15.9.2014

Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta (+elokuva)


Pitkän päivän ilta - Kazuo Ishiguro
(The Remains of the Day, 1989)
Tammi, 2001
Omasta hyllystä

"Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että minä todella lähden retkelle, 
joka on nyt muutamia päiviä kummitellut mielessäni."
kirjan ensimmäinen lause

Koin pientä ihmetystä nähdessäni kirjan kannen, jossa on japanilaisen näköinen mies, mutta kirja taas kertoo brittiläisestä hovimestarista. Mielenkiintoinen yhdistelmä - kunnes tajusin Ishiguron olevan japanilais-brittiläinen. Hyvä minä.

Hovimestari Stevensin isäntänä on nyt amerikkainen liikemies, jonka kehotuksesta Stevens lähtee lomamatkalle katsomaan vanhaa työtoveriaan, Darlington Hallin taloudenhoitajaa miss Kentonia, joka luopui työpaikastaan mentyään naimisiin. Matkalla muistot virtaavat ja lukija pääsee seuraamaan englantilaisen yläluokan ja palvelusväen arkea Stevensin silmin, joka tuolloin toimi pitkään ja uskollisesti Darlingtonin lordin hovimestarina sotien välisenä aikana.

Stevens ei kaikkein luotettavin kertoja ollut, sillä hänhän kertoo asiat omalta kannaltaan, joten Stevensin oma ajattelutapa värittää tapahtumia. Hän esimerkiksi väitti lukevansa tunteellista rakkausromaania vain ylläpitääkseen ja kehittääkseen äidinkielen taitoaan. Voihan se niin olla, mutta ehkä taustalla on jotain muutakin kuin itsensä jatkuvan sivistämisen tarve. Kai tätä kirjaa voisi rakkaustarinaksi kutsua, mutta sen rooli on hienovarainen ja enemmänkin rivien välissä. Stevens vakuuttelee aina lukijalle, että keskustelut neiti Keatonin kanssa ovat täysin ammatillisia, kun he iltaisin kahdestaan jäävät juttelemaan. Hän on konservatiivinen mies, jolle perinteet ja ihanteet ovat pyhiä ja arvokkuus ennen kaikkea. Monessa kohtaa hän miettii ja keskustelee arvokkuudesta ja mitä se on.

"Sallikaa minun sanoa: "arvokkuus" kytkeytyy elimellisesti hovimestarin kykyyn säilyttää ammattiminänsä aina ja kaikkialla. Vähäpätöisempien hovimestarien ammattiminä väistyy yksityisen minän tieltä vähimmästäkin yllykkeestä. Sellaisille henkilöille hovimestarin toimi on kuin pantomiimirooli: pieninkin tönäisy, pieninkin horjahdus saa naamion putoamaan, ja alta paljastuu näyttelijä. Suuret hovimestarit ovat suuria, koska heillä on kyky täyttää ja säilyttää ammattiroolinsa aina; heitä eivät ulkonaiset tapahtumat järkytä. olivatpa ne sitten kuinka yllättäviä, hälyttäviä ja vaikeita tahansa. --"

Stevens on ankara itseään kohtaan. Hän haluaa olla isänsä kaltainen moitteeton ja täydellisyyttä hipova hovimestari. Oikea hovimestari, ei sellainen joka tekee työnsä ja vaihtaa sitten vapaalle. Oikea hovimestari ei vaihda ikinä vapaalle vaan häneltä odotetaan moitteetonta ja ammattinsa vaatimaa käyttäytymistä myös siviilissä. Rooli on siis päällä 24/7. Tuntuu, että hovimestarin täydellisen olemuksen tavoittelu on syönyt koko Stevensin persoonan. Hän on lattea, kyllä joo hyväkäytöksinen, mutta kaikki rosoisuus ja terävät kulmat on hioutuneet pois. Tylsä! Hänen ajatuksiinsa ei mahdu muuta kuin työt. Rakkaudelle tai poliitiikalle tai edes omille ajatuksille ei ole tilaa. Stevens paiskii vain töitä, hänellä ei ole mitään tietoa poliittisista kuvioista maailmalla tai missä hänen isäntänsä on mukana, vaikka Stevens kuuleekin paljon keskusteluja poliittisten vieraiden välillä. Ainut mitä hänen pieneen päähänsä mahtuu on, että hänen täytyy huolehtia talosta ja vieraiden palvelemisesta.

Huumorintaju mieheltä kokonaan puuttuu, sillä hän ei ymmärrä alkuunsakaan amerikkaisen isäntänsä leikinlaskua, eikä osaa siis myöskään vastata siihen, mutta tunnollisena hovimestarina hän päättää opetella senkin taidon vielä. Kaikesta huolimatta Stevens on kuitenkin sympaattinen henkilö ja hän esitti asiansa uskottavasti ja koin ymmärtäneeni hänen motiivinsa ja syyt käyttäytymiseen, vaikka toisinaan teki mieli ravistella miestä. Elä välillä!

Varmasti tilaisuuden tullen tulen lukemaan muitakin Ishiguron kirjoja: Ole luonani aina, Silmissä siintävät vuoret, Menneen maailman maalari, Me orvot... ja mitä kaikkea niitä onkaan.

Tähtiä:




LUE KIRJA & KATSO ELOKUVA




Pitkän päivän ilta
The Remains of the Day

1993
Ohjaaja: James Ivory
Näyttelijät: Anthony Hopkins, Emma Thompson
Draama, romantiikka
 
Elokuva on saanut kahdeksan Oscar-ehdokkuutta ja en parempaa näyttelijää olisi keksinyt Stevensin rooliin kuin asiallisen ja vakuuttavan Anthony Hopkinsin, joka on enemmänkin minulle tuttu Hannibal -elokuvista. Miehen näyttelijänuralle on kuitenkin mahtunut aika vaikuttavan pitkä lista muita elokuvia.

Kirjaa selkeämmin elokuva keskittyy Stevensin ja taloudenhoitaja neiti Keatonin orastavaan suhteeseen, joka tulee hyvinkin selkeästi esiin, kirjassa tämä tapahtuu paljon hienovaraisemmin. Muuten tyyli on molemmissa hyvin sama: asiat tapahtumat aika verkkaiseen tahtiin, eikä mihinkään ole kiire. Elokuvan rauhallisuus kääntyi toisinaan itseään vastaan, sillä pitkästyin parissakin kohtaa. Osasinkin odottaa sitä kirjan perusteella, sillä tapahtumia ei niin paljon ole ja mielenkiintoisimmat kohdat ovat enemmänkin Stevensin päänsisäisiä ajatuksia.

Taustalla pyörivät poliittiset kuviot. Vaikka Stevens pitääkin isäntäänsä suuressa arvossa, on hänen poliittiset aikaansaannokset moraalisesti hieman arveluttavia. Ei hän mikään paha mies ole, sillä asioiden oikean laidan selvitessä mies vaipuu masennukseen. Stevens ei itse ole yhtään tietoinen näistä poliittisista kuvioista, sillä niiden seuraaminen ei hänen työhönsä kuulu, vaikka hän olisi voinut saada halutessaan tietoonsa vaikka minkälaisia asioita.

Ehkä luin hieman sinisilmäisenä kirjan kohtia, joissa Stevens kuvaili ihaillen isänsä toimia hovimestarina, sillä sain vanhemmasta Stevensistä arvokkaamman kuvan kirjaa lukiessa. Elokuvassa isästä annettiin kömpelö ja ivallinen kuva, vaikka olin pitänyt häntä herttaisena ihmisenä.

Kyllä se kirja elokuvan voittaa mennen tullen - niinhän se yleensä meneekin.

Tähtiä:


The Remains of the Day -trailer


4 kommenttia:

  1. Pidin Pitkän päivän illasta, se oli minunkin ensimmäinen Ishiguroni. Stevens oli sympaattinen ja kerronta hauskan polveilevaa, Stevens kun tuntui unohtuvan sivuraiteille kertomuksissaan aika usein. :D Ole luonani aina oli kuitenkin mielestäni vielä parempi, tarina oli ihanan mukaansatempaava ja erilainen, kirjan luki ihan hujauksessa. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ole luonani aina kuulostaa mielenkiintoiselta juonensakin puolesta, että ehkä se on sitten seuraava Ishiguroni :)

      Poista
  2. Kirjoititpa tästä kirjasta mielenkiintoisesti. Nyt tekee mieli tarttua siihen. :) Olen joskus vuosia sitten lukenut Ole luonani ainan ja Menneen maailman maalarin ja niiden perusteella tämän kirjan tarina ja tyyli tuntuu aika erilaiselta. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan lukemaan! Itse odotan mielenkiinnolla millaisia miehen muut kirjat ovat :)

      Poista