23.9.2014

F. Scott Fitzgerald - Yö on hellä


Yö on hellä - F. Scott Fitzgerald
(Tender is the Night, 1934)
WSOY, 1996
Päällyksen kuva: Peter Strauss ja Mary Steenburgen elokuvassa Yö on hellä
Typografia: Liisa Holm
Omasta hyllystä

"Vuoden 1917 keväällä, tullessaan Zurichiin ensimmäisen kerran, oli tohtori Richard Diver kaksikymmentäkuusivuotias, ihana ikä miehelle, vanhanpojan elämän parasta kautta."
kirjan ensimmäinen lause

Kultahattu ei iskenyt, kun sen nuorena luin, mutta Yö on hellä kiinnosti. Kirja pohjautuu kirjailijan itsensä kokemuksiin, sillä hänen vaimonsa Zelda oli mielisairaalassa hoidossa skitsofrenian takia.

Dick on nuori menestyvä psykiatri, joka pääsee töihin Zürichissä sijaitsevalle mielitautien klinikalle ensimmäisen maailmansodan mellestäessä, sillä hän on liian arvokas tykinruuaksi. Yksi hänen potilaistaan on rikkaan perheen tytär Nicole Warren, johon Dick rakastuu ja he menevät naimisiin. He muuttavat asumaan Ranskan Rivieralle, jossa illat kuluvat juhlien ystävien seurassa. Vähitellen Dickin tunteet kuitenkin muuttuvat Nicolea kohtaan, varsinkin kun nuori näyttelijä Rosemary astuu kuvaan. Rosemary näkee heidät ensikertaa uimarannalla ja siitä ystävyys alkaa. Ja  jotain muutakin.

Alkuunsa kaikki on tietenkin hehkeää, mutta uutuudenviehätys kaikkoaa aikanaan. Rivieralla, 20-30 lukujen välissä, rahahuolettomat Diversit viettävät yläluokkaista (tyhjänpäiväistä) elämää. Pariskunnalla on jo kaksi lasta, mutta kuilu heidän välillään kasvaa. Kirjasta huokuu surumielisyys: Nicolen sairaus leimaa kaikkea ja leijailee pariskunnan yllä kuin tumma pilvi tuhoten kaiken hyvän heidän välillään. Oliko heidän suhteensa edes ikinä tasavertainen vai vaikuttiko heidän alun potilas-lääkäri -suhde myös parisuhteeseen? Nicolen hoitokuurin takia Dick joutuu pysyttelemään kotona, vaikka hänen mielensä tekisikin lähteä välillä muualle. Elämä on hyvin rajattua ja mies on käytännössä vangittu olemaan Nicolen kanssa. Velvollisuudentunto pitää heidän pitkään yhdessä, eikä enää molemminpuoleiset tunteet. Masentavaa oli seurata Dickin huimaa menestystä psykiatrina ja sitten katsoa, kun hän väistämmä tuhoaa itsensä ja saavutuksensa.

Tarina rönsyili liikaa. Alku ja loppu olivat sen selvästi heikoimmat kohdat. Loppuakohden kaikki levähti ja sen aikana inhosin Dickiä, josta tuli hyvin ärsyttävä hahmo. Oltaisiin oltu lähempänä täydellisyyttä, jos tarinaa olisi hieman tiivistetty ja pystytty koko ajan seuraamaan sitä punaista lankaa. Pidin niin paljon kirjan keskiosasta, jonka parasta antia oli Diversien päällepäin hehkeä, kiireetön elämä, auringonotto rannalla, konfliktit ja tietysti salasuhteet, joten sääli, että näin kävi! Mutta nautin paljon enemmän tästä kuin Kultahatusta.

Kaunis nimi, joka on muuten otettu John Keatsin runosta "Oodi satakielelle".
Kirjan kannet on kuitenkin jotain aivan järkyttävää (elokuvakannet....)!

Tähtiä:


Muiden bloggauksia kirjasta: Eniten minua kiinnostaa tie


2 kommenttia:

  1. Minulla on sama painos lukemattomien pinossa, osin kansikuvan vuoksi lukeminen ei ole houkuttanut. (Kultahatun olen lukenut kolmesti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan tulostaa joku parempi kansi netistä ja liimata päälle :D

      Poista