Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa

Ne, jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat
kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Kuolleet sodassa.

Kiinnostuin alunperin ranskalaisen Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa -kirjasta nähtyäni siitä tekeillä olevan elokuvan silmiinpistävän hienon julisteen. Katsoin tietenkin trailerin ja vaikutuin sen mielikuvituksellisuudesta ja tunnelmasta. Äkkiä tietenkin selvisi, että elokuva perustuu kirjaan ja kävinkin sen heti lainaamassa. Näin alkuun on myös mainittava etten pidä yhtään sotakirjoista, mutta onneksi tajusin tämän kyseisen kipaleen olevan oikeastaan kaikkea muuta kuin taistelutannerkuvaus.

Paitsi että se tosin alkaa raa'alla rintamakuvauksella, jossa lähestyvä aselepo on jo käsillä, mutta luutnantti Henri d'Aulnay-Pradellelle se on masentava huomio. Epäonnistuneiden liiketoimiensa takia köyhtynyt Pradelle haluaa pakkomielteisesti asemansa ja rahansa takaisin ja jonkinlaisen urotyön kautta hän saisi sodan loputtua kapteenin arvon. Aika on vain käymässä vähiin moiselle ponnistukselle. Verenhimoisena miehenä hän ampuu pari omaa miestään uskotellen sotajoukolleen, että saksalaiset tappoivat heidät, jolloin joukko rynnistää tantereelle kostonhaluisena.

Epäonnekseen sotilas Albert Maillard tietää Pradellen teot ja joutuu elävältä haudatuksi yhdessä hevosen pään kanssa. Korkealla kuopan reunalla erottuu taivasta vasten luutnantti Pradellen kookas siluetti kuin kuoleman enkelin. Onnekkaiden tähtien alla syntyneen sotilas Edouard Péricoultin haavoittumisen ansiosta Albert pelastuu Miten sopimatonta tässä tilanteessa: hän tahtoo pelastaa toverinsa ja toivoo samalla, että se olisi joku, jonka kanssa hän on jutellut, josta hän pitää, mutta onni on kääntynyt ja Edouard menettää puolet kasvoistaan. Näiden kolmen miehen tulevaisuus on kietoutunut toisiinsa.

Epätoivoinen Edouard halua kadota maailmalta ja Albert tarjoutuu auttamaan, sillä hän on henkensä velkaa sotilastoverilleen. Samaan aikaan kun he elävät kurjissa oloissa, Pradelle nai Edouardin rikkaan sisaren ja kipuaa sosiaalisia tikkaita ylöspäin kasvoillaan kirkas, veitsenterävä katse. Albert vertaakin Pradellea osuvasti Kurjien poliisitarkastaja Javertiin, joka yhtälailla huokuu hyytävää synkkyyttä. Pradellen mielessä on vain voittojen kääriminen ja hänen saituruudessa vainajatkaan eivät ole pyhiä.

Goncourt-palkinnon voittanut romaani ei esitä sodan jälkeistä yhteiskuntaa kovin mairittelevassa valossa. Menestyjät palkitaan, mutta tavalliset rintamalaiset jätetään oman onnen nojaan. Keinottelijoilla on loistava tilaisuus lyödä rahoiksi. Vaikka Edouardista ja Albertista ei ajan saatossakaan tule parhaita kavereita niin silti toisen puolia pidetään. Eduard jää henkilöistä kaukaisimmaksi. Hän on 23-vuotias ja nyt jo depressiivisyyteen vajonnut ilmeisistä syistä. Lahjakas piirtäjä ei enää halua tartua kynään, kunnes miesten vuokraemännän 11-vuotias tytär Louise onnistuu ystävystymään Eduardin kanssa. Louise on ihanan valloittava voima kurjuuden keskellä. Riipaisevinta on isä, joka oppii arvostamaan ja rakastamaan poikaansa vasta menetyksen jälkeen.

Takakannessa kirjaa on kuvattu  "dekkarimaisen jännittäväksi historialliseksi romaaniksi" ja kaikki tuo on totta. Näkemiin taivaassa -kirjasta on moneksi, eikä se sovi vain yhteen kategoriaan. Näitä erilaisia sotakirjoja minä voin hyvin lukea. Jos muut tämänkaltaiset suositukset kiinnostaa, niin mieleen tulee myös Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Seuraavana voisinkin sitten lukea Lemaitrelta suomennetut dekkarit alkaen Alexista.

★★★★½
Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa

(Au revoir lá-haut, 2013)

Minerva, 2014

Kirjastosta