Carol Shields - Ruohonvihreää

Ruohonvihreää - Carol Shields

(The Box Garden, 1977)

Otava, 2012
Kannen kuva: SKOY

Omasta hyllystä

"Mitä Veli Adam minulle viime viikolla kirjoittikaan?"

kirjan ensimmäinen lause

Ruohonvihreää oli ensikosketukseni Carol Shieldsiin ja hänen tuotantonsa lukemista olen odottanutkin. Tässä menikin odotettua kauemmin ennen kuin hänen kirjaansa tartuin, mutta (ainakin tässä tapauksessa) parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Muistot heräävät henkiin Charleenin matkustaessa lapsuudenkotiinsa juhlimaan leskiäitinsä häitä. Samalla hän pohtii suhteitaan ympärillään oleviin ihmisiin: ex-mieheen, äitiinsä, säeseppoihin, rakastettuunsa Eugeneen, 15-vuotiaasen poikaansa ja kirjeystäväänsä Veli Adamiin, jota Charleen ei ole koskaan tavannut. Äitiin Charleenilla on vaikea suhde. Hän ei ole tuntenut olevansa samalla aaltopituudella tai aina ymmärtänyt häntä, kun taas siskon suhde äitiin tuntuu olevan erilainen, helpompi. Teini-ikäinen Seth on taas äitinsä vastakohta: tasapainoinen ja sopeutuva, mitä seikkaa Charleen joutuu aina yhä uudestaan hämmästelemään.

"McNinn: ensimmäinen tavu on lyhyt, tavallinen, toinen kuulumattomiin vaimeneva kumautus, kielteisten kaikujen kimppu - minimi, minimaalinen, nössö, nynny, niuho, nolla. Charleen McNinn. Ei, ei, menköön hautaan."

Ruohonvihreää kertoo tavallisesta arjesta, mutta itse tarina ei tunnu tavalliselta sen kerrontatavan johdosta. Tylsäksikään kirjaa ei voi sanoa, vaikka mitään suurta ja jännittävää ei tapahdukaan, kirjan parhaus piilee jossain aivan muualla, arkisissa asioissa ja ihmissuhteissa. Aivan, juuri nämä ihmisten välit ja käyttäytymiset keskenään saavat minut lumoihinsa, minut jota psykologia kiehtoo valtavasti. Tarkkanäköinen ihmiskuvaus mahdollistaa henkilöiden ymmärtämisen ja heidän huonojenkin puolien ruotinen tapahtuu lämpimässä hengessä. Äidin valintaa mennä vielä niin korkealla iällä naimisiin hämmästellään ja hänen tuleva aviomiehensä yllättää kun hänet viimein siskoille esitellään. Juuri siskonsa kanssa Charleen pääsee ruotimaan lapsuuttaan ja nauramaan yhdessä hassuille asioille.

Selvästi heikoin kohta oli romaanin lopun tapahtuma, joka tuntui aika ylidramaattiselta muuhun kirjan sisältöön ja tunnelmaan verrattuna. Muuten huomaan tykästyneeni kovasti kirjaan ja vielä tätäkin kirjoittaessa Ruohonvihreää tuntuu jopa tuuman verran merkityksellisemmältä, kun pääsee ruotimaan sitä vähän lisää auki ja huomaa joitain hienoja asioita lisää siitä.

"Ei silti, että ymmärtäisin mitään siitä monimutkaisesta yhtälöstä, jossa he yhdessä horjuvat, tai voimaa, joka heidät alun pitäen saattoi yhteen. Mieleen juolahtaa sekin, että on tiettyjä tapahtumia, joihin ei pidäkään suhtautua ymmärtävästi vaan ainoastaan ihmetellen ja hyväksyen."

En tiedä häiritseekö ketään muuta - muuten hienossa (joskin mitäänsanomattomassa) - kannessa aivan keskellä oleva vesipisara. Se on tylsästi vähän liiankin keskellä. Minua se vaivaa ja ärsyttää vieläkin. Innolla odotan pääseväni tutustumaan muuhunkin Shieldsin tuotantoon, sillä olen kuullut ettei Ruohonvihreää ole hänen parhaita kirjojaan. Ihanaa ajatella, että hyllystä löytyykin onneksi vielä Ellei ja Kivipäiväkirjat, joten no panic!

Tähtiä: ★★★★