Andrei Makine - Elämän musiikki / Maa ja taivas

Olen lukenut Andrei Makinea viime aikoina ahkerasti. Ja oikeastaan sen kummemmin sitä tiedostamatta. Kaikki lähti puolitoistavuotta sitten luetusta Ranskalaisesta testamentista, jonka kieleen rakastuin välittömästi. Makine lumosi minut kauniilla, koruttomilla lauseilla ja vahvalla tarinalla: lapset parvekkeella valmiina kuuntelemaan isoäidin tarinaa, joka herää henkiin heidän silmien edessä. Tuntemattoman miehen elämä taas oli hyvä. Muttei täydellinen.

Elämän musiikki
Nuori pianisti Aleksei Berg valmistautuu ensikonserttiinsa vuonna 1941. Hänellä on edessään hieno ura ja todennäköisesti myös avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa. Kohtalo – Stalinin puhdistukset – heittää hänet kuitenkin toisille raiteille. Konserttiaan hän ei voi pitää, vaan joutuu pakenemaan henkensä edestä.

Aleksein tie vie Moskovaan ja Ukrainaan. Hän ottaa väärän henkilöllisyyden ja joutuu sotaan. Rauhan tultua hän pääsee nauttimaan paremmista oloista, joskin elää koko ajan paljastumisen pelossa. Uudet vastoinkäymiset muuttavat kuitenkin vääjäämättä kaiken. Takakansi

Tässä kävi niin surullisesti, että kirja oli liian lyhyt jäädäkseen mieleen pyörimään. Minulla on siitä tällä hetkellä vain hataria muistikuvia. Makinen taiturimainen kirjoittaminen ei ole mihinkään kadonnut, vaan löysin jopa monia kohtia, jotka olisi voinut kirjoittaa ylös. Elämän musiikki on nimeensä viitaten tarina musiikin voimasta ja siitä kuinka se kantaa ihmistä eteenpäin.

"Aleksei ei kokenut soittavansa. Hän kulki pimeyden halki, hengitti sen haurasta kuulautta, joka syntyy jään, lehvien ja tuulen rajattomista säkeistä. Hänessä ei ollut enää yhtään tuskaa. Ei pelkoa siitä miten hänelle kävisi. Ei ahdistusta eikä katumusta. Yö jonka halki hän kulki kertoi tuskasta ja menneisyyden korjaamattomista murtumista, mutta se kaikki oli jo muuttunut musiikiksi ja eli vain kauneutensa kautta."

Maa ja taivas
Nuori venäläispoika asuu orpokodissa 1960-luvun puolivälissä. Karun elämänsä vastapainoksi hän löytää lohtua ystävyydestä vanhan ranskalaisen naisen, Šuran, kanssa. Šuraa kutsutaan myös Aleksandraksi - hänen oikeaa nimeään kukaan ei muista. Šura uskoutuu pojalle: hän rakastui sodan aikana ranskalaiseen lentäjään, Jacques Dormeen. Jacques oli tullut vuonna 1942 taistelemaan Stalingradiin ja osallistui sitten suureen operaatioon, Alaskan-Siperian ilmasiltaan. Takakansi

Monet Makinen kirjat - eikä tämäkään ollut poikkeus - käsittelevät ihmisen identiteettiä. Varsinkin sellaisen, jolla on kaksi kansallisuutta ja kieltä. Kirjailija itse on venäläinen, mutta kirjoittaa ranskaksi. Omaa kokemuspohjaa löytyy aiheesta ja siksi se on varmasti myös niin tärkeä. Kirjan henkilö Dorme kokee jossain vaiheessa itsensä muukalaiseksi omassa synnyinmaassaan. Kirjassa kuvataan idän ja lännen erilaisuutta, mutta myös rakkautta.

"Yöllä heidän palatessaan tukikohtaan Jacques Dorme istui Douglasin pimeässä hytissä valveilla ja pohdiskeli omalaatuista maata, jonka kieltä hän jo puhui hyvin ja jonka hän luuli tuntevansa, mutta ei hän sitä maata ymmärtänyt ja joskus jopa kieltäytyi ymmärtämästä."

Ehkä vika on minussa, kun nämä molemmat kirjat jäivät ihan ok -tasolle. Olin liian hätäinen, Makinea pitää lukea hitaasti nauttien sanoista ja tunnelmasta. Kaikissa häneltä lukemissani kirjoissa on ollut tiettyä surumielisyyttä ja kaihoa, mutta romaanin kieli käärii tarinan lohdulliseen harsoon. Rankkojakin asioita tapahtumia, mutta maailma on edelleen kaunis ja juuri tuota Makine minulle parhaimmillaan edustaa.

_______

Andrei Makine - Elämän musiikki

(La musique d'une vie, 2001)

WSOY, 2002

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Andrei Makine - Maa ja taivas

(La terre et le ciel de Jacques Dorme, 2003)

WSOY, 2004

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Andrei Makine: Ranskalainen testamentti
Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä