(Valley of the Dolls, 1966)
Kirjakerho, 1982
Omasta hyllystä
"Lämpömittarit osoittivat kolmekymmentäviittä astetta Annen saapuessa."
kirjan ensimmäinen lause
Ensimmäisen kerran tietoisuuteeni tämä kirja tuli Valley of the Dolls -elokuvan alkutekstien aikana. Ja tottakai kiinnostus heräsi. Nukkelaakso on kirjailija Jacqueline Susannin tunnetuimpia teoksia. Synkkä kuvaus rikkaista ja menestystä havittelevista - ja saavuttaneista - sekä viihdeteollisuuden pinnallisuudesta.
Kirja kertoo kolmen naisen tarinan 1940-60 -luvun New Yorkissa, jossa he haluavat menestyä ja niittää mainetta, mutta nuo unelmat tuovat myös paljon pahaa toteutuessaan. Huipulla olo vaatii hintansa. Anne, kirjan päähenkilö, saa viimein tarpeekseen pikkukaupungin ilmapiiristä ja suppeista mahdollisuuksista ja muuttaa suoraan New Yorkiin asuntoa ja työpaikkaa etsimään. Neuvokkaana naisena hän saa töitä Henry Bellamylta, joka on tunnettu teatterialan lakimies. Työt sujuvat paremmin kuin hyvin ja Annea yritetään houkutella muihin töihin, mutta sihteerin työ riittää hänellä, kunnes myöhemmin tarjotuu ainutlaatuinen tilaisuus mallintöissä.
Annen kämppäkaveri, seitsemäntoista vuotias Neely, on tanssijana kiertelevässä vaudevillejoukossa, mutta haaveilee tähteydestä ja suurista yleisömääristä ja rahasta. Kaupungin sen hetkinen tähti Helen Lawson vetää omaa showtaan ja Annen avulla Neely pääsee mukaan tuohon projektiin ilman tanssijatovereitaan. Tietysti Neelyn lahjat huomataan ja hänestä tulee hetkessä laulava näyttelijätähti. Alkujaan niin ihastuttavan pirteästä ja työtä kovaa paiskivasta Neelystä tulee ulkonäköpaineiden uhri ja miss Diiva, ja varsinkin TV:n astuessa kuvaan alkaa laihdutustavoitteet nousta tärkeimmiksi.
Anne tutustuu Jenniferiin, joka on melkein suosionsa huipulla pelkästään ulkonäkönsä vuoksi. Hän ei huiman lahjakas ole, mutta kauneutta riittää. Jenniferille tarjoutuu tilaisuus ulkomailla elokuvien parissa, juuri kun hänen uransa Amerikassa alkaa hiipua. Kyse on ranskalaisista, vähän rohkeammista, taide-elokuvista. Lopullisesti Jennifer ei kuitenkaan Ranskaan jää, mutta palatakseen takaisin Hollywoodiin hänen on käytävä kasvoleikkauksessa, sillä onhan se kolmekymmentäseitsemän vuotta aika paljon - ja idea on tietysti lähtöisin jostain muusta henkilöstä kuin Jenniferistä itsestään. Aika masentavaa suoraan sanottuna.
"- Unikuurin. Sillähän hoidetaan hermoromahduksia, eikö niin?
- Se sopii erinomaisesti myös laihdutusmenetelmäksi. Olen ilmoittanut sinne, että haluat laihtua viisi kiloa. Sinut nukutetaan kahdeksaksi päiväksi. Ja sinä nukut vain... ja heräät hoikkana, levänneenä ja kauniina. Hoidon jälkeen kasvosi vaikuttavat varmasti vieläkin veltostuneemmilta, sinulle tehdään kasvoleikkaus."
Ja heidän elämäänsä astelee 'nuket', nuo pienet, luodinmuotoiset kapselit, joiden avulla nukkuu tuntikausia. Jennifer saa ne ystävältään ja Neely tietenkin kuulee asiasta Jenniferiltä. Tarvitsee löytää vain oikeanlainen lääkäri, joka pillereitä suostuu myöntämään ilman kummempia kyselyitä, kunhan rahaa löytyy. Neely ajautuu pahimpaan pulaan niiden kanssa, sillä kapseleiden vaikutus ei tunnu jonkin ajan jälkeen niin voimakkaalta ja annosta on suurennettava sekä suurena älynväläyksenä hän keksii sekoittaa mukaan viskiä. Turhaa varmaan edes mainita, että edessä on muutama sairaalakeikka. Ilmeisesti juuri Nukkelaaksossa kuvattiin ensimmäistä kertaa dieetti, jossa unilääkkeiden avulla voitiin aamiainen ja/tai illallinen jättää pois ja tämä dieetti on ollut suosiossa jossainpäin Amerikkaa juuri perheenäitien keskuudessa.
Ja mitä tämä kaikki olisi ilman miehiä? Onnellisempaa aivan varmasti. Anne tutustuu ensimmäisinä työpäivinään Lyon Burkeen, tunnettuun naistenmieheen, joka ei kauaa saman naisen luona viihdy. Vahinko on ehtinyt kuitenkin jo tapahtua, sillä Anne on ihastunut Lyoniin ja tunne taitaa molemminpuoleinen olla. Lyon oli ehdottomasti miehistä raukkamaisin, vaikka elokuvan perusteella pidin hänelle peukkuja melkein loppuun asti, mutta pettymys oli karvas, vaikka olisihan se pitänyt tajuta. Nellyn miehistä ei jaksa puhua muuta kuin että ne vaihtuvat aina tarpeen mukaan kuin asusteet ilman sen kummempia tunnesiteitä ja kiintymystä - todellinen kiintymyshän on 'nukkeja' ja töitä varten. Jennifer puolestaan näyttää aluksi olevan samoilla linjoilla Nellyn kanssa vaihtaen yöseuraa aika näppärästi, mutta päätyy seurustelemaan Tony Polarin kanssa, joka hänkin on suurten lavojen tähti. Heidän kihlauksen esteenä on vain Tonyn sisko Miriam, joka suhtautuu veljeensä hyvin äidillisesti - ja syystäkin.
Yllättävänä pidin, että juuri naiset olivat niin seksuaalisia ja saattoivat vaihtaa petikumppania noin vain, sillä yleensä tuntuu olevan, että miehet noin tekevät: pystyvät olemaan 'suhteessa' ilman tunteita. En siis ihmettele, että Nukkelaakso on kohukirja ollut aikanaan ja mielestäni erottuu nykyäänkin hyvin selkeästi massasta kirjan sisältämien ajatusten vuoksi, vaikka sanoma hieman huolestuttava onkin.
Parisuhteet eivät kirjassa tasavertaisuutta ole nähneetkään, vaan aina jompikumpi on 'voitolla' ja pääsee sanelemaan säännöt toisen niellessä kiukkunsa, mutta suhde silti jatkuu. Pettäminen kuuluu asiaan, mutta koska yleensä siinä vaiheessa ei rakkaudesta enää ole kyse (jos ikinä olikaan), niin ei se haitannut. Annekin oli yhdessä suhteessa niin kauan vain säälistä miestä kohtaan, vaikka hänellä oli jo tunteita toista miestä kohtaan. Mikä siinä on, kun ihmiset haluavat tieten tahtoen olla onnettomia. Ei siinä tehdä palvelusta kenellekään.
Paljon kirjassa pyörii ulkonäön ympärillä: kaikken kolmen naisen ura riippuu tuosta seikasta ja sitä on vaalittava henkeen ja vereen. Herää kysymys, oliko se mitä he havittelivat, sellaista kun he odottivat ja joka tekee heidät onnelliseksi. Kirjan lukemisen jälkeen voisin väittää ettei. Heidän elämä on pelkkää stressiä, paineita, eikä kukaan tunnu oikeasti olevan onnellinen. Kenenkään tekemät valinnat eivät tainneet olla niitä oikeita, sillä niistä seurasi vain lisää surua ja masennusta. Joskus he olisivat saattaneet tehdä oikean valinnan, mutta ulkopuolinen painostus käy sen verran kovaksi, että he joutuvat päättäämään asian toisin, ei sillä tavalla kuin he olivat alunperin ajatelleet. Ja surkeinta siinä on se, että he oikeasti ajattelevat hetken mietittyään sen olevan ainoa ja oikea vaihtoehto.
"Kello osoitti puolta yötä. Pillerit eivät tehonneet. Hän tarvitsi lisää viskiä ja kirosi huomatessaan, että pullo oli alakerrassa. Oli onni, että hän oli keksinyt viskin lisäävän pillerien tehoa. Mahtoiko Jenkin tietää ryypyn auttavan. Nuket eivät olleet mistään kotoisin ilman ryyppyä. Hänen oli haettava alhaalta lisää juomista."
Heidän ystäväpiirinsä koostui vain julkkisystävistä ja muista malli/näytelmä/lauluprojekteissa mukana olevista, mutta mukana ei oikeastaan ollut isiä tai äitejä, sisaruksia tai serkkuja. Heidän historiansa oli totaalisesti pois pyyhkäisty ja merkityksetön - paitsi Annen kotioloista hieman kerrottiin ja Jenniferillä on äiti, joka haluaa tyttäreltään vain rahaa. Parhaimmat hetket kirjassa on ennen kuin Neelystä tulee kuuluisa, sillä unelmat on vielä saavuttamattomissa ja ilmapiiri on jännittyneen odottava, mutta iloinen.
Ainut kehen luotin oli Anne, ja että jos joku saisi ja ansaitsisi hyvän lopun niin se olisi hän. Niin lohduton kirja kuitenkin on, että toivettani ei kuunneltu sitten yhtään. Elokuvassa muistan olleen onnellinen loppu (ainakin jonkun osalta), mutta kirja näyttää olevan paljon julmempi. Säilyipähän pieni jännitysmomentti, kun en tiennytkään kaikkea mitä tulee tapahtumaan, haha. Ehkä odotin jotain parempaa ja ei niin tavallista, mutta kirja on mitä on. Hyvä ja viihdyttävä sadepäivien kirja, mutta mihinkään mullistavaan elämykseen tämä teos ei yltänyt. Nykypäivään sijoitettuna Nukkelaakso tuskin olisi kiinnostanut, sillä viehätys piili juuri vanhassa ajassa ja naisten yllättävästä kuvailusta.
Tähtiä: ★★★½
Ps. Ajattelin tässä parin päivän sisällä lukumaratonin pitää, kun jäi harmillisesti välistä ne kesän kaksi Blogistanian lukumaratonia kiireiden takia.
