31.12.2013

Sergeanne Golon - Angelika


 Angelika - Sergeanne Golon
(Angélique, Marquise des anges, 1957)
KirjaKerho, 1961
Omasta hyllystä

"- Nounou, kysyi Angelika, miksi Gilles de Renz tappoi niin paljon lapsia?"
kirjan ensimmäinen lause

Historiallisessa romaanissa - 1600-luvun Ranskassa - Angelika sekaantuu jo alkusivuilla valtajuonitteluihin nähdessään sellaista, mikä ei ollut tarkoitettu ulkopuolisten silmille. Myöhemmin hänet naitetaan kreivi de Peyracille - miehelle, jota Angelika ei koskaan ole nähnyt. Näin alkaa melkeinpä Kaunor ja hirviö -tyyppinen tarina. Mies ei ulkomuodollaan järin suurta ihastusta herätä, mutta miehellä on onneksi muita apuja.

Angelikalla on käytössään huima omaisuus ja pian vauvakin on jo syntymässä. Onnea ei kuitenkaan voi ikuisesti jatkua, sillä hänen miestään syytetään noituudesta, mustasta magiasta, de Peyracin laboratorion ja kemiantutkimuksien takia. Vainottu Angelika pakenee Pariisin alamaailmaan, mutta vannoo vielä nousevansa kuninkaan hoviin.

Yritin antaa joidenkin vikojen mennä sormein läpi, kun onhan tämä enemmänkin viihteellinen ja romanttinen tarina, mutta en vain päässyt niiden yli. Angelika esimerkiksi jättää vähän väliä lapsensa ties kenen hoitoon ja vastuulle, eikä asia häntä sen kummemmin vaivaa.... kunnes hänen on pakko hakea lapset sieltä pois, niin sitten sitä itketään kuinka ikävä on ollut.

Angelika myös rakastuu - tai ainakin ihastuu - melkein jokaiseen kaksilahkeiseen joka vain vastaan kävelee ja antautuu näin ollen "rakkaudelle". Todella kevytkenkäinen tyyppi, mutta mitä sitä olisikaan voinut odottaa. Angelikaa ei myöskään hirveästä liikuta, vaikka mies seuraavana päivänä hirtettäisiin tai tapettaisiin, sillä uusi mies on jo pian kiikarissa - ja kohta jo makuuhuoneen puolella.

Pidin alkua mielenkiintoisena, mutta loppua en niinkään, kun oli jo menossa poikaystävä numero 47... Ja silti hyvin mielelläni kirjan käteen nappasin, joten jokin tässä kai sitten viehätti :) Ehkäpä se sitten on tuo tapahtumarikkaus ja laaja henkilögalleria. Henkilöt kun olivat ihan hyvin rakennettu, eivätkä kaikki olleet niin sanotusti 'samasta puusta veistetty'.

Paljon siis kaikenlaista tapahtuu ja kirjan loppupuolella esimerkiksi palataan ihan alun tapahtumiin, josta ei yhtään haitaa ollut, sillä 430 sivun aikana ehtii joitain asioita unohdella. Se myös osoittaa kirjailijan luultavasti miettineen etukäteen tapahtumia (vaikka välillä tuntui, että aika fiilispohjalta kaikki tapahtui - sen verran vauhdikkaita juonenkäänteitä oli). En silti ihan heti taida tarttua sarjan seuraavaan kirjaan.

Ps. Oli muuten omituista lukea kirja ilman kansilehtiä. Siinä oli sekä hyvät että huonot puolensa; ei ainakaan tullut kiusausta lukea ärsyttävää takakansitekstiä, joten ei yhtään tiennyt tapahtumista mitään. Mutta silti olisin kaivannut jonkinlaista visuaalista kuvaa kirjasta, jonka olisi tarinaan voinut yhdistää.

Tähtiä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti