Lontoo. Mikkelin lukukausi vasta päättynyt ja lordikansleri istuu nyt
Lincoln's Inn Hallissa. Sää on marraskuisen raaka.
Tähän mennessä olen lukenut Charles Dickensiltä
kunnioitettavat viisi kirjaa ja joitain novelleja ja olen pitänyt
niistä kaikista todella paljon! Kirjojen hienoutta ei ole himmentänyt
edes hidaslukuisuus, joka johtuu yli kahdensadan vuoden kuilusta
kirjojen ilmestymisen ja nykypäivän välillä. Mutta. Kolea talo on
valitettava poikkeus sääntöön, vaikka siitäkin löytyi tuttu, taidokas
juonenkuljetus.
Takakannesta: Koleassa talossa on kaksi erillistä juonta. Toisessa esiintyvät nuoret
Richard Carstone ja hänen serkkunsa Ada Clare sekä köyhä orpotyttö
Esther Summerson. Viimeksi mainittu kertoo tarinan menetetystä
omaisuudesta, salaisesta rakkaudesta ja onnettomasta taistelusta
oikeusjärjestelmää vastaan, mikä kaikki tuntuu ajankohtaiselta tänäkin
päivänä. Toinen juoni kertoo kylmästä ja kauniista Lady Dedlockista,
jonka kopea käytös kätkee kauhistuttavan salaisuuden. Nämä kaksi tarinaa
yhtyvät yllättävään loppuhuipentumaan, johon Dickens kuljettaa lukijan
läpi kuohuvan viktoriaanisen Englannin. Kolea talo on jännittävä
lukuromaani ja dekkarilajityypin ensimmäisiä edustajia.
Tunnustan heti alkuun, että kiinnostavaa oli ainoastaan Estherin, Adan ja Richardin elämä ja suhteet. Kaikki muu politiikka ja sekaisin keskenään menevät henkilöt eivät saaneet innostumaan. Luin Koleaa taloa alkuun suhteellisen usein, joten luulisi olleen helppo muistaa henkilöt, mutta jouduin jatkuvasti vilkuilemaan alkuunpäin, kun en saanut monestikaan kiinni siitä kuka oli kyseessä. Ja lakimiehiä ja muita poliittisia hahmoja riitti! Todella turhauttavaa. Kolean talon ansioita on eri luokkayhteiskuntien kuvaus ja värikkäät - välillä jopa naurettavat - henkilöt. Näiden kuvailujen kohdalla Dickens ei ole koskaan säästellyt, vaan antanut rumuuden ja ahneuden näkyä.
Tunnustan heti alkuun, että kiinnostavaa oli ainoastaan Estherin, Adan ja Richardin elämä ja suhteet. Kaikki muu politiikka ja sekaisin keskenään menevät henkilöt eivät saaneet innostumaan. Luin Koleaa taloa alkuun suhteellisen usein, joten luulisi olleen helppo muistaa henkilöt, mutta jouduin jatkuvasti vilkuilemaan alkuunpäin, kun en saanut monestikaan kiinni siitä kuka oli kyseessä. Ja lakimiehiä ja muita poliittisia hahmoja riitti! Todella turhauttavaa. Kolean talon ansioita on eri luokkayhteiskuntien kuvaus ja värikkäät - välillä jopa naurettavat - henkilöt. Näiden kuvailujen kohdalla Dickens ei ole koskaan säästellyt, vaan antanut rumuuden ja ahneuden näkyä.
Ensimmäiseksi kosketukseksi Dickensiin tätä en suosittele, mutta ahkera fani ei hätkähdä. Ihanaa kun viimein saa luetuksi taas jokin pitkään listalla olleen, varsinkin jos lukemattomuuden syy on ollut kauhistuttava paksuus. Seuraavaksi olen miettinyt lukevani ehkäpä Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut.
Charles Dickens: Kolea talo
(Bleak House, 1852-53)
Tammi, 2006
Omasta hyllystä
Muita Charles Dickens -postauksia
Kaksi kaupunkia
A Tale of Two Cities -sarjakuvasovitus
Kummitusnovelleja