5.7.2014

Carlos Ruiz Zafón - Enkelipeli


Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón
(El juego del ángel, 2008)
Seven, 2010
Kannen kuva: Fondo F. Catalá-Roca / Archivo Fotográfico Ahcoac
Päällyksen suunnittelu: Piia Aho
Omasta hyllystä

"Kirjailija ei unohda koskaan sitä, kun hän ensimmäisen 
kerran saa muutaman kolikon tai kehut tarinan vastineeksi."
kirjan ensimmäinen lause

Tuulen varjo on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, joten en ole yksinkertaisesti uskaltanut tarttua tähän seuraavaan kirjaan, sillä miten se voisi edes yltää edellisen tasolle - saati sitten olla parempi kuin yksi rakkaimmista kirjoistani. Osoittautui, että huoleni oli täysin turha. Olen vältellyt tietoisesti tästä kirjasta kirjoittamista, sillä suoraan sanottuna oikeita sanoja ei löydy. Haluaisin tehdä oikeutta kirjalla, mutta kaikki keksimäni lauseet ja sanat tuntuvat tylsille. Yritetään kuitenkin ;)

David Martín on töissä Teollisuuden ääni -lehdessä, kunnes pääsee tekaistun nimen turvin kirjoittamaan ei-niin-hyvälaatuista Kirottujen kaupunki -sarjaa. Nopeatempoinen työ vaatiin veronsa ja kuin tilauksesta Martín saa Andreas Corellilta, salaperäiseltä pariisilaiskustantajalta, lyömättömän tarjouksen. Köyhistä oloista tulleen Martinin asuinolo- tai ihmissuhteet eivät ole loistavalla mallilla. Martín on ihastunut ystävänsä autonkuljettajan tyttäreen Christinaan, eikä luovu täysin toivosta, vaikka Christina meneekiin naimisiin toisen kanssa.

Martínin sihteeriksi ilmoittautuu itsepäisesti kovapäinen Isabelle, joka on ihastunut Martínin kirjoihin - ja ehkä vähän itse kirjailijaankin - ja tarvitsee apua omien kirjoitustensa kanssa. Päättäväinen Isabelle pitää rappiolla olevan Martínin järjissään, sillä mies on sotkeutunut johonkin mistä ei voi päästä pois.

"Aloin vasten tahtoani tottua Isabellen seuraan, hänen piikkeihinsä ja valoon, jonka hän toi taloon. Jos asiat jatkuisivat tuohon tapaan, pahimmat pelkoni kävisivät toteen ja meistä tulisi ystäviä."

Ensimmäisestä lauseesta lähtien olin tarinan vietävissä. Se on jännittävä, ihastuttava, pelottava, koukuttava... Se on kaikkea sitä ja paljon muuta. Se on todellinen helmi. Tuulen varjoon verrattuna Enkelipeli on pelottavampi ja enemmän kauhuelementtejä sisältävä. Takakannessa onkin osuvasti kuvattu tätä Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi. Semperen kirjakauppa on ehdottamasti lempipaikkani ja edustaa myös jonkinlaista turvapaikkaa kirjassa. Sen kaltaisiin kuvauksiin rakastun ja Zafónin kirjoissa kieli on erityisen kaunista. Se on oivaltavaa ja henkilöiden väliset dialogit välillä jopa riemastuttavan nokkelia. Espanja rakkauteni kasvaa jokainen kirjan myötä - ja kaipuu Unohdettujen kirjojen hautausmaalle.

Kirjan lukeminen vei kauan, sillä säästelin sitä vain hyviin hetkiin, enkä esimerkiksi lukenut kirjaa yöllä silmät ristissä. Halusin täysillä nauttia tarinasta ja tirautinpa melkein pari kyyneltäkin, vaikka en ole lukija, joka yleensä itkee tai nauraa kirjan äärellä. Kauniin kauhistuttava, tiivistäisin kirjan olemuksen. Enkelipeli kestäisi helposti useammankin lukukerran, sillä kirjassa tuntui olevan niin monta ulottuvuutta, että jotkut pääsivät menemään ohi ja loppujen lopuksi sitä ei ole varma, että mitä oikeasti tapahtui.

"Hymyilin lauhkeasti, käytin tilaisuutta hyväkseni ja nousin pöydästä. Näin kuvani heijastuvan hänen pupilleistaan, olin niissä mustaan kaivoon vangittu kalpea nukke.
- Martín, olkaa hyvä ja pitäkää huolta itsestänne.
- Teen niin.
Nyökkäsin kevyesti ja suuntasin kohti ovea. Kuulin kuinka hän veti taas uuden sokeripalan suuhunsa ja murskasi sen hampaillaan."

Rakastan Zafónin kirjan elegantteja ja salaperäisiä kansia. Sitten vain Taivasten vankia metsästämään!

Tähtiä:




8 kommenttia:

  1. Ah, Enkelipeli. Loistava kirja, ei jäänyt toiseksi Tuulen varjolle! Minä en ole vieläkään ihan varma mitä kirjassa loppujen lopuksi edes tapahtui, mikä oli totta ja mikä ei. Pitäisi varmaan lukea uudestaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan olisi pahitteeksi lukea kirja vielä joskus uudelleen ;)

      Poista
  2. Minäkin tykkään Tuulen varjosta kuin hullu puurosta, ja luinkin sen aivan hiljan. Bloggausta tulossa ensi viikolla, ja pikapuoliin ajattelin lukea myös tämän Enkelipelin uudemman kerran. Olikin mukava fiilistellä sinun postausta lukiessa. :) Tämä on minunkin muistojen mukaan aivan samoilla viivoilla Tuulen varjon kanssa, mutta uskaltaudun tässä sanomaan, ettei Taivasten vanki ollut minusta aivan yhtä hyvä kuin nämä kaksi muuta. Ei se huono ollut, mutta mutta... no, kannattaa se silti ehdottomasti lukea - niin aion itsekin tehdä, kunhan Enkelipelistä selviän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin hienoja kirjoja ja Taivasten vangin pariin päästän itseni vasta joskus myöhemmin, kun en enää kestä olla ilman Zafonia :D

      Poista
  3. Voih, Enkeli peli on minulla lukulistalla ja aloitettukin jo. Ensimmäinen lause hurmasi minut jo niin täysin, että itsekin luen tällä hetkellä kirjaa rauhassa ja keskittyen. Mahtaavaa että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja pitää ehdottomasti lukea rauhassa ja nauttien, koska sivuja ei kuitenkaan loputtomasti ole.

      Poista
  4. Minä olen miettinyt, onko Enkelipeli hyvä. En oikein päässyt sisälle Tuulen varjoon, mutta jotenkin siitä kuitenkin jäi kiehtova tunnelma. Zafonin Marinasta tykkäsin aivan älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, jos vähääkään Tuulen varjosta pidit, niin suosittelen lämpimästi Enkelipeliä. Olen tykännyt kaikista kolmesta Unohdettujen kirjojen hautausmaa-kirjoista, mutta Marina on vielä lukematta. Saa nähdä kauan jaksan pysyä siitä erossa :)

      Poista