Serdar Özkan - Kadonnut ruusu

Kadonnut ruusu - Serdar Özkan
(The Missing Rose, 2006)

Minerva, 2008
Taitto: Kalevi Nurmi

Omasta hyllystä

"Efesos!."

kirjan ensimmäinen lause

Serdar Özkanin löysin aivan sattumalta, kun aloitin tekemään Aakkoshaastetta ja etsin kirjastosta Ö:llä alkavia kirjailijoita. Kohtasimme siis aivan sattumalta ja silloin luin Özkanilta Omer ja Kuoleman enkeli -kirjan. Kirjailija on turkkilainen ja Kadonnut ruusu on hänen esikoisteoksensa, joka teki hänestä Turkin käännetyinpiä kirjailijoita.

San Franciscossa elävä nuori Diana asuu yhdessä kaupungin suurimmista ja kauneimmista taloista. Hänen rakas äitinsä on juuri kuollut ja Dianan maailma mennyt sekaisin - niin äidin kuoleman johdosta kuin siitä kirjeestä, jonka hän antoi Dianalle ennen kuolemaansa. Kirjeessä kerrotaan Dianan kaksoissisaresta Mariasta, joka asuu isänsä kanssa. Isä oli jättänyt kertomatta Marialle äidistä ja Dianasta samalla tavalla, kun äiti oli jättänyt kertomatta elossa olevasta isästä ja Dianan kaksoissisaresta. Kuitenkin kuultuaan äidin sairastuneen isä oli katuneena antanut Marialle äidin osoitteen. Nyt Maria on kuitenkin karannut kodistaan, jättäen jälkeen synkän viestin.

Äiti vaatii kirjeessään Dianaa selvittämään Marian olinpaikan ja pitämään hänestä huolta. "Hän on ainutlaatuinen." Diana on luvannut pitää hänestä huolta äidin kuolinvuoteella, mutta vielä silloin hän ei tiennyt mihin oli lupautunut. Kirjeen luettuaan Dianan ottaa valtaansa viha ja katkeruus. Miksi hänen pitäisi etsiä joku jota ei ikinä ole edes tavannut, ja jota hänen äitinsä pitää erityslaatuisena. Kateus kalvaa Dianaa. Hän on tottunut olemaan huomion keskipisteenä, päällään joka päivä erilainen kallis muotiluomus. Hänestä on tullut tuotemerkki, joka ei voi tuottaa pettymystä ihailijoilleen. Diana on myös saanut juuri työpaikkatarjouksen kahdelta kaupungin parhaalta lakifirmalta. Hänen äitinsä oli käskenyt hylätä molemmat ja viimein ryhtyä kirjailijaksi, josta Diana niin on haaveillut, mutta ulkoiset, yhteisön paineet merkitsevät enemmän sekä epäonnistumisen pelko.

Vähitellen Diana tajuaa olevansa tyytymätön pinnalliseen elämäänsä, jossa hän ei koe tuntevansa edes parhaita ystäviään tai he häntä. Niinpä Diana kaivaa esiin Marian äidille lähettämät kirjeet esiin ja alkaa etsiä vihjeitä tämän olinpaikasta.

Pidän kovasti Özkanin mietteliäistä ja tutkailevista lauseista. Hänellä on monia hyviä ajatuksia ja syvällistä pohdintaa. Alkuosa oli juuri niin hyvä kuin olinkin osannut odottaa edellisen kirjan perusteella. Loppuosassa Diana käy Zeynep Hanimin tunneilla saadakseen selville Marian olinpaikan, sillä kaksoissisar on useasti maininnut hänet kirjeissään. Ja tämä sai minut palaamaan todellisuuteen. Filosofisuus tunkeutui ulos korvista ja huomasin, etten tajunnut keskusteluista mitään. Ärsytti niin paljon, että kirjan tunnelma muuttui kerta heitolla viisastelevaksi ja luotaantyöntäväksi. Ilman niitä ruusulle puhumis höpötyksiä olisin pitänyt kirjasta suuresti, mutta ne olivat tosiaan liian filosofisia ja veivät outoihin tunnelmiin.

Ei voi kiistää, etteikö kirjan sanoma olisi kaunis: meissä kaikissa on monia puolia, eikä itseä pitäisi survoa johonkin tiettyyn laatikkoon, sillä se saattaa rajoittaa elämää ja omia valintoja. Diana oli alistunut ympäristön odotuksiin ja paineisiin, sen sijaan, että olisi valinnut mieleisensä uran, joka oli kirjailija.

Kannet kertoo aikalailla kaiken, ettei tarvitse mitään juonivetoista kirjaa olettaa löytävänsä. Minut sanat filosofinen ja pohdiskeleva saavat kavahtamaan, mutta ainakin Omer ja Kuoleman enkeliin voi uskaltaa taittua, vaikka tuntisikin juuri noin. Ja Ruusun nimeen siinä tapauksessa, jos edelliseen kirjaan ihastut. Molemmat kirjat sisältävät hyvin kauniita ajatuksia.

Tähtiä: ★★½