Oletetaan, että olet löytänyt sisäänpääsyn paikkaan
jossa kukaan aikuinen ei ole käynyt vuosiin.
Enää en osannut pysytellä erossa Seita Vuorelan kirjasta, jota uskollisesti olen säästänyt hyvään hetkeen. Tosin jokainen hetki on hyvä Vuorelan kirjoille. Niissä on mukaansatempaavuutta, mutta myös syvyyttää ja kauniita ajatuksia lauseiden takana. Epätoivoa ja toiveikkuutta. Sitä elämää itseään.
Takakannesta: Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja
juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän
rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle
joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä
kaukaa kotoa. Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End
-leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien
rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen
roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Monisäikeinen
tarina punoo lukijan osaksi mysteeriä, joka avautuu mestarillisesti
kerros kerrokselta.
Mitjaa ei ollenkaan haittaa heidän jäämisensä leirintäalueelle. Häntä kiehtoo kohtaamansa salaperäinen ja vähäpuheinen tyttö sekä villi poikajoukko rannalla. Jengi ei puhu vanhemmistaan ja kysyttäessä he sanovat olevansa hylkyjä. Kirjan välissä on lukuja Siilosta ja tuosta yöstä Mitja kantaa veljensä kanssa mukanaan syyllisyyttä. Parasta on kun ei juuri tiedä mitään tarinasta etukäteen, takakannen verran vain, sillä kirja avautuu hiljalleen ja miten voimakas siitä kasvaakaan! Se saa syvällisiä, kauniita merkityksiä ja vaikka alku hieman takkusi oli loppupuoli silkkaa nautintoa, kun tarinan idea lähti avautumaan. Karikko on todella upea kirja!
Vuorela ei ole ikinä pelännyt tarttua vaikeisiin aiheisiin, mutta maagisen realismin avulla hän tekee niistä silti kauniita ja monikerroksisia. Tunnelma on jälleen huikaiseva ja unimainen kuten Jani Ikosen mustavalkoiset kuvat. Vielä en ole ehtinyt pohtia mitä kirjan kansi oikein haluaa viestittää tai kuvastaa. Karikko käsittelee surua ja irti päästämistä ja se on todella koskettava, joten nenäliinavaroitus.
Mitjaa ei ollenkaan haittaa heidän jäämisensä leirintäalueelle. Häntä kiehtoo kohtaamansa salaperäinen ja vähäpuheinen tyttö sekä villi poikajoukko rannalla. Jengi ei puhu vanhemmistaan ja kysyttäessä he sanovat olevansa hylkyjä. Kirjan välissä on lukuja Siilosta ja tuosta yöstä Mitja kantaa veljensä kanssa mukanaan syyllisyyttä. Parasta on kun ei juuri tiedä mitään tarinasta etukäteen, takakannen verran vain, sillä kirja avautuu hiljalleen ja miten voimakas siitä kasvaakaan! Se saa syvällisiä, kauniita merkityksiä ja vaikka alku hieman takkusi oli loppupuoli silkkaa nautintoa, kun tarinan idea lähti avautumaan. Karikko on todella upea kirja!
Ehkä
sinua, ainakin jos olet tyttö, ihmetyttävät tällaiset vaihtelevat tuulet
ja pidät niitä tyhminä. Mutta me ei varsinaisesti mahdeta niille
mitään. Viha on vähän niin kuin musta aalto joka nielaisee ja saa
sanomaan ja tekemään asioita. Yhtä nopeasti se on myös poissa. Niinpä
minä en tuntenut enää vähäisintäkään kaunaa Nikolaita kohtaan, kun hän
hetken päästä vinkkasi minut mukaansa.
Vuorela ei ole ikinä pelännyt tarttua vaikeisiin aiheisiin, mutta maagisen realismin avulla hän tekee niistä silti kauniita ja monikerroksisia. Tunnelma on jälleen huikaiseva ja unimainen kuten Jani Ikosen mustavalkoiset kuvat. Vielä en ole ehtinyt pohtia mitä kirjan kansi oikein haluaa viestittää tai kuvastaa. Karikko käsittelee surua ja irti päästämistä ja se on todella koskettava, joten nenäliinavaroitus.
★★★★★Seita Vuorela - Karikko
Kuvitus: Jani Ikonen
Wsoy, 2012
Kirjastosta
Kiitos hienosta postauksesta hienosta kirjasta. En ole tätä lukenut, mutta jo Lumi-kirjan pohjalta uskon, että kirjassa on hieno tunnelma.
VastaaPoistaVuorela on niin taitava sanoissaan ja sanomassaan<3 Todella hieno, ajatuksia herättävä kirja.
Poista