Terhi Ekebom - Kummituslapsi

Kummituslapsi - Terhi Ekebom

Asema, 2013

Kirjastosta lainattu

sarjakuvan ensimmäinen ruutu

"Nainen muuttaa syrjäiseen taloon metsän reunalla. 
Mutta metsä on rauhaton, täynnä onnettomia, ulvovia henkiä. Nainen kiinnittää puiden runkoihin nauhoja, jotta henget löytäisivät ulos metsästä, valoon. Mutta pieni kummituslapsi ei halua lähteä. Hän on niin kovasti odottanut, että pääsisi kouluun."

Ihastuttava ja niin sydäntä koskettava tarina, jonka pienetkin tarinalliset vivahteet avautuvat tarkalle lukijalle kuten nainen laittamassa pieniä kenkiä kaappiin sekä albumin aivan viimeinen kuva. Tekstiä ei juuri käytetä - eikä tarvitakaan - sillä kuvat kertoo kaiken oleellisen. Herkkä ja kaunis kynänjälki tukee tarinaa ja kummituslapsi on aivan ihastuttava tuttavuus. Suloinen pieni olento, joka ei valoon kaipaa, vaan hän haluaa oppia kirjoittamaan ja mennä kouluun.

Kaiken vähäeleisyyden ja surumielisyyden takana pilkottaa kuitenkin toivo, vaikka haikea olo itselleni jäi tämän jälkeen. Kaikkea ei myöskään ole pureskeltu lukijalle valmiiksi, joka suuresti ilahdutti, sillä näin albumista löytyi paljon kaikenlaista, jotka tuntuivat suurilta löydöiltä.

Ekebomilta on ilmestynyt myös albumi Uusissa maisemissa, joka ei piirrosjäljeltään yhtä herkullisesta näytä Kummituslapseen verrattuna, mutta itse tarina vaikuttaa kiinnostavalta. 

Tähtiä: ★★★★★

PS. Halloween -lukuhaasteeseen on nyt kaikki kirjat luettu, joskin vielä yhdestä postaus puuttuu. Se on siis vielä luvassa sekä varmaan jo sitä ennen tässä viikonloppuna kirjoittelen pienen (pitkän) halloween-postauksen.

Stephen King - Doloreksen tunnustus

"Mitä sinä kysyit, Andy Bissette?"

Mitä olisi Halloween -lukuhaaste ilman niin kutsuttua kauhun mestaria, Stephen Kingiä! Pari muuta Kingin kirjaa oli tarkoitus lukea ennen Doloreksen tunnustusta, mutta kun molemmat sattuvat olemaan ainakin tuhannen sivun järkäleitä, niin tämä sitten kiilasi niiden ohitse yöpöydälleni. Huono idea.

Dolores Claiborne on poliisien kuulusteluissa rikkaan Vera Donovan murhasta. Dolores kieltää murhanneensa työnantajansa ja alkaa kertoa omaa versiota tapahtuneesta. Samalla punoutuu myös auki päivä, jolloin Doloreksen mies Joe kuoli täydellisen auringonpimennyksen aikaan.

Vera Donovan on Little Tall Islandin asukkaiden keskuudessa huonossa maineessa, sillä hän ei potkujen antamista pelkää ja säännöt on tiukat: kolme kertaa kun saman asian unohtaa, niin heihei työpaikka. Dolores on kuitenkin itsekin hyvin räväkkä nainen ja pärjää siksi Veran kanssa hyvin pistämällä kovan kovaa vastaan. Alkujaan näyttää, etteivät he kertakaikkiaan tule toimeen, mutta potkuja Vera ei Dolorekselle anna. Kotona Doloreksella on kolme lasta ja mies. Avioliitto ei ole onnellinen, sillä Joe on väkivaltainen alkoholisti ja myöhemmin hänestä paljastuu jotain muutakin.

Päädyin juuri Doloreksen tunnustukseen, koska parissa muussakin Kingin kirjassa mainitaan juuri tämä Dolores ja kirjassa tapahtunut auringonpimennys (Julma leikki ja Myrskyn silmässä). Juoni kuitenkin antoi odottaa itseään ihan liian kauan, eikä se tuntunut Kingin kirjoittamalta, vaikka ei hän aina kirjoitakaan puhdasta kauhua, mutta tämä ei ollut tippaakaan pelottava! Höh.

Kirja on alusta loppuun Doloreksen loputonta puhetta ilman taukoja. Lukeminen häiriintyi jatkuvasti, kun lukijaa muistuteltiin kuulustelutilanteesta, joka koko kirjan ajan on meneillään. Ei kauheasti olisi kiinnostanut Doloreksen tylsät vastaukset sheriffin välikommentteihin. Enkä tajua mitä tuolla pyrittiin saavuttamaan.

Se mikä minulla tökkii Kingin kirjoissa, on hänen etäiset ja epämiellyttävätkin henkilöt. En koe tuntevani heitä, joten heidän puolestaan ei myöskään osaa pelätä tai tuntea edes sääliä. Ehkä kauhukirjoissa ei olekaan tarkoitus niinkään tutustua henkilöiden vaan antautua kauheuksien vietäväksi. Mutta kyllä se silti häiritsee.

Kingin lukemista en missään nimessä suosittele aloittamaan Doloreksen tunnustuksesta, sillä se ei todellakaan edusta kirjailijan parhaita töitä! Tutustumisen arvoisia sen sijaan ovat ainakin: Piina ja Hohto. En kuitenkaan luovuta vielä Kingin suhten, vaan aion edelleen alkuperäisten suunnitelmien mukaan lukea häneltä ainakin muutaman teoksen, joista toinen (Carrie) löytyy jo hyllystä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

★★
Stephen King - Doloreksen tunnustus
(Dolores Claiborne, 1993)
Tammi, 1993

Päällys: Heikki Kalliomaa

Ystävältä lainattu

Chad Harbach - Pelin henki

Pelin henki - Chad Harbach

(The Art of Fielding, 2011)

Otava, 2013
Kannen suunnittelu: Anja Reponen

Omasta hyllystä

"Schwartz ei huomannut poikaa ottelun aikana."

kirjan ensimmäinen lause

Jostain kumman syystä satuin Kodin kuvalehteä (31.10.2013) selailemaan ja katseeni osui lyhyisiin, napakoihin kirja-arvosteluihin, jotka tietenkin innoissani luin. Erästä kirjaa oli kuvailtu seuraavin sanoin: "Jos nautit John Irvingin kirjoista, rakastat tätä." Ja niinpä kävin heti seuraavana päivänä kirjaston hyllyltä Pelin hengen nappaamassa. Ja sitten se oli menoa!

Yliopistokampuksella neljä nuorta opiskelijaa ja kuusikymppinen rehtori etsivät itseään ja jahtaavat haaveita baseballin värittämässä elämässä.

Mike Schwartz on yliopiston baseball-joukkueen, Harponeersin, kapteeni. Hän huomaa Henryn eräässä ottelussa. Pojan, jonka heiveröisissä käsissä ei maila pysy, mutta jonka liikkeiden sulavuus riittää vakuuttamaan Miken. Köyhistä oloista tuleva Henry Skrimshander pääsee stipendin turvin yliopistoon ja sen baseball-joukkueeseen Miken valvovan silmän alle. Erityisesti Miken Henrylle pitämät treenit ja päiväohjelmat ovat rankat, mutta lahjakkuutta on harjoitettava, mikäli huipulle haluaa.

Sydämensä baseballille - ja erityisesti omalle Harponeers-joukkueelleen - antanut Mike omaa myös omia unelmia. Hän alkaa suhteeseen rehtorin tyttären Pella Affenlightin kanssa, jonka omat unelmat ovat ajautuneet karille. Nyt Pellan unelma on uusi alku ja sen hän toivoo voivansa aloittaa isänsä johtamassa yliopistossa.

Rehtori Affenlight ei voisi olla yllättyneempi tyttärensä Pellan pyyhältäessä asumaan saman katon alle monien vuosien jälkeen. Heidän suhteensa on ollut vaikea, mutta kumpikaan ei vastusta uutta järjestelyä. Kaikkein yllättynein on rehtori itse, kun hän tajuaa olevansa rakastunut Henryn huonetoveriin Owen Dunneen.

Sain monet päivät nauttia kirjasta ja elää sen maailmassa. Sen henkilöt tulivat erittäin läheisiksi  ja oli suorastaan järkyttävää päästää kirja pois käsistä - varsinkin kun se oli loppu. Elin vahvasti näiden neljän ainutlaatuisen henkilön mukana elämän kaikissa käänteissä. He olivat aitoja ja rakastettavia, välillä raivostuttaviakin. Pellan ja hänen rehtori-isänsä suhde ei ollut helppo ja erityisen koskettava oli kohta, jossa Pella tajuaa että ehkä se kuitenkin oli hyvä. Jotkut asiat tajuaa vasta myöhemmin.

Pelin hengen yhtäläisyydet Irvingin kirjojen kanssa eivät ole aivan tuulesta temmattuja, mutta yhtä raju ja rosoinen tämä kirja ei ole. Siinä on jotain modernimpaa ja armollisempaa. Se on täynnä urheilun huumaa ja miesvoimaa, mutta kuitenkaan se ei pääasia ole. Kirja on päinvastoin herkkä, lumoava, koukuttava, kokonaisuutena ehjä. Sen on kirjoittanut taitava ihmiskuvaaja ja hahmoista huokuu moniulotteisuus. Pelin hengen lukeminen oli rikastuttava kokemus. Ja riemukas.

Kirja on Harbachin ensimmäinen, eikä häneltä ole valitettavasti ainakaan vielä ilmestynyt muita kirjoja. Tosin jos hän tätäkin kirjoitti melkein kymmenen vuotta, voi olla että seuraavakaan ei ihan heti ilmesty.

Tähtiä: ★★★★★

P.C. Cast & Kristin Cast - Merkitty

Merkitty - P.C. Cast & Kristin Cast

(Marked, 2007)

Otava, 2010
Kannen design: Cara E. Petrus
Kannen valokuva: Getty Images

Kirjastosta lainattu

"Juuri kun luulin, ettei päiväni voisi muuttua enää huonommaksi, 
näin sen kuolleen tyypin seisomassa koulun käytävällä kaappini vieressä."

kirjan ensimmäinen lause

Merkitty aloittaa Yön talo -sarjan ja siitä on ilmestynyt tähän mennessä kaksitoista osaa.

Merkityt vampyyritulokkaat joutuvat vampyyrien sisäoppilaitokseen, jossa he käyvät muutosprosessin läpi - tai sitten elimistö hylkii muutosta ja he kuolevat. 16-vuotias Zoye on yksi merkityistä, mutta hänen otsassaan oleva kuunsirppi-merkki on jo täysi, kun muilla tulokkailla näkyy vain rajat. Zoye huomaa itsessään myös muita eriäväisyyksiä ja saa tietää olevansa vampyyrijumalatar Nyksin merkitsemä erikoislahjakkuus. Erilaisuutensa vuoksi Zoye saa tietenkin kavereita, mutta myös vihamiehiä, eikä hänen olonsa sisäoppilaitoksessa tule olemaan helppoa. Varsinkin, kun jotain kummallista on meneillään.

Kirjailijakaksikon luomassa maailmassa ihmiset tietävät vampyyreitä ja juuri heidän joukostaan aina jotkut saavat merkin otsaansa ja pääsevät osaksi vampyyrien sisäoppilaitosta, jonka jälkeen selvinneet vampyyritukokkaat muuttuvat vampyyreiksi. Kliseitä vilisevästä kirjasta on löydettävissä kaikki "pakolliset" elementit: koulua hallitseva pahis parin kätyrinsä kanssa, rakkaus kiellettyyn poikaan, epävarmasta päähenkilöstä kehittyy alta aikayksikön itsevarma ja kaikentietävä. Hohhoijaa.

Twilightin jälkeistä vampyyrihuumaa on selvästi hyödynnetty, vaikka pitäisi sitä jo siirtyä seuraaviin aiheisiin, ellei ole sitten jotain todella mullistavaa kerrottavana. Tällä ei sellaista kylläkään ollut. Jäi muutenkin vähän epäselväksi koko kirjan konteksti. Miten vampyyrit ja ihmiset elivät sovussa, vaikka ilmiselvästi merkittyjä kaihdetaan ja kierretään kaukaa, koska heistä on tulossa vampyyrejä? Ja kuitenkin vampyyrit hallitsevat esimerkiksi viihdemaailmaa. Miten näitä muodonmuutoksen kokonaan suorittaneita oikein siedetään normaalielämässä? Paljon jäi kysymysmerkkejä tekijöiden luomasta maailmasta, mutta oletan kysymyksiin löytyvän vastauksia seuraavissa osissa. Tai sitten ei. Jos nuo kirjat ylipäätään edes luen. Näillä näkymin en.

Tähtiä: ★★½

Yön talo-sarja

Merkitty
Petetty
Valittu
Piinattu
Vainottu
Lumottu
Kahlittu
Vapautettu
Määrätty
Salattu
Paljastettu
Pelastettu

Perjantain Kirjamessut

Eilen tuli siis vietettyä ihan kivasti aikaa Helsingin kirjamessuilla ja päiväsaikaan käymällä ei porukkaakaan ollut vielä ryysikseen asti eli hyvin pääsi liikkumaan ja katselemaan ympärille.

Päädyin kuuntelemaan Giuseppe Catozzellan haastattelua hänen tositapahtumiin perustuvan kirjan, Et kai vain pelkää?, merkeissä. Kirjassa on kyse somalialaisesta juoksijatytöstä, Samia Yusuf Omarista, josta tulee ääri-islamilaisissa maissa sankari ilman huntua juoksun vuoksi, mutta omassa maassaan häntä vihataan ja pakotetaan käyttämään huntua juostessaankin. Unelma mielessään Samia lähtee kävellen kotimaastaan kohti Italiaa. Matka päättyy kuitenkin traagisesti.

Kirja kuulostaa lukemisen arvoiselta ja Italiassa se on hyväksytty jopa koulussa luettavien kirjojen listalle. Messujen Italia-teemaan tämä haastattelu sopi oikein hyvin ja italian kieli on niin miellyttävän kuuloista muutenkin, vaikken sitä oikein ymmärräkään.

Muuten sitten kiertelinkin ahkerasti messua ympäri kirjoja etsien.

Päivän saldo:

• Pasi Ilmari Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät
• Daina Chaviano - Ikuisen rakkauden saari
• Samuel Beckett - Malone kuolee
• Carol Shields - Ruohonvihreää
• Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja yhdeksän muuta
• Alan Bennett - Epätavallinen lukija
• Blacksad - Valkoinen valtakunta
• Taivassalo & Frölander-Ulf - Hämäräkirja

Päivä sujui leppoisasti, sillä mitään kiirettä ei pidetty, eikä meillä taaskaan mitään suunniteltua ohjelmaa ollut. Kirjojen bongailu taisi kuitenkin se pääasia olla tälläkin kertaa :)

Hyviä messuiluja vielä tänään ja huomenna!

Simonin kissa -sarjakuvat

Simonin kissa ihka omassa kuvakirjassaan (2009)
Simonin kissan pentu (2011)
Simon Tofield

Gummerus, 2009 & 2012

Kirjastosta lainattu

albumin ensimmäinen ruutu

Simon Tofield on brittiläinen kuvittaja ja animaattori ja hänen sarjakuvansa Simonin kissa on voittanut monia palkintoja, mutta elämänsä kissa aloitti Youtubessa.

Simonin kissa ihkaomassa kuvakirjassaan on valloittava kuvaus kissan sielunelämästä. Simonin kissa on utelias ja röyhkeä tapaus, joka aiheuttaa harmaita hiuksia omistajalleen, sillä minä ainakin allekirjoitan niiiiiin monta noista jutuista: hyökkäykset käteen/sääreen kiinni, silittely sillon kun kissalle sopii... Hauskaksi kirjan tekee juuri nämä tapahtumat, joihin varmasti monet kissanomistajat voivat samaistua ja naureskella hulvattomille tilanteille, jotka he itse tietävät varsin hyvin.

Jossain mielessä Simonin kissa muistuttaa yhtä toista karvaista kissaa, Karvista nimittäin, mutta sillä erotuksella, että tämä kissa ei laiska ole. Ovela kylläkin, juoksuttaa ihan mielivaltaisesti vähä-älyiseltä vaikuttavaa koira-parkaa, ja antaapa sille myös kepistä päähän.

Simon kissan pentu jatkaa edellistä tarinaa kuvioihin tullessa uusi kissanpentu, joka löytyy ulkoa pahvilaatikosta. Pentu aiheuttaa jälleen omat haasteensa arkeen ja eniten kestämistä tuntuu olevan vanhemmalla kissalla. Pientä molemminpuoleista nahjailua on havaittavissa, eikä pieni pentu jää todellakaan jekuissaan kakkoseksi vanhemmalle konkarille. Seuraavaksi käy sääliksi itse omistajaa, kun kissat yhdistävät voimansa. On ne nappisilmät niin raivostuttavia hellyyttäviä.

Erittäin nopeasti nämä kaksi albumia kahlasi läpi, mutta paljon hauskoja juttuja jäi matkaan kansien napsahtaessa kiinni. Nopeasti aukeavat ruudut ja yksinkertainen, mutta ilmeikäs piirrosjälki ilman puhetta, toimii! Sanoja ei siinä vaiheessa tarvita, kun pieneillä viivan vedoilla saa niin helposti ja ymmärrettävästi tuotua pointin esille. Rakastuin näihin ilmeikkäisiin vekkuli kissoihin.

Tähän kuvaan ja tunnelmaan on hyvä päättää :)

Tähtiä: ★★★★½

Albumit:
Simonin kissa
Simonin kissan pentu
Simonin kissa -aidan tuolla puolen
Simonin kissa vs. maailma
Simonin kissa Tuplasuperjättipakkaus

Marko Hautala - Kuokkamummo

Kuokkamummo - Marko Hautala

Tammi, 2014
Kansi: Mika Tuominen

Kirjastosta lainattu

"Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee."

kirjan ensimmäinen lause

Koitan aina välillä pysyä ajassa mukana ja valitsinkin äskettäin ilmestyneen Kuokkamummon, joka onkin monessa blogissa jo luettu. Ja kehuttu. Kauhukirjailija Marko Hautala on kirjoittanut jo ennestään neljä romaania.

Jo vuosikymmenien ajan lähiön lapset ovat kerääntyneet pimeään pommisuojaan kuulemaa Sarnaa, pelottavaa urbaanialegendaa Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia, jotka eivät käyttäydy hyvin. Samuel ja Maisa ovat lapsina myöskin päässeet osallisiksi Saarnasta ja nyt he joutuvat jälleen Kuokkamummon läheisyyteen. Isänsä kuoleman jälkeen Samuel Autio autio palaa nuoruudenkotiinsa muistelemaan menetettyä teinirakkauttaan. Samuelin ja Julian yhteinen taipale on esitetty takaumina, jotka olivat ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Maisa taas tekee väitöskirjaa seudun perinteestä, mutta jotkut tarinat ovat juurtuneet niin syvälle, ettei hän kaikkialle uskalla mennä. Bondorffien aution huvilan hän ainakin kiertää kaukaa.

Kerrassaan ällistyttävä hahmo on Kuokkamummon ja hänen musta kielensä. Hyytävä hiippari, josta ei voi tietää missä hän liikkuu ja milloin se kuokka iskeytyy lapaluiden väliin. Oman elementtinsä Kuokkamummoon toi kerrostalomiljöö, joka on minulle ihan liian tuttu asumismuoto.

"Maisa etsi portaat ja käveli alas varovaisesti. Hätääntynyt ihminen kompuroi helposti. Kaikessa rauhassa, askel kerrallaan. Ulkona Maisa keskitti kaikki ajatuksensa siihen, miten rauhallisesti ilma liikkui keuhkoissa. Oli asioita, jotka olivat liian suuria, että ne olisi voinut muistaa. Tai unohtaa."

Kuokkamummo toimii myös erittäin hyvin tämmöselle kauhua välttelevälle, herkkähipiäiselle lukijalle. Veri ei (onneksi) lennä, mutta tunnelma sen sijaan on erittäin kohdillaan. Enpäs aina uskaltanut ihan myöhäisillan lukemiseksi tätä valita, kun sen verran selkäpiirtä karmi. Vanha kunnon perinteinen kauhutarina säväyttää paljon enemmän kuin epärealistiset kirveellä silppomiset yms. Kauhu hiipi vähitellen sivuilta ja urbaanilegenda alkoi elää omaa elämäänsä ihmisten kadotessa jäljettömiin.

Jossain välissä sitä tajuaa mihin ollaan menossa, mutta itsekin toivoo, että on väärässä. Todella koukuttava kirja! Rytmi oli kuitenkin jokseenkin hidasta ja tunnustelevaa, jonka vuoksi ihan tuskaisena odotti seuraavia tapahtumia ja odotuksia. Piinaavaa odotusta on ehkä paras ilmaisu.

Mahtavaa kansitaidetta! Ei voi kun ihailla (vaikka aika kauhea itse kuva on).
Halloweeniä odotellessa lukuhaasteen parissa.

Tähtiä: ★★★★

Charlaine Harris - Kylmäveristen klubi

Kylmäveristen klubi - Charlaine Harris

(Club Dead, 2003)

Gummerus, 2011

Omasta hyllystä

"Bill kökötti tietokoneen ääressä, kun astuin sisään."

kirjan ensimmäinen lause

Sookie Stackhouse osa 3

Bill on alkanut salailemaan asioita Sookielta ja kadottuaan väittämällään liikematkalla, Sookie päättää etsiä hänet käsiinsä, vaikka hänestä tuntuu, ettei heidän suhteellaan ole tulevaisuutta. Pujahtaessaan Mississippin yliluonnollisten olentojen alamaailmaan Sookiella on apunaan Billin seksikäs pomo Eric sekä oppaakseen hän saa pahamaineiseen kantakapakkaan ihmissusi Alciden, joka, kas kummaa, hänkin sattuu olemaan todella hyvännäköinen.

Luvassa on siis uutta romanssinpoikasta ja kuumia tunteita. Valinnanvaraa Sookiella riittää, kun molemmat, Eric ja Alcide, ovat kiinnostuineita. Ja ainiin, sitten on vielä se Bill siellä jossain. Sookiella tuntuu olevan supinaa vähän kaikkien kanssa ja johan tässä jo odotetaan milloin hän ratkeaa Ericin syliin, vaikka niin kovasti yrittääkin häntä vastustella.

Pienoinen hohto näistä kirjoista katosi, kun tungetaan vampyyrien ja muodonmuuttajien mukaan myös kaikenmaailman ihmissudet ja menninkäiset. En tykännyt. Yliluonnollisten lajien joukko tuntuu sen kun kasvavan. Bill sentään saatiin pois kuvioista vihdoin - ainakin tämän kirjan ajaksi.

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Verenjanoa Dallasissa

Muumimaailma ja todellisuus - Tove Janssonin elämä kuvina

Muumimaailma ja todellisuus - Tove Janssonin elämä kuvina
Teksti: Petter Karlsson
Kuvatoimitus: Bengt Wanselius

(Mumin världen & verkligheten. Tove Jansson liv i bilder, 2014)

WSOY, 2014

Kirjastosta lainattu

"Ehkä Tovesta tulee vielä suuri taitelija."

kirjan ensimmäinen otsikko

Jonkun Tove Janssonista kertovan kirjan halusin vielä tänä vuonna lukea, sillä muuten olen keskittynyt enemmän Toven kaunokirjalliseen tuotantoon ja sarjakuviin. Valinnanvaraa oli, mutta päädyin Muumimailma ja todellisuus -kirjaan nähtyäni ja selailtuani sitä kirjakaupassa. Pidän kuvista ja tekstiäkin näytti olevan sopivissa määrin.

Kirja on ensimmäinen, joka sisältää niin paljon kuvia Toveen liittyen ja monet kuvat ovat takakannen mukaan ennennäkemättömiä. Kirja on laadittu yhteistyössä Toven sukulaisten kanssa, jotka ovat juurikin antaneet kuvia käyttöön omista yksityis-albumeistaan. Muumimaailma ja todellisuus antaa hyvän kuvan Toven monipuolisesta elämästä kuvataiteilijana, kirjailijana ja yksityishenkilönä.

Kuvia kirjasta:  
Oik. yllä Tove ja Haim oik.alla Tuulikki ja Tove

Tove Jansson syntyi ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Hänen äitinsä, Signe "Ham" Hammarsten Jansson oli ruotsalainen kuvataitelija, joka opetti Toven piirtämään. Toven isä Viktor "Faffan" Jansson oli mukana sodassa ja sieltä palatessaan hän oli muuttunut: Faffan ei ollut enää sama iloinen ja huoleton veikko, vaan hänestä tuli tyly ja oikukas, varsinkin pullo kädessä. Faffan oli taitava kuvanveistäjä ja vaikka he eivät Toven kanssa tulleet aina niin hyvin toimeen, he ihailivat ja kunniottivat toistensa töitä. Lapsena Tove toimi myös mallina isälleen.

Tove halusi koko ajan luoda jotain ja hänellä olikin jatkuvasti jokin projekti meneillään. Hän tiesi tarkkaan mitä teki, eikä koskaan vain hutaissut jotain paperille. Tove saattoi monia kymmeniä kertoja tehdä piirustuksen uudelleen, ellei hän ollut tyytyväinen lopputulokseen. Tove noudattikin periaatetta Ensin työ. Sitten rakkaus.

Lapsuudessa Tovelle sisaruksineen luettiin paljon. Hänen tuotannostaan on myöskin nähtävissä rakkaus luontoon. Tove monesti kiipeili kallioilla, ui ja seikkaili luonnossa. Meri on erityisen tärkeä ja Tove peri isältää myös rakkauden myrskyyn. Ainostaan myrkyn tullen Faffan muuttui omaksi vanhaksi itsekseen. Yllättäen Toven tuotanto tuli suosituksi Japanissa, ehkäpä juuri näiden suomalaismaisemien johdosta.

Tove sai oman torniateljee Ullanlinnankadulta Helsingistä, ja vaikka huone oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja siellä veti, Tove kuitenkin rakastui siihen heti. Vuokran hän maksoi piirtämällä pilapiirroksia ja kuvituksia varsinkin lehtiin.

Faffan ja Tove ateljeessa                 Muumi-kuvituksia

Uutena tietona itselleni tuli, että aluksi muumit olivat tummia olentoja, joilla oli leiskuvat silmät ja sarvimaiset korvat. Ei siis mitään herttaisia hahmoja. Toisen maailmansodan sytyttyä 1939, muumit muuttuivat pehmeiksi ja kilteiksi. Ne olivat Tovelle keino päästä pakoon todellisuutta ja sodan kauhuja. Muumi -sarjakuvat menestyivät varsinkin maailmalla ja myöhemmin veli Lars otti sarjakuvat piirtääkseen helpottaakseen Toven taakkaa.

Muumihahmoissa on paljon yhtäläisyyksiä Toven tuntemiin ihmisiin: Ham on turvallinen Muumimamma, Faffan ja Muumipappa taas pitävät molemmat merestä, myrskystä ja viskistä. Tuutikin esikuvana taas lienee Tuulikki Pietilä. Tovella oli elämänsä aikana monta rakkaussuhdetta, mutta Tuulikista hän sai kauan kaipaamansa elämänkumppanin.

Ensimmäisiä muumeja, aika hurja ilmestys

Lyhyt matkani Tove Janssonin elämän parissa oli huikea ja on mahtavaa varsinkin saada tietää kirjailijasta/kuvittajasta Muumikirjojen takana. Se antoi uutta näkökulmaa lukemisen alla oleviin teoksiin. Kirjan kanteen on muuten tehty hauska reikä, jonka keskellä Tove kiikaroi kaukoputkellaan. Miten osuvaa ;)

Janssonin kirjakiusaus -haastematka jatkuu vielä muutaman kuukauden ajan.

Tähtiä: ★★★★★

Muita Tove Janssonin juhlavuosi postauksiani:

Vaarallinen matka

Muumit ja suuri tuhotulva

Muumikirjat ja minä
Muumit sarjakuvaklassikot II - III

Ateneumin Tove Jansson -näyttely

Aurinkokaupunki

Hyllyn täytettä

Täytyy esitellä viimeisimmät kirjalöydöt alta pois ennen ensi viikon kirjamessuja, josta toivottavasti löytyisi mielenkiintoisia kotiintuomisia. Tällä kertaa suuntana oli kuitenkin Kontti ja Kierrätyskeskus, eikä voi väittää, etteikö reissu olisi ollut onnistunut.

Mukaan lähti:

• Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina
• Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
•                           Taikatalvi
•                           Muumipeikko ja pyrstötähti
•                           Näkymätön lapsi 
• Philippe Claudel: Harmaat sielut
• Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa
• Toni Morrison: Sinisimmät silmät 
•                          Paratiisi 
• Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
• Kate Atkinson: Museon kulisseissa
• Jim Harrison: Syystarinoita
• Alaa al-Aswani: Chicagolaisittain

Muumit ja Näkymätön Elina on jo luettu, mutta ne oli aivan pakko saada omaan hyllyyn. Sen verran maailmaa järisyttävistä kirjoista on kyse. Juoksee saksien kanssa taas oli hieman kyseenalainen hankinta, mutta erittäin hämärän elokuvan nähneenä haluan tietää vähän lisää ja toivon, että kirja avaisi osin mysteeriksi jäänyttä elokuvaa. Harrisonin novelleissa taas on Intohimon tuulet, jonka pohjalta on tehty samanniminen elokuva. Ja sitten se kaikista kutkuttavin kirjaostos: Alaa al-Aswanin Chicagolaisittain. Yacoubian talon tarinat teki Suuren vaikutuksen ja janoan lukea kirjailijalta lisää.

Tällä viikolla odotti postissa myös iloinen yllätys, kun sain kirjapalkintoni Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen liittyen. Ai että tuli hyvä mieli. Kaunis kiitos Marika Oksalle! :)

Copycat -kisa

Ensimmäinen osallistumiseni kirjabloggaajien copycat -kisaan! jonka tänäkin vuonna pitää Amma. Ideana on tehdä oma versio jonkun olemassa olevan kirjan kannesta ja tänä vuonna aiheena on Rakas romaanihenkilö.

Ei ollut helppo valita romaania ja kävinkin melkein kokonaan omat hyllyni läpi muistellen samalla mieleenpainuvimpia henkilöitä. Halusin tietysti myös, että kansi näyttäisi ihan hyvältä. Pitkän pähkäilyn jälkeen rajasin valinnan Jacqueline Wilsonin tuotantoon, josta eittämättä löytyy ikuimuistoisimmat ja rakkaimmat höpsöt hahmot.

My sister Jodie -kirjan löysin vasta lähempänä lukioikää, mutta jo hyvin nuorena Wilsonin kirjat olivat löytäneet vankan paikan kirjahyllystäni. Kirjailijan tuotanto käsittää monenlaisten lapsien tarinat, jotka eivät ole niitä onnellisempia. Löytyy perheväkivaltaa, avioeroa, sairautta, kuolemaa, kodittomuutta... Kirjat on kuitenkin kirjoitettu lämmöllä ja sen verran kepeään sävyyn, etteivät tarinat tunnu ahdistavilta.

Valitsemastani kirjasta: Jodie oli suosittu vanhassa koulussaan, mutta perheen muutettua asiat kääntyvät päälaelleen: Jodie ei saakaan ystäviä ja joutuu katselemaan vierestä, kun ennen syrjitty pikkusisko Pearl saa monia ystäviä. Väistämättä tempperamenttinen Jodie joutuu ongelmiin koulun ja vanhempien kanssa ja lopussa Jodie päätyy traagiseen ongelmanratkaisuun.

En tehnyt ihan suoraa kopiota kansista, vaan enemmänkin oman tulkintani laittamalla siihen jotain itsestäni. Muuten en kantta lähde sen enempää avaamaan. Copycat -kannen alapuolella on alkuperäinen kansi.

Tekemäni Copycat-kansi

Kansi: Nick Sharratt
Doubleday

Yllättävän hyvä lopputuloksesta tuli, vaikka alussa saikin hiuksia repiä, kun tekeminen tuntui edistyvän etananhitaudella, eikä se näytti ollenkaan siltä, kun ajattelin. Kestihän siinä kauan, mutta se oli sen arvoista ;). Alla vielä molemmat kannet vierekkäin.

Díaz Canales & Guarnido - Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta

Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
Käsikirjoitus: Juan Díaz Canales
Kuvitus ja värit:  Juanjo Guarnido

(Quelque part entre les ombres, 2000)

Arktinen Banaani, 2006

Kirjastosta lainattu

sarjakuvan ensimmäinen ruutu

Tarttui kirjastoreissulla matkaan todellinen timanttiteos. Kovaksikeitetty dekkarisarja alkaa tällä albumilla ja siihen on ilmestynyt yhteensä viisi osaa.

Kissannäköinen päähenkilö John Blacksad on yksityisetsivä 1940-luvun lopulla, jonka entinen rakastettu on murhattu. Hänen kanssaan Blacksad vietti elämänsä onnellisinta aikaa ja vaikka heidän tiensä olivat eronneet jo aikaa sitten, niin Blacksad päättää laittaa syyllisen maksamaan kalliisti teostaan. Alkaa kissa-hiiri -jahti, jossa kovat otteet ovat sallittuja - ja välttämättömiä.

"Kissoista liikkuu kaikelaisia sananparsia. Yksi niistä väittää, että meillä olisi yhdeksän elämää. Totta puhuen en ole koskaan halunnut tarkistaa sitä."

Sarjakuvan henkilöt ovat eläinmaailmasta tuttuja, mutta ulkonäköä lukuunottamatta hyvin ihmismäisiä. He muun muassa kävelevät ihan kahdella jalalla ja käyttävät vaatteita. Ainoastaan naiset näyttävät ihmisiltä, joille on vain lisätty eläinten nenä ja korvat. Kiinnostaisi tietää mikä on ajatuksena moisen ratkaisun takana. Paljon kätkeytyy eläinhahmojen valintaan ja se kertoo lukijalle heti hahmon luonteen. Poliisi komisario Smirnov on Saksanpaimenkoira, rikolliset ovat rottia ja liskoja ja hauskana lisänä baarinomistaja on rähjäisenoloinen sika.

Hyvin yksityiskohtaiset ruudut kutsuvat tarkastelemaan lähemmin ja jokainen ruutu näyttää melkein omalta taideteokseltaan. Voisin ihan hyvin jotkut kuvat ottaa koristamaan omaa seinääni! Hillitty ja toisinaan elävän värikäs värimaailma on ajateltu tarkkaan ja siitä tosissaan tulee heti mielleyhtymä film noiriin. Miellyttää silmää hyvin paljon!

Ehdottomasti pitää jossain vaiheessa lukea kaikki muutkin osat!

Tähtiä: ★★★★★

Blacksad -albumit

Kissa varjoisilta kujilta

Valkoinen valtakunta

Punainen sielu

Hiljainen helvetti

Amarillo