Hurja Hassu Lukija: Will Eisner

Dropsie Avenue 55 Bronxissa, New Yorkissa
- lähellä ilmaradan asemaa.

Mistä lie aikoinani Will Eisnerin sarjakuvaromaanin Talo Bronxissa bongasin listalleni. Ei muistu mieleen, mutta onneksi näin on käynyt, sillä teos on varsinainen helmi ja yhtä liitoa alusta loppuun. Albumi sisältää neljä lyhyttä tarinaa 1930-luvun pula-ajan New Yorkista, jossa vuokrakasarmilaisten elämää kuvataan hyvinkin eläväisesti ja humorisesti. Dropsie Avenuen talot rakennettiin maahan sodan jälkeen tulvivien siirtolaisten vuoksi. Pienoiskylässä asuu värikästä porukkaa, joka elättää jälkikasvuaan ja unelmoi paremmasta elämästä.

"Sen seinien sisäpuolella esitettiin monta traagista näytelmää.
Siellä ei kenelläkään ollut yksityiselämää saati intimiteettisuojaa.
Oli vain kaksi mahdollisuutta - olla osallisena tai kuulua
eturivin katsojiin."

Ensimmäinen kertomus, Sopimus Jumalan kanssa, on riipaiseva tarina hyvää tekevästä juutaismiehestä Frimme Hershistä, joka on solminut muutamia vuosia sitten sopimuksen Jumalan kanssa, mutta Jumala ei pidäkään osuuttaan sopimuksesta. Koko vanha vuokrakasarmi vapisee Hershin raivosta ja hän laittaa elämälleen ihan uuden suunnan. Tunnepitoinen tarina näyttää ihmismielen haurauden.

Katulaulaja kertoo yhdestä Bronxin katuja kiertelevästä katulaulajasta, joka saa vaivanpalkakseen muutamia pennosia, mutta hänestä - niin kuin ei muistakaan katulaulajista - ei tiedetä juuri mitään. Eräs kiinnostunut "hyväntekijä" tahtoisi miestä auttaa omat edut mielessään, mutta lopputulosta hän ei olisi osannut arvata. Talonmies on järeä kaveri ärtsyn koiransa kanssa, joita molempia talon asukkaat pelkäävät. Tarina näyttää kuinka kaikki ei ole sitä miltä ensialkuun saattaa näyttää. Tämä on varmasti julmin ja ovelin näistä kertomuksista.

Viimeisenä on Maalaisloma, jossa kesän tullessa asukkaista kuoriutuu lomailijoita. Bennie ja Goldie ovat tuhlanneet rahansa pröystäilevään ulkomuotoon tai Bennien tapauksessa autoon ja he matkustavat Grossmanin hotelliin napatakseen itselleen rikkaan puolison vastapainoksi omalle köyhyydelleen. Heidän lisäkseen näemme jos jonkinlaista villiä lomailijaa, jotka ottavat kesäisin hyödyn irti päästessään perheestään tai jotka muuten vain heittäytyvät estottomiksi.

Talo Bronxissa tarinat ovat kuin pieniä novelleja, jotka haluaisi hotkaista hetkessä. Aidontuntuinen kuvaus syntyy varmasti siitä, että Eisner on lähtöisin samanlaisista oloista. Tekijä sanoo esipuheessa kaikkien tarinoiden olevan tosia. Huumorin lisäksi albumissa näytetään elämän nurjaa puolta. Kuvat ovat ruskeansävyiset isoissa ruuduissa ja välillä ei ole ruutuja ollenkaan. Minua Eisnerin tyyli miellyttää kovasti, joten jatkan hänen töihinsä tutustumista jatkossakin!