Toni Morrison - Sinisimmät silmät

Sinisimmät silmät - Toni Morrison

(The Bluest Eye, 1970)

Keltainen Kirjasto, 1994
Päällyksen kuva: Aaron Douglasin maalauksesta 
"Rise, Shine, For Thy Light Has Come" (n.1930)
Suunnittelu: Mistral

Omasta hyllystä

"Nunnat menevät ohi hiljaa kuin himo, ja humalaiset 
miehet laulavat selvin silmin kreikkalaishotellin aulassa."

kirjan ensimmäinen lause

Toni Morrison palkittiin vuonna 1993 ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnolla.

1940-luvun Ohiossa köyhä ja kiusattu Pecola Breedlove toivoo vain yhtä asiaa kaikkein hartaimmin: että hän saisi siniset silmät. Kipeän toiveen takana on lapsen usko oman elämänsä muuttumiseen, jos hän vain yhtä siniset silmät saisi kuin Shirley Templellä. Rumana itseään pitävä Pecola on kirjan kertojan, Claudian, koulukaveri, vaikka muut eivät hänestä kauheasti välitä. Breedloven perhe on viettää vaatimatonta ja raskasta elämää vanhempien jatkuvasti tapellessa - joka ei vain rajoitu verbaaliseen tappeluun. Isä Cholly on vahvasti alkoholiin menevä mies ja Pecolan äiti työskentelee piikana valkoisessa perheessä.

Mutta niin kuin kaikki hyvin tietävät, toiveiden toteutumisella on hintansa. Tässä tapauksessa se merkitsee riipivää murhenäytelmää.

Jo kirjan alussa tehdään selväksi, että kyse on lapsen raiskaamisesta hänen oman isänsä taholta, mutta taustoja ei kerrota, joten kirjaa ei voi jättää kesken ensimmäiseen sivuun. Se on luettava alusta loppuun. Yllätyksenä ei siis varmasti tule ankea tunnelma ja julma kuva maailmasta lasten silmillä katsottuna. Mikään helppo lukuromaani Sinisimmät silmät ei ole. Aiheensa puolesta sen parissa saa tuskailla ja ahdistua, mutta ei se liiankaan rankka ole. Älkää liikaa pelästykö.

Rotusyrjintä on myöskin vahvasti näkyvillä romaanissa ja amerikkalainen yhteiskunta siihen aikaan. Pecola ja Claudia molemmat kokevat olevansa erilaisia ja hienosti sanottuna he tuntevat rodullista itseinhoa. Itseni kohdalla romaani avasi silmiä vähän lisää, sillä minulle Morrisonin luoma, todentuntuinen, maailma on vieras. En sen maisemiin kaipaa, jossa toiset ovat niin selkeästi toisia ylempiarvosia; valkoiset-tummaihoiset, miehet-naiset.

Vaikuttava teos, jonka vuoksi voisin paremminkin tutustua Morrisonin muihin kirjoihin. Jazz taisikin joskus yöpöydälleni asti päästä, mutta lopulta joutui sivuun. Sitä siis en vielä ole lukemassa, mutta Paratiisi sen sijaan houkuttelee.

Tähtiä: ★★★★½