22.10.2014

Marko Hautala - Kuokkamummo


Kuokkamummo - Marko Hautala
Tammi, 2014
Kansi: Mika Tuominen
Kirjastosta lainattu

"Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee."
kirjan ensimmäinen lause

Koitan aina välillä pysyä ajassa mukana ja valitsinkin äskettäin ilmestyneen Kuokkamummon, joka onkin monessa blogissa jo luettu. Ja kehuttu. Kauhukirjailija Marko Hautala on kirjoittanut jo ennestään neljä romaania.

Jo vuosikymmenien ajan lähiön lapset ovat kerääntyneet pimeään pommisuojaan kuulemaa Sarnaa, pelottavaa urbaanialegendaa Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia, jotka eivät käyttäydy hyvin. Samuel ja Maisa ovat lapsina myöskin päässeet osallisiksi Saarnasta ja nyt he joutuvat jälleen Kuokkamummon läheisyyteen. Isänsä kuoleman jälkeen Samuel Autio autio palaa nuoruudenkotiinsa muistelemaan menetettyä teinirakkauttaan. Samuelin ja Julian yhteinen taipale on esitetty takaumina, jotka olivat ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Maisa taas tekee väitöskirjaa seudun perinteestä, mutta jotkut tarinat ovat juurtuneet niin syvälle, ettei hän kaikkialle uskalla mennä. Bondorffien aution huvilan hän ainakin kiertää kaukaa.

Kerrassaan ällistyttävä hahmo on Kuokkamummon ja hänen musta kielensä. Hyytävä hiippari, josta ei voi tietää missä hän liikkuu ja milloin se kuokka iskeytyy lapaluiden väliin. Oman elementtinsä Kuokkamummoon toi kerrostalomiljöö, joka on minulle ihan liian tuttu asumismuoto.

"Maisa etsi portaat ja käveli alas varovaisesti. Hätääntynyt ihminen kompuroi helposti. Kaikessa rauhassa, askel kerrallaan. Ulkona Maisa keskitti kaikki ajatuksensa siihen, miten rauhallisesti ilma liikkui keuhkoissa. Oli asioita, jotka olivat liian suuria, että ne olisi voinut muistaa. Tai unohtaa."

Kuokkamummo toimii myös erittäin hyvin tämmöselle kauhua välttelevälle, herkkähipiäiselle lukijalle. Veri ei (onneksi) lennä, mutta tunnelma sen sijaan on erittäin kohdillaan. Enpäs aina uskaltanut ihan myöhäisillan lukemiseksi tätä valita, kun sen verran selkäpiirtä karmi. Vanha kunnon perinteinen kauhutarina säväyttää paljon enemmän kuin epärealistiset kirveellä silppomiset yms. Kauhu hiipi vähitellen sivuilta ja urbaanilegenda alkoi elää omaa elämäänsä ihmisten kadotessa jäljettömiin.

Jossain välissä sitä tajuaa mihin ollaan menossa, mutta itsekin toivoo, että on väärässä. Todella koukuttava kirja! Rytmi oli kuitenkin jokseenkin hidasta ja tunnustelevaa, jonka vuoksi ihan tuskaisena odotti seuraavia tapahtumia ja odotuksia. Piinaavaa odotusta on ehkä paras ilmaisu.

Mahtavaa kansitaidetta! Ei voi kun ihailla (vaikka aika kauhea itse kuva on).
Halloweeniä odotellessa lukuhaasteen parissa.

Tähtiä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti