Jane Austen - Emma

Emma - Jane Austen
(Emma, 1816)

WSOY, 1996
Kannen kuva: Hyperion
Kannen typografia: Eija Rossi

Omasta hyllystä

"Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli 
viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat 
yhtyvän elämän parhaat lahjat."

kirjan ensimmäinen lause

Viime tipassa sain tämänkin luettua vielä tammikuun puolella - niin kuin Projekti 12 vaatii -, mutta suosiolla jätän tuon toisen Austenin lukematta. Yksi Austen kuukaudessa on enemmän kuin tarpeeksi ;)

Emma asuu varakkaan isänsä kanssa kartanossa. Hän on ottanut harrastuksekseen ihmisten lemmenasioiden järjestämisen oman mielensä ja näkemyksensä mukaan. Hän itse on kuitenkin päättänyt olla menemättä naimisiin koskaan ja asuvansa sen sijaan isänsä kanssa koko lopun ikää. Emman kotiopettajattaren mentyä naimisiin (josta on kai kiittäminen Emmaa jälleen) ja muutettua kauemmaksi, Emma tutustuu Harriet Smithiin, jonka hän ottaa välittömästi uudeksi projektikseen. Tarkoituksena tietenkin kohottaa hieman hänen yhteiskunnallista asemaansa, jotta Harriet saataisiin naitettua jollekin kunnon miehelle. Mikään elämässä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan varsinkin, kun kyseessä on sydämen asiat, nuo monimutkaiset, ennustamattomat tunteet. Seuraa satuttavia väärinkäsityksiä, rakkaussuruja - ja Emma huomaa pian olevansa niiden kaikkien keskellä.

Emma on itseasiassa aika ärsyttävä tyyppi. Luulee tietävänsä kaiken ja näkee "ystävänsä" alempiarvoisina, jotka hän mielivaltaisesti parittaa jonkun kanssa omien näkemystensä mukaan. Harrietin ihastuessa Martiniin, Emma estää tämän häpeällisen suhteen, vaikkei tiedä ihmisten taustoja ja heidän tunteitaan. Emma on aikamoisen nopea tuomitsemaan ihmisiä. Hän on niin erilainen muihin Austenin päähenkilöihin verrattuna, että olisin varmasti yllättynyt ellen olisi tiennyt jo etukäteen juonta yms. Nämä muut päähenkilöt muistan rakastettavina ja sympaattisina, sellaisina mitä Emma ei aluksi olleenkaan ole. Väittäisin tämän kuitenkin olevan piristävä piirre, jolla saadaan syvyyttä kirjaan ja ihmisenähän Emma kehittyy pitkin kirjaa huomattavasti.

Emman isääkään en kestänyt ;D Rasittava vanhus, joka sitten jaksoi valittaa! Hän huolestui kaikesta ja ensimmäiseksi tuli mieleen vain negatiivisia asioita. Herra Woodhouse mutkisti asioita omituisilla vaatimuksillaan ja erikoisjärjestelyillään. Olihan hän sairas ja sellasta, mutta huhhuh. Emma kyllä jaksoi hyvin kärsivällisesti näitä oikkuja. Selvennän asiaa: juuri näiden ärsyttävien piirteiden vuoksi pidin Emmasta ja hänen isästään, mutta sen sijaan herra Knightley oli varsinainen tylsimys. Seinäruusu, jolla joskus saattoi olla jotain kunnollista sanottavaa, mutta muuten hän hukkui jonnekin kirjan syvyyksiin.

Austenin kirjossa - ja muissa vanhoissa- , saattaa se kynnys tulla, että ymmärtääkö tekstin, sillä se on niin vanhahtavaa ja miten pääsee myös tarinaan mukaan. Juuri nuo seikat ovat varmaan pitäneet minut erossa vähän aikaan Austenista. Voisi myös hyvin olettaa, että koin suurenkin pettymyksen, sillä aikaisemmin olen jo lukenut Ylpeys ja ennakkoluulon, Järjen ja tunteen sekä Viisastelevan sydämen, mutta tunnustus: en ikinä ole ollut mikään suuri Austen -fani, joten tämä kirja oli vain ja ainoastaan erittäin positiivinen lukukokemus. En sano tämän olevan paras Austenin kirja, mutta tämän jälkeen on taas helpompi tarttua seuraavaan Austeniin - sitten joskus.

Jane Austenin kirjoja ei tosiaan voi lukea montaa peräkkäin, sillä silloin tulisi kyllästymisen vaara. Juonikuviot kun tuppaavat olemaan aika samankaltaisia. On tanssiaisia, avioliittopulmia, väärinkäsistyksiä, pääpari, joka huomaa rakastavansa toisiaan vasta joskus lopussa, väärinkäsityksiä, pitkiä kävelyretkiä...

Emma elokuvankin olen nähnyt - siis sen jossa on Gwyneth Paltrow -, mutta pitänee katsoa se uudelleen, sillä en muista siitä juuri mitään ;) Vaikkei elokuva monien mielestä kummoinen olekaan. Niin ja Cluelessin (1995) olen nähnyt. Moderni Emma, suosittelen!

Kirjassa oli muuten joku kuluneempi fontti, jossa oli ohuita leikkauksia, joten lukeminen oli hieman hankalaa. Ja ei, ei mitään elokuvakansia kirjaan kiitos.

Tähtiä: ★★★

Austen -lukulistalla:

Kasvattitytön tarina

Neito vanhassa linnassa

Vastauksia kysymyksiin

Kulttuuri kukoistaa -blogin pitäjä Arja haastoi minut vastamaan kysymyksiin ja niinhän minä tein.

Kirjablogin pitämisen kolme tärkeintä motiiviasi?
Ensinnäkin pysyn kartalla, että mitä kaikkea on tullut luettua. Myös joutuakseni vähän enemmän pohtimaan lukemiani kirjoja, sillä ennen en ehkä niin kauheasti ajatellut, mitä olin juuri lukenut, vaan siirryin jo seuraavaan. Pitäähän sitä välillä haastaa itseään. Yritän myös tuoda esiin kirjoja, joista ei niin kauheasti ole blogattu. Luen kuitenkin niin paljon fiilispohjalta, etten läheskään aina voi tuota toteuttaa.

Oletko aktiivinen somessa muuten kuin bloggaajana? Käytätkö esim. Twitteriä?
Olen fb:ssä, twitterissä... mutta yritän hieman rajoittaa tätä tietokoneella oloa, sillä haluan päivisin tehdä paljon muutakin järkevämpää.

Miten kuvailisit kirjamakuasi tai sen muuttumista vuosien varrella?
No aluksi tietenkin luin nuortenkirjoja ja siitä sitten siirryin klassikoihin ja niin edelleen. Mikään kauhean iäkäs en vielä ole, joten mitään dramaattista muutosta ei ole ollut havaittavissa sen jälkeen, kun aikuistenkirjoihin siirryin.

Onko olemassa kirjoja, joita et halua lukea? Mitä/millaisia ne ovat?
Olen todennut että runot eivät ole yhtään juttuni, vaikka luultavasti tulen vielä monia kertoja kiusaamaan itseäni ja lainaamaan jonkun runokokoelman kirjastosta - ihan vain hulluuttani kai.
Muuten en osaa mitään tiettyä genreä sanoa, paitsi siis harlekiinit! Ne saavat minut itkupotkuraivarin partaalle. Yltiöromanttiset ja erityisen väkivaltaiset kirjat ovat luotaantyöntäviä. Ja liian filosofiset ja korkealentoiset kirjat... No näitähän tulikin jo jonkin verran :D

Onko bloginpidosta poikinut seurauksia, joita et osannut odottaa? Millaisia?
Vasta puolivuotta tässä ollaan puksutettu eteenpäin, niin eipä oikeastaan.

Vaihteleeko lukuaktiivisuutesi, esim. vuodenaikojen mukaan?
Lomilla ehtii enemmän lukea, joten kaikista tuotteliaimmat ajat taitavat olla kesä sekä joulu. Sen sijaan vuoden alku ja elokuu ovat vanhan kokemuksen mukaan hieman hiljaisempia.
 
Haluaisitko suositella joitakin blogeja, muita kuin kirja-? Mitä seuraat itse?
En varsinaisesti seuraa muita blogeja, koska haluan tosiaan rajoittaa koneella oloani.

Alice Munro - Kerjäläistyttö

Kerjäläistyttö - Alice Munro
(The Beggar Maid, 1977
Kanadassa Who Do You Think You Are?)

Tammi, 1985
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Omasta hyllystä

"Ruhtinaallinen selkäsauna."

kirjan ensimmäinen lause

Pitihän sitä tuoreen Nobel -voittajan romaani lukea läpi ja lukulistalla tämä on jo sitä ennen odottanut.

Rose asuu sekatavakaupan takahuoneessa isänsä ja ahdasmielisen äitinpuolensa kanssa. Kotiolojaan hän pakenee yliopistoon, jossa tapaa herrasmieheltä vaikuttavan ja rakkauttaan vakuuttavan miehen, jonka kanssa Rose ajattelee hankalan alun jälkeen aloittavan yhteiselon. Hän ei ole aivan varma omista tunteistaan, muttei anna sen häiritä.

Kirjassa muodostuu pienistä pätkistä, ikään kuin ohileikkauksista Rosen elämästä. Sen sijaan, että kaikki olisi olleet jotenkin irrallisia ja omia tarinoitaan, käsitin kaikki yhdeksi ja samaksi tarinaksi. Lukujen välille saattoi aukkoja jäädä, joiden väliin jääneistä asioista kaikkea ei kerrottu, mutta sekään ei haitannut tarinan jatkumista tai tehnyt siitä mitenkään töyssähtelevää.

Flo toi vastapainoa kiltille Roselle, jonka kilttteys alkoi tosin myös rakoilemaan. Rosen lapsuus tuntui ahdistavalta, sillä hän juuri otti paljon yhteen kärttyisän äitipuolensa Flon kanssa, joka ei päättynyt tietenkään hyvin. Isä tuntui aikalailla olevan tossun alla siinä liitossa. Hän ei puolustanut juurikaan tytärtään, vaan totteli lähes kaikkea mitä Flo enemmän tai vähemmän vihjasi hänen tehdä. Hyvin ankeat kotiolot. En pitänyt Flosta, mutta en myöskään osannut löytää juurikaan yhtäläisyyksiä Roseenkaan, joten en tuntenut mitään erityisesti sympatiaa häntäkään kohtaan. Ehkä tarkoitus olikin vain kurkistaa hetkittäin jonkun toisen elämään ja kenties oppia hänestä jotain. Kyseessähän oli aivan tavallisia ihmisiä ja heidän valintojaan elämässä.

Rose pakenee kotioloja yliopistoon, joka on häneltä rohkeasti tehty. Hän pääsee pois tukehduttavasta ilmapiiristä ja aloittee elämää omillaan. Hauskaa muuten, että Rose oli kunnon lukutoukka. Kävi kirjastosta lainaamassa kirjoja kuten Venetsian kauppias, Kaksi kaupunkia, Macbeth - ja tietenkään Flo ei ymmärtänyt kirjojen päälle vaan lähinnä ivaili ja lausui nimet aivan väärin.

Ylipäätään kirjassa oli surumielinen tunnelma ja vaikka Rosella näyttäisi hyvin menevän, niin silti en muista tunteneeni kauheasti iloa lukiessani. Jonkinlainen 'synkkä pilvi' tuntui leijailevan Rosen yläpuolella, sellaisena minä sen ainakin koin. Ymmärrän kirjan nimen tulevan yhdestä luvusta, mutta en ihan hahmottanut, miten se kuvaa koko kirjaa. Hieman siis harhaanjohtava nimi mielestäni. Tuo Who do you think you are, olisi taas kuvannut paljon paremmin kirjaa, sillä kysehän on Rosen erilaisista elämävaiheista, joissa hän myös etsii itseään ja paikkaansa elämässä.

Tämä oli siis ensimmäinen Munrolta lukemani kirja ja hieman epäröiden sanon voivani joskus hänen toisiinkin teoksiinsa tarttua.

Kirjalla on kaunis kansi, jollain tavalla vanhanajantyylinen. Ja kansien tekijä on muuten myös taiteillut toiset hienot kannet John Irvingin Oman elämänsä sankariin!

Tähtiä: ★★★½

Colleen McCullough - Okalinnut

Okalinnut - Colleen McCullough
(The Thorn Birds, 1977)

WSOY, 1991
Päällys: Matti Louhi

Kirjastosta lainattu

"On olemassa legenda linnusta joka laulaa vain kerran elämässään, 
suloisemmin kuin mikään muu olento maan päällä."

kirjan ensimmäinen lause

Saa nähdä miten tuon Projekti 12:sta käy tässä kuussa, kun tämä paksu romaani kiilasi suoraan 'pakko-lukea-heti' -listalle. Aloitimme katsomaan kirjasta tehtyä minisarjaa, mutta onneksi ehdimme vain ensimmäisen jakson katsoa! Seuraavaksi heti kirjastoon lainaamaan kirja ja pikavauhtia lukemaan sitä, jotta kirja olisi luettu ennen seuraavaa tapaamiskertaa, jolloin katsoisimme sarjan loppuun. Ja onnistuin!

Uudessa Seelannissa vähillä varoilla elelevä Clearyn perhe saa odottamattoman tilaisuuden, kun perheen Paddy isän sisar Mary Carson kutsuu heidän luokseen Australiaan. Iäkäs leskirouva omistaa seudun suurimman lammastilan, Droghedan, ja pitää hallussaan suurempaa omaisuuttaa kuin ihmiset tietävät. Paddy saa hoitaakseen Droghedan tilan ja perheelleen asunnoksi talon Mary Carsonin kartanon lähettyviltä. Seudulla sillä hetkellä työskentelevä katollinen pappi Ralph de Bricassart ihastuu isällisesti (ainakin aluksi) perheen ainoaan Maggie tyttäreen. Tyttö tuntuu unohtuvan kuuden veljensä varjoihin ja Isä Ralph ottaa hänet suojatikseen. Syyt miksi Isä Ralph alunperin Droghedan tilalle tuli unohtuvat miehen mielestä, kun uudet ajatukset ovat jo vallanneet niiden paikan.

Jos viimeksi lukemani romaani Viimeinen yö Twisted Riverillä on miehinen, niin tämä kirja taas pyöri naisten ympärillä; Paddyn vaimosta Feestä sai aluksi aika persoonattoman kuvan. Hän alistui omaan osaansa, ei valittanut tai suuttunut, muttei myöskään nauranut tai hymyillyt. Kaiken takana on kuitenkin jotain ja ne kun selviää, alkaa ymmärtää paljon ennemmän. Tilan haltija Mary Carson sen sijaan oli aikamoinen persoona, jonka läsnäolosta ja keskusteluista nautin. Topakka ja suorasanainen, suorastaan häikäilemätön ja häpeää vailla. Nautin, kun hän hiillosti Isä Ralphia, joka kaunopuheisena miehenä onnistui kuitenkin melkein joka kerta pääsemään pois leskirouvan otteesta.

Elättelin toiveita vanhimman veljen Frankin paluusta ja sen seurauksista. Frank ei tuntenut kuuluvansa joukkoon ja himoitsi päästä muualle, pois. Niin hän pääsikin, mutta minä en olisi halunnut päästää irti niin hyvästä hahmosta. Isä Ralph oli myös kiehtova mies, joka kävi jatkuvasti kamppailua itsensä ja vakaumusten kanssa. Tuli itsekin pohdittua katollisten pappien selibaattia ja etteivät he voi tavallaan rakastaa ketään muuta kuin Jumalaa. Ainakaan sen takia he eivät naista voi ottaa rinnalleen. Ja sitä miten paljon tuo lupaus aiheuttikaan kirjassa tuskaa ja surua. Miten paljon omantunnontuskia se aiheuttaakaan, kun haluaa jotain aivan luonnollista, mutta kuitenkin papeilta kiellettyä. En usko, että naisen rakastaminen on yhtään pois Jumalalta. Hän kuitenkin loi miehen ja naisen elämään yhdessä.

Ilman mitään aikarajaakin olisin hetkessä tämän yli 600 sivuisen teoksen lukenut, sillä tarinaan vain uppoutui! Saatoin illalla ennen nukkumaan menoa päättää vielä lukevani puolituntia, mutta romaanista irtauduttuani huomasinkin lukeneeni aivan huomaamatta kolme tuntia! Ja tätä ei käy usein. Kirjan paksuus tulee siitä, että se on sukuromaani, kolme sukupolvea 1900-luvun alusta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. Aluksi paikka ja tapahtumat tuntuivat niin vierailta ja kaukaisilta, mutta jatkuvasti tultiin lähemmäs tätä päivää ja äkkiä monet asiat tuntuivat hyvin tutuilta. Kirjassa liikuttiin myös Australian ulkopuolella, mutta juuri nuo Australian luonnonkuvaukset saivat aikaan matkainnon tuonne karulle seudulle, joka on aivan toisenlainen kuin Suomi.

Pidin niistä pinnan alla kytevistä asioista, joita ei sanottu ääneen, mutta jotka itsekin aisti. Rivien välistä noukittavat asiat. Jännitteet henkilöiden välillä, vaikka kukaan ei tosiaan suoraan niitä ilmaissut. Ei jankutettu kuinka joku palvoi toista älyttömästi, vaan asia tuli selväksi muutakin kautta, puheesta ja olomuksesta.

Takakannessa romaanin sanottiin olevan australialainen Tuulen Viemää, mutta vaikka kyseinen kirja laadukas ja ehdottomasti klassikon tittelin ansainnut onkin, niin olihan tämä nyt parempi! Romaanin kansi on kauhea, kuvasta en pidä ja vielä vähemmän tuosta kirjan nimessä käytetystä fontista. Netistä löysin myös uudemman näköiset kannet, jossa typografia on kohdallaan, mutta kuva jälleen lattea.

Jälleen yksi BBC-listan kirja luettu! :)

Yksi muu blogiarvostelu löytyi ainakin Vinttikamarista.

Tähtiä: ★★★★★

 

John Irving - Viimeinen Yö Twisted Riverillä

Viimeinen Yö Twisted Riverillä - John Irving
(Last  Night  in Twisted River, 2009)

Keltainen kirjasto, 2010

Omasta hyllystä

"Nuori kanadalainen, hädin tuskin viidentoista vanha, 
oli empinyt liian kauan."

kirjan ensimmäinen lause

Kirja kertoo kirjailijapoika Danielin, kokki-isä Dominicin ja näiden metsuriystävä Ketchumin tarinan. Se kattaa melkein koko Danielin elämän. Nuorena Daniel joutuu muuttamaan isänsä kanssa pois Twisted Riveriltä erään tapauksen vuoksi ja tuo samainen tapaus pakottaa heidät muuttamaan vielä useammankin kerran. Mukana on tietenkin tuttuja elementtejä Irvingin tuotannosta kuten kirjailija, karhu, abortti, paini...

Irving saa kaiken kuulostamaan niin mielenkiintoiselta. Takuulla minunkin elämä olisi hurjan kiinnostava, jos Irving vain siitä kirjoittaisi. Sillä miehellä pysyy kyllä kynä kädessä! On traagisia kohtaloita, riipivää surua, mutta myös hullulta tuntuvia tapahtumia, koomia keskusteluja - ja lämpöä. Vasta tämän kirjan aikana itseasiassa tajusin, ettei Irving mässäile tunteilla, hänen hahmonsa eivät vello surussa tai hypi riemusta, vaikka siihen olisi mitä parhaimmat edellytykset. Luulen, että monille muille kiusaus olisi liian suuri, mutta Irving ohittaa moiset tilaisuudet tyynesti. Jossain lauseessa voidaan mainita mielentila, mutta ennemminkin keskitytään tapahtumiin ja keskusteluihin. Inhoankin sitä, kun kirjailija pitää lukijaa liian tyhmänä ja tarjoaa kaiken valmiina tarjottimella. Lukijan pääteltäväksi ei mitään jätetä. Moisesta ei ole huolta tämän herran kirjojen kohdalla, vaan saa päästää rauhassa oman mielikuvituksen valloilleen ja täydentää itse tekstiä oman tulkinnan mukaan.

Kirjassa pääsee nauttimaan erilaisten ja todella elävien hahmojen vaiheista -  vaikka he vain tarinassa vilahtaisivat ohimennen, niin jokainen hahmo erottuu muista ja jää mieleen. Ikinä ei löydy kahta samanlaista tai puolihuolimattomasti kyhättyä tekelettä. Voisin hyvin uskoa kirjan hahmojen olevan oikeasti tuolla jossain oikeassa elämässä; Pakkomielteinen Carl, enkelimäinen Taivasnainen, olutta kittaava Six-Pack Pam, iso ja lempeä Carmella...

John Irvingin kyky siirtyä asiasta toiseen on hämmästyttävä, ja ilman että sitä lukiessa edes huomaa mitenkään pomppivansa asiasta ja vuosikymmenestä toiseen (ellei asiaa hartaasti ajattele lukiessaan). Kaikki tuntuu niin loogiselta ja selkeältä. Pidin myös siitä, että kirja kattoi melkein koko Dannyn elämän tuntumatta mitenkään raskaalta. Kerronta on niin omaa luokkaansa ja koukuttavaa (no johan mieleen tulee vain kehuja, mutta minkäs sille voi kun kyseessä on lempikirjailija! Se annettakoon minulle siis anteeksi).

Yksi kantava teema on varmaan lapsen menettämisen pelko. Pikkukokki on huolissaan Dannysta ja Danny Joesta. Mikä voisikaan olla pahempaa kuin oman lapsensa menettäminen. Heillä on jonkinlainen jatkuva huoli ja lisäksi Joen äiti on aika hulttio, joten Danny huolehtii pojasta yksin. Tosin Daniel ei ikinä yksin ole, Pikkukokki on aina lähellä ja Ketchum vain puhelinsoiton päässä. Alussa seurataan vahvasti Dannya ja hänen kokki isäänsä, mutta varsinkin loppua kohden mentäessä Ketchumin merkitys kasvaa ja mies pääsee kunnolla valokeilaan - tuo omalaatuinen ajattelija ja Dannyn ja Dominicin tukipilari. Erityisen mielenkiintoinen mies ja mikä järisyttävä loppu! Ja jep, naisia ei liikaa romaanissa ole, paitsi naisystäviä vilahtelee siellä täällä lähinnä rakastajien roolissa. En silti sanoisi, että mitenkään erityisesti miehille suunnattu romaani, vaikka onhan tämä aika miehinen. Mutta voi muutkin lukea. Joo...

Ja kivaa, että Irvingin kirjojen lopun muistaa jopa vielä jälkeenpäinkin, sillä se on samanlainen kuin alkukin :) Jälleen yksi Irvingin tunnuspiirre ja hauska keksintö.

Garpin maailma ja Oman elämänsä sankari ovat hienoja romaaneja, viiden tähden kirjoja nekin, mutta tämä menee suoraan samaan eliittijoukkoon Leski vuoden verran kanssa. Kannet ovat myös erittäin hienot! Ennen lukemista halusi kovasti tietää tuosta pojasta, jonka kasvoja ei näytetä ja näin jälkeenpäin ajattelen, mikä nappivalinta. Hienovarainen ja kauniisti tehty.

Tähtiä: ★★★★★

Irving lukulistalla:

Vesimies

Välisarjan avioliitto

Sirkuksen poika
Neljäs käsi
Kunnes löydän sinut

Minä olen monta 

Saa suositella mihin minun kannattaisi seuraavaksi tarttua! :D

Ps. Tällä kirjalla osallistun myös MiMiTuI -haasteeseen, jota emännöi Sheferijm
Daniel Baciagalupo - Kirjailija

Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

 Huckleberry Finnin seikkailut - Mark Twain
(The Adventures of Huckleberry Finn, 1884)

Otava, 2003

Omasta hyllystä

"Te ette tunnekaan mua, ellette ole lukenut yhtä kirjaa, jonka nimi 
on 'Tom Sawyerin seikkailut', vaan ei se mitään."

kirjan ensimmäinen lause

En juurikaan välittänyt Twainin Tom Sawyerista, jotenka en luonnollisesti ajatellut pitäväni tästäkään. En aluksi pitänytkään ja suorastaan ihmettelin, miksi edes olin päättänyt juuri tässä välissä kirjan lukea? Vaikka kuuluhan tämä Keskisuomaisen sadan kirjan listalle. Mutta outoja päähänpistoja sitä ihminen välillä saakin.

Huckleberry on neljätoistavuotias poika, joka on tottunut elämään oman päänsä mukaan. Hän asuu erään leskirouvan luona ja välillä isäkin palaa maisemiin, jolloin selkäsaunoja ei voi välttää. Vaikka kyllä Huck jollain tasolla isästään välittääkin, mutta viina saa tästä huonot puolet esiin. Eräiden tapahtumien kautta Huck päätyy purjehtimaan itse kyhäämällään lautalla pitkin Mississippiä mustan Jim ystävänsä kanssa. Matkallaan he tapaavat monia Etelän ihmisiä ja joutuvat tietenkin jatkuvasti hankaluuksiin.

Parasta oli kun Huck ystävineen meni valheiden kera Mary Janen perheen luokse. Pääsi itsekin hetkeksi pois lautalta sivistyksen pariin. Ja siinä sitä seurattiin jälleen valheiden verkon kiristymistä ja mietin, mitä nokkelaa se Huck tällä kertaa improvisoi. Huckin elämäntilannehan on oikeasti aika hurja, mutta silti kirjaa ei väritä kurjuus, masennus tai toivottomuus. Huck on elämäniloinen ja nokkela poika, joka varmasti siinä maailmassa selviää - keinolla tai toisella ;)

Tummaihoisen Jimin puhetapa ärsytti, sillä niiden kohtien lukeminen sujui hyvin hitaasti murteen takia. Meinasi hermot mennä, mutta noita keskusteluja oli onneksi aika vähän. Taisi kirjailija itsekin kyllästyä sillä monesti vain mainittiin kappaleessa, että mitä keskustelu oli lähinnä koskenut, vuorosanoja ei oltu kirjoitettu ylös.

Oli kirjassa myös hauskojakin kohtia, esimerkiksi kun Tom ja Huck olivat vapauttamassa Jimiä ja Tom halusi tehdä kaiken juuri niin kuin kirjoissa asiat tehdään, mikä tietenkin oli ihan päätöntä ja vaikeutti asioita entisestään. Tuo kohta toimisi hyvin näyttämölläkin.

" - Vai niin, mä sanoin. - Ellei kuokat ja lapiot kelpaa, niin millä me sitten kaivetaan?
- Pöytäveitsillä.
- Pöytäveitsillä? Maa ton hökkelin alta?
- Joo.
- Älä viitti, se on ihan typerää.
- Ihan sama miten typerää se on, niin se kuuluu tehdä - niin sanotaan säännöissä. Enkä mä oo koskaan kuullu mitään muusta tavasta, ja mä oon sentään lukenu kaikki kirjat, missä annetaan tietoja näistä asioista. --"

Huck oli muuten isältään oppinut aika hienon tavan suhtautua uusiin ihmisiin: antaa heidän pitää mielipiteensä, niin pysyvät tyytyväisinä.

Tähtiä: ★★★