtä mieluinen. Jokainen toimii omilla tavallaan syyllisyydentunnon vaimentamiseksi, mutta jollekin taakka on yksinkertaisesti liikaa. Ratkaisuiden tekeminen ja itsensä kuunteleminen ei ole helppoa, sillä päätöksiin liittyy aina muita osapuolia.

"- Anteeksi, Torunn kuiskasi. - Kun minä olen vain niin hirveän väsynyt...
Arkkitehti nousi seisomaan. - Minun on pakko ottaa kuva, hän sanoi.
- Nytkö? Erlend ihmetteli. - Kun Torunn itkee?
- Tämä pöytä on kerta kaikkiaan uskomaton! Kristallimaljakoita ja antiikkista puuta ja niittykukkia jouluservettien kera! Ja itkeviä ihmisiä pisteenä i:n päällä! Ja entä tämä valaistus! Norjalainen kesäyön hämy! Minä rakastan tätä paikkaa! Ja siiloista tulee kertakaikkinen ihme! Minä lupaan!"

Tarinana sarja on toki synkkä ja traaginen, sitä ei ole kieltäminen, mutta huumori ja toivo ovat myös vahvasti läsnä. Lisäksi kolmen kirjan sarja on tarpeeksi pitkä vakuuttaviin kehityskertomuksiin ja ihmisten henkiseen kasvuun ja muuttumiseen. Maisemakuvausten puolesta olisin valmis vaikka heti matkustamaan Norjan länsirannikolle!

"Hän katsoi Margidoa. Tämän tavallisesti kovin sulkeutuneet kasvot olivat aivan vieraalla tavalla apposen avoimet, se oli outo näky. Kravatinsolmu oli aivan aavistuksen vinossa, ja puvuntakin olkasaumalla oli hius."


Anne B. Ragde - Berliininpoppelit
(Berlinerpoplene, 2004)
Tammi, 2007
Omasta hyllystä
Tähtiä:

Anne B. Ragde - Erakkoravut
(Eremittkrepsene, 2005)
Tammi, 2008
Omasta hyllystä
Tähtiä:

Anne B. Ragde - Vihreät niityt
(Ligge i gronne enger, 2007)
Tammi, 2009
Omasta hyllystä
Tähtiä:

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä trilogiasta, mutta kyllä minusta ensimmäinen osa on parempi kuin kaksi muuta. Sehän on myös itsenäinen kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykkösosat on siitä parhaassa asemassa, että ne voivat vielä yllättää lukijan, mutta seuraavien osien kohdalla lukija jo tietää mitä odottaa. Minä en niin osaa näitä eritellä parhausjärjestykseen, kun luin ne aika yhteen putkeen. Huikea sarja <3

      Poista