Pienenä en tiennyt, miten lapsia tehdään vaan miksi.
Takakannesta: Kolmetoistavuotias Anna
ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan.
Niillä ei kuitenkaan hoideta Annaa vaan isosisko Katea, joka taistelee
harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa,
kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa
lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa asemaansa isosiskon
kudos- ja solupankkina... ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen pätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.
Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.
Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.
Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"
Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.
Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.
Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.
Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.
"Vaikka olen jo yhdeksännellä kuulla ja minulla on ollut yllin kyllin
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."
Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"
Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.
"Meidän perheessä normaalitilanne on kuin liian lyhyt peitto
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä
kumpivaihtoehto toteutuu."
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä
kumpivaihtoehto toteutuu."
Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★½
Jodi Picoult - Sisareni puolesta
Jodi Picoult - Sisareni puolesta
(My Sister's Keeper, 2004)
Karisto, 2006
Omasta hyllystä
Vaikuttaapa kiinnostavalta - ja hieman karmivaltakin! Tulee mieleen Kazuo Ishiguron romaani Ole luonani aina, jossa tuo luovuttaja-asetelma vietiin vielä pidemmälle.
VastaaPoistaNyt kun mainitsit Ole luonani aina -romaanin, niin onhan näillä jonkun verran yhteistä. Omaan lukumakuuni Sisareni puolesta solahti sujuvammin, sillä siinä ollaan ihan tässä nykymaailmassa, joka teki tarinasta aika kauhean ja lukijaa vedetään moneen suuntaan.
PoistaNiskavillat nousivat pystyyn jo lukiessani arvosteluasi. Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta kirjalta, täytyy myöntää. En ole tämän tyyppisiä kirjoja paljon lukenut, mutta tämän laitan kyllä lukulistalle.
VastaaPoistaHyvä, että jotain tunteita välittyi:D Voisin lukea lisääkin tämänkaltaisia (odotin muuten kirjan olevan vielä paljon hurjempi!) tai kloonausaiheisia.
PoistaLuin tämän pari vuotta sitten ja muistan pitäneeni. Sitä ennen luin myös Picoultin 19 minuuttia, joka kertoo kouluampumisesta. Rankka aihe, mutta suosittelen kyllä lukemaan!
VastaaPoistaHuh, vahvassa muistissa on vielä Poikani Kevin, joten 19 minuuttia ei ihan seuraavina kuukausina ainakaan päädy luettavaksi:D Tulevaisuudessa kyllä kiinnostaa lukea joku toinenkin kirja Picoultilta.
PoistaLuin tämän itsekin jo joskus vuosia sitten, olin tosin lukenut Picoultin 19 minuuttia jokunen kuukausi aikaisemmin, ja taisin olla lähinnä raivoissani siitä, miten halpamaisesti kirjailija käytti saman juonikuvion kahdesti, eri aiheista näennäisesti kirjoittaen vain. :D Nyt kun lukukokemuksesta alkaa pian olla lähemmäs 10 vuotta, alan päästä jo ärsytyksestäni yli (viimein, haha), mutta jollainlailla näistä jäi vähän sellainen "painava hömppä" -fiilis, ehkäpä juuri sensaatiohakuisuus, jonka mainitsitkin.
VastaaPoistaYksittäin näistä olisin saattanut ehkä enemmän pitääkin, muistaakseni 19 minuutista pidin kunnes luin tämän! Mutta jos siitä olet kiinnostunut, pidä tauko, lue paljon muita kirjoja välissä, ehkä se samankaltaisuus ja sen kautta ennalta-arvattavuus ei pääse sinulla pilaamaan lukukokemusta niin kuin se minulla teki. :D
En sitten taidakaan olla ihan väärässä mielikuvani kanssa, että Picoultin kirjat ovat jotenkin samankaltaisia. Ei kuulosta lupaavalta, mutta täytyy itse koittaa miten joku toinen kirja uppoaisi. "Painava hömppä" voi olla aika lähellä totuutta, jollakin tapaa se viihdyttävyys puski lukemaan eteenpäin, vaikka itse aihe onkin vakava ja hurja, että ei tämä kevyttä lukemista ollut.
PoistaKiitoksia, pidetään vinkki mielessä:D
Tämä on keikkunut luettavien kirjojen listallani vuosia, mutta vielä en ole uskaltanut siihen tarttua. Arvostelusi sai taas kiinnostuksen kasvamaan, vaikka kirja onkin varmaan vielä hurjempi kuin osaan odottaa.
VastaaPoistaSamaistun tuohon, sillä tämä on odottanut hyllyssä jo pitkään lukemista, mutta viimein sitten rohkaistuin ja nyt voin sanoa, että kannustan lukemaan jos yhtään kiinnostaa:) Odotin ehkä jotain vieläkin hurjempaa, mutta painavaa tavaraa tämäkin.
Poista