Anne Bronte - Agnes kotiopettajatar

Agnes kotiopettajatar - Anne Bronte

(Agnes Grey, 1847)

Karisto, 1988
Kannen kuva: Suomen Kuvapalvelu / Eric Palmquist

Omasta hyllystä

"Kaikkiin oikeisiin kertomuksiin sisältyy opetus."

kirjan ensimmäinen lause

Blogiaikana on Brontet jäänyt lukematta, mutta sitä ennen on tullut luettua kaikilta sisaruksilta yksi kirja: Kotiopettajattaren romaani (Charlotte), Humiseva harju (Emily) ja Wildfell Hallin asukas (Anne). Agnes kotiopettajatar on puolestaan nuorena kuolleen Anne Bronten esikoisromaani, joka pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa.

Se on kuvaus vikroriaanisen ajan elämästä. Agnes on perheen nuorin tytär, joka haluaa auttaa vanhempiaan ansaitsemalla itse rahaa. Hän pääsee kotiopettajatareksi Bloomfieldin perheeseen ja ajattelee pärjäävänsä loistavasti, mutta saa kuitenkin karun palautuksen maanpinnalle huomatessaan, ettei työ olekaan aivan helppoa. Perheen lapset ovat kerrassaan kurittomia ja vanhemmat tuntuvat näkevän heidän ruusuisten lasien läpi. Heidän kaikki puutteensa lasketaan Agneksen piikkiin, eikä kotiopettajatar saa kurittaa lapsia, vaikka jotenkin heidät olisi saatava ruotuun.

Agnes vaihtaa moninaisten tapausten jälkeen paikkaa Murrayn perheeseen, jossa hän tulee vähän paremmin toimeen oppilaiden kanssa. Toinen heistä on Rosalie, josta Agnes oppii pitämään ja Rosalia myös näyttää olevan jokseenkin tykästynyt uuteen seuralaiseen.

Kaivattua väriä tarinaan tuo Agneksen ja nuoren pastori Westonin välillä havaittavissa oleva pieni romanssi, jota sekoittaa Rosalien halu valoittaa milloin kenetkin miehen, eikä Westonkaan näiltä liehittelyiltä säästy. Rosalie haluaa saada kaikki miehet ihastumaan itseensä ja tämä kaikki on hänelle ikään kuin vain peliä. Jollain tapaa tästä romanssista tuli mieleen Jane Austenin kirjat, vaikka naisten kirjat muuten eroaa hyvinkin paljon toisistaan. Jotain samankaltaisuutta niissä on, joka tietysti voi johtua kirjojen samanlaisesta maailmasta ja vanhoista tavoista.

Henkilönä Agnes on alistuva ja vaatimaton, joka ei pahemmin kapinoi vastaan, vaan pyrkii tekemään kaikki oikealla tavalla, moitteettomasti. Toisaalta hänen moraalinsa on horjumaton, eikä hän pelkää puolustaa ajatuksiaan. Hän on myöskin lannistumaton, vaikka lapsille opettaminen ja kurin pitäminen tuntuu mahdottomalta ja koti-ikävä painaa. Hän ei ensimmäisenkään, vähän huonosti menneen, kotiopettajatarkokeilun jälkeen jätä haaveitaan sikseen, vaan hakee jo seuraavaan paikkaan.

Siinä missä Emilyn ja Charlotten kirjat ovat tempperamenttisia ja räväköitä, Annen romaani on herkkä ja ennen kaikkea yksinkertainen kuvaus kotiopettajattaren elämästä. Se on koruton kuvaus ankeasta elämästä vieraassa paikassa ilman kommerverkkejä tai mitään ylimäärästä. Realistinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tähtiä: ★★★

Hyllyssä
Shirley - Charlotte Bronte

Siri Hustvedt - Lumous

Lumous - Siri Hustvedt

(The Enchantment of Lily Dahl, 1996)

Otava, 2009
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Kannen kuva: Nordic Photos

Omasta hyllystä

"Lily oli tarkkaillut miestä kolme viikkoa."

kirjan ensimmäinen lause

Siri Hustvedtin kirjoja odottaa jo muutamia hyllyssä ja päädyin aloittamaan minulle ennestään tuntemattomaan (jälleen) kirjailijaan tutustumiseen Lumouksella.

Pikkukaupungin kahvilassa työskentelevä Lily Dahl tuntee jo siellä käyvät asiakkaat, kunnes häntä itseään vastapäätä muuttaa asumaan tuntematon taidemaalari. Ikkunasta hän seurailee Edward Shapiron luona käyviä ihmisiä ja kuuntelee sieltä kantautuvaa musiikkia. Yhdeksäntoistavuotiaan kiihkolla Lily rakastuu.

Pikkukaupunki kätkee sisälleen myös omat jännitteensä ja salaisuutensa, joihin Lily ajautuu mukaan. Ihmisistä paljastuu uusia puolia, joista ainakaan Lily ei ennen ole tiennyt.

Lilyn huonekaveri Mabel on jo vanha nainen, joka kirjoittaa omaelämäkertaa. Suuresta ikäerosta huolimatta he tulevat hyvin toimeen keskenään. Yhdistävänä tekijänä heillä on näytelmät: Lily on mukana näytelmäkerhossa, joka esittää Kesäyön unelmaa ja Mabelilla on tarjota hänellä arvokkaita neuvoja roolinsa sisäistämiseen. Ehkä Mabel on jollain tavalla myös nuorelle Lilylle äitihahmo. He juttelevat rakastumisesta ja elämästä.

Se mitä luulee kirjan alussa saavansa, ei pidä lainkaan paikkaansa. Alun hempeä ja leppoisakin tunnelma muuttuu loppua kohden synkemmäksi ja tummansävyiseksi. Ihmismieli ei ole aina sitä miltä se aluksi näyttää. Lily alkaa selvittämään, jopa dekkarimaisia piirteitä saavassa jännitysnäytelmässä, asioita, jotka muut kaupunkilaiset tuntuvat jo tietävän, mutta josta he vaikenevat.

Koin romaanin alkupuoliskon paljon mielenkiintoisempana, vaikka olenkin lukenut paljon kommentteja koskien juuri alun hailakkuutta. Lilyn ja etäisenä hahmona pysyvän Edwardin intohimoinen suhde ja kaupungin mielipide siihen kutkuttivat omaa mielikuvitusta, kun taas loppu muuttui liian sekavaksi ja kummalliseksi, eikä se onnistunut enää täysin säilyttämään mielenkiintoani yllä. Oli kuin oltaisiin hypätty aivan toiseen maailmaan.

Lumouksen kirjoitustyyli on ihana, enkä siitä mitään kummempaa moitittavaa löytänyt. Lily on samaistuttava henkilö, jossa rosoa ja nuoruuden uskallusta. Hänen suhteensa silloiseen poikaystäväänsä, nuoreen poliisiin Hankiin, kariutuu välittömästi Edwardin astellessa näyttämölle. Lilyn ja Hankin suhde ei alkuunsakaan tuntunut molemminpuoleiselta intohimoiselta rakkaudelta, vaan pikemminkin laimealta arkirutiinilta. Lily rohkaistuu kokeilemaan jotain aivan uutta ja yllättävää muiden mielipiteistä huolimatta - onhan tämän nuoren näyttelijänalun idoli kukapa muukaan kuin Marilyn Monroe.

Kirjassa on myöskin lumoava kansi ;)

Tähtiä: ★★★★

Hyllyssä
Amerikkalainen elegia
Kesä ilman miehiä

Tintti seikkailee (+elokuva)

Tintti - sarjakuvat
(Tintti, 1961 - 2009)

Käsikirjoitus: René Goscinny
Piirros: Albert Uderzo

Kirjastosta lainattu / Omasta hyllystä

Viime vuonna otin tavoitteeksi lukea kaikki Asterixit ja tänä vuonna oli sitten Projekti Tintin vuoro.


Tunnetuimmat henkilöt


Tintti on lehtimies, jonka seikkailuja albumien lukija pääsee seuraamaan. Nuori belgialainen pääsee vihille monesti rikollisista touhuista, eikä luovuta ennen kuin tapaus on ratkaistu ja syyllinen saanut ansaitsemansa kohtalon. Tintti on sankarillinen henkilö, joka epäitsekkäästi pyrkii kohti oikeudenmukaisuutta. Tietenkin hän aina selviää kaikkein täpärimmistäkin tilanteista ja hurjista tapahtumista.




Tintin mukana seikkailee hänen valkoinen karkeakarvainen kettuterrierinsä Milou. Milou on koiraksi ällistyttävän fiksu ja pelastaakin Tintin monesti tilanteista, jotka muuten voisivat päättyä huonosti. Vaikka Milou ei aina tavalliselta koiralta vaikutakaan, se pitää kuitenkin ruuasta - etenkin luista. Jotta Milou ei liian tavalliselta hurtalta vaikuta, niin pitää mainita, että sillä on himo alkoholia kohtaan ja vähän väliä se tavataan juopuneena. Myöskään esineisiin törmääminen ei sille ole mitenkään ihmeellistä. Mutta onhan se herttainen koira.



Milou ei ole näissä seikkailuissa ainut, joka alkoholista pitää, vaan senkin voittaa omalla alkoholiriippuvuudellaan Kapteeni Haddock. Varsinkin viski maistuu tälle merikapteenille, joka kuuluu Tintin parhaimpiin ystäviin. Haddock on paha suustaan ja tempperamenttisena ihmisenä karjuu usein. Sopivasti hän tuo albumeihin eloa, varsinkin kun Tintti on sellainen valju ja tylsä hahmo.





Professori Tuhatkauno on silloin tällöin mukana albumeissa erikoisine keksintöineen ja huonoine kuuloineen. Hauskoja väärinkäsityksiä syntyy, kun Tuhatkauno kuulee keskustelutoverinsa aivan väärin. Sanat vääntyvät aivan toiseen merkitykseen ja Tuhatkaunon vastaus saattaa saada toisen hermostumaan, kun keskustelusta ei tule mitään. Tieteen saralla hän on kuitenkin nero



Kaikki hauskuus ei suinkaan jää Haddockin rähjäämisiin ja Tuhatkaunon väärinymmärryksiin. Dupont ja Dupond ovat keskenään aivan toisiltaan näyttävä poliisietsiväpari, jotka ovat kerrassaan hulvattomia hahmoja. He eivät saa mitään tehtyä oikein ja varkaille on lasten leikkiä päästä heiltä pakoon. He roikkuvat mukana samoissa jutuissa kuin Tintti - mutta tietenkin monta askelta jäljessä. Virallisen näköiset miekkoset osaavat myös valepukeutumisen jalon taidon - tai ehkä pikemminkin sen miten joukosta erotutaan.




Tintti albumeissa on hyvin selkeä piirrostyyli, mutta makuuni se on liiankin yksinkertainen ja siihen tylsistyy nopeasti. Asterixeissa on esimerkiksi paljon elävämpi viiva ja mehukkaammat värit. Minun silmiäni hivelee enemmän semmoinen piirrostyyli.

Tarinatkin toistavat itseään albumi albumin perään. Juoni säilyy samankaltaisena, mutta henkilöt vain vaihtuu. Saman kaavan mukaan mennään. Huumori on kuitenkin hyvää ja kaikki sähellykset tervetulleita.

Tintti Neuvostojen maassa -albumin erilaista kuvitusta

Tintin seikkailut -sarjakuvat (24 kpl)

Tintti Neuvostojen maassa 
Tintti Afrikassa
Tintti Amerikassa
Faaraon sikarit
Sininen lootus
Särkynyt korva
Mustan saaren salaisuus
Kuningas Ottokarin valtikka
Kultasaksinen rapu

Salaperäinen tähti

Yksisarvisen salaisuus

Rakham Punaisen aarre

Seitsemän kristallipalloa

Auringon temppeli

Mustan kullan maa

Päämääränä kuu

Tintti kuun kamaralla

Tuhatkaunon tapaus

Seikkailu Punaisella merellä

Tintti Tiibetissä

Castafioren korut

Lento 714

Tintti ja Picarot

Tintti ja aakkostaide

Tähtiä: ★★★

Yksisarvisen salaisuus -elokuva

Katsoin myös Rakham Punaisen aarre ja Yksisarvisen salaisuus -albumeihin perustuvan animaatioelokuvan vuodelta 2011. Yksisarvisen salaisuuden on ohjannut Steven Spielberg ja ääninä on ainakin Jamie Bell, Andy Serkis ja Daniel Craig.

Siinä Tintti ja kapteeni Haddock tapaavat ensimmäistä kertaa Haddockin omistamassa laivassa. Viholliset kannoillaan Tintti pakenee Haddockin kanssa kohti hurjaa seikkailua, josta ei vauhtia tai toimintaa puutu. Runsaalla kädellä noita tappelukohtauksia tuntuikin olevan.

Kyllä tätä elokuvaa katsoi mielummin kuin luki noita itseään toistavia albumeja.

Tähtiä: ★★★½

Toni Morrison - Sinisimmät silmät

Sinisimmät silmät - Toni Morrison

(The Bluest Eye, 1970)

Keltainen Kirjasto, 1994
Päällyksen kuva: Aaron Douglasin maalauksesta 
"Rise, Shine, For Thy Light Has Come" (n.1930)
Suunnittelu: Mistral

Omasta hyllystä

"Nunnat menevät ohi hiljaa kuin himo, ja humalaiset 
miehet laulavat selvin silmin kreikkalaishotellin aulassa."

kirjan ensimmäinen lause

Toni Morrison palkittiin vuonna 1993 ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnolla.

1940-luvun Ohiossa köyhä ja kiusattu Pecola Breedlove toivoo vain yhtä asiaa kaikkein hartaimmin: että hän saisi siniset silmät. Kipeän toiveen takana on lapsen usko oman elämänsä muuttumiseen, jos hän vain yhtä siniset silmät saisi kuin Shirley Templellä. Rumana itseään pitävä Pecola on kirjan kertojan, Claudian, koulukaveri, vaikka muut eivät hänestä kauheasti välitä. Breedloven perhe on viettää vaatimatonta ja raskasta elämää vanhempien jatkuvasti tapellessa - joka ei vain rajoitu verbaaliseen tappeluun. Isä Cholly on vahvasti alkoholiin menevä mies ja Pecolan äiti työskentelee piikana valkoisessa perheessä.

Mutta niin kuin kaikki hyvin tietävät, toiveiden toteutumisella on hintansa. Tässä tapauksessa se merkitsee riipivää murhenäytelmää.

Jo kirjan alussa tehdään selväksi, että kyse on lapsen raiskaamisesta hänen oman isänsä taholta, mutta taustoja ei kerrota, joten kirjaa ei voi jättää kesken ensimmäiseen sivuun. Se on luettava alusta loppuun. Yllätyksenä ei siis varmasti tule ankea tunnelma ja julma kuva maailmasta lasten silmillä katsottuna. Mikään helppo lukuromaani Sinisimmät silmät ei ole. Aiheensa puolesta sen parissa saa tuskailla ja ahdistua, mutta ei se liiankaan rankka ole. Älkää liikaa pelästykö.

Rotusyrjintä on myöskin vahvasti näkyvillä romaanissa ja amerikkalainen yhteiskunta siihen aikaan. Pecola ja Claudia molemmat kokevat olevansa erilaisia ja hienosti sanottuna he tuntevat rodullista itseinhoa. Itseni kohdalla romaani avasi silmiä vähän lisää, sillä minulle Morrisonin luoma, todentuntuinen, maailma on vieras. En sen maisemiin kaipaa, jossa toiset ovat niin selkeästi toisia ylempiarvosia; valkoiset-tummaihoiset, miehet-naiset.

Vaikuttava teos, jonka vuoksi voisin paremminkin tutustua Morrisonin muihin kirjoihin. Jazz taisikin joskus yöpöydälleni asti päästä, mutta lopulta joutui sivuun. Sitä siis en vielä ole lukemassa, mutta Paratiisi sen sijaan houkuttelee.

Tähtiä: ★★★★½

Haruki Murakami - Norwegian Wood

"Olin silloin kolmekymmentäseitsemän ja istuin valtavassa Boeing 747:ssä, joka sukelsi paksun pilvipeitteen läpi lähestyessään Hampurin lentokenttää."

Kirja on saanut nimensä The Beatlesin samannimisen kappaleen mukaan ja tämä on ensimmäinen kirjani Murakamilta.

Lentokoneen laskeutuessa maahan pärähtää soimaan The Beatlesin Norwegian Wood ja tokiolaisesta miehestä tuntuu kuin hänen päänsä halkeaisi. Kappale saa hänet muistoissaan palamaan kahdeksantoista vuotta taaksepäin, nuoruuden rakkauden huumaan.

Toru Watanaben ensirakkaus on hänen parhaan ystävänsä Kizukin tyttöystävä Naoko. Kizukin itsemurhasta Naoko ei tunnu pääsevän yli vaikka vuodet kuinka menevät eteenpäin. Tyttö on yhä kiinni Kizukissa, mutta rakastunut Toru pysyy tytön rinnalla, vaikka toinen on liian hajalla voidakseen rakastaa Torua takaisin. Näiden kahden tiet eroavat joksikin aikaa, kunnes he jälleen kohtaavat ja alkavat taas viettää aikaa toistensa seurassa.

Toru on muuttanut pois kotoaan opiskelija-asuntolaan aloittaessaan yliopiston ja tähän opiskelijaelämään lukija pääsee tutustumaan läheltä. Poikien asuntolassa hän tutustuu Nagasawaan, jonka opastamana Toru päätyy baareihin iskemään tyttöjä ja harrastamaan yhden yön suhteita, mutta kaikki ne ovat merkityksettömiä. Torun ajatuksiin mahtuu vain Naoko. Eikä vain hänenkään ajatteleminen ole enää niin yksinkertaista, kun Torun seuraan lyöttäytyy samalla teatterihistorian kurssilla oleva hauska ja ennen kaikkea kainostelemattoman suorapuheinen Midori. Päällekäyvä Midori yrittää herätellä Torun todellisuuteen, pois menneisyyden kourista, ja laittaa hänet tekemään valintoja.

Tunnelma Norwegian Woodissa on melankolinen. Nuoret ovat aikuisuuden kynnyksellä ja heillä on omat taustansa ja kipuilunsa niiden ja nykyisyyden kanssa. Vaikka kertoja Toru on tarinan keskiössä, päähenkilö tuntuu silti olevan aina joku muu kuin hän itse. Suurimman huomion saivat ainakin minun silmissäni Naoko ja Midori.

Norwegian Wood on kirja, josta olisi niin paljon sanottavaa, mutta toisaalta ei mitään. Se on häkellyttävä teos kaipuusta ja kasvamisesta. Ajatukset jäävät pyörimään sen ympärille ja henkilöihin huomaa suorastaan takertuvansa. Koskettavat elämäntarinat pysäyttävät ja niiden takana oleva traagisuus luo syvyyttä.

I once had a girl, or should I say, she once had me...
She showed me her room, isn't it good, norwegian wood?

She asked me to stay and she told me to sit anywhere,
So I looked around and I noticed there wasn't a chair.

I sat on a rug, biding my time, drinking her wine
We talked until two and then she said, "It's time for bed"

She told me she worked in the morning and started to laugh.
I told her I didn't and crawled off to sleep in the bath

And when I awoke, I was alone, this bird had flown
So I lit a fire, isn't it good, norwegian wood.

The Beatles - Norwegian Wood

PS: Nämä taitaa olla ainoat elokuvakannet, joita kehtaa katsella.

★★★★★
Haruki Murakami - Norwegian Wood

(Noruwei no mori, 1987)

Tammi, 2012

Omasta hyllystä

Charles Kingsley - Vellamon lapset

Vellamon lapset - Charles Kingsley

(The Water Babies, 1863)

Karisto, 1983
Kuvittanut: W. Heath Robinson

Omasta hyllystä

"Olipa kerran pieni nokipoika, ja hänen nimensä oli Tom."

kirjan ensimmäinen lause

Charles Kingsleyn nelivuotias poika pyysi isäänsä aamiaispöydässä kertomaan itselleen tarinan ja Kingsley painui samantien työhuoneelleen. Tunti myöhemmin hän palasi mukanaan ensimmäinen luku Vellamon lapsista. Samalla vaivattomuudella syntyi koko kirjakin.

Vellamon lapset on satukertomus maalapsosille, jossa tapahtuu kaikenlaista ihmeellistä. Alussa kuitenkin on ihan tavallinen Tom-poika, joka nuohoaa elantonsa ansaitsemiseksi savupiippuja nuohoojamestari Grimes isäntänään. Grimes on julma mies, joka hakkaamalla kurittaa Tomia. Erään toimeksiannon yhteydessä Tom tulee väärää hormia pitkin alas kartanonherran tyttären huoneeseen pelästyttäen tämän. Tytön kiljunta säikäyttää Tomin ja hän pakenee paikalta metsään perässään joukko ihmisiä.

Pitkien etsintöjen jälkeen he löytävät vedestä Tomin ruumiin ja luulevat hänen hukkuneen, mutta Kingsley kertoo lukijalle, että oikeasti Tom on muuttunut vesilapsoseksi. Ja siitä vasta alkaakin pojan huima seikkailu, jossa ei edes tahtonut pysyä perässä mukana! Kirjassa on erittäin rönsyilevä juoni ja jos jonkinlaista kummallista tapahtuu yhtenään.

Satu on hyvin opettavainen (kääk!): Tom joutuu parantamaan tapojaan päästäkseen vesimaailmassa "eteenpäin". Hän kiusaa kaloja ja muita eläimiä, saa osakseen saarnan ja joutuu harjoittamaan katumusta. Aluksi muita vesilapsia kielletään näyttäytymästä Tomille, ennen kuin hänestä tulee kelvollinen yksilö. Sitä ennen Tomin on selviydyttävä yksin tai muiden vesieläinten avulla, mikäli ne ovat halukkaita auttamaan. Kirjassa on myös paljon kirjailijan omaa mietiskelyä asioista, joka alkoi muutaman aukeaman jälkeen puuduttamaan.

Ajan hammas on jo päässyt kirjaan tarttumaan, mutta on vaikea sanoa, mitä lapset nykyään tästä pitäisivät tai ymmärtäisivät. Kirjassa puhutaan aika suoraan ja monia kuolee, mutta osa niistä muuttuu juuri vesilapsosiksi Tomin tapaan. Lapset voivat kirjaa lukea täysin satuna, mutta vanhemmat huomaavat siinä kaikenlaista kantaaottavaa argumenttia mm. lapsityövoimasta, köyhistä, tieteestä, moraalista...

Vellamon lapset on klassikko, vaikka päähäni ei oikein mahdu, että miksi. Luetaanko tätä edes nykyään? Tietääkö ihmiset tästä? Minua vastaan tämä kirja ei ainakaan ole kävellyt kuin kerran. Ja sekin oli jokin kirjat-jotka-pitää-lukea- listan muodossa. Englannissa tämä taisi kauan aikaa sitten olla kovinkin suosittu, mutta hiipui sitten kohti unholaa.. En ihmettele.

Tähtiä: ★½

Andrei Makine - Ranskalainen testamentti

Ranskalainen testamentti - Andrei Makine

(Le testament francais, 1995)

WSOY, 1996
Päällys: Martti Ruokonen
Kannen kuva: Jacques Sassier

Omasta hyllystä

"Jo lapsena minä aavistelin, että se hyvin erikoinen 
hymy oli kaikille niille naisille tavallaan pieni voitto."

kirjan ensimmäinen lause

Helteisen aron laidalla Siperiassa kertojana toimiva pikku poika ja hänen siskonsa kuuntelevat ranskalaisen Charlotte isoäitinsä kertomuksia entisiltä ajoilta. Isoäidin tarinoiden kautta pariisilainen Neuillyn kylä herää lasten silmissä eloon ja he pääsevät kokemaan pieniä maistiaisia isoäidin elämästä. Hyvin tyynenä tunnetun isoäidin ulkokuori alkaa rakoilla ja hänen elämästään paljastuu mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita lapsille.

"Isoäiti oli meille oikeudenmukainen ja hyväntahtoinen jumalhahmo, aina järkevä ja täydellisen tyyni. Hänen elämäntarinansa, josta oli jo kauan sitten tullut myytti, kohotti hänet tavallisten kuolevaisten surujen yläpuolelle. Ei, emme me yhtään kyyneltä nähneet. Vain tuskaan kiristyneet huulet, vavahtelevat posket, räpyttelevät silmäripset..."

Vastapainona kertomuksille ranskalaisten nautiskelevasta elämästä isoäidiltä löytyy myös tarinoita venäläisestä yhteiskunnasta ja siellä koetusta kurjuudesta ja puutteesta hänen itsensäkin kokemana. Näiden tarinoiden parissa kasvanut poika joutuu aikuisena tasapainottelemaan venäläisyytensä ja ranskalaisten juurien välillä.

Se oli rakkautta ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kaunis, kerrassaan kaunis. Sen lumoa ei vähennä sota tai muu kurjuus ja sen taianomainen ilmapiiri imaisee mukaansa mielikuvitusmatkoille. Sykähdyttävät tarinat antavat rikkaita elämyksiä, enkä yksinkertaisesti saanut tarpeekseni. Pienessä kuvitteellisessa Saranzan kaupungissa päivät ovat samanlaisia ja tuon pölyisen kujan asukkaat kiehtovia. Parvekkeella taivasta tuijotellen veli ja sisko imaistaan mukaan maailmaan, jonka he vain pystyvät kuvitella, mutta joka on täyttä totta isoäidille.

"Minä tunsin, miten elämyksemme tyhjässä salissa irtosi vähitellen nykyhetkestä, asemalta, tuntemattomasta kaupungista, sen arkielämästä...
   Raskaat lehvästöt, pitkät punaiset nauhat seinillä, kostea asfaltti, kirskuvat renkaat, harmaanvioletti taivas. Käännyin Charlotteen päin. Hän ei enää ollutkaan siinä..."

Ikävänä miinuksena sekavat kannet, jotka itsessään eivät milläänlailla kutsu lukemaan.
Tämä kirja painuu varmasti mieleni sopukoihin ikuisiksi ajoiksi ja jos vastaan kävelee muitakin Makinen kirjoja, en epäröi tarttua niihin. Nyt kuitenkin makustelen tämän kirjan jättämien tunnelmien parissa vielä hetken...

"Parveke keinui keveästi, hävisi jalkojemme alta, alkoi leijua."

Tähtiä: ★★★★★

Michael Cunningham - Lumikuningatar (+satu)

Lumikuningatar - Michael Cunningham

(The Snow Queen, 2014)

Gummerus, 2014
Kannen valokuva: Pawel Gaul / Istock
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rasanen

Kirjastosta lainattu

"Barrett Meeks näki Central Parkin yllä taivaallisen valon neljä päivää 
sen jälkeen kun rakkaus oli jälleen kerran kohdellut häntä kaltoin."

kirjan ensimmäinen lause

Michael Cunningham on minulle entuudestaan tuttu Tunnit romaanistaan, joka ei kylläkään kavunnut lempilukemistooni, mutta riitti vakuuttamaan miehen kirjoitustaidoista. Sopivasti silmiini osui miehen uusin romaani Lumikuningatar, joka välittömästi kiinnitti huomioni.

Päivä jona Barrett jätettiin tekstiviestillä ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen eronsa. Parisuhde ei ottanut sujuakseen ja jättämisviestin saatuaan Barrett kulkee pitkin New Yorkin keskuspuistoa pimeänä marraskuisena iltana. Hän huomaa taivaalla valoilmiön, joka tuntuu jumalalliselta. Valoilmiö ei jätä Barrettia rauhaan, vaan se tuntuu olevan merkki jostain suuremmasta. Kaikkien yllätykseksi Barrett hakeutuu kirkkoon.

Eronsa jälkeen asunnoton Barrett palaa asumaan veljensä Tylerin ja tämän syöpää sairastavan elämänkumppanin Bethin luokse. Tyler on muusikko, joka yrittää parhaansa mukaan luoda unohtumatonta ja ainutlaatuista rakkauslaulua Bethille, mutta vain huumeet tuntuvat auttavan häntä pääsemään luovuuden tilaa ja sitä kautta lähemmäs tuota aluksi mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.

Yllätyin vähäisestä henkilöiden määrästä, sillä näiden kolmen rinnalla esiintyy lähinnä enää erikoistavaraliikkeen omistaja Liz ja hänen nuori marmoriveistoksen näköinen rakastajansa Andrew. Liz tietää, ettei hän ikuisesti saa Andrew'ta pitää, mutta nautii tämän seurasta vielä kun voi.

Samalla kertaa niin synkkä mutta niin kaunis. Pidän kirjoista juuri siksi, että aihe voi olla oikeasti rankka, mutta taitava kirjailija saa sanoillaan maalattua sen niin, että lukijan on helpompi ottaa viesti vastaan ja sisäistää sen. Se jos mikä on lumoava taito. Juoni kulki verkkaisesti, joka tietenkin saattaa muutaman lukijan karkottaa, mutta mietiskelevä tahti sopi itselleni. Näennäisesti mitään kummempia ei tapahtunut, sillä kaikki tärkeä oli jossain muualla kuin juonikuvioissa.

Tutustuin kirjan lukemisen lomassa H.C. Andersenin Lumikuningatar -satuun, sillä kirjassa tuntui olevan paljon viittauksia siihen - muutenkin kuin itse nimen muodossa.

Lumikuningatar - H. C. Andersen

(The Snow Queen, 1845)

Valitut Palat, 2005
Kuvittanut: Anastasia Arhipova

Omasta hyllystä

Andersenin Lumikuningatar -sadussa peikko on keksinyt taulun, joka pienentää kaiken hyvän ja kauniin, mutta suurentaa kelvottoman ja ruman. Peili hajoaa ja sen pienet sirpaleet lentelevät ympäri maailmaa. Jotkut niistä osuivat ihmisten silmiin ja sinne ne jäivät tehden ihmisistä ilkeitä. Osa peilisiruista lensi suoraan sydämeen ja jäädytti sen.

Näin käy Kai-nimiselle pojalle, joka parvekkeella leikkii Grelda ystävänsä kanssa. Hän muuttuu ilkeäksi ja lähtee Lumikuningattaren matkaan jättäen Greldan etsimään leikkikaveriaan. Näin alkaa Lumikungatar -satu. Cunninghamin romaanissa on muutamia kohtia, jotka välittömästi tuon sadun toivat mieleen. Heti alussa on kohta Tylerista ja "peilisirusta": "Hän palaa ikkunaan. Jos tuulen lennättämän jääkiteen tarkoitus oli sulautua hänen silmäänsä, kyseinen muodonmuutos on jo tapahtunut; tämän pikkuisen suurennuslasin ansiosta hän näkee nyt selvemmin."

Loppupuolella samaiseen kohtaan vielä palataan: "Taas se roska hänen silmässään. Hän hieroo silmää, mutta roska ei suostu irtoamaan verkkokalvosta. Hänen mieleensä juolahtaa eräs asia: hänellä on ollut jotain silmässään jo hyvän aikaa. Hän on vain toisinaan tietoisempi ja toisinaan vähemmän tietoinen siitä.
   Ylllättävä, häivähdyksenomainen oivallus (aina niin): se makuuhuoneeseen lennähtänyt jääkide - kuinka kauan siitä onkaan jo aikaa? Silloin kun Beth teki kuolemaa ensimmäisen kerran; kun Tyler nousi sängystä ja sulki ikkunan; kun hän oli niin varma että pystyisi pitämään huolta kaikesta, kaikista...
   Onko se ollut hänen silmässään siitä saakka?"

Paljon on tulkinnanvaraisia asioita Lumikuningattaressa, josta pidän ja tästä maailmasta pidin enemmän kuin Tunnit -romaanista. Herkkä teos, joka ei soimaa ja näyttää ihmisten erilaisia tapoja etsiä itseään ja jotain sitä maailmaa suurempaa.

Tähtiä: ★★★★

Top Ten Tuesday 5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut

• Haruka Murakami
• Carol Shields
• Pari Ilmari Jääskeläinen
• Siri Hustvedt
• Tuomas Kyrö
• Angela Carter
• Diana Gabaldon 
• Isabel Allende
• Peter Hoeg
• Katherine Pancol

Parin kirjailijan kohdalla asia on jo korjattavana ja kirjat lukupinossa. Muilta on myöskin tarkoitus lukea jokin kirja heti kun ehtii. Tuossa oli siis vain pieni osa niistä kirjailijoista, joilta en ole vielä tähän mennessä ennättänyt mitään lukea. Niitä nimittäin riittää ;)


Muut TTT -postaukset:
Suosikkikirjat
Nuoruuteni kirjasarjat
Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja

Kunniallinen petkuttaja - Tove Jansson

(Den ärliga Bedragaren, 1982)

WSOY, 1983
Päällys: Tove Jansson

Kirjastosta lainattu

"Oli tavallinen pimeä talviaamu ja lumisade jatkui yhä."

kirjan ensimmäinen lause

Ihastuin kovasti ensimmäiseen lukemaani aikuistenkirjaan Janssonilta, joten sillä linjalla jatketaan. Vaikka Aurinkokaupunki eroaa tyylillisesti paljonkin Kunniallisesta petkuttajasta, ei se saanut minua pitämään kirjasta yhtään sen vähempää.

Pupukirjoistaan tunnettu taitelija Anna Aemelin on elänyt yksin talossaan eristynyttä, mutta näennäisesti huoletonta elämää jo pitkän aikaa. Lumien sulaessa hän hän tekee kuvitustöitään kustantajalle ja talvella vastaa tunnollisesti lasten lähettämiin kirjeisiin.

Katri Klingiä ei kyläläisten keskuudessa tunneta hyväntahtoisena ihmisenä, mutta numeropää hänellä on ja asioiden ja kiistojen ratkomisessa Katri nautti kyläläisten luottamusta. Kauppalan asianajajan sijaan kyläläiset käyvät mielummin Katrin luona. Hänen kanssaan hoituu kaikki veroilmoituksista kauppakirjoihin. Katri asuu kahdestaan lukemista rakastavan pikkuveljensä Matsin kanssa, jolle Katri haluaisi veneen ostaa. Kenestäkään muusta Katri ei välitä vähääkään, ei edes koulutetusta koirastaan, jonka hän pitää kovan kurin alla.

Katri alkaa hoitamaan Annan asioita kylässä, sillä hänen mielestään hyväuskoista Annaa on petkutettu varsinkin raha-asioissa. Lopulta Katri muuttaa Matsin ja koiran kanssa asumaan Annan kotiin. Kahden hyvin erilaisen ihmisen kohdatessa - saati sitten yhdessä asuvan -muutos on välttämätön. Itse kirjan tapahtumat ovat pieniä, mutta suurin kuohunta ja muutos käydään henkilöiden pään sisällä. Anna huomaa itsessään muutoksia, joista ei pidä yhtään ja jotka eivät koskaan ole kuuluneet hänen luonteeseensa. Hän alkaa kiinnittää enemmän huomiota tekemisiinsä, eikä voi olla enää niin kuin kotonaan omassa kodissaan. Ja mikä pahinta: hänestä on tullut epäluuloinen Katrin tapaan.

 "Anna oli muuttunut ärtyisäksi ja vähäpuheiseksi. Hänet oli vallannut kaamea epäilys: häntä, hyväntahtoista ja ystävällistä ihmistä, oli näköjään perusteellisesti puijattu. Ensi kertaa elämässään Anna tuli epäluuloiseksi, eikä se ollut hänelle tai hänen ympäristölleen eduksi. Hän kuljeskeli ympäri taloa muistiaan penkoen ja pohtien kaikkia näitä ihmisiä, naapureita ja kustantajia ja pieniä viattomia lapsia, ja kaikki, järjestään kaikki olivat petkuttaneet häntä."

Katri omaan tyyliinsä ottaa heti määräysvallan talossa ja tyhjentää palvelijan huoneen vastusteluista huolimatta veljeään varten. Ylimääräiset roinat viedään huutokauppaan tai kasataan pinoksi järven jäälle, jotta kevät voi ne viedä mennessään. Anna alistuu Katrin määräysvaltaan, vaikka hänen olonsa onkin epämukava. Anna ei kuitenkaan ole ainoa, joka kokee suuria muutoksen tuulia, vaan Katrikin joutuu käymään läpi myös omat kriisinsä.

Pienen kylän kahden omissa oloissaan viihtyvän naisen yhteentörmäys oli kiehtova lukukokemus. Se on oivaltava ja jälleen kerran saa ihailla Janssonin ihmiskuvausta. Tapahtumia ja nopeatempoisuutta odottavat lukijat saavat pettyä, mutta psykologisemmasta otteesta pitävät saavat kirjasta varmasti paljon irti. Itse kuulun tässä tapauksessa jälkimmäiseen.

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Jansson - Aurinkokaupunki

MUUMIT sarjakuvaklassikot V-VI

Muumit sarjakuvaklassikot V - Tove Jansson

Muumit sarjakuvaklassikot VI - Lars Jansson
(Mumintrollet V, VI 1960)

WSOY, 2011

Kirjastosta lainattu

Palailin jälleen Muumisarjakuvien pariin viihtymään ja tällä kertaa lukeminen jatkuu ihan numerojärjestyksessä. Viides albumi on Tove Janssonin viimeinen, jonka jälkeen hänen veljensä astui ohjaksiin helpottaakseen Toven suurta työmäärää (tuonkin opin äskettäin lukemastani Muumimaailma ja todellisuus -kirjasta!). Ilaihduin suuresti huomatessani tuon toisen albumin kannessa yhden lempparihahmoistani eli Tahmatassun, joka on päässyt seikkailemaan myös albumien kansien väliin.

"Onpa se lujassa!"

Muumitalvi

Muumitalvi - Muumiperhe ei talviunille saa rauhassa mennä, vaan taloon astelee kutsumattomia vieraita. Neiti Muhvi, herra Narina ja Tahmatassu hakevat turvaa talvelta, eikä sen jälkeen kukaan nuku siinä talossa. Vieraat juoksuttavat hyväntahtoisia Muumeja toivomuksillaan.

"Hirveätä... Lumi tuli niin nopeasti, etten ehtinyt matkustaa Etelään, eikä taloni ole talviasuttava..."
"Neiti Muhvi voi luonnollisesti jäädä tänne, jos tahtoo..."

Muumipeikko merillä - Muumiperhe etsii seikkailua ja se alkaa Tuutikin tuomasta laivakompassista, jonka ympärille he rakentavat laivan ja lähtevät merelle hurjaan seikkailuun.

Hosulin kosinta - Hosulilla on omat erikoiset keinonsa yrittää näyttää kiintymyksensä sydämensä valitulle, mutta viesti ei tunnu menevän perille. Muumipeikko auttaa ujoa Hosulia. He kutsuvat paikalle psykiatri tri Schrunkelin ja meno alkaa käydä päättämäksi itse kullakin Muumilaakson asukille psykiatrin sekoittaessa heidän päänsä oudoilla neuvoilla.

"Muumipeikko, mikä se on?"

Muumin lamppu

Muumisarjakuvat jatkuvat nyt Lars Janssonin tekeminä.

Muumin lamppu - Muumipeikko ja Niiskuneiti löytävät rannalta lampun, jonka sisältä pulpahtaa lampunhenki. Kannattaa kuitenkin varoa mitä toivoo, sillä muuten voi joutua vaikka oikeuden eteen.

Muumipeikko ja rautatie - Muumilaaksoon ollaan rakentamassa rautatie ja Muumipeikko ja Nipsu yrittävät kaikin keinoin saada rakentajat lopettamaan sen tekemisen. Jossain vaiheessa Nipsu tajuaa rautatiestä tulevan hyödyn ja ryhtyykin kannattamaan rakentamista.

"Nipsu, meidän..."
"Ei nyt. Kun on näin paljon väkeä, täytyy löytää jokin keino ansaita rahaa..."
"Voisimme pysäyttää radan..."
"Nyt ei ole aikaa! Minusta tulee rikas!"

Muumipappa ja vakoojat - Muumipapan nuoruuden ystävä Vinssi tulee kylään saaden Muumipapan kaipaamaan nuoruuden kokemista uudelleen. He ajautuvat keskelle painajaismaista vakoiluseikkailua.

Muumipeikko ja sirkus - Eläinsuojeluyhdistyksen edustaja on Muumilaaksossa ja Muumipappa liittyy toimintaan mukaan Muumilaakson naisten sekaan. Hänestä tehdään kunniajäsen. Projektina yhdistyksellä on lakkauttaa sirkus sen eläinten vangitsemisen vuoksi. Eläimet on kuitenkin johonkin sijoitettava vapauttamisen jälkeen...

Janssonin Kirjakiusaus -haastematka jatkuu vauhdikkaasti.

Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani:

MUUMIT sarjakuvaklassikot II - III