Kirppislöytöjä

Kävin tässä muutama päivä sitten pitkästä aikaa (viimeksi ehkä kuukausi sitten ;) ) parilla kirpputorilla (kierrätyskeskus, fida...) ja uskomatonta kyllä, ostin vain kolme kirjaa.

Mukaan lähti:

• Alice Munro - Kerjäläistyttö 
• Lois Lowry - Minä Anastasia 
• Chuck Palahniuk - Fight Club

Noista olen ainoastaan lukenut Minä Anastasia -kirjan.
Kerjäläistytöstä olen lukenut paljon kehuja.
Fight Clubin katsoin äskettäin elokuvana ja se oli sen verran hämmentävä, joten tuo kirja voisi vähän valaista joitakin seikkoja. Hope so.

Hintaa kirjoilla oli yhteensä vähän alle 6€.

Dodie Smith - Satayksi dalmatiankoiraa

Satayksi dalmatiankoiraa - Dodie Smith

(The Hundred and One Dalmatians, 1956)

Otava, 1966
Kuvittaneet: Janet ja Anne Grahame-Johnstone

Kirjastosta lainattu

"Lontoossa asui tässä aivan äskettäin kaksi nuorta dalmatiankoiraa, Pongo ja Missis Pongo ja ne olivat naimisissa keskenään (naimisiinmenonsa jälkeen oli Missis alkanut käyttää Pongon nimeä sukunimenään, mutta useimmat ihmiset nimittivät sitä yhä vain Missikseksi." 

kirjan ensimmäinen lause

Aihe on tullut tutuksi pienenä nähdyn piirretyn ansiosta ja nyt törmäsin sitten tähän kirjaan, jonka olemassa olosta en edes tiennyt. Pienenä olisin rakastunut kirjaan ja ihme - nytkin upposin heti tarinaan. Kieli vei mukanaan, oli seikkailua, pinteitä, vaarallisia tilanteita, mutta kaikki kääntyi hyväksi kunnon lastenkirjojen tavoin. Ihastuttavasti oli tosiaan asiat ilmaistu ja mieleen tuli sadan vuoden takainen sateinen Englanti. "Tytöistä suloisin oli se pieni pentu jonka herra Dearly oli herättänyt henkiin mutta se oli hyvin pieni ja heiveröinen. Kun sikaemo saa paljon porsaita, sanotaan pienintä ja heikointa possua Pahnan Pohjimmaiseksi. Herra Dearly muisti tämän - ja alkoi nimittää pikkupentua Possuliksi - ja se saattaa olla hyvinkin mukava nimi kun se lausutaan hellästi." Suloista.

Huvittaa kirjassa oli ihmisten ja koirien päinvastaiset ajattelutavat; siinä missä ihmiset ajattelivat koirien olevan heidän lemmikkejään, niin koirat ajattelivat sanoin ihmisistä. Koirat ymmärsivät myös jonkin verran ihmisten puhetta, mutta Pongon ja Missiksen omistajat eivät ymmärtäneet koiriensa viesteistä juuri mitään.

Kirjassa ärsytti se, että mitään nimiä ei ollut oikeen suomennettu PAITSI Cruella de Vil, joka taipui niinkin hienoon muotoon kuin Julmia de Vil. Siis ei näin. Samantien olisivat laittaneet nimeksi Julmia pa Holainen. Heh-hee - olinpas vitsikäs... Alkuperäisillä nimillä olisi pärjätty ihan hyvin, sillä todella tyhmältä kuulostaa - ja näyttää - nimi Julmia. Sinne meni sen naisen uskottavuus. Vaikka kyllä se naikkonen aika kauheita puhui. Ennenkin olen vähän hätkähtänyt joidenkin lastenkirjojen hurjaa kieltä, varsinkin vähän vanhempien. En tiedä miten nykypäivänä menisi läpi nuo kohdat? Oz-maan taikurissa taisi ainakin olla jotain kauheita juttuja noidan pään irti leikkaamisesta. Mutta tässä yksi esimerkkikohta dalmatialaiskirjasta: "Kuulkaa nyt", sanoi Julmia de Vil. "Minusta on ihan samantekevää miten te tapatte nuo pienet pedot. Hirttäkää ne, tukehduttakaa ne, heittäkää katolta maahan - johan nyt on ihme, onhan olemassa niin monta aivan ihanaa tapaa tappaa. --" s.122. Ja tuo oli siis vain yksi esimerkki monista. No eipähän kirjailija ainakaan kirjoita liian ruusuisesti tai naiviisti.

Kuvat toivat myös oman lisänsä tarinaan. Minulla oli jo tosin mielessä 101 dalmatialaista Disneyn piirrettynä. Lapsille ja lapsenmielisille oiva lukuvalinta. Muita arvosteluja en kirjablogeista löytänyt. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Tähtiä: ★★★★

Jacqueline Wilson - Queenie

Queenie - Jacqueline Wilson

(Queenie, 2013)

Doubleday, 2013
Illustrations: Nick Sharratt

Omasta hyllystä

"I lived with my nan." 

kirjan ensimmäinen lause

"Dear Nan,
It's been weeks and weeks since I arrived at Miltree and I don't like it here one little bit. The boy in the next bed is horrid and Nurse Patterson has really got it in for me. Thanks goodness I have my lovely Nurse Gabriel and Queenie, the beautiful hospital cat. She's my very best friend on the children's ward and she's curled up on my tummy right now, purring away.
   The doctors say my knee is mending, but it's hateful being stuck in bed all day. I do hope your cough is getting better too. Nan, I miss you so much. But maybe we'll both be well again in time to go to the Coronation...
Lots and lots of love
Your Elsie
xxxxxx"

Alkuvuoden Lontoon-reissulla oli pakko käydä ostamassa itselleni pari Wilsonin uutuskirjaa. Kirjakauppa kun oli aivan lairuri 9 3/4 vieressä, jossa tuli yritettyä päästä Potter-maahan ;)

Eletään vuotta 1953, jolloin Elizabethia ollaan kruunaamassa Englannin kuningattareksi. Elsie Kettle ei malta odottaa pääsevänsä isoäitinsä kanssa kruunajaisiin. Mutta sitten he molemmat sairastuvat tuberkuloosiin ja Elsie viedään lastensairaalaan. Kaukana isoäidistä ja äidin vähäisten vierailujen lisäksi Elsien on vaikea sopeutua sairaalan tiukkoihin sääntöihin ja jatkuvaan vuoteessa makaamiseen. Iltaisin valojen jo sammuessa hän kertoo toisille sairaalan lapsille mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Ja ensimmäistä kertaa elämässään häntä ympäröivät todelliset ystävät - sekä sairaalan valkoinen kissa, Queenie.

Wilson kirjoittaa kirjoissaan rankoista aiheista, mutta silti lukeminen on kaikkea muuta kuin raskasta, sillä kirjailijan tyyli on kepeä ja hauskakin. Näin isompana kirjan rivien välistä huomaa kaikenlaista, mikä lapsena jäi varmasti huomaamatta tai ymmärtämättä. Silloin ei tarvinnutkaan vielä ymmärtää sellaisia juttuja. Välillä asiat näyttivät hyvinkin synkiltä, mutta lasten- ja nuortenkirjojen tapaan kaikki päättyy kuitenkin hyvin.

Kirjailijan päähenkilöissä on huomatttavan paljon samankaltaisia piirteitä: he sepittävät yleensä mielikuvituksellisia tarinoita, piirtävät tai ovat muuten luovia ja tulevat yleensä rikkinäisestä kodista. Myös kirjan sivuhenkilöt ovat ilahduttavan persoonallisia hekin. Elsien äiti oli varsinainen tapaus. Hän ei näyttänyt välittävän tyttärestään juurikaan, vaan keskittyi omaan yksityiselämäänsä. Onneksi Elsien elämässä oli sentään lempeä isoäiti, ettei lapsi-rukka jäänyt aivan vaille aikuisen rakkautta.

Kieli on helppoa, joten tämän lukeminen englanniksi ei ollut kovin vaikeaa tai takkuista. Suomeksi en ehkä kirjoja tule lukemaan, sillä tämä englanti sopii näihin niin paljon paremmin ja kuulostaa vakuuttavammalta.

Oli myös hieno huomata, etten ole vieläkään liian vanha näille kirjoille!

---> Kirjailijan kotisivut
Jacqueline Wilsonin värikkäisiin kotisivuihin kannattaa käydä tutustumassa.
---> Kuvittajan kotisivut
Sivuilla pääset mm. kurkistamaan kuvittajan työhuoneeseen.

Tähtiä: ★★★★★

Hyllyssä odottaa 

Longest Whale Song 

Jacky Daydream,

Candyfloss 

Four children and It

 

Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

Kolme muskettisoturia - Alexandre Dumas

(Les trois mousquetaires, 1844)

Karisto, 2004
Kuvitus: Maurice Leloir
Päällys: Markku Bussman

Omasta hyllystä

"Huhtikuun ensimmäisenä maanantaina vuonna 1625 näytti Meungin kauppala, Ruusuromaanin tekijän syntymäpaikka, joutuneen niin täydelliseen sekasortoon kuin hugenotit olisivat hyökänneen sinne tehdäkseen siitä uuden Rochellen." 

kirjan ensimmäinen lause

"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta." Kukapa nyt ei kolmea muskettisoturia tiedä - oli sitten kyse kirjasta tai elokuvasta. Nuori ja köyhä d'Artagnan tulee Parisiin värväytyäkseen muskettisoturiksi. Tohelo nuorukainen kuitenkin tulee vahingossa haastaneeksi heti ensitöikseen kolme muskettisoturia kaksintaisteluun: Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen. Ludvig XII:n, kardinaali Richelieun ja Itävallan Annan kuohuva aikakausi Ranskassa riitoineen ja juonitteluineen ajaa ystävyksiä mitä merkillisimpiin seikkailuihin. Muskettisoturit ovat aina valmiita puolustamaan kuningastaan ja kuningatartaan. Luvassa on juonittelua, kostoa, rakastumisia, kuolemaa, taisteluita, sotia ja juopottelua.

Ajattelin muskettisoturit niin kauhean ylväksi ja kunniallisiksi, mutta he osoittautuivat aika tympeiksi hahmoiksi. Minulle kun on tärkeää, että löydän romaanista, edes jonkun pidettävän hahmon. Tyypit oli aikalailla pöyhkeilijöitä tai muuten vaan mitäänsanomattomia - tai mitäänsanomattomia pöyhkeilijöitä. Luojalle kiitos Myladysta. Hänen vuokseen jaksoin jatkaa kirjaa ja sitten asiat alkoivatkin rullata!

Alku oli siis aika hankalaa ja epäuskoisena tuijotin romaanin selkämystä. Noin paljon vielä jäljellä! Luin kirjan kuitenkin suhteellisen nopeasti (verrattuna esim. David Copperfieldiin, joka lojui pöydälläni varmaan puolivuotta) ja varsinkin viimeiset 400 sivua meni kuin hujauksessa. Alun hankaluus johtui epäselvästä juonesta ja punaisen langan puuttumisesta, en oikein ymmärtänyt miten kaikki liittyi toisiinsa, jos edes liittyikään. Asioita vain tapahtui, mutta ne tuntuivat toisistaan irtonaisilta. Sitten puolessa välissä asiat ikään kuin nivoutuivat yhteen ja juoni alkoi hahmottua. Ihan innosuin kirjasta uudella tavalla. Tapahtumat veivät mukanaan ja rupesin ahmimaan kirjaa. Sääli, että se loppui niin nopeasti.

Kuten jo mainitsin niin Mylady oli selvästi kiinnostavin ja persoonallisin hahmo ja hänestä olisin voinut lukea lisää - itseasiassa koko kirja olisi ihan hyvin voinut kertoa hänestä. d'Artagnan sen sijaan oli kunnon kuumaverinen riidanhaastaja. No, eipä hänellä kauheasti ikääkään ollut. Ihmeen viisas kuitenkin, jos ajattelee lopun juonittelua ja tapahtumia. Itse muskettisoturit olivat jollain tapaa hyvin toistensakaltaisia, että heidät ajattelin ikään kuin yhdeksi yksiköksi. Olihan heillä tosin omat piirteensä ja rakkausseikkailunsa.

Romaani sisälsi myös hienoja piirrustuksia - hauskaa niissä oli se, että kirjassa parikymppiseksi mainittu d'Artagnan näytti vähintään nelikymppiseltä.

Kaipa se kirja silti elokuvaa parempi on. Molemmat kyllä loistavia tekeleitä. Ja kun puhun elokuvasta, niin tarkoitan vuoden 1993 filmatisointia - sitä ainoata ja oikeaa versiota :) Leffan käsikirjottaja on muuten tehnyt hyvää työtä, sillä kirjan perusteella järkevän ja ehyen juonen tekeminen ei varmastikaan ollut helppoa.

Tähtiä: ★★★★½

Herralta olen lukenut aikaisemmin Monte Criston kreivin, josta pidin kovati ja nyt hyllyssä odottaa vielä lukemattomana Dumas nuoremman Kamelianainen. 

Lastenkirjoja - uudempia

         Hei hei, Luppis                 /            Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo         /                            Retkuliina

  Teksti: Benjamin Chaud     /                      Teksti: Malin Kivelä                             /               Teksti: Annika Sandelin
Kuvitus: Benjamin Chaud   /                 Kuvitus: Linda Bondestam                    /           Kuvitus: Linda Bondestam

         WSOY, 2011                  /          Teos&Schildts&Söderströms, 2013         /              Teos&Söderströms, 2010

Kirjastosta

Seuraavaksi luin vähän uudempia lastenkirjoja.

Hei hei, Luppis
Minun pehmopupuni nimi on Luppis. ... Täytyy sanoa, että leikkikaverina se on aika surkea. Surkea jalkapallossa ja surkea tappelemaan, eikä se oikein ikinä ole ymmärtänyt, mitä eroa on cowboylla ja intiaanilla. Nyt vain on niin, että minä en voi enää pitää pupua parhaana kaverinani. En ole enää mikään vauva. Olen siis päättänyt hankkiutua siitä eroon.
   Oih! Uusi lempparini Jasonin rinnalle! Todella hellyyttävä ja sydäntäsärkevä tarina. Olin myyty jo kansien katsomisen jälkeen. Poika, joka haluaa päästä pehmopupustaan eroon saadakseen oikeita kavereita. Mutta me kaikki tiedämme, että joillain leluilla on erittäin suuri tunnearvo. Ja sitten, kun katsoi sitä lutuista pupua jöpöttämässä ihan itsekeseen puuhun sidottuna, hyljättynä... Aw<3 Mutta poika tulee katumapäälle, sillä monille lapsille pehmolelu ei ole vain lelu.
   Kuvitus oli erittäin nautittavaa ja pitkulaisen muotoinen kirja oli myös hauska idea.

Tähtiä: ★★★★★

Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo
Pixonin pojat pitävät erittäin paljon TV:n katselemisesta. He mutustelevat karkkeja ja muroja, ja heillä on kalpea iho ja olemattomat lihakset. Mutta sitten TV menee rikki.
   Hyvin tummanpuhuva kirja, joka näin nuorena aikuina tuntui virkistävän erilaiselta ja hienolta, mutta tuskinpa olisin pienenä pitänyt. Sen verran herkkä lapsi olin :) Sanoma menee hyvinkin varmasti perille, sillä se tuotu esille aika dramaattisesti, mutta hauskasti.

Tähtiä: ★★★★

Retkuliina
Tyttö löytää kadulta pehmolelukoiran, mutta kaikki eivät aivan niin innoissaan uudesta tulokkaasta.
   Riimitellysti etenevät kirjat, eivät saa minua hurraamaan ilosta, vaan suupielet vähän mutristuvat. Tämä kirja ei siis kolahtanut. Linda Bondestamilla on sen sijaan valtavan hieno, omaperäinen ja erittäin tunnistettava kuvitustyyli, joka varmasti kiehtoo lapsia (ja varmaan vanhempiakin, minä pidän kovasti); Yksityiskohtaista kuvitusta ja hauskoja tekstuureja. Koneella tehdyt, vähän erilaiset kuvat, taitavat nykyaikana olla in.

Tähtiä: ★★

Lastenkirjoja - Mickwitz

Jason ja Vihainen Viivi     /       Mimosan syntymäyö       /     Mimosa ja täysikuufestivaali

Teksti: Camilla Mickwitz    /          Teksti: Camilla Mickwitz   /        Teksti: Camilla Mickwitz
Kuvitus: Camilla Mickwitz   /         Kuvitus: Camilla Mickwitz    /    Kuvitus: Camilla Mickwitz

Weilin+Göös, 1977   /                   Weilin+Göös, 1985      /     Weilin+Göös, 1987

Kirjastosta

Lapsuuden lempikirjojani olivat mm. Jasonit. Niissä on ihastuttava kuvitus ja tarinat niin hauskoja ja ihania. Vähän vanhempanakin luettuna niillä on silti paljon annettavaa.

Jason ja vihainen Viivi
Jasonin kanssa samassa talossa asuu vihainen Viivi, joka ei pidä käytävässä metelöinnistä. Muuten hän hakkaa harjalla kattoa. Mutta eräänä päivä Viivi ei kuulekaan talosta yhtään ääntä...
  Enpä onneksi itse ole moiseen "Viiviin" vielä törmännyt. Jason on ihana hahmo ja varsinkin hänen äitinsä näyttää niin lempeältä ja pehmoiselta <3 Hieno kirja.

Tähtiä: ★★★★★

Mimosan syntymäyö 
Mimosa täyttää vuosia, mutta vieraat tuntuvat huomioivan vain itsensä ja neuvokkaana pikku noitana Mimosa aikoo tehdä asialle jotain.
   Hyvin tunnistettavia ihmistyyppejä tietysti hieman kärjistettynä. Itsenikin löysin vieraiden joukosta :) Oikein hyvä kirja myös aikuisille - antaa ainakin ajattelemisen aihetta.

Tähtiä: ★★★★★

Mimosa ja täysikuufestivaali
On taas täysikuufestivaalien aika, mutta tänä vuonna Mimosa päättää, että asioiden on muututtava.
   Ihanaa Mickwitzin kirjoissa on värikäs ja lämminhenkinen kuvitus. Tarinoissa on myös aikuisille ajateltavaa ja se on aina hieno piirre lastenkirjoissa. Itse Mimosa on herkullinen ja oikein tomera hahmo ja toivoisin olevan yhtä aikaansaava.

Tähtiä: ★★★★★

Mickwitzin tuotannosta on luettava vielä ainakin Emilia -sarja.

Ruokaa romaaneista 1: Paistetut vihreät tomaatit

Luin jo aikaisemmin Fannie Flaggin kirjan Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe ja yllätys yllätys, päätin valmistaa kirjasta inspiroituneena:


Paistetut vihreät tomaatit

"-- For lunch and supper you can have: frien chicken; pork chops and gravy; catfish; chicken and dumplings; or a barbecue plate; and your choice of three vegetables, biscuits or cornbread, and your drink and dessert - for 35. She said the vegetables are: creamed corn; fried green tomatoes; fried okra; collard or turnip greens; black-eyed peas; candied yams; butter beans or lima beans. --"

Resepti:
1 muna
1,5 dl piimää
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl karkeita maissijauhoja (tai korppujauhoja)
1 tl suolaa
1/2 tl pippuria
3 vihreää tomaattia, viipaloituna vajaan sentin viipaleiksi
öljyä
suolaa

Yhdistä muna ja piimä kulhossa, laita syrjään. Yhdistä puolet vehnäjauhoista, maissijauho, suola ja pippuri toisessa kulhossa ja laita syrjään. Laita kolmanteen kulhoon loput vehnäjauhot.
   Jauhota tomaattiviipaleet ensin pelkässä jauhossa, dippaa sitten munaseokseen ja leivitä lopuksi maissijauhoissa.
   Laita (valurauta)pannuun noin sentin verran öljyä, kuumenna. Paista tomaatteja (varo ettei öljy ole liian kuumaa) kaksi minuuttia kummaltakin puolelta tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Valuta ritilällä tai talouspaperin päällä. Ripottele päälle hiukan suolaa.
Reseptin löysin tuolta: Essu ja lusikka

Vihreitä tomaatteja ei löytynyt, joten piti siis tyytyä punaisiin. Näin jälkeenpäin pohdin, että siinäkö kohtaa resepti meni pieleen. Suoraan sanottuna suussa maistui vain suola ja pippuri - ja ehkä vähän tomaatti. Ei siis järin hyvin onnistunut koe.

Itse kirja siis osoittautui herkullisemmaksi kuin sen nimi. Suurella innolla ryhdyin kirjaa lukemaan, sillä kirjasta tehty elokuva Paistetut vihreät tomaatit lukeutuu minusta parhaiden elokuvien joukkoon. Kirja on suloinen ja valloittava kuvaus ystävyydestä. Evelyn Couch tapaa hoitokodissa käynnin yhteydessä 80-vuotiaan rouva Cleo Threadgooden, joka kertoo Evelynille elämästään Alabamassa 1900-luvun alussa; Whistle Stop Cafeesta, joka tarjosi hyvää grilliruokaa, kahvia, rakkautta ja jopa satunnaisen murhan.

Eniten pidin Idgien ja Ruthin tarinasta (niin kuin elokuvassakin + mahtavasta Towanda-kohtauksesta). Englanniksi lukeminen sujui odotettua nopeammin, mitä nyt joitain sanoja piti sanakirjasta välillä tarkistaa. Hieman taisin kirjaan kuitenkin pettyä, sillä elokuva oli paljon suoraviivaisempi ja loogisempi, kun kirjassa taas pompittiin asiasta ja ajasta toiseen aivan päättömästi. Jotain punaista lankaa olisin toivonut, sillä jos en olisi elokuvaa nähnyt, niin lukukokemus olisi ollut vielä päättömämpi.

Jos arastelette englanniksi lukemista, niin katokaa edes elokuva! Pääosissa näyttelevät Mary Stuart Masterson, Mary-Louise Parker, Kathy Bates ja Jessica Tandy.

Ps. Kirjan lukemisen jälkeen katsoin heti elokuvan perään :)

Tällä postauksella osallistun Lue ja syö -haasteeseen. Saa nähdä seuraako tästä vielä minun kohdallani osa 2..

Richard Bach - Lokki Joonatan

Lokki Joonatan - Richard Bach

(Jonathan Livingston Seagull, 1970)

Gummerus, 2006
Valokuvat: Russell Munson
Kansi: Joan Stoliar

Omasta hyllystä

"Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla." 

kirjan ensimmäinen lause

Kirja lokista ja sen rakkaudesta lentämiseen.

Kirjalle ei ihan heti löytynyt kustantajaa, ja kun näin viimein kävi, se julkaistiin vähin äänin, mutta sittemmin lukijat ovat kirjaan ihastuneet ja siitä tuli bestseller. Se yllätti, ai että ihan bestseller? Odotin suoraan sanottuna kirjan olevan erittäin tylsistyttävä. Olihan aiheena lokit ja lentäminen. Miten omaperäistä. Kirja on myös kuvitettu mustavalkoisilla valokuvilla ja siinä vaiheessa rinnastin tämän teoksen Alexis Kouroksen Gondwanan lapsiin, josta en pitänyt sitten yhtään.

Filosofinenhan tämäkin on, mutta monet jutut ymmärsin ja jotkut taas menivät odotetusti yli ymmärryksen kuten rajattoman vapauden idea ja että ruumiinne ei ole mitään muuta kuin ajatuksenne - hölinät. Huomatkaa, filosofia ei ikinä ollut lempiaineeni koulussa :) Kirjassa oli - jos ei nyt runollista kieltä - niin kaunista ainakin. Olihan siinä myös monia kauniita ajatuksia. Joonatan on erilainen lokki. Se pitää lentämisestä lentämisen itsensä takia, kun muut lokit taas lentävät vain saadakseen ruokaa. Ne pitävät Joonatania kummallisena, erilaisena. Joonatan yritti muuttaa itseään muiden kaltaiseksi, mutta ei ollut onnellinen, joten hän valitsi sen mitä rakasti laumansa sijasta. "Sinulla on vapaus olla oma itsesi, oma todellinen itsesi, täällä ja nyt, eikä mikään voi sinua estää." Pitää tehdä, se mistä tulee onnelliseks, eikä välittää muiden mielipiteistä. Kauniita, ajattelemisen arvoisia sanoja tosiaan, mutta arvostaisin hieman hienovaraisempaa lähestymistapaa. Tapaa, jossa saa lukea ajatukset ikään kuin rivien välistä, eikä noin suoraan.

Ensin ärsyynnyin kirjassa, siitä että Joonatan teki jotain matemaattisia laskelmia lentäessään "Joonatan ei esimerkiksi tiennyt, mistä johtui, että se jaksoi pysytellä ilmassa kauemmin ja vaivattomammin, jos se lensi niin matalalla, että sen etäisyys vedenpinnasta oli vähemmän kuin puolet sen siipien kärkivälistä." s14. Tottakai kirjassa voi tapahtua mitä vain, mutta rajansa kaikella. Minä ainakin vain pyörittelin silmiäni mokomalle. Huomaamatta voi saada myös samalla lentämisen alkeiskurssin. Jos siis jaksoi hitaasti ja keskittyneesti lukea - not me.

Kuvat oli parasta antia ja ne liittyivät tekstiin aina niin saumattomasti. Harvoin muutenkaan pääsee kuvista nauttimaan kesken romaanin lukemisen.

Tähtiä: ★★

TBR 100 - omasta hyllystä

Aikarajaa en siis aseta ja lista saattaa muuttua uusien kirjahankintojen myötä.

1. Ajan lapsi
2. Anna minun rakastaa enemmän
3. Agnes kotiopettajatar
4. Boheemielämää
5. Carrie
6. Cantervillen kummitus
7. Da Vinci –koodi
8. Dracula
9. Enkelipeli
10. Ellei
11. Emma
12. Ensimmäinen yhteys
13. Exodus
14. Frankenstein
15. Four children and It
16. Grimmin sadut
17. Gulliverin retket
18. Gösta Berlingin taru
19. Herzog
20. Hiljaiset sillat
21. Hotelli Firenzessä
22. Huckleberry Finnin seikkailut
23. Hylätyt talot, autiot pihat
24. Ikuinen rakkaus
25. Kabulin kirjakauppias
26. Kadonnut ruusu
27. Kahdeksan serkusta
28. Kamelianainen
29. Kapteeni Correllin mandoliini
30. Kaukametsän pakolaiset
31. Kasvattitytön tarina
32. Kirjavaras
33. Keisarin hullu
34. Kolea talo
35. Kolme muskettisoturia
36. Korallivaras
37. Kultainen kompassi
38. Kun luulit unohtaneesi
39. Kuningas Lear
40. Kunnes löydän sinut
41. Kunniakonsuli
42. Leijapoika
43. Lokki Joonatan
44. Lumen taju
45. Luumujen poukama
46. Murha laitumella
47. Mylly joen rannalla
48. Nainen ja sylikoira
49. Neljäs käsi
50. Neurovelho
51. Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut
52. Nummisuutarit
53. Nuorena nukkunut
54. Palkkapiian poika
55. Papin tytär
56. Peltirumpu
57. Peukaloisen retket villihanhet
58. Pocahontas
59. Poikia ja rakastajia
60. Poikani tarina
61. Pickwick kerhon jälkeenjääneet paperit
62. Pikku Nikke
63. Poissa silmistä, poissa mielestä
64. Queenie
65. Rakkauden kielioppi
66. Rakastuneita naisia
67. Ranskalainen testamentti
68. Rikoskirjailijan kuolema
69. Robinson Crusoe
70. Rakkaus on saari
71. Ranskalaisen luutnantin nainen
72. Rautatie
73. Ruohometsänkansa
74. Runotyttö – maineen polulla
75. Salamurhaajan oppipoika
76. Sherlock Holmesin seikkailut
77. Sinuhe Egyptiläinen
78. Sokea surmaaja
79. Sininen linna
80. Sirkuksen poika
81. Sota ja rauha
82. Taru Sormusten herrasta
83. Tarzan
84. Tom Jones
85. Tuntematon sotilas
86. Tuhat ja yksi yötä
87. Turhuuden turuilla
88. Unelmien sielunmessu
89. Unohdettu Ombia
90. Vaarallisia suhteita
91. Valkoinen kuningatar
92. Vanki nimeltä Papillon
93. Vesimies
94. Vihan hedelmät
95. Viimeinen mohikaani
96. Viimeinen yö Twisted Riverillä
97. Välisarjan avioliitto
98. Wakefieldin kirkkoherra
99. Yksisarvinen
100. Äiti

Hyllyyn jäi sitten vielä toiset sata lukematonta kirjaa... Oh-hoh.

Ian McEwan - Sementtipuutarha

Sementtipuutarha - Ian McEwan

(The Cement Garden, 1978)

Karisto, 1980

Omasta hyllystä

"En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui ettö autoin häntä matkaan." 

kirjan ensimmäinen lause

Vanhemmat ovat kuolleet ja neljä lasta jäävät elämään keskenään. Voit vain yrittää kuvitella, mitä siitä seuraa.

Vautsi, mikä alku. Kiinnostuin kyllä kovasti ja alku herätti minussa hilpeyttä; me suomalaiset ei taidetakaan olla ainoita, jotka vain murahtelee vastaukseksi. Hilpeys kuitenkin oli kuin pois pyyhkäisty seuraavalle sivulle siirtyessäni ja siinä vaiheessa ajattelin, että mitä ihmeen kirjaan olen lukemassa. Siitä eteenpäin lukeminen oli siis hieman vaivautunutta ja jännittynyttä. Kirjaa leimasi myös ahdistuneisuus ja suru. Onneksi sain kirjan pois käsistäni aika nopesti - siinä meni vain yksi ilta ja seuraava aamu. Pahinta oli ehkä se, etten kokenut tätä niin surrealistisena tai absurdina kuin takakannessa sanotaan, vaan hyvinkin todennäköisenä tarina. En yleisenä, mutta mahdollisena.

Yksi kynnyskohdista oli myös se, etten pitänyt Jackista, jonka silmin tarina kerrottiin. Usein pistää ärsyttämään nämä sivulliset, jokseenkin mitäänsanomattomat henkilöt, joiden silmin lukija pakotetaan tarinaa katsomaan. Olisin halunnut niin mielelläni Julien Jackin tilalle. En tiedä, miten se olisi tarinaa muuttanut, mutta kyllä, Julie olisi ollut parempi vaihtoehto. Kirja sisälsi varmasti myös paljon symboliikka, mitä en tajunnut ensimmäisellä lukukerralla -ja toista tuskin tulee olemaan. Jos joku haluaa valottaa, mikä kirjan sanoma on niin be my gest.

Tämän jälkeen Ian McEwanin nimi aiheuttaa minussa sekavia tunteita, sillä Sovituksesta pidin kovasti, mutta Sementtipuutarhassa on paljon sulateltavaa. Ps. Uskomatonta muuten, että kirja on McEwanin esikoisteos, sen verran ehjästä ja vahvasta kirjasta on kyse.

Tähtiä: ★★½

Hyllyssä odottaa
Ikuinen rakkaus
Ajan lapsi  

George R. R. Martin - Valtaistuinpeli

Tulen ja jään laulu Osa 1: Valtaistuinpeli - George R. R. Martin 

(A Game of Thrones, 1996)

Kirjava, 2009

Kuvittanut: Petri Hiltunen

Kirjastosta lainattu

"Meidän pitäisi lähteä takaisin", Gared hoputti metsän alkaessa pimetä 

heidän ympärillään. "Ne villit ovat kuolleita." 

kirjan ensimmäinen lause

Tartuin kirjaan, sillä tarkoituksena olisi katsoa tämän jälkeen samaisen TV-sarjan ensimmäinen kausi. Sarjan pilottijakson olen jo nähnyt, joten monilla kirjan henkilöillä oli jo kasvot ennen kuin kirjan ensimmäistäkään lausetta olin lukenut. Fantasia ei noin yleisesti ottaen ole minusta kaikista nautinnollisin genre, joten tietyllä varauksella tähänkin kirjaan suhtauduin, vaikka TV-sarja lupaili hyvää.

Monessa asiassa kirjailija on onnistunut, sillä juoni on tarpeeksi monimutkainen, yllätyksiä on paljon, eikä tapahtumat ole niin ennalta-arvattavia. Henkilöiden paljous ei hirveästi vaivannut - ensimmäisen kerran törmäsin Maan lapset -kirjoissa monia sivuja kattavaan henkilöluetteloon, joten sitä en enää säikähdä. Kirja kun pyöri kuitenkin niiden keskiössä olevien hahmojen ympärillä. Normaalisti ei tarvitse jännittää omien lempparihahmojen puolesta, mutta tämän kirjan kohdalla asiat ovat toisin. Juuri se hahmo, jonka hengissä pysymisestä olisin voinut lyödä eniten vetoa, päättikin kuolla. Siis mitä? Tuntui, että minut johdettiin harhaan ja olo oli vähintäänkin pettynyt. No, siitäpä hyvästä lähti puoli tähteä... Hah!

Suosikkihahmojani oli ehdottomasti Jon Snow (kuvittelin mielessäni aika hyvännäköiseksi ;) - erinäköiseksi kuin sarjassa. Lisäksi pidin hänen ajattelumaailmastaan ja luonteestaan. Joniin kun pääsisi tutustumaan!), Arya (urhea ja erilainen pikkutyttö - välillä tosin liian kärjistetyn erilainen), Tyrion (tuli itselleni yllätyksenä, mutta mielenkiintoinen hahmo ja meitä yhdistää pituus - kääpiö tosin en onneksi ole) ja sitten vielä Daenerys (hänestä löytyy - niin kuin hyvästä hahmosta pitääkin - hyviä ja vähemmän imartelevia puolia). Ja sitten on tietysti niitä hahmoja jotka ärsyttää. Kuten Sansa. Siis kerrassaan rasittava likka! Olisi ihan tehnyt muutaman kerran mieli ravistella häntä ja käskeä käyttämään vaihteeksi aivoja. Että nuo aivottomat ja liian naiviit hahmot saavat vereni kiehahtamaan. Puhumattakaan pahiksista: Joffrey, Jaime... Pakko mainita vielä Pikkurilli, joka oli hyvin ajatuksia herättävä hahmo. Sitä vaan odotti mitä hänestä paljastuisi. Hahmot ylipäätään, joista ei voi olla ihan varma ovatko he hyviä vai pahoja, ovat mielenkiintoisia.

Loput miinukset annan miljoonista ja tuhansista paikannimistä ja muista minulle merkityksettömistä nimistä. Jos joku sanoo, että henkilöitä oli liikaa, niin ne eivät ole mitään verrattuna paikannimien viljelyyn. En pysynyt perässä ja lopulta en edes yrittänyt.

Martinilla on jotain ihanasti ja uudella tavalla ilmaistuja asioita: "Ei ollut mitään mihin tarttua. Piha syöksyi häntä tapaamaan" s. 81. Minut kyllä voittaa aina puolelleen, jos kirjassa vilisee edes muutamia lauseita tuoretta ja ihastusta herättävää kieltä. Kansista sen verran, että joku on tainnut jo aikaisemmin kritisoida pokkarin kantta (jota itsekin inhoan), sillä se ei tosiaan houkuttele lukemaan, mutta tässä kovakantisessa kuva ei itseasiassa näytä yhtään hullummalta.

Tähtiä: ★★★★

Tulen ja jään laulu -sarja:

• Valtaistuinpeli (A Game of Thrones, 1996)
• Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings, 1999)
• Miekkamyrsky (A Storm of Swords, 2000)
• Korppien kestit (A Feast for Crows, 2005)
• Lohikäärmetanssi (A Dance with Dragons, 2011)