7.1.2016

Hyvästit Marplelle ja Poirot'lle


Aika pistää pakettiin viimeisetkin Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteeseen luetut kirjat ja ihan tarkoituksella ne ovat viimeiset murhamamman kirjoittamat kirjat, jossa neiti Marple ja Hercule Poirot esiintyvät. Toisen loppu tosin on traagisempi - ja lopullisempi. Mutta palatkaamme siihen hieman myöhemmin. Lopullisia hyvästejä en kuitenkaan näille rakkaille henkilöille sano, sillä vielä on jonkin verran Christien dekkareita lukematta.


Neiti Marplen viimeinen juttu
Uudesta Seelannista Englantiin tullut Gwenda etsii ostettavaksi taloa, joka hänen olisi tarkoitus löytää ennen aviomiehen Englantiin tuloa. Täydellinen talo löytyy, mutta oudot tuntemukset eivät jätä Gwendaa rauhaan. Portaikosta katsoessaan hän näkee näkynä ruumiin eteisessä ja muut kummalliset tapahtumat askarruttavat. Tapahtumia ei enää voi sattumuksiksi kutsua. Gwenda tapaa neiti Marplen, joka sotkeutuu tapansa mukaan juttuun.

Muistan hyvin tämän romaanin pohjalta tehdyn tv-version ja eroa niiden välillä on hurjan paljon. Elokuvassa mukana ollut sirkusväki puuttuu kokonaan, joka jollain tapaa koitui kirjan kohtaloksi. Henkilöitä oli vähän ja syylliseksi sopivia vielä vähemmän, joten murhaaja oli hyvin helppo arvata, jos yhtään tietää dekkarien kirjoittamisen "sääntöjä". Neiti Marple on kirjassa enemmänkin taustajoukoissa, kun suurimman osan tutkimuksista tekevät Gwenda ja hänen aviomiehensä Giles. Vaikka kyseessä on dramaattisesti Neiti Marplen viimeinen juttu, ei kirja onneksi lopu huonoissa tunnelmissa, se on samankaltainen kuin muutkin Marplet.


Esirippu
Hercule Poirot ja kapteeni Hastings palaavat ensimmäisen kirjan (Stylesin tapaus) miljööseen, mutta aika on tehnyt tehtävänsä: Poirotin olemus on kuihtunut, mutta mieli sen sijaan yhtä terävä kuin aina ennenkin. Poirot paljastaan Hastingsille, että yksi kartanoon kokoontuneesta kirjavasta porukasta on murhaaja, joka on päässyt pälkähästä kolmessa murhatapauksessa ja luvassa on vielä ainakin yksi uusi murha.

Tarinan kertojana toimii Hastings. Oli se vaan niin koskettavaa, kun Hastings pitkästä aikaa tapaa Poirotin ja näkee niveltulehduksista kärsivän ystävänsä pyörätuolissa. Esirippu on herättänyt monenlaisia tunteita lukijoissa, mutta Poirot-faneille se on ennen kaikkea  surullista luettavaa. Loppu on todella yllättävä ja erikoinen, enkä oikeasti osaa edes sanoa pidinkö loppujen lopuksi kirjasta. Ei ihme, että lukijat ovat ristiriitaisissa tunnelmissa. Tai ainakin itse olen. Christie ei halunnut samaa kohtaloa Poirotille kuin Sherlock Holmesille kävi aikoinaan, joten loppu on sinänsä ihan perusteltu. Agatha Christien tuotantoon tutustumattoman ei kannata Esiripusta aloittaa.


Huh. Näissä tunnelmissa päätän oman matkani Agatha Christie 125 vuotta - lukuhaasteen parissa. Ja muistakaahan linkittää oma matkanne tänne viimeistään 10.1! Koontipostauksen koitan väsätä sitten seuraavalla viikolla.
_______

Agatha Christie - Neiti Marplen viimeinen juttu
(Sleeping Murder, 1976)
SSKK, 1977
Omasta hyllystä
Tähtiä: ½

4 kommenttia:

  1. Heh, en ole vielä halunnut lukea Esirippua ja heittää hyvästejä Poirotille. :) Tuon Marplen olen varmaan joskus lukenut, mutta juoni on kyllä kaikonnut muistista. Aika erikoinen kansi tuossa lukemassasi painoksessa. Tulee vähän mieleen joku kauhukirja jopa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tarvittiin kyllä pieni henkinen valmistautuminen, mutta halusin jo viimein päästä lukemaan tuon kiistellyn teoksen, jonka loppuratkaisu jakaa mielipiteitä. Totta muuten! Tökerö kansi.

      Poista
  2. Olet ollut ahkera Christie-lukija ja haasteesi on ollut todella hauska! Näitä viimeisiä en minäkään halua vielä lukea. Ehkä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christietä lukee paljon melkein huomaamattakin :) Minä päätin haasteen lopuksi repäistä ja nyt ei enää Esirippu kummittele mielessä, vaan voi jatkaa Poirot-kirjojen lukemista rauhallisin mielin.

      Poista