1.4.2015

Agatha Christie - Vaarallinen talo

Vaarallinen talo - Agatha Christie
(Peril at End House, 1932)
WSOY, 1982
Päällyksen kuva: Tom Adams
Päällyksen typografia: Pekka Loiri
Omasta hyllystä

"Mikään Etelä-Englannin merenrantakaupungeista 
ei minun mielestäni vedä vertoja St. Loolle."
kirjan alku 

Tänä vuonna on kulunut 125 vuotta Agatha Christien, tuon murhamysteerien äidin, syntymästä ja häntä kunnioittaen tämän vuoden aikana olisi tarkoitus lukea vähän normaalia enemmän hänen tuotantoaan, vaikka aina joka vuosi tuleekin jokunen Christien teos luettua.

Ansaitulle levolle vetäytynyt Hercule Poirot on matkustanut Cornwallin rannikolle yhdessä kapteeni Hastingsin kanssa, mutta minne ikinä Poirot meneekin murha, tai ainakin sen mahdollisuus, seuraa perässä. Reissulla he tutustuvat herttaiseen Nickiin, joka on saman päivän aikana yritetty murhata jo kolme kertaa. Poirot ryhtyy tietenkin selvittämään tapausta ja yrittää estää mahdollisen murhan.

Hieman lukemista häiritsi se, että muistin tapahtumat ja syyllisen jo alkumetreillä, joten yllätyksiä ei ollut tiedossa. Keskityin siis enemmän siihen millä keinoin kirjailija yrittää lukijaansa harhauttaa ja monet Chriestien tyylin tuntevat arvaavat varmasti helposti syyllinen, näin uskallan väittää. Noh, helppohan se on minun sanoa, joka sen tiesin etukäteen. Dekkarissa on tarpeeksi henkilöitä sekoittamaan pakkaa ja lukijan päätä. Vuorotellen syyttävä katse kohdistuu jokaiseen, mutta silti monesti murhaaja onnistuu kääntämään huomion pois itsestään.

Poirot on varsinainen persoona, joka jaksaa aina huvittaa: "Itse en olisi hänestä käyttänyt sanaa 'vaatimaton'. Minusta tuntui, ettei tuon verrattoman pikku miehen itserakkaus ollut vähääkään tyrehtynyt hänen vanhetessaan. Hän nojasi taapäin tuolissaan, siveli hyväillen viiksiään ja melkein kehräsi itsetyytyväisyydestä." Samaten Poirotin naljailut Hastingsin älystä ja muutenkin oman egon pönkittäminen. Kirjallisuuden herkullisimpia hahmoja!

Eniten pidän Christien kirjojen kansista, jotka on taiteillut juurikin Tom Adams, muut kun on aika mitäänsanomattomia.

Tähtiä: ½

Muita postauksiani
Lomahotellin murhat

4 kommenttia:

  1. En tiennytkään Christien merkkivuodesta, mutta hyvä hyvä - ei siis haittaa laisinkaan, että Christietä on tullut luettua ja kuunneltua jo monen kirjan verran tälle vuodelle. :) Ja just aloitin uuden äänikirjan, Ruumis kirjastossa... tämä Vaarallinen talo oli minusta ihan ok. Tosin Poirot ei ole suurin suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sattumalta tajusin tuon merkkivuoden ja muutenkin olin ajatellut Christien kirjoja lukea, joten mikäs siinä :) Pistin myös merkille sinun lukeneen viime aikoina paljon Christietä ja ajattelin kenties sinunkin tajunneen saman asian :D Luin juuri myös Ruumis kirjastossa ja aloin miettimään onko aika kullannut muistot Christien dekkarien suhteen, kun viimeiset kaksi ei ole oikein napannut.

      Poista
    2. Christien äänikirjoja on ollut Elisa Kirjalla aika usein tarjouksessa, ja niitä on tullut klikkailtua puhelimeen, kun ovat helppoa autokuunneltavaa. Vaikka on myönnettävä, että kirjojen samanoloiset piirteet alkavat tässä vaiheessa jo pomppia silmille. Alkaa tuntua, että minulle vähitellen riittävät leppoisan pikkukylän ihmisten keskellä tapahtuvan murhan selvittelyt. Otin lukuun Philipp Kerrin Berlin noir -sarjan kakkososan, se on ainakin jotain muuta, kun ollaan keskellä natsien hallitsemaan Berliiniä. :D

      Poista
    3. Juuri lukemani Ruumis kirjastossa on vasta toinen putkeen luettu Christie ja silti ymmärrän mitä tarkoitat tuolla kirjojen samanoloisilla piirteillä. Parhaimmillaan Christie on varmaan aina silloin tällöin luettuna. Berlin noir -sarja kyllä kuulostaa virkistävän erilaiselta :D Minulle jonkinlaista vastapainoa tuo Harmaat sielut.

      Poista