18.5.2014

Jonathan Carroll - Valkoiset omenat


Valkoiset omenat - Jonathan Carroll
(White Apples, 2002)
Kansi: Jari Paananen
Taitto: Niko Aula
Loki-kirjat, 2006
Omasta hyllystä

"Makuuhuonetta valaisivat aina kynttilät."
kirjan ensimmäinen lause

Jonathan Carroll on kirjoittanut yli kymmenen romaania, mutta niistä on suomennettu VAIN kaksi. Mikä vääryys. Vink vink kustantamoille. Tuon ensimmäisen suomennetun kirjan Naurujen maan olen jo lukenut ja tiesin heti, että Carroll on loistava kirjoittaja.

Vincent Ettrich on naistenmies, joka työskentelee mainosalalla. Hän on elämäänsä suhteellisen tyytyväinen, kunnes Vincent huomaa olevansa kuollut elävien joukossa. Se miten näin pääsi käymään, on miehelle täysi mysteeri. Vähitellen Vincent ymmärtää, että hänen palaamiselleen on tarkoitus; hänen todellisen rakastettunsa Isabellen syntymättömällä lapsella on suuri kohtalo edessä universumin pelastajana ja miehen on autettava lastansa sille tielle omien tuonpuoleisten kokemustensa avulla. Harmi vain, ettei Vincent muista siitä ajasta mitään. Kaaos astuu perheen tiellä ja koittaa sotkea heidän suunnitelmansa. Se eivät halua lapsen suorittavan sille siunaantunutta tehtävää. Tai oikeastaan, se ei halua lapsen edes syntyvän.

Lumouduin siis Carrollin edellisestä kirjasta Naurujen maa ja odotin tältäkin kirjalta paljon. Sain maagisuutta ja surrealistisia tapahtumia, mutta en ollut kuitenkaan hukassa kaiken sen kanssa. Tapahtumissa oli helppo pysyä kiinni, vaikka joskus olikin pysähdyttäväksi pieneksi hetkeksi hengähtämään ja sulattelemaan tapahtumia. Tämä ei pelkkää fantasiaa ole, vaan kirjassa kuvataan realistinen elämä höystettynä vallattomalla mielikuvituksella ja yllätyksellisyydellä. Kuoleman jälkeisestä elämästä esitetään hyvin mielenkiintoinen teoria, joka liittyy mosaiikkiin, kaaokseen. Kirjan lukeneet tietävät mistä puhun ;)

Olen kuullut kommentteja ärsyttävistä henkilöistä, joihin ei voi samaistua, mutta minulle asia näyttäytyy aivan toisin; Hahmot ovat eläviä ja aitoja vikoineen ja epätäydellisyyksineen. Siksi pidän heistä kovasti ja pystyn hyvin eläytymään tarinaan. He ovat t-a-v-a-l-l-i-s-i-a ihmisiä, joissa on elämän mukana tullutta rosoa. Vincentistä saa alussa rasittavan itsevarman naistenmiehen kuvan, mutta tämä kiiltokuvapinta ei pidäkään paikkaansa, vaan syvemmältä löytyy aivan jotain muuta: ajatteleva, syvällinen mies, joka pitää huolen omistaan. Isabellessä on puolestaan pienesti hysteerikon vikaa. Hän juoksee asioita pakoon, saa paniikkikohtauksia ja näiden takia hän käyttää vahvoja lääkkeitä rauhoittuakseen. Vincentin ja Isabellen vuoristoratamaista suhdetta kuvaa hyvin se, kun Vincent vertasi Isabellea sanaan gift, joka englanniksi on lahja, mutta saksaksi myrkky.

"Se oli niitä keskusteluja, jotka muuttuvat kinasteluksi, joka muuttuu räjähtäväksi katastrofiksi. Niin ei olisi tarvinnut tapahtua. He vain käsittivät väärin toistensa sanat, ja koska he olivat tuoneet mukanaan erilliset, mutta ylipursuavat sydämensä sinä iltana, kaikki, mitä sen jälkeen sanottiin, vääristyi, sai ylettömän raskaan merkityksen, ymmärrettiin väärin ja käytettiin lopulta ammuksena, jolla ampua toisen arimpiin kohtiin. He eivät koskaan olleet käyneet niin kurjaa keskustelua. Lopulta he nousivat, ei, he horjuivat ylös pöydästä kuin kaksi typertynyttä pyörremyrskystä selvinnyttä ihmistä, vain huomatakseen, että myrsky on surmannut heidän perheensä, tuhonnut heidän talonsa ja jättänyt heille vain ilman heidän keuhkoissaan."

Rakkaustarina tämä kirja on ennen kaikkea. Rakkaus sai Vincentin palaamaan maan päälle ja rakkaus heidät pelastaa. Maagis-realistinen ote näkyy absurdeissa tapahtumissa ja henkilöissä. Kirjan loppu varsinkin on erittäin onnistunut ja jatkuvasti pidin silmällä hurjaa vauhtia väheneviä sivuja. En edes voinut kuvitella miten asiat tulisivat ratkeamaan kaikkia tyydyttävällä tavalla, kun sivuja oli niin naurettavan vähän jäljellä. Valkoisia omenoita ei siis hotkita yhteen menoon, vaan aikaa täytyy tehdä lukukertojen väliin. Vaatii lukijalta jonkin verran aivotyöskentelyä, muttei tarvitse pelästyä; minulta pohdinta sujui kuin itsekseen, vaikka yleensä turhauden heti, jos kaikki ei aukea välittömästi ja tapahtumat tuntuvat kerrassaan päättömiltä.

Kannesta pidän erityisen paljon, se on oivaltava, lumoava ja väreiltään raikkaan vaalea.

Tähtiä: ★½





2 kommenttia:

  1. Kuulostaa erittäin hyvältä, otanpa tästä vinkin talteen. Carroll on minulle täysin lukematon nimi, mutta tässä tuntuu olevan paljon semmoisia aineksia, joista yleensä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Naurujen maasta olisi varmaan "turvallista" aloittaa, muttei miksi suoraan tästäkin kirjasta. Olisi mielenkiintoista tosiaan tietää, mitä tykkäisit Carrollin kirjoista :)

      Poista