Leena Lehtolainen - Kun luulit unohtaneesi

Kun luulit unohtaneesi - Leena Lehtolainen

SSKK, 2002
Päällys: Markko Taina

Omasta hyllystä

"Kaikki on mahdollista."

kirjan ensimmäinen lause

Liimataisten perheessä on sattunut kaksikymmentäviisi vuotta sitten perhetragedia. Isä ja pojat olivat yhdessä humaltuneet ja päätyneet tappeluun, jonka seurauksena isä löydettiin kuolleena. Rane sai syytteen isänsä murhasta, mutta Katja, jonka asunnon ikkunasta näkee Ranen vankilaan ja, joka tapahtumien aikaan oli vielä pieni tyttö - alkaa jostain syystä epäilemään, ettei Rane-eno tappanut pappaa. Hän päättää kaivella menneisyyttä ja ottaa tuon murhan puheeksi useammankin kerran sukulaistensa kanssa.

Katja haaveilee elämänsä kunnolla alkamisesta. Liian kauan ei ole siitä aikaa, kun Karri jätti hänet ja ero tekee edelleen kipeää. Katja käyttää menneisyyden penkomisen lisäksi aikansa tekemällä gradua suomalaiseen musiikkiin liittyen ja lipittää yksin kotona jallua. Katjan äiti Sirkka on kirjakaupanmyyjä, joka asuu yhdessä poikansa Kaitsun kanssa. Taksia työkseen ajava mies haaveilee omasta asunnosta, mutta menetettyään huonosti sijoitetut rahansa, se on jäänyt vain haaveeksi. Katjan kirjailijaeno Veikko on jokseenkin erakoitunut ja rauhasta nauttiva noin viisikymppinen mies. Veikon sisko Sara on taas aivan toista maata. Hänellä on tapana tramatisoida asioita ja kuvitella elämänsä olleen yhtä tragediaa, josta hän on vahvana ihmisenä selvinnyt. Hän pitää itseään selviytyjänä. Sara imee energiat muista - ja joskus myös rahat. Hänestä saa hyvin itsekeskeisen kuvan, sillä kaikki tuntuu pyörivän hänen ympärillään ja hän saa päähänpinttymiä mitä ihmeellisimmistä ajatuksista, joissa ei yleensä ole mitään perää.

Kirja koostuu kaikkien noiden viiden hahmon minäkertomuksista. Jokaisessa luvussa on oma kertojansa ja ainakin aluksi he muistelevat paljon vanhoja asioita, juuri tuohon papan kuolemaan liittyen. Lukijalle tiputetaan tietoa vähitellen ja eri ihmisten näkökulmista.

Oikein osuva kirjan nimi täytyy myöntää, sillä minä unohtelin jatkuvasti kirjaa lukiessani, että mistä se oikein kertoo. Takakansi antoi ymmärtää, että Katja haluaisi selvittää isänsä oikein murhaajan, mutta kirjahan kertoi kaikesta muusta. Ja mistäs se Katja yhtäkkiä sellaista keksi alkaa epäilemään?! Takakannessakin hehkutetaan että "Mitä salaisuutta perhe on kaikki nämä vuodet peitellyt?" Ilkeästi spoilaan, mutta ei yhtään mitään! Kunnollista kliimaksia kirja ei ole nähnytkään! Alkuun tuntui, että nyt niitä vihjeitä alkaa satelemaan ja tästä se lähtee, mutta sitten koko papan kuolema unohdettiin pölyttymään ja kirja keskittyi täysin näiden viiden ihmisen elämään. Näiden viiden ihmisen tylsään elämään.

Ärsyttävyyttä lisäsi myös se jatkuva kaljan ja jallun kittaaminen naamariin. Enpä voisi suositella alkoholisteille kirjaa, kun kaikilla tuntui olevan aina pullo kädessä. Tuli jo varmaan selväksi, että petyin kirjaan. Olen kuvitellut Lehtolaisen hyvien dekkarien kirjoittajaksi, mutta ehkä pitäisi vain suosiolla siirtyä suoraan niihin Maria Kallio -kirjoihin.

Tähtiä: ★½