Cecily von Ziegesar - Gossip Girl-sarja

Oletteko koskaan pohtineet, millaista etuoikeutettujen elämä oikeasti on?
Okei, minäpä kerron, satun nimittäin olemaan yksi harvoista ja valituista.

On se hyvä, että välillä tulee tutkailtua oman hyllyn kirjoja vähän kriittisemmällä silmällä, sillä joku aika sitten mietin, että mitä ihmettä Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarja oikein tekee vielä hyllyssäni? Omistan siis koko sarjan, sillä nuorena tykkäsin niistä niin paljon, että luin suomentamattomat osat englanniksi (se kertoo jo paljon!). En kuitenkaan viitsinyt heittää niitä noin vain pois, vaan päätin sitten lukaista sarjan ensimmäiset kuusi osaa läpi 😂 Ja voi hyvänen aika sentään...

Takakannesta: Tervetuloa New Yorkin nuorten, kauniiden ja rikkaiden maailmaan. Heillä on kaikkea yllin kyllin. Valtavat asunnot, rahaa ja vapautta tehdä mitä huvittaa, sillä isä ja äiti eivät ole koskaan kotona. Vanhemmat eivät siis tiedä heidän elämästään mitään, mutta salaperäinen Gossip girl tietää: kenellä on syömishäiriö, kuka on juonut liikaa juhlissa ja kuka seurustelee kenenkin kanssa... 

Gossip girl pitää netissä juorupalstaa, jossa seurataan yksityisen tyttökoulun kiihkeitä tapahtumia. Sisäoppilaitoksesta potkut saanut Serena van der Woodsen on palannut entiseen opinahjoonsa, mutta vanhat ystävät ovat kaikkea muuta kuin innoissaan. Häikäisevä ja haluttu Serena varastaa taas heidän poikaystävänsä, juonittelee itsensä opettajien suosioon ja yksinkertaisesti pilaa ylivoimaisuudellaan heidän elämänsä. Tai niinhän tytöt luulevat, mutta Gossip girl tietää paremmin. Serenasta liikkuu kuumia juoruja... Tulossa on yllätysten syksy.

Eiköhän tuo takakansi kertonut kaiken oleellisen. Gossip girl raportoi nettisivuillaan päähenkilöiden tekemisistä ja pitkin sarjaa tulee huomattua, että ihmiset juoruavat mitä ihmeellisimpiä juttuja. Nämä päähenkilöt ovat tietysti Uper East Siden eliittiä, mutta mukaan on päässyt myös muutama tavis Brooklynistä. Vanhempia ei kauheasti näy. "Blairin elinympäristössä kaikkien vanhemmat olivat samanlaisia - niin kauan kuin jälkikasvu ei töpännyt eikä nolannut heitä, se sai periaatteessa tehdä mitä halusi." Nuorten elämä muodostuu koulun lisäksi lähinnä brunsseista, juhlista, hyväntekeväisyystapahtumista, shoppailusta ja tanssiaisista.

Päähenkilöt:

Supermallin kropalla varustettu Serena näyttää hyvältä vaikka kauhtuneessa ja tupakan polttamassa kouluhameessa. Hän vetää magneetin lailla miehiä puoleensa ja rakastuu joka sekunti uuteen kundiin (vaikka aika nopeasti muidenkin kumppanit vaihtuvat). "Serena oli tyttö, jonka jokainen muisti. Tyttö, jota jokainen hartaasti vihasi. Hänen ei tarvinnut yrittää loistaa. Hän loisti jo muutenkin kirkaammin kuin kaikki muut." Naispuolinen Hannu Hanhi.

Kultapoju ja tyttöjen päiväunien kohteen Naten tärkein tehtävä kirjassa on pilven polttaminen ja juopottelu ilman taukoja. Ajattelunmerkkejä hän osoittaa ensimmäisen kerran nelososassa. Naten tyttöystävä Blair on oman elämänsä Audrey Hepburn: aina tyylikäs ja moitteeton, jonka kalenteri on täynnä menoja: komiteoita, tennistä ja kursseja. Syömishäiriöstä kärsivällä Blairilla on kaksi haavetta: Yale ja neitsyyden menettäminen Natelle. Mainittakoon myös Chuck (tv-sarjassa lempihahmoni, mutta kirjassa inhokki), seksihullu limanuljaska, jota siedetään vain perhesuhteiden takia.

Brooklynin vahvistuksista ensimmäisenä ketjupolttaja ja piinattu sielu Dan, joka elää kiinalaisella noutoruualla ja rustaa synkkiä runoja. Tämä kalpea laiheliini on rakastunut Serenaan (tietysti) ensisilmäyksellä. Danilla on 14-vuotias pikkusisko Jenny, joka on isorintainen, lyhyt blondi. Hän on Serenan vankkumaton ihailija ja maalaa mieluusti erikoisia muotokuvia. Sitten on vielä kalju Vanessa. Koulun kummajainen ja taiteellisia dokumentteja intohimoisesti harrastava taiteellisten vanhempien tytär, joka on ihastunut Daniin.

Aivottomampaa kirjallisuutta ei tule heti mieleen. Yhteistä samannimisen tv-sarjan kanssa ei ole muuta kuin samannimiset hahmot ja se syvällisyys mitä tv-sarjaan on edes yritetty saada, niin siitä ei ole kirjoissa tietoakaan. Pelkkää pintaliitoa.

XOXO Gossip girl

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★½
Cecily von Ziegesar - Gossip Girl

Eliittinuoret (Wsoy, 2002) 
Tiedät että rakastat minua (Wsoy, 2002)
Kaikki kuuluu minulle (Wsoy, 2003)
Koska olen sen arvoinen (Wsoy, 2003)
Pidän siitä juuri noin (Wsoy, 2004)
Olet se jonka haluan (Wsoy, 2004)

Omasta hyllystä

KIRJAN MONET KASVOT Tähtiin kirjoitettu virhe / Orjattaresi

On ollut erittäin kiinnostavaa vertailla eri maiden kansivalintoja, sillä erilaiset kulttuuriset näkemykset vaikuttavat siihen miten kirjoja markkinoidaan ja kannethan ovat tässä suuressa roolissa. Se mikä toimii täällä Suomessa, ei todennäköisesti menisi läpi vaikka Intiassa. Kaksi edellistä postausta keskittyivät nimenomaan noihin eroihin, mutta tällä kertaa laitan näytille kahden romaanin kannet, joiden ulkoasusta maat ovat päätyneet yllättävän yksimieliseen tulkintaan. Aloitetaan Tähtiin kirjoitetulla virheellä.

Yleiskuvaa hallitsee sininen väri ja esitettyä kuvastoa pilvet ja tähdet eli kirjan nimi on otettu kirjaimellisesti mukaan kansiin. Muutama maa on valinnut radikaalimmin mustemman lähestymistavan, mutta niissäkin on pilkahdus sinistä. Vain kolmesta kannesta löytyy ihmisiä (ja yhdestä silhuetti). Ehkä johtuen kirjojen samankaltaisuudesta, erottuu varsinkin Korea joukosta, mutta kaunis on Ranskankin kansi.

Toinen kirja on Orjattaresi, jonka tunnusmerkki on selvästi punainen ja keskiössä vaatetus: valkoinen päähine ja jonkinlainen kaapu. Suurimmassa osassa nainen näiden vaatteiden alla onkin kokonaan häivytetty kuvasta, mikä tietysti kuvaa kansien välistä tarinaa. Selkeimmin tarinan ydintä visualisoi Georgia, josta pystyy juonen tiivistetysti ymmärtämään. Persiasta sen sijaan tulee enemmin mieleen joku Shakespearen näytelmä. Joukosta ponnistaa Ranska, jossa nainen katsoo hätkähdyttävän intensiivisesti suoraan kirjan katselijaa.


Huomaattehan, että vielä on hetki aikaa osallistua Sirrin Kansikuva-haasteeseen, joka päättyy 31.8, joten kipinkapin postausta kehiin! Minä olen ajatellut jatkaa Kirjan monet kasvot -postaussarjaa haasteen päättymisenkin jälkeen, sillä mieli on täynnä ideoita erilaisista postauksista ja lähestymistavoista.

Suurkiitos Sirrille haasteesta!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kirjan monet kasvot -postauksia
Harry Potter
Garpin maailma / Twilight

Elina Rouhiainen - Kesytön (#1) ja Uhanalainen (#2)

Se päivä oli kaunis.

Susiraja-sarja on kyllä roikkunut lukulistallani, mutta viimeisen sysäyksen sarjan aloittamiselle antoi horisontissa häämöttävä Hel-YA -kirjallisuustapahtuma, jonka yksi panelisteista oli Elina Rouhiainen. Luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja täytyy ehdottomasti lukea loputkin! Jos johonkin haluaa verrata, niin Susiraja on kuin pohjoismainen vastine Twilightille (kaikella rakkaudella) ja pohjoismaisella tarkoitan sitä, että Washington on vaihtunut Kainuuseen ja vampyyrit ihmissusiin. Päähenkilö sen sijaan on edelleen itseään etsivä nuori ja juoni koukuttava.

Kesyttömässä kaikki alkaa kotona, Helsingin Kalliossa, maalaavasta Raisa Ojasta, joka 17-vuotiaana saa kuulla poliiseilta boheemi äitinsä kuolleen yllättäen. Raisa muuttaa asumaan Hukkavaaraan, keskelle Kainuun korpea ja ainut syy miksi hän järjestelyyn suostuu on halu saada selville äitinsä salattu menneisyys, josta ei kotona ikinä puhuttu. Raisan uusi huoltaja on hänen Jaska-enonsa, josta tyttö ei ole ennen kuullutkaan mainittavan.

Kylässä ei tunnu olevan kaikki ihan kohdillaan: luokka on täynnä hyvännäköisiä, treenattuja oppilaita, jotka käyttävät merkkivaatteita ja tietenkin he ottavat Raisan silmätikukseen. Joukon johtajana on komea Mikael, josta Raisa ei meinaa saada silmiään irti. Haaveilua ei estä sekään, että Mikael seurustelee koulun kauneimman tytön kanssa. Raisa saa Nikosta, toisesta outolinnusta itsensä lisäkseen, ystävän, joita yhdistää samat kiinnostuksen kohteet.

Suurimmaksi osaksi kirjan keskiössä ovat Raisa ja Mikael sekä ihmissusi-kuvion selviäminen. Rouhiainen kirjoittaa ahmittavaa tekstiä ja Kesytön päätyi silloisesta keskeneräisten pinosta luettavaksi selvästi muita useammin (luinkohan edes ollenkaan muita...). 400 sivua luki läpi hetkessä. Vaikka ihastuin hahmoihin on pakko mainita, että Jaska jätti minut hyvin kylmäksi, sillä hänestä ei kerrottu yhtään mitään. Todellinen seinäruusu. Muut koin persoonallisiksi ja toiveisiini syventää joitain hahmoja vastattiin seuraavassa osassa.

Uhanalaisessa Raisa palaa odotetusti Hukkavaaraan, sillä kaikkia salaisuuksia ei ole vielä paljastettu, eikä hän voi unohtaa Mikaelia, elämänsä suurta rakkautta. Raisa tietää ettei toisesta visiitistä tule yhtään sen helpompi kuin ensimmäisestäkään, sillä asiat ovat muuttuneet laumassa. Muuten Mikael ei olisi tullut hakemaan häntä kotiovelta asti.

Olin helpottunut, että Niko pysyi kuvioissa mukana, sillä tässä osassa hänet oltaisiin voitu hyllyttää helposti. Raisan, Nikon ja Mikaelin yhteiset sanaharkat ja ilveilyt nostattivat hymyn huulille. Rouhiainen taitaa koukuttavan tekstin lisäksi myös herkullisen dialogin. Pidin erityisesti siitä, että Jennin hahmoa syvennettiin ja että hän ja Raisa jopa lähenivät.

Nyt on vielä kaksi jännittävää osaa jäljellä ja Raisan erikoislaatuisuus hieman hämärän peitossa ja monta asiaa edelleen selvittämättä, joten mielenkiintoisia hetkiä luvassa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★
Elina Rouhiainen
Kesytön (Tammi, 2012)
Uhanalainen (Tammi, 2013)

Kirjastosta

Kotimainen spefi x3

Olenkin lähiaikoina kunnostautunut oikein kunnolla spekulatiivisen fiktion kohdalla - tästä ei varmaan ole kaukana hyppäys itselleni vielä vieraammalle maaperällä eli fantasiaan. Niputan tähän samaan kolme spefi-kirjaa lyhyine arvioineen. Ja huomatkaa, kaikki vieläpä kotimaisia. Suomi100-projekti tekee selvästi hyvää kotimaiseen kirjallisuuteen tutustumiselleni.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Takakannesta: Naakkamestari on Tampereelle vuoteen 1900 sijoittuva kertomus, joka yhdistää vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia. Valumestari Lundanin verstas on Ennin koti. Hän kaipaa joka päivä vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää naakan – ja hänen elämänsä muuttuu. Täysin.

J. S. Meresmaa voitti tekstillään Robustoksen pienoisromaanin kirjoituskilpailun 2015 ja siinä on samaa tunnelma kuin kannessa: jotain vanhanaikaista ja ilotonta, mutta pilkahdus toiveikkuutta linnun muodossa. Ennin elämän aamut alkavat kankeasti talossa, jota ei aivan voi kodiksi kutsua. Siellä hänen on tehtävä töitä pitääkseen katon päänsä päällä, mutta oikeasti tytttö kaipaa vain vanhempiensa luokse. Toive, joka ei näytä toteutuvan.

"Se antoi minun, ja avuttoman luontokappaleen luottamus
kuristi kurkkuani. Se uskoi, etten tekisi sille mitään pahaa."

Surumielisyys ja alakuloisuus valtaa mielen Ennin tarinaa seuratessa. Nokisessa maailmassa kirkko esitetään julmana ja virkavalta epäluotettavana. Valtaväestön vieroksumat ursiinit aiheuttavat kahinoita kapinoiden epätasa-arvoisuutta vastaan. Naakkamestari on hyvin napakka kirja vaihtoehtohistoriallisesta maailmasta ja toimii varmasti matalankynnyksen teoksena lukijalle, joka haluaa tutustua kyseiseen genreen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset. Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut

Takakannesta: Toukokuussa 1819 nuori Iax Agolaskyn lähtee professori Moltiquen apulaisena pitkälle matkalle kohti Luoteis-Venäjää. Tutkimusretken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävän metsänkansan jäseniä. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoitusta, pimeässä näkeviä silmiä… Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä – ja onko sillä merkitystä? Tutkimusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa…

Romaani perustuu Pekka Nikruksen valokuvasarjaan Varjojen lapset ja sen synopsikseen. Tarinaa värittää visuaalisesti valokuvasarjan kuvat, jotka ovat kieltämättä häiritsevän kiehtovia. Itse tarina on paikoitellen synkkä, mutta kiinnostava. Iax Agolaskyn seuraa vierestä professorinsa tutkimuksia ja dokumentoi päiväkirjaansa yhteisen matkan vuodesta 1819 vuoteen 1823. Osa muistiinpanoista on kadonnut jättäen aukkoja tarinaan, mutta niistä kuitenkin muodostuu selkeä kuva retkikunnan touhuista.

"Aikuinen mies. Ei ei. Tyhjennän rakkoni, suoleni lakanoille, joita ei ole pesty kuukausiin. Herrani, sinäkö siinä? Tämän takiako lähdimme Ranskasta, löytääksemme apinan itsestämme? Olet suuri ja viisas."

Kirja hämärtää rajan ihmisten ja eläimenpiirteet omaavien lasten väliltä ja loppua kohden mentäessä ihminen näyttäytyy jopa eläimellisempänä ja raaempana. Koin lukemisen välillä vähän epämiellyttäväkin, mutta taidokkaasti kirjoitettu teksti onnistui kuljettamaan minua aina vain eteenpäin. Tiivistunnelmainen Paflagonian perilliset on ajankohtainen kirja tarttuessaan erilaisuuteen ja siihen suhtautumiseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 


Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Takakannesta: Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva – ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Tytöt päätyvät luostariin erinäisistä syistä ja Maresi on tullut sinne köyhästä perheestä neljä vuotta sitten. Hän on yhä noviisina, joka pitää eniten Aarrekammiosta, jossa kirjahyllyt ulottuvat lattiasta kattoon. Maresi etsii vielä omaa tehtäväänsä ja kutsumustaan yhteisössä.

Kiinnostavinta antia olivat uskomukset Alkuäidistä ja rituaalit. Maresi on hyvin naisvoittoinen kirja, sillä luostariin ei ole miehillä pääsyä. Tarinassa esiintyvät miehet ovat hyvin väkivaltaisia ja julmia. Kirja etenee rauhallisesti siihen asti, kunnes näkyy merkkejä laivasta horisontissa, jonka jälkeen tapahtumat juoksevat eteenpäin. Kantavin teema on itsensä löytäminen ja rohkeus yrittää. Maresi aloittaa kolmiosaisen sarjan.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

★★★
J. S. Meresmaa - Naakkamestari

Robustos, 2016
Kansi: Mika Vaaranmaa

Kirjastosta

★★★
Virve Sammalkorpi - Paflagonian perilliset

Karisto, 2016
Valokuvat, piirrokset: Pekka Nikrus

Kirjastosta

★★★½
Maria Turtschaninoff - Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

(Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014)

Tammi, 2014
Kansi: Laura Lyytinen

Kirjastosta

Jodi Picoult - Sisareni puolesta

Pienenä en tiennyt, miten lapsia tehdään vaan miksi.

Takakannesta: Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta Annaa vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa asemaansa isosiskon kudos- ja solupankkina... ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen pätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.

Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.

Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

"Vaikka olen jo yhdeksännellä kuulla ja minulla on ollut yllin kyllin
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."

Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"

Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.

"Meidän perheessä normaalitilanne on kuin liian lyhyt peitto
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee 
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä 
kumpivaihtoehto toteutuu."

Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★½
Jodi Picoult - Sisareni puolesta

(My Sister's Keeper, 2004)

Karisto, 2006

Omasta hyllystä

Elokuun lukumaraton - yhteenveto

18.45
Aloitan virallisesti maratonin ja jonkun noista ylläolevista nappaan lukuun ensimmäiseksi. Eväätkin on kasassa, joten tästä se alkakoon! Kunhan olen käynyt ensin tutkailemassa mitä muihin blogeihin kuuluu.

PS. Lukusuunnitelmani voi käydä kurkkaamassa edellisestä postauksesta.

23.00
Aloitin Agatha Christien Sinisestä junasta, jota ei ollut paljoa jäljellä ja luin sen loppuun. Hyvä  hämäävä taktiikka, sillä nyt jo tuntuu että on edistynyt superpaljon 😂 Jatkoin Maresia puoleen väliin ja Uppo-Nallea muutaman luvun. Luvassa on vaikka minkälaista seikkailua. Yritin aloittaa Onettia, mutta näin väsyneessä mielentilassa se ei napannut ja päädyin lukemaan Gavaldan Kimpassa-kirjaa, joka on edistynytkin mukavasti. Jatkan vielä hetken, mutta yritän olla valvomatta liian myöhään, ettei unirytmi mene aivan sekaisin.

11.50
Luin eilen vielä puoleen yöhön Gavaldania ja Marvelsia, sillä en malttanut pysyä siitä erossa. Sitten menin sitten kiitollisena nukkumaan. Heräsin kymmeneltä ja jatkoin Marvelsilla, joka on sekin kohta lopussa! Toisaalta en haluaisi sen loppuvan ollenkaan, todellinen taituri tuo Selznick. Aamupalalla jatkoin Maresia. Siitäkin on enää pari parikymmentä sivua jäljellä, mutta piti nyt tässä välissä tulla päivittämään kuulumiset 😊 Olen innoissani tämän päivän lukusuunnitelmista, joten lähdenkin tästä jatkamaan. Adios!

15.20
Loppuun olen ehtinyt lukea Marvelsin, Maresin ja Uppo-Nallen ja hotkaisinpa yhdeltä istumalta
Onetin Sitten kun -kirjan eilisestä epäonnistuneesta aloittamisyrityksestä huolimatta. Jeejee. Jatkoin
Gavaldanilla ja kirja on onnistunut saamaan minut täysin koukkuun. Todella lämminhenkinen ja hauska kirja! Maraton alkaa olla jo lopussa, joten aloitan seuraavaksi Hanna Haurun Jääkannen, sillä sen näyttää sen verran nopealukuiselta, että uskon saavani sen vielä luettua.

18.45
Noniin. Kesän lukumaratonini on pulkassa, eikä lukuähkyä näy lainkaan! Voisin jatkaa putkeen vaikka vielä toisen mokoman. Jääkannen sain luettua loppuun asti ja ehdinpä vielä leppoisasti lukea parvekkeella Kimpassa-kirjaa ja Tuulen varjoa. Nyt on todellinen voittajafiilis, kun sai uskomattoman monta kirjaa luettua loppuun, vaikka jotkut aloitin vasta maratonin aikana.

 
Lukumaratonin saldo

Loppuun luetut
Agatha Christie: Sininen juna (66s)
Maria Turtschaninoff: Maresi (138s)
Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja setä Tonton (141s)
Brian Selznick: The Marvels (154s)
Juan Carlos Onetti: Sitten kun (94s)
Hanna Hauru: Jääkansi (117s)

Kesken jääneet
Anna Gavalda: Kimpassa (180s)
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo (56s)

Yhteensä 946 sivua

Todella mukava saldo tuli. 800-900 sadan välillä on edellisetkin maratontulokset olleet. Jonkinlaista yhteispostausta on varmasti noista kirjoista luvassa, koska muuten olisin ihan pulassa, kun ilman näitäkin on jo viisi kirjaa odottelemassa 😀  

Tsemppiä vielä muille maratoonareille!

Maratonin lukusuunnitelmat

Kaksi edellistä blogistanian lukumaratonia ovat harmillisesti jääneet välistä kokonaan muiden menojen takia, mutta tähän kesän kolmanteen ehdin viimein osallistua! Maratonia emännöi MarikaOksa ja vielä ehtii mukaan, jos mieli tekee. En ole vielä lyönyt lukkoon aloitusajankohtaa, kun viikonloppumenot on vähän auki, mutta kyllä minä lukemiselle varmasti raivaan aikaa, sillä olen kovasti odottanut pääseväni osallistumaan muiden mukana lukukekkereille.

Keskeneräisten pino on ollut koko kesän laittoman suuri ja olisi helpottavaa saada sitä viimein pienemmäksi. Olen saanut monta luettua loppuunkin, mutta sitten jotenkin kummasti tartun heti uuteen kirjaan ja näin ollen pino ei pienene yhtään! Niin makaa kuin petaa.... Teen maratonista vielä erillisen päivittyvän postauksen edelliskerroista tuttuun tapaan.

Kuvista näkee (kunnianhimoiset) lukusunnitelmani. Paljon on siis noita keskeneräisiä kirjoja odottamassa ja toivon saavani loppuun ainakin Christien Sinisen junan, Selznickin upean Marvels-kirjan ja Turtschaninoffin Maresin. Otin mukaan myös kolme aika lyhyttä romaania, jotka uskoisin hotkaisevani yhdeltä istumalta. Uskaltauduin lisäksi lukemaan taas englanniksi ja kirja on Kingin Carrie. Prom night lähestyy, apua. Tuulen varjoakin olisi mahtava edistää (ei ongelmaa!), sillä kohta ilmestyy suomeksi sarjaan neljäs osa ja haluaisin lukea sen heti tuoreeltaan.

Sarjakuvia ei tällä kertaa ole mukana, mutta lastenkirjat ajavat saman asian. Olen varannut kirjastosta koko Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan, joten lukemista riittää. Ja edistyypä kertaheitolla Suomi100-haaste, josta olen auttamatta jäänyt jälkeen. Kesällä olen lukenut laiskasti kotimaisia.

Huomaan taas lukusuunnitelmien paisuneen hyvin suureellisiksi, mutta eipähän tule tilannetta vastaan, että mitähän seuraavaksi lukisi!

Rentouttavaa lukumaratonia!
 

John Boyne - Poika vuoren huipulla

Vaikka Pierrot Fischerin isä ei kaatunutkaan ensimmäisessä
maailmansodassa, Pierrot'n äiti Émilie väitti aina, että sota
oli se, joka vei häneltä hengen.

John Boynelta on suomennettu monia kirjoja, joista olen lukenut vain Poika raidallisessa pyjamassa -romaanin ennen blogiaikaa. Muistan vahvasti sen olleen koskettava pieni kirja maailman julmuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tänä vuonna suomennettu Poika vuoren huipulla on sitä kaikkea samaa, mutta nyt näkökulma on pojalla, joka kasvaa pahaan ymmärtämättä tekojensa seuraamuksia ennen kuin on liian myöhäistä.

Takakannesta: On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle. 

Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia – varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta uniformuaan ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. --

Toinen maailmansota ei konkreettisesti ulotu vuoren huipulla olevaan taloon, jossa Pierrot asuu suojassa. Ainut merkki ulkomaailmasta on talon isännän käynnit ja hänen korkea-arvoiset vieraansa, jotka tekevät päätöksiä tuhansia ihmisiä koskien. Boyne kuvaa hienosti nuoruutta ja sen iän alttiutta vaikutuksille ja radikaaleille mielipiteille. Hyvienkään ihmisten olemassaolo ympärillä ei estänyt mustavalkoisen maailmankuvan kehittymistä. Pierrot omaksuu ylöspäin katsomansa ihmisen voimakkaat mielipiteet miettimättä sen pidemmälle, eivätkä hyvän asian puolesta olleet selittäneet Pierrotille tarpeeksi maailmasta ja omista näkökulmista.



Boynen tyyli ei ole liian ahdistavaa lukea, vaikka kaipasinkin vielä syvempiin vesiin pulahtamista. Niille, jotka eivät kaipaa liian rajuja ja synkkiä kuvauksia tuosta ajasta, on kirja varmasti sopivaa luettavaa. Poika vuoren huipulla on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kirja historian vääryyksistä, joiden ei pitäisi enää koskaan toistua, mutta jotka saavat silti yhä uusia muotoja tässä maailmassa ja nyt.

"Älä ikinä teeskentele ettet tiennyt, mitä täällä tapahtui.
-- Se olisi kaikkein pahin rikos."

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★½
John Boyne - Poika vuoren huipulla

(The Boy at the Top of the Mountain, 2015)

Bazar, 2017

Arvostelukappale

Tove Jansson - Bulevardi ja muita kirjoituksia

Bulevardi syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset koskaan vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla.

Osa Tove Janssonin teksteistä on jäänyt tuntemattomaksi ja Bulevardi ja muita kirjoituksia kokoaa ne yksiin kansiin. Kirja pitää sisällään novelleja ja esseitä sekä Janssonin kuvituksia lehtiteksteihin ja muita piirroksia. Jälkisanat on kirjaan kirjoittanut kokoelman toimittaja ja suomentaja Sirke Happonen, joka kertoo tekstien yhteydestä julkaisuaikaansa sekä Janssonin muuhun tuotantoon ja elämään.

Takakannesta: Moni varhaisnovelli sijoittuu Euroopan kaupunkeihin; ne kertovat rakastavaisista ja nuorten taiteilijoiden kommelluksista Pariisissa, syrjäytyneen naisen Veronasta tai yksinäisestä miehestä Dresdenin rautatieasemalla. Hilpeässä helsinkiläiskertomuksessa kamppaillaan vuokrahuoneesta ja siitä, kuka hakijoista on hiljaisin.

Kokoelma sisältää myös jo kokeneen ja muumeista kuuluisaksi tulleen taiteilijan pohdiskelevia esseitä. 1960- ja 1970-luvun teksteissään Jansson pohtii muun muassa lastenkirjailijan tarkoitusperiä sekä paikkaa, jossa ihmisen on hyvä olla. Miten saari muuttaa asukkiaan? Entä millaisia taloja ei pidä rakentaa?

Kirjassa on kirjoituksia aina 1930-luvulta lähtien, jolloin Jansson kirjoitti lehtiin, joita hän myös kuvitti. Kokoelman ensimmäisen novellin, Pariisiin sijoittuvan Bulevardin, Jansson kirjoitti 20-vuotiaana.

Novellissa "Parta" nuori nainen Kristina tutustuu boheemiin maalariin, joka parrakkaalla olemuksellaan saa naisen pauloihinsa. "Hän oli rakastunut rakkauteen tai ehkä pikemminkin romantiikkaan, mutta sitä hän ei tiennyt." Nuoruuden huuma saa kyytiä, kun Kristina näkee maalarin ilman partaa. Mies näyttää aivan tavalliselta ja ensimmäistä kertaa Kristina tarkastelee häntä kriittisesti tuntien olonsa pettyneeksi.

"Vuokrataan huone" -novellissa kertoja on asuntoa vailla. "Millaista se on, ei voi kuvitellakaan, jos ei itse ole sitä kokenut. Ensimmäinen hakukierros on täynnä vilpitöntä optimismia, löytöretki, joka muuttuu parin päivän päästä suunnittelemattomaksi paniikiksi ja jättää jälkeensä masennusta ja ihmisvihaa." Asunnonhakijoita on paljon ja vuokranantajalle on annettava kuva siitä, että on paras hakija. Keskinäinen kilpailu hakijoiden välillä on jo kovaa rappukäytävässä, eikä kertojan maalaristatus ole kovin vakuuttava muiden rinnalla.



Viimeisin teksti, "Kerran puistossa", on kirjoitettu 81-vuotiaana ja siinä Jansson pohtii ideapulaa. Kertoja ei tiedä enää mistä kirjoittaa ja suhtautuu ideoihinsa hyvin kriittisesti. Bulevardi ja muita kirjoituksia laajentaa kuvaa Janssonista kirjailijana ja onhan hän ollut todella lahjakas niin kirjoittamisen kuin taiteenkin alalla. Hän kohtelee novelliensa henkilöitä lempeästi, mutta totuudenmukaisesti ja tulkitsee taitavasti ihmismieltä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★
Tove Jansson - Bulevardi ja muita kirjoituksia

(Bulevarden och andra texter, 1934-1995)

Tammi, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Muumimaailma ja todellisuus - Tove Janssonin elämä kuvina
Tove Jansson: Kuuntelija
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Aurinkokaupunki
Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

Ottilia asui asunnossa 243 P. V. Puuskulaisen tornissa, jota
sanottiin Pippurimyllytaloksi, koska se näytti sellaiselta.

Ihastuin Ottiliaan jo ensimmäisen kerran tavatessamme, joten olen innoissani, että sarjaa on päätetty suomentaa lisää. Englanniksi osia on ilmestynyt jo neljä. Chris Riddell on kirjoittanut ja kuvittanut myös Ada Gootti -sarjaa.

Ottilia ja Mauri-herra ovat jälleen mysteerien äärellä. He tapaavat puistossa Seela Forström-Lauristo III:n ja tämän patagonianponin Möpön. Ottilia viettää siitä lähtien paljon aikaa Seelan kanssa, kunnes uuden ystävän on mentävä kouluun. Kekseliäs Ottilia kirjoittaa vanhemmilleen ja pyytää päästä myös kouluun. Pian hän on jo koulubussilla matkalla kohti Alli B. Salon koulua.

Sisäoppilaitos on tarkoitettu erilaisesti lahjakkaille oppilaille ja Ottilia pelkää, ettei hänellä ole lahjoja. Muita oppilaita taas pelottaa Seelan kertomat kummitusjutut koulussa vaeltavasta kummituksesta, varsinkin kun kaikenlaista kummaa alkaa tapahtua. Ottilia ja Mauri-herra päättävät napata kummituksen.

 

Mauri-herra on surullinen Ottilian uudesta ystävästä, sillä hän ei haluaisi jakaa Ottiliaa kenenkään kanssa. Ottilian nukkuessa Seelan kanssa samassa ylellisessä makuuhuoneessa joutuu Mauri-herra muiden lemmikkien joukkoon Itäsiiven pilttuisiin. Ei ole ihme, että Mauri-herra kaipaa ystäväänsä, sillä Ottilialla ei näytä olevan kauheasti aikaa hänelle koulun pitäessä tytön kiireisenä. Mauri-herra on tehnyt itsekseen salapoliisitöitä etsiessään Ottilian erilaista lahjaa ja törmännyt mielenkiintoisiin asioihin, mutta Ottilia ei ehdi kuunnella.

Ottilia menee kouluun on suloinen kirja koti-ikävästä, omista vahvuuksista ja ystävyydestä. Yhtä tärkeitä tekstin rinnalla ovat Riddell taidokkaat kuvat, jotka herättävät hauskan tarinan eloon.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★★
Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

(Ottoline Goes to School, 2008)

Gummerus, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Russell Brand & Chris Riddell: Hamelnin pillipiipari
Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

Hel-YA-kirjallisuustapahtuma

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyä Hel-YA-tapahtumaa (Helsinki Young Adult Literary Convention) vietettiin eilen Helsingin Suvilahdessa, Ravintola Lämmössä. Se keskittyi nimensä mukaisesti ya-genreen, joka ei Suomessa ole vielä niin suuri ilmiö kuin ulkomailla. Koska joukossa on voimaa, kokoonnuimme osan kirjabloggareiden kanssa jo ennen tapahtumaa ja teimme täsmäiskun paikan päälle.

Tapahtuman alkaessa pieni tupa oli täynnä porukkaa. Ohjelmassa oli erilaisia paneelikeskusteluja mm. fantasiamaailmoiden synnystä, siitä kuka kirjoittaa ja kenelle, fantasiakirjaillisuudesta tänään ja vinkkejä kirjailijaksi haluaville. Mukana oli videoterveisiä ulkomaisilta kirjailijoilta sekä Holly Bournen Skype-haastattelu. Kirjailijoista mukana oli mm. Erika Vik, Salla Simukka, Emmi Itäranta, Mintie Das, Siri Kolu, Elina Rouhiainen, Juuli Niemi, Johanna Valkama, Katri Alatalo, Elina Pitkäkangas, Sini Helminen ja Antti Halme. Jopa kuudelta ensiksi mainitulta olen ehtinyt kirjan lukea, Simukalta useamman.



Hel-YA oli hyvin lämminhenkinen ja mukava kirjatapahtuma. Siellä käytiin todella kiinnostavia ja intensiivisiä keskusteluja aiheista, jotka ovat viime aikoina olleet pinnalla. Nuorten aikuisten kirjallisuuden leikkikenttä on rajaton ja sen tarjoamissa mahdollisuuksissa on hyvä käsitellä rankkoja ja mielipiteitä herättäviä aiheita. Loppupuolella iski pienoinen väsymys ja energiavaje, sillä kuuteen tuntiin mahtui paljon kaikkea - ja ihan liikaa paikallaan istumista. Toivottavasti tämä tapahtuma saa jatkoa ensikin vuonna ja tavoittaa lisää yleisöä säilyttäen silti ihanan kotoisan fiiliksensä.

Kiitos kaikille ihanille bloggareille seurasta, oli jälleen tosi mukavaa tutustua uusiin naamoihin ja nähdä vanhoja tuttuja! 😃 Nähdään viimeistään taas kirjamessuilla!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

 
Lukulistalle jäi kummittelemaan

Erika Vik: Seleesian näkijä (#2)
Elina Rouhiainen: Uhanalainen (#2)

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki
Holly Bourne: Oonko ihan normaali
Elina Pitkäkangas: Kuura
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

RETKELLÄ: Muumimaailma ja Eriskummallinen kahvila

Pääsin ensimmäistä kertaa käymään Naantalin Muumimaailmassa. Paljon oli nähtävää, mutta yllättävän nopeasti kaikki sai koluttua läpi, alue ei nähtävästi ollut niin jättimäisen suuri kuin olin etukäteen ajatellut. Oli Muumitalo, uimahuone, poliisiasema, Nuuskamuikkusen leiri,  laiva, Hemulin talo ja puutarhavaja ja vaikka mitä. Ihmeteltävää riittää ja kiitettävästi tuli räpsittyä kuviakin, joten antaa siis kuvien puhua puolestaan.

Muumitalon sisään pääsi käymään aina sinne huipulle asti. Sieltä löytyi asukkaiden huoneita, keittiö ja ullakko. Pääsin todistamaan myös pientä draamaa Muumilaaksossa, kun Vilijonkka ja poliisit kuulustelivat Haisulia Muumipeikon nyyhkyttäessä vieressä. Oli hauskaa, kun hahmot pyörivät ihmisten seassa rooleilleen omistautuneina. Hieman syrjemmässä, puiden keskellä oli mm. noidan ja Aliisan talo, Yksinäiset vuoret ja hattivattien luola. Lapsille näytti olevan paljon tekemistä ja tutkailtavaa.

Päivän kohokohta oli melkeinpä retken loppupuolella, kun löysimme riippukeinut, jossa oli hyvä lepuuttaa väsyneitä jalkoja ja lukea vähän Muumi-kirjaa. Katsottiin myös Teatteri Emmassa hyväntuulinen esitys Muumit ja suuri Dronttijahti.

Jos ei Muumimaailmaan saakka jostain syystä pääse, niin muumitunnelmaa löytyy myös Naantalin keskustassa (Kaivokatu 5) olevasta Eriskummallisesta kahvilasta. Sieltä löytyy kaikenlaisia yksityiskohtia liittyen muumeihin. Jokainen huone on kuin oma maailmansa. Katossa leijuu kuumailmapallo ja vitriinissä Muumilaakson Sanomat.

Astrid Lindgren - Saariston lapset

Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan,
onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1.

Yksi tämän vuoden parhaita kesäkirjoja on varmasti juuri lukemani Astrid Lindgrenin Saariston lapset, jonka ilmestymisvuonna esitettiin myös samanniminen TV-sarja, jonka Lindgren oli käsikirjoittanut. En ollut (tietääkseni) lukenut kirjaa aiemmin enkä tv-sarjaakaan nähnyt. Herkät kuvitukset kirjaan on tehnyt Ilon Wikland.

Takakannesta: Pieni valkea saaristolaiva "Saltkråkan 1" lähtee laiturista joka kesäaamu kello kymmenen kohti kaukana avomeren äärellä olevia saaria. Aurinko on jo alhaalla, kun laiva ehtii viimeiseen laituriin, Saltkråkaniin. Eräänä päivänä saarelle saapuu Melkersonien tukholmalaisperhe. Kesäkodiksi vuokratttu Vanha Nikkarila osoittautuu aivan erilaiseksi taloksi kuin kiinteistönvälittäjä oli kuvaillut. Mutta viikon kuluttua perheestä tuntuu kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Yhtä ihastuttava kuin saari on sen väki, joka ottaa suojelukseensa äidittömän kaupunkilaisperheen.

Kirja kertoo Melkersonien perheestä, johon kuuluu isä, kolme poikaa ja heidän 19-vuotias isosiskonsa Malin. Heidän elämästään saarella ei kuitenkaan voi lukea ottamatta mukaan tomeraa Pampulaa ja Laivuri-koiraa, joka seuraa emäntäänsä uskollisesti vaikka maailmaan ääriin. Saarella kun eletään, niin tarinoissa on vahvasti mukana luonto ja eläimet. Perheen nuorin, 7-vuotias Pelle, onkin varsinainen eläinihminen, joka pitää ampiaisiakin kotieläiminä.



Saariston lapset on aivan ihana, ylitsevuotavan onnellinen kirja, joka on täynnä iloa ja välittämistä. "Olisi ollut hulluutta nukkua, kun saattoi maata valveilla ja olla niin läpeensä, aina varpaisiin asti onnellinen ja tietää että tuo pehmeä, lämmin, joka hänellä oli vieressään, oli Jumjum, hänen oma koiranpentunsa. Että saattoikin oll näin hirvittävän onnellinen!" Pelkkää iloa ei elämä ole, sillä kansien välistä löytyy myös surua, luopumista.

Saaren asukkaat ovat omia persooniaan jokainen ja Lindgren on kuvannut heidät taitavasti. Melkerien elämänfilosofian omaksuisi mielellään itselleenkin: "Oli väärin murehtia tulevista päivistä. Täytyi nauttia kuluvasta hetkestä, aurinkoisista aamuista kuten tämä. Silloin elämä on yhtämittaista onnea, selitti Melker." Saariston lapsien luona vierailun jälkeen maailma tuntuu taas astetta paremmalta paikalta.

"Mutta nyt tuli ilta, joka vapautti ja selkiinnytti, ja hän antoi itselleen
anteeksi kaikki tyhmyytensä. Elämä on itse asiassa hieno juttu, yhtenä
hetkenä itkua ja hammastenkiristystä, seuraavana ihmeellistä iloa ja
kaikenlaista mukavaa, kuten vastasavustettua silakkaa, voita ja uusia perunoita."

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★★
Astrid Lindgren - Saariston lapset

(Vi på Saltkråkan, 1964) 
Kuvitus: Ilon Wikland

Wsoy, 1965

Kirjastosta

Muita postauksia
Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
Astrid Lindgren: Lotta-kirjoja
Astrid Lindgren: Melukylän lapset