Heinrich Böll - Katharina Blumin menetetty maine

Katharina Blumin menetetty maine - Heinrich Böll

(Die Verlorene Ehre der Katharina Blum, 1974)

Delfiinikirjat, 1983
Kannen piirros: Kosti Antikainen

Kirjastosta lainattu

"Seuraava selostus perustuu kolmeen pää- ja muutamiin sivulähteisiin, jotka tässä aluksi mainitaan, mutta joita ei sen jälkeen nimetä."

kirjan ensimmäinen lause

Lähtiessäni lukemaan näitä Nobel-kirjailijoita, tiesin varsin hyvin, että joukkoon mahtuisi hyvinkin puuduttaviakin teoksia ja siksi olenkin erittäin huolella yrittänyt valita luettavat kirjat, mutta kukaan ei varottanut minua tästä...

Katharina Blum on kuin kuka tahansa tavallinen nainen, mutta sitten hän tapaa henkilön, jonka vuoksi joutuu tekemisiin poliisin kanssa sekä sensaatiolehtien kynsiin. Kirjassa käydään läpi aineistoa poliisikuulusteluista ja oikeudenkäynnistä. Katharinaa syytetään ampuneen sensaatiolehden reportterin. Juonesta on paha sanoa mitään muuta, sillä tuossa se on! Muuta on turha yrittää saada irti.

Tuomio: Yhtä kuiva koko kirja kuin ensimmäinen lausekin. Sinuna miettisin kaksi kertaa ennen kuin tähän kirjaan tartut, eikä saa hämääntyä kirjan ohuudesta. Kirja oli kirjoitettu niin kuivasti ja epäkiinnostavasti. Oli Götteniä, Blumia, Pletzeriä, Beizmenneä, ja vaikka ketä, mutta se keitä he olivat ja mikä heidän roolinsa oli, jäi arvoitukseksi. He olivat tulivat ja menivät, enkä pahemmin kiinnittänyt heihin huomiota. Ehkä he olivat jotain todistajia oikeusjutussa, ehkä eivät - ei sitä nyt kiinnitä huomiota kaiken maailman kaduntallaajiin.

Myönnän kyllä, että kirja tuli luettua jokseenkin puolihuolimattomasti. Alunkin jouduin lukemaan miljoona kertaa ja silti en vain tajunnut. Voi tätä ärsytystä! Tuskin ikinä enää tulen tarttumaan kyseisen kirjailijan tuotoksiin.

En yhtään ihmettele, että löysin kirjasta vain yhden blogiarvostelun - ja siinäkin kirja tuomittiin vaivaannuttavaksi rauniokirjaksi.

Tähtiä: ★

Nuruddin Farah - Perhesalaisuuksia

Perhesalaisuuksia - Nuruddin Farah

(Secrets, 1998)

Otava, 1999

Kirjastosta lainattu

"Yksi ruumis, kolme salaisuutta!"

kirjan ensimmäinen lause

Somaliassa asuva nuori liikemies Kalaman kohtaa eräänä päivänä asunnossaan salaperäisen lapsuudenrakkautensa Sholoongon, joka vaatii miestä tekemään kanssaan lapsen. Voimakkaan ja erikoisen naisen ilmestymisen myötä alkavat Kalamanin suvun salaisuudet paljastua kaikessa karuudessaan.

Niin koukuttava takakansiteksti ja kehuja olen vain kuullut. Mikä siis meni pieleen? Pidin kovasti kirjan alusta ja ajattelin jo hetken tästä tulevan Se Vuoden Lukuelämys. Alkuhan siis kertoo Kalamanin lapsuudesta ja nuoruudesta. Minua kiehtoi niin paljon ne klaanit, magia ja uskomukset. Se oli niin erilainen omaan suomalaiseen taustaani verraten ja ihmeissäni vaelsin kirjan johdattelemaan toiseen maailmaan; hyvin erilaisiin tapoihin, käyttäytymiseen, monimutkaisiin ihmissuhteisiin... Tabu-käsite poljettiin heti aluksi tomuiseen maahan halveksien. Kaikki paljastettiin lukijalle koruttomasti, paljaina ja mitään salailematta. Prologille siis täydet viisi tähteä.

Loppu olikin kuin mistätahansa muusta romaanista, joka ei erityisemmin herätä tunteita suuntaan tai toiseen - paitsi ihmisten hyvin seksuaaliset välit. Aika ajoin kirja tuntui hyvinkin rohkealta. Mutta siis, odotin draamaa, riitoja ja herkullisia kohtia sen seurauksena, että Sholoong halusi lapsen Kalamanin kanssa, jolla oli jo tyttöystävä, mutta asia jätettiinkin jotenkin vähän sivummalle ja muista asioista tulikin tärkeämpiä.

Seurasi perhesekoilu. Pääasia tuntui olevan se kun Kalaman sai vaivalloisesti selville perheensä huolellisesti salaamia salaisuuksia, jota edelsi loputtoman pitkät keskustelut ja mietiskelyt. Suurin osa keskusteluista oli vaikeatajuisia ja epäkiinnostavia, pelkkää joutavaa sanahelinää. Pohdiskeluja, valtion asioiden puimista ja muuta mukavaa. Unet saivat myös tarpeettoman suuren roolin kirjassa, ihan näin tavislukijan mielestä, sillä niiden merkitys ei avautunut minulle ainakaan. Jos siis kirjan ajattelit lukea, niin unien/symboliikan tuntemus ei ole yhtään haitaksi.

Lupauksilla oli suuri merkitys kirjassa. Länsimaisessa kulttuurissa ei lupausten laita tunnu olevan ihan samanlainen. Ihmiset sanovat jotain, mutta saattavat perua sanomansa tai jättää kylmästi toteuttamatta. Toisaalta, eikö afrikkalaisessa kulttuurissa kyllä saata tarkoita ihan hyvin ei, mutta sitä on vain epäkohteliasta kieltäytyä. Mutta kirjassa siis Sholoongo on tehnyt lupauksen jo lapsena ja vielä aikuisena hän sen muistaa ja aikoo vielä toteuttaakin. Ihailtavaa omistautumista - miettimättä asiaa mitä lupaus koski.

Vielä pitää mainita, että itse pidän kirjan karuista kansista kovasti - juuri oikeinlaiset kannet kuvaamaan tätä kirjaan :)

Tähtiä: ★★½

Perhesalaisuuksista on aikaisemmin kirjoittettu Tarukirjassa.

Projekti 12

Päätin tässä itsekin lähteä mukaan Täällä toisen tähden alla Jaanan lukuprojektiin nimeltä Projekti 12. Valitsin siis hyllystäni 24 kirjaa, joista vähintään 12 olisi tarkoitus lukea vuoden aikana. Joka kuukaudelle on siis valittu kaksi kirjaa. Saa nähdä miten orjallisesti tätä tulen noudattamaan, sillä luen hyvinkin paljon fiilispohjalta, mutta ainakin se hyvä puoli, että tuleepahan ainakin luettua noita TBR kirjoja :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Syyskuu
Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

Lokakuu
Robin Hobb - Salamurhaajan oppipoika
Chuck Palahniuk - Fight club

Marraskuu
Mary Shelley - Frankestein
Bram Stoker - Dracula

Joulukuu
Sergeanne Golon - Angelika
Juliette Benzoni - Catherine

Tammikuu
Jane Austen - Emma
Jane Austen - Kasvattitytön tarina

Helmikuu
Markus Zusak - Kirjavaras
Rebecca Stott - Korallivaras

Maaliskuu
John Irving - Sirkuksenpoika
John Irving - Välisarjan avioliitto

Huhtikuu
Arthur Hailey - Hotelli
E.M. Forster - Hotelli Firenzessä

Toukokuu
Franz Kafka - Oikeusjuttu
Åsne Seierstad - Kabulin kirjakauppias

Kesäkuu
Colin Dann - Kaukametsän pakolaiset
Richard Adams - Ruohometsän kansa

Heinäkuu
Ian McEwan - Ikuinen rakkaus
Ian McEwan -Ajan lapsi

Elokuu
Oliver Goldsmith - Wakefieldin kirkkoherra
Alexandre Dumas - Kamelianainen

Tästä se lähtee
Wish me luck :)

Kirppislöytöjä

Tänään tuli käväistyä Helsingissä ihan vain ja ainoastaan kirjojen perässä. Kohteina oli Hietaniemen kirpputori ja Kierrätyskeskus. Hieno sää osui kohdalle ja se oli ilmeisesti saanut monet muutkin liikkeelle, sillä ihmisiä oli Hietaniemessä paljon. En oikein viihdy ihmispaljoudessa, joten paikka oli kierretty läpi alle puolessa tunnissa. Satuttiinpa siellä myös kuvaamaan samaan aikaa, jotain TV-sarjaa :)

Mitään en kuitenkaan Hietaniemestä löytänyt ja jatkoimme seuraavaksi läheiseen Kierrätyskeskukseen.

Eikä Kierrätyskeskus pettänyt tälläkään kertaa, mukaan lähti kolme kirjaa. Muitakin mielenkiintoisia kirjoja löytyi, mutta nykyään yritän välttää heräteostoksia ja liian kalliita kirjoja.

• Z. Topelius - Linnasten kartanon viheriä kamari
• Nobel: 21 runoilijaa
• Anna Godbersen - Humaa
• Agatha Christie - Neiti Marple koston jumalattarena

Muulta sain jo aikaisemmin tuon Christien. En oikein ole vieläkään varma miksi ostin tuon 21 runoilijaa. En ole vielä päässyt jyvälle runoista ja kokonaisten runoteosten lukeminen tuntuu tuskaiselta, joten haluan ehkä jatkaa hieman kivuttomammin - ja lyhyemmin. Ja samalla tulee luettua lisää noita nobel-kirjailijoita saaden heidän elämästään vähän lisätietoa. Ei paha.

PS. Postaan piakkoin myös muista aikaisemmin ostetuista loppukesän kirjalöydöistä - ja varoitus: niitä on p-a-l-j-o-n.

Luigi Pirandello - Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja

Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja - Luigi Pirandello

(Lumie di Sicilia, 1867-1936)

LIKE, 2009

Kirjastosta lainattu

"Mendola oli palaamassa maatilaltaan, ja kun hänen vaununsa tulivat pienen San Biagio -kirkon kohdalle, hän ajatteli nousta kukkulalla sijaitsevalle hautausmaalle tarkistamaan olivatko Sacramentoiksi kutsuttua vartija Nocio Pampinaa koskevat kunnalle osoitetut valitukset aiheellisia."

kirjan ensimmäinen lause

Kirja sisältää 19 tarinaa- ja niin kuin takakannessa sanotaan, ne tuntuvat yhä ajankohtaisilta; Eksyneitä ja itseään etsiviä ihmisiä, rakastuneita, huono-onnisia, petollisuutta, mustasukkaisuutta... Tartuin siis pitkästä aikaa novelleihin, sillä onhan kirjailija Nobel-palkittu!

Novelleissa oli hyvin kiehtovat alut, sillä ne saivat välittömästi mielenkiinnon heräämään. Piti nimittäin lukea hieman pidemmälle, jotta aukeaisi, että mistä tarinassa on kyse. Henkilöhahmotkin tulivat tutummiksi kymmenen sivun aikana verrattuna joihinkin yli viidensadan sivun jättiromaaneihin.

Novelleissa oli julmia ihmiskohtaloita: Mizzarron korppi (kun ei ajoissa osaa lopettaa), Ääni (tyttö, joka käyttää tilaisuuden hyväkseen), Hyvästi, Leonora! (mustasukkainen mies, jonka mustasukkaisuus menee jo yli), Cinci (nuoruuden älyttömyyksiä); Elämältä huonot kortit saaneita ihmisiä: Pienen kyttyräselkäisen mietteitä (ei niin imartelevan ulkomuodon saanut nainen), Kolmas poika (äidin häpeä), Muotokuva (äidinrakkautta vaille jäänyt), Palvelijattaria (tyranni-isä) ja olipa siellä yksi hauskakin: Ruukku (saita mies saa opetuksen).

Tarinat käsittää aivan uudella tavalla, kun lukee kirjan loppuun kirjoitetut jälkisanat, koskien juurikin noita novelleja sekä itse kirjailijan elämää. Lyhyesti kerrottuna Luigi syntyi kaksi kuukautta liian aikaisin äidin säikähdettyä kolerasta parantuneen miehensä nääntynyttä ja kalpeaa ulkonäköä. Luigin ja isä suhde tärveltyi, kun isä sai pojan serkkunsa kanssa ja Luigin isosisko sai hulluudenoireita. Kaksi kertaa mies rakastui, mutta kolmannella kerralla hänet melkein pakkonaitettiin, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Luigi teki lupauksen itselleen, ettei meni koskaan naimisiin, mutta kollega kuitenkin ehdotti naimakauppaa ja suurten myötäjäisten takia Luigi suostui. Myöhemmin vaimon mielenterveys horjui, hän oli mustasukkainen ja lopulta sekosi täysin. Luigi halusi kuolla, tytär Lietta yritti itsemurhaa, vaimo yritti murhata Luigin... 16 vuotta Luigi jaksoi vaimoaan, kunnes lasten pyynnöstä tämä vietiin lopullisesti sairaalaan.

Armottomia ihmiskuvauksia - ja ripaus toivoa. Suosittelen varsinkin novelleja yleensä karttaville.

Tähtiä: ★★★½

Laura Ingalls Wilder - Luumujen poukama

Luumujen poukama - Laura Ingalls Wilder

(On the Banks of Plum Creek, 1937)

Gummerus, 2005
Kuvittanut Garth Williams

Omasta hyllystä

"Vankkurien rattaanjäljet eivät jatkuneet enää kauemmaksi, ja isä pysäytti hevoset."

kirjan ensimmäinen lause

Tällä kertaa Ingallsin uudisraivaaja perhe matkustaa vaunuillaan kohti Minnesotaa. Siellä he jäävät asumaan turvemajaan Luumujen poukaman luona. Kun isä on kylvänyt vehnän, hän rakentaa talon, jossa on oikeat lasiset ikkunaruudut ja saraovet.

Olen tutustunut kunnolla Pieneen taloon vasta lukioikäisenä, joten mitään nostalgiaa eivät nämä kirjat herätä. Harmi, ettei kukaan suositellut minulle pienenä näitä. Suloisia ja yksinkertaisia, arkisia tarinoita. Ingallsin perhe tosiaan muuttaa taas ja tässäkin - niin kuin ensimmäisissä kirjoissa - minua jostain kumman syystä viehättää aina nuo kodinrakennuspuuhat. Ensin ollaan vähän huonommissa oloissa ja sitten uusi talo valmistuu ja ihania tavaroita tulee aina lisää tekemään talon vieläkin kodikkaammaksi... Joku siinä viehättää ;)

Tässä kolmannessa kirjassa alkaa myös tapahtua enemmän. Ensimmäiset kirjat kertoivat lähinnä Lauran perheestä, mutta nyt mukaan tulee paljon muita; Laura ja Marja aloittavat koulun nejän kilometrin päässä (Huhhuh, mikä koulumatka mennä jalkaisin! Minä en tuohon kykenisi) ja heidän kanssaan samalla luokalla on mm. Nelli Olsson. Kaikki vähänkään valveutuneet tietävät rasittavan ja snobin Nellin (TV -sarjassa Nellie), joka naljailee jatkuvasti Lauralle ja hänen maalaisuudelleen. Perheen elintaso alkaa myös nousta vaurastumisen myötä.

Nauran edelleen noille suomennetuille nimille kuten Leena (Carrie), Marja (Mary) ja kaikista paras: Kaarle (Charles). Järkyttävää! Ja erittäin häiritsevää.

Nyt näiden kirjojen lukeminen keskeytyy hetkeksi, sillä hyllystä puuttuu tuo seuraavaksi luettava Hopeajärven rannalla. Kaksi seuraavaa sen sijaan löytyy.

Tähtiä: ★★★½

Pieni talo preerialla -sarja:

• Pieni talo suuressa metsässä
• Pieni talo preerialla
• Luumujen poukama
• Hopeajärven rannalla
• Pitkä talvi preerialla
• Pieni kaupunki preerialla
• Onnen kultaiset vuodet

Lastenkirjoja - Mauri Kunnas

Luin kolme Mauri Kunnaksen kirjaa ja niputan ne kaikki tähän samaan postaukseen. 


Apua, merirosvoja!

80 askelta hammaskivestä luoteeseen, siitä 137 askelta koilliseen, siitä 173 askelta suoraan kohti Kylkiluukalliota... Arteenetsinnässä on oltava tarkkana, jos haluaa rikastua! Miekat kalahtelevat ja pistoolit paukkuvat, kun Karibianmeren pelätyin merirosvokapteeni Bartholomeus Korppu, korea merirosvoprinsessa ja muut merten kauhut ovat liikekannalla.

Kirjassa on monia tarinoita merirosvoista ja vaikka sainkin heistä pienoisen yliannostuksen Aarresaaren takia, niin näiden lukeminen sen sijaan sujui vauhdikkaasti. Kirja esittelee erilaisia merirosvoja ja heidän tekemisiään. Kyllähän se Kunnas osaa asiansa viihdyttääjänä - kuvista puhumattakaan. Todella tarkkaa ja yksityiskohtaista työtä, jota on pelkästään ilo katsella.

△     △     △

  

Viikingit tulevat!

Lähde elämäsi seikkailuun! Tässä tulevat väkivahvat viikingit ja heidän soreat neitonsa. Pohjolan pelottomien merenkävijöiden hurja maine tunnettiin Englannin rannikolla jo vuonna 793...

Kirjassa on 8 tarinaa kerrottuna Kunnaksen hulluttelevaan tapaan. Tutuiksi tulevat uroteoillaan rehentelevä Pässivuonon Gunnar, mammanpojan mainetta kammoksuva berserkki-Erkki, neuvokas viikinkineito Åsa Nokkela ja koti-ikäväänsä ammuva Mansikki. Lisäksi kirjassa on paljon tietoa viikinkien elämästä, tavoista, laivoista ja asumuksista. Kirjassa mainittiin myös Snorri Sturluson (1179-1241), Islannin kuuluisimpia historiankirjoittajia ja runoilijoita, joten voisin hänen tuotantoaan vilkaista - vähintään googlettamalla.

△     △     △

Kuningas Artturin ritarit

Kuka vetikään tarunhohtoisen miekan kivestä ja mikä kumma oli Graalin malja? Entä keitä olivat taikuri Merlin, ritari Lancelot ja rakastavaiset Tristan ja Isolde?

Hauskana taustatarinana kirjalla on se, että Kunnaksen kissa ilmeisesti suuttui Koirien kalevalasta ja halusi kissoista kertovan tarinan, joten sellaisen Kunnas myös sitten teki. Näistä kolmesta kirjasta pidin tästä kaikkein eniten. Tosi hyvänä perusteluna on se, että tämä kuvitettu tarina perustuu romaaniin. Tästä syystä lukulistalle lisäsinkin jo Thomas Maloryn Pyöreän pöydän ritarit. Toivotaan sen olevan vähintään yhtä hieno teos kuin Kuningas Artturin ritarit.

______________________________________

★★★★½
Mauri Kunnas - Apua, merirosvoja!

Otava, 1994

Kirjastosta

★★★★½
Mauri Kunnas - Viikingit tulevat!

Otava, 2006

Kirjastosta

★★★★★
Mauri Kunnas - Kuningas Artturin ritarit

Otava, 1997

Kirjastosta

Juan Ramón Jiménez - Harmo ja minä

Harmo ja minä - Juan Ramón Jiménez

(Platero y yo, 1917)

WSOY,1979
Kuvittanut Baltasar Lobo

Kirjastosta lainattu

"Harmo on pieni, villava ja pehmeä, pinnalta niin hienoinen että sen luulisi olevan pelkkää pumpulia, kokonaan vailla luita."

kirjan ensimmäinen lause

Niin kutsuttuna älyllisenä kautenaan Jiménez kirjoitti tämän kirjan, joka taitaakin olla miehen ainut suomennettu teos. Kirja sisältää ikään kuin pieniä hetkiä Harmo-aasin ja hänen isäntänsä elämästä. Hyvin sympaattinen ja nopealukuinen kirja. Aluksi jopa harhauduin luulemaan kirjaa vähän nuoremmille tarkoitetuksi - ehkä tuo pieni ulkomuoto ja hassut kuvitukset saivat sen aikaan. Kuvitukset olivat kuitenkin hyvin nopeasti tehtyjä ja luonnosmaisia. Pidin niistä kovasti ja se sopivat hyvin koristamaan ja värittämään kirjan tapahtumia.

Sisällöllisesti kirja on kuitenkin enemmän aikuisille tarkoitettu. En usko lasten ymmärtävän ihan noita kaikkia juttuja, vaikka luulen että voisivat hekin tykästyä tähän. En osaakaan sanoa. Pitäisi kai antaa tämä luettavaksi jollekin lapselle :)

Teksteissä oli jokseenkin haikea ja kaihoisa sävy, jonka syyn luulen lopussa ymmärtäneeni, mutta enpä siitä enempää paljasta. Lukekaa kirja, niin tiedätte. Siinäpä se; lyhyestä kirjasta lyhyt analyysi ;)

Tähtiä: ★★½

Doris Lessing - Viides lapsi

Viides lapsi - Doris Lessing

(The Fifth Child, 1988)

Seven , 2009

Kirjastosta lainattu

"Harriet ja David tapasivat toisensa firman juhlissa, jonne kumpikaan ei ollut erityisemmin halunnut mennä, ja molemmat olivat heti tienneet, että juuri tätä he olivat odottaneet: ihmistä, joka oli konservatiivinen, vanhanaikainen, ellei peräti ajastaan jälkeen jäänyt." 

kirjan ensimmäinen lause

Vuoden 2007 nobelistin kirjassa Harriet ja David tietävät heti olevansa kuin toisilleen luodut. Heillä on yhteinen haave tulevaisuudesta: suuri talo täynnä lapsia ja sukulaisia. Sukulaiset yrittävät kuitenkin toppuutella heitä, sillä vain varakkailla on varaa hankkia paljon lapsia. Kaikki sujuu kuitenkin aivan Harrietin ja Davidin suunnitelmien mukaan, mutta sitten syntyy perheen viides lapsi. Kaikki muuttuu. Poika on erilainen kuin muut: liian suuri, liian vahva, vihamielinen... Tulisiko yksi uhrata muiden hyvinvoinnin vuoksi?

Helposti alkaa syyttelemään kirjan henkilöitä; Harriet, joka ei ajattele koko perhensä parasta vaan toiminnallaan saa yhteisön hajoamaan; David, joka jättää vaimonsa asian kanssa yksin ja uppoutuu vastoin omia periaatteitaan työhön. Mutta mitä sitä itse olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt? Sääliksi vain kävi perheen muita neljää lasta, jotka jäivät hyvin vähälle huomiolle Benin takia. Minkähänlaisia ihmisiä heistä kasvaa? Heillä oli sentään David ja ennen kaikkea toisensa, mutta eiköhän Ben jonkinlaisia jälkiä heihin jättänyt. Olisin minäkin hieman järkyttynyt, jos oma veli yrittää kuristaa!

Alussa oli aikalailla perheen puolella - tietysti. Kai he nyt saavat tehdä mitä haluavat. Sukulaiset vaan tulivat loman viettoon toisten kotiin ja marmattivat heille suunnitelmistaan hankkia paljon lapsia. Niin ja kadehdin heidän yhteisiä perhelomiaan, kun iso joukko oli kokoontunut yhteen hauskaa aikaa viettämään. Happy times. Niihin aikoihin olisin halunnut jäädä - niin kuin varmasti moni muukin kirjan henkilö. En oikein voi sanoa pitäneeni Benistä ja siitä millaiseksi hän ihmiset ja heidän välinsä muutti, mutta eikö Harriet olisi voinut etsiä pojalle paremman lääkärin? Ja laittaa hänet johonkin erityskouluun tai -luokalle? Toisaalta, mistäpä minä mitään tiedän. Ehkä tuohon aikaan ei erilaisia lapsia niin hyvin ymmärretty kuin (toivottasti!) nykyään.

Tähtiä: ★★★★

Imre Kertész - Kohtalottomuus

Kohtalottomuus - Imre Kertész

(Sorstalanság, 1975)

Otava, 2003

Kirjastosta lainattu

"Tänään en mennyt kouluun." 

kirjan ensimmäinen lause

Budapest 1944. Juutalaispojan bussimatka työpaikalle katkeaa yllättän poliisin pysähtymiskäskyyn. Ensimmäinen yö kuluu santarmiaseman hevostallissa lukkojen takana, seuraavana päivänä poika astuu tuhansien muiden kanssa junaan. Vielä Auschwitziin saapuessaan hän uskoo aloittavansa uuden, paremman elämän.

Imre Kertész on unkarilainen kirjailija, joka sai Nobelin vuonna 2002. Hän vietti itse osan nuoruudestaan kestitysleireillä ja vapautui 1945. Monet hänen kirjoistaa käsittelevät juuri keskitysleirejä jollain tavalla.

Alkuesittelyt ja muut tuntuivat vievän paljon sivuja kirjan alusta ja oli hieman hankala päästä kirjan mukaan. Monissa kirjoissa on sama ongelma, joten odotin kärsivällisesti tarinan alkamista kunnolla. Nopeasti kirja kuitenkin imaisi mukaansa, viimeistään varmaan siinä vaiheessa, kun päähenkilö keskusteli Annamárian kanssa juutalaisuudesta ja sen merkityksestä. Hyvin mielenkiintoinen keskustelu. Päähenkilö oli hyvin viisas ajatellessaan, etteivät ihmiset vihaa heitä, vaan juutalaisuutta. Mikä siis on juutalaisuuden merkitys? "Pitäähän ihmisten tietää miksi he vihaavat meitä".

Kirjassa koettiin erilaisuuden tuskaa, johon kaikki varmasti voivat samaistua. Kukapa ei joskus olisi kokenut olevansa hieman erilainen kuin muut. Eri asia on olemmeko erilaisuudesta ylpeitä vai häpeissämme siitä. Yllättynyt olin siitä miten melkeinpä dokumentaarisesti asiat keskitysleirillä oli kerrottu - tai ainakin hyvin asiallisesti. Päähenkilö ei muutenkaan turhia tunteillut, vaan asiat tulivat ja menivät. Kyseessä on kuitenkin rankka-aihe, joten tuo etäisyyden otto ei pahitteeksi ole.

Alun tapaan, loppu myös lässähti. Sitä en enää lukenut samalla mielenkiinnolla, kuin kirjan keskiosaa, mikä on minulla aika harvinaista, sillä yleensä kirjan alku junnaa, mutta sen jälkeen helpottuu. Ehkä tuo sairaala osuus ei vain kiehtonut, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Päähenkilö vain makaili tarkkaillen maailmanmenoa. ihmisiä tuli ja meni, mutta siinä se. Ei järin koukuttavaa.

Kirja tekee vihaiseksi ja suuttuneeksi, niin kuin aina näitä keskitysleirikirjoja lukiessa. Aikaisemmin olen lukenut samasta aiheesta kirjat Nuoren tytön päiväkirja ja Poika raidallisessa pyjamassa. Mitä kaikkea ihmiset voivatkaan toisilleen tehdä ja millaisia selityksiä he itselleen sepittävät iltaisin nukkumaan käydessään?

Mielenkiintoinen loppu ja en voi sanoa ihan täysin ymmärtäneeni sitä. Ehkä rankat kokemuksen ja -olot keskitysleirillä sekoittivat hieman pojan päätä ja hän suojelumekanismina alkoi ajatella jotenkin ihan päinvastoin, mitä minä ajattelin hänen ajattelevan. No sepä tuli hyvin selvästi ilmaistuna.

Tähtiä: ★★★

Top Ten Tuesday - 1. Suosikkikirjat

 Monissa kirjablogeissa olen törmännyt tähän Top Ten Tuesday -tehtävään, jossa tarkoituksena on tiistaisin julkaista kirjoihin liittyvä top 10 lista.
   Päätin aloittaa niinkin helpolla (haha) tehtävällä kuin All-Time Favorite Books. Ei mikään absoluuttinen totuus, eikä kirjat ole nyt aivan oikeassa järjestyksessä (en osaa päättää!), mutta eiköhän tuo lista jotain osviittaa anna lempparikirjoistani tällä hetkellä.

1. Kurjat - Victor Hugo
2. Tuulen varjo - Carlos Ruiz Zafon
3. Eedenistä itään - John Steinbeck
4. Luolakarhun klaani - Jean M. Auel
5. Kotiopettajattaren romaani - Charlotte Bronte
6. Houkutus - Stephenie Meyer
7. Nalle Puh - A.A. Milne
8. Leski vuoden verran - John Irving
9. Peyton Place - Grace Metalious
10. My sister Jodie - Jacqueline Wilson

 Oi voivoi, niin monta hyvää kirjaa jouduin listan ulkopuolelle jättämään! Se oli vaikeaa, mutta pitänee tehdä vielä joskus vähän pidempi lista, että mukaan mahtuu monia monia lisää :)


Alkuperäinen idea on lähtöisin täältä.