15.12.2017

Antti Tuomainen - Mies joka kuoli


Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen.

Vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tutustumassa Antti Tuomaisen tuotantoon ja takakansitekstin jälkeen tiesin, että tästä on aloitettava, vaikka Palm Beach Finland houkutteli sekin. Komedian ja rikoskirjallisuuden naittaminen yhteen on villi visio, mutta ei Tuomaista turhaan ole mahdollista lukea melkein kolmessakymmenessä maassa.

Takakannesta: Jaakko Kaunismaa on 37-vuotias menestyvä sieniyrittäjä, joka saa lääkärikäynnillään yllättäviä ja järkyttäviäkin uutisia: hän on kuolemassa. Jatkotutkimuksissa selviää, että hän on pitkällisen myrkkyaltistumisen uhri – toisin sanoen joku on hitaasti, mutta varmasti murhaamassa häntä.

Juonesta ei tarvitse tietää tuon enempää, sillä kutkuttavinta sitä on lukea tietämättä juuri mistään mitään. Jo kirjan alkuasetelma on hyvin omalaatuinen ja kiinnostusta herättävä. Harvoin päähenkilön henki on oikeasti vaarassa niin että itsekin alkaa empimään, että kuoleeko se ihan todella lopulta? Eihän niin voi käydä. Ei ainakaan sympaattiselle päähenkilöllemme. Syyllisehdokkaita on siellä täällä ja epäilyn alaiseksi joutuvat niin vaimo, sienifirman työntekijät kuin kilpailevan yrityksen väkivaltaa kaihtamattomat pääjehut, joiden kynsiin päähenkilömme joutuu.

Mies joka kuoli on kamala ja hauska samaan aikaan. Kerrankin musta huumori huvitti jopa allekirjoittanutta. Väillä sekopäiseksikin yltyvän trillerin meno ei ole ennalta-arvattavissa, eikä vahinkomurhakaan saa miehen menoa hyytymään. Yltiöpäisiin voimanponnistuksiin hän on myös kykenevä ja kaiken tämän tragikoomisuuden - itkeäkö vai nauraa - kanssa samaan aikaan kirja käsittelee niinkin suuria teemoja kuin kuolema, rakkaus ja petos. Laitoin jo muutkin Tuomaisen kirjat lukulistalle muistiin.

★½
Antti Tuomainen - Mies joka kuoli
Like, 2016
Omasta hyllystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti