Kirjauutuudet - syksy 2017

Kesä etenee jo hyvää vauhti, joten olisi varmaan jo aika julkaista loppuvuoden innolla odottamani kirjat. Harhaanjohtavasta otsikoinnista huolimatta mukana on myös kesäkuukausia. Ja listahan näyttää oikein hyvältä. Postauksen lopussa pientä pohdintaa odotetuimmista kirjoista, mutta tässä nyt tämä olisi:

HEINÄKUU 

Parvela, Sortland, Pitkänen: Kepler62 - Virus (Tammi)
"viides osa"  
Chris Riddell: Ottilia menee kouluun (Gummerus)
"ottilia-sarjan toinen osa"  
Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi (Gummerus)
"eeppisen fantasiasarjan ensimmäinen osa" 


ELOKUU 

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen (Tammi)
"nuoruusvuosien rakkaus ei jätä rauhaan"
Anne B. Ragde: Perintötila (Tammi)
"Berliininpoppelit-trilogia saa jatkoa"
Riina Katajavuori, Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin (Tammi)
"monikulttuurinen Suomi"
Eka Kurniawan: Kauneus on kirous (Gummerus)
"yltäkylläisen mielikuvituksellinen ja rujon kaunis" 
Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle taivaalle (Bazar)
"herättää eloon amerikan alkuperäisasukkaiden myytit ja alaskan karun ja kauniin luonnon" 
John Boyne: Poika vuoren huipulla (Bazar)
"pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa pariisissa"
Carlos Ruiz Zafon: Henkien labyrintti (Otava)
"saagan lumoava päätös"
Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (Otava)
"on tapahtunut junaonnettomuus, ja kartano on määrätty majoittamaan selviytyjiä"
Janette Backman: Satu maahispeikosta (Aviador)
"kaikenikäisille Lappiin rakastuneille ja Lapin mytologiasta kiinnostuneille."
Erika Vik: Seleesian näkijä (Gummerus)
"Hän sanoi nimekseen Aleia saa jatkoa" 
Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into)
"kadun nimet vaihtuvat yön aikana, kotitalon kerroksien määrä vaihtelee päivästä toiseen"


SYYSKUU 

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Tammi)
"käsikirjoitus samannimiseen elokuvaan"
Kate Morton: Talo järven rannalla (Bazar)
"kuka tietää totuuden?"
Johanna Holmström: Sielujen saari (Otava)
"kertoo naisen osasta, terveyden ja hulluuden huterasta rajasta"
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava)
"suomen historian vaiheet 1500-luvulta 1800 luvulle" 


LOKAKUU 

J. K. Rowling, Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Tammi)
"kuvitettu kolmas osa" 
Parvela, Sortland, Pitkänen: Kepler62 - Salaisuus (Tammi)
"kuudes ja samalla viimeinen osa"  
Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (Bazar)
"Flavia merimatkalla kohti kanadalaista tyttökoulua"
Elena Favilli & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille (S&S)
"kertoo sadan erinomaisen ja itsenäisen naisen tarinan iltasadun muodossa"
 

JOULUKUU 

Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa (Jalava)
"Tarina siitä miksi isällä kestää ikuisuuden hakea lähikaupasta maitoa"

Suurin yllätys oli se, että Berliininpoppelit-trilogia saa yllättävää jatkoa! Mahtavaa, melkein pompin tuolissani! Ja Zafonilta suomennetaan 1000 sivua - se tulee olemaan puhdasta nautintoa. Edellä mainittujen lisäksi odotan malttamattomana kuvitettua Azkabanin vankia, kirjalla on niin tajuttoman hieno kansikin(!) sekä loistouusia on myös Iveyn, Jonesin, Vikin ja Bradleyn uudet kirjat.

Pahoittelen tätä huutomerkkien ryöstöviljelyä, mutta pakko mikä pakko... !! 😃 Meitä odottaa taas jälleen kerran hieno kirjasyksy. Hehkuttakaa toki kommenteissa omia tärppejänne, sillä kirjarakkaus on tehty jaettavaksi ♚

HLBTQ pienoisromaaneja (#pridelukuviikko)

Tänään lähti käyntiin kirjablogeissa Prideviikkon lukutempaus ja osallistun teemaviikkoon varmaan neljän kirjan voimin, mikäli sen neljännen ennätän lukea tässä arkena loppuun. Näin alkuun niputan tähän samaan postaukseen kaksi pienoisromaania homoseksuaaleista.

Violette Leducin kahden koulutytön rakkaussuhdetta ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa kuvaava Thérése ja Isabelle päätyi luettavakseni puhtaan sattuman vuoksi. Matkalukeminen sattui loppumaan yllättäen ja hain kierrätyshyllystä luettavaa. Vaihtoehtoja ei ollut monia, mutta Leducin nimen tunnistin lukulistaltani. Hauska välillä lukea kirjaa näinkin, kun ei tiedä yhtään mitään etukäteen. Pitää joskus kokeilla toistekin.

Tykkään jossain mielessä yleensä kirjoista niiden juonen takia (yhdistettynä kauniiseen kieleen), mutta Thérésessä ja Isabellessä pidin puhtaasti kirjan runollisesta kielestä. Tapahtumathan olivat pelkkää rakkaus- ja rakastelukohtausten toistoa. Kaikki keskittyy vain siihen miten paljon he rakastavat toisiaan, mutta eivät voi olla julkisesti yhdessä.

"-- Minä olen vain minä. Se ei riitä. Minä en ole metsä. Ruohonkorsi hiuksissani, suklaamakeinen koulupukuni poimuissa, leppäkerttu sormieni lomassa, pehmä untuvanukka kaulallani, arpi poskessani tekisivät minusta monin verroin rikkaamman. Miksi minun hiukseni eivät ole raidan lehvistö hänen kätensä hyväilyn alla?"

⧫         ⧫         ⧫

Jean Cocteaun pieni, alle satasivuinen romaani Valkoinen kirja on homoeroottinen tarina, jota näin jälkeenpäin on vaikea palauttaa mieleen. Hän kirjoitti sen rakkaussurujen ja oopiumin avulla ja takakannessa kirjaa kuvaillaan näin: "eroottinen elämäntarina, yhtä tyhjänpäiväinen kuin elämä muutenkin, ja kenties juuri siitä johtuen Cocteau antoikin sen tapahtumien viilettää lukijan silmien editse kuin kuvallisella pikakelauksella pyörivän videon."

Kirjan miespäähenkilö kertoo nuoruuden seksuaalisesta heräämisestään ja kokemuksistaan miesten kanssa. Jotain kiinnostavuutta Valkoisessa kirjassa on, mutta välillä uppouduin enemmän kirjaan tehtyihin piirroksiin, jotka nekin ovat Cocteaun käsialaa. Cocteaulta voin enemmän suositella Kauhukakaroita, josta kirjoitin jotenkin näin: "Kauhukakaroissa on unenomainen maailma, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa."

___________________________________

★★½
Violette Leduc - Therese ja Isabelle

(Thérése et Isabelle, 1966)

Weilin+Göös, 1968

Omasta hyllystä

★★★
Jean Cocteau - Valkoinen kirja

(Le Livre Blanc, 1928)

Odessa, 1986

Kirjastosta

Astrid Lindgren - Mio, poikani Mio (+haastekoonti)

"Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?
Kuuliko kukaan, että siellä etsintäkuulutettiin kadonnutta poikaa?"

Helsingin Liisankadulla asuu 9-vuotias Jussi Eedla-tädin ja Kosti-sedän kanssa. Pariskunta olisi halunnut tytön, mutta lastenkodissa ei silloin tyttöjä ollut, joten he tyytyivät vuoden vanhaan Jussiin. Käytän sanaa 'tyytyä', koska he eivät edes pidä pojista. Metelöivistä ja likaisista pojista, jotka nauravat liian kovaan ääneen.

"Eedla-täti sanoin tämän tästä, että onneton se päivä jona minä tulin taloon. Kosti-setä ei sanonut yhtään mitään. Tai kyllä sentään, joskus hän sanoi: - Alapa laputtaa siitä, pois silmistä."

Nyt ollaan vasta sivulla 7 ja minä olin valmis vaikka adoptoimaan Jussin pois noiden kauheiden ihmisten luota. Jussilla on onneksi hyvä ystävä Pena, jonka luona hän enimmäkseen on. Iltaisin Jussi toivoo, että Penan isä voisi olla hänenkin isänsä. Sitten eräänä iltana Jussi katoaa istuskeltuaan viimeksi Kaisaniemen penkillä. Jussi on mennyt Kaukaisuuden maahan kuningas-isänsä luo ja on nyt prinssi Mio.

"Siitä sen nyt näkee. Tuo "Jussi" oli väärin niin kuin kaikki muukin oli väärin siellä Liisankadulla. Nyt on kaikki muuttunut oikein päin."

Kaukaisuuden maassa Miolla on kaikki hyvin. Isä leikkii poikansa kanssa ja poika kiintyy häneen kovin. Isä pitää poikansa naurusta, eikä Mion tarvitse pelätä hänen seurassaan. Liisankadulta Mio ikävöi vain Penaa, mutta Kaukaisuuden maasta hän saa uuden ystävän Jum-Jumin, joka muistuttaa hätkähdyttävästi Penaa. Sitten, aivan liian pian, on tullut Mion aika suorittaa hänelle harteilleen langennut tehtävä ja ratsastettava Hämärän Metsän halki aina pimeään Autiuden Maahan saakka ja taisteltava kivisydämistä Kaamoa vastaan. Kaamo on niin kamala, että ruusutkin kuolevat ja perhoset menettävät siipensä.

Ilon Wiklandin kuvitus herättää Astrid Lindgrenin kauniin ja kaihoisan tarinan eloon, vaikka en pitänytkään tästä yhtä paljon kuin vaikkapa Veljeni Leijonamielestä. Kirjasta löytyy tasoja, jotka eivät lapsilukijalle varmastikaan aukene, mutta aikuinen ne sieltä nappaa. Mio, poikani Miosta tulee jotenkin lämmin ja hyvä olo. Että Mio pääsi vihdoin johonkin rakastavaan paikkaan.

Vieläkin on liian paljon Lindgrenin kirjoja lukematta (huom. positiivinen ongelma), joten tulette varmasti törmäämään hänen nimeensä täällä blogissa jatkossakin. Saariston lapset on jo lainattu kirjastosta kesälukemiseksi.

___________________________________

★★★★
Astrid Lindgren - Mio, poikani Mio
Kuvitus: Ilon Wikland

(Mio, min Mio, 1954)

Wsoy, 2015

Kirjastosta

Muita postauksia
Astrid Lindgren: Lotta-kirjoja
Astrid Lindgren: Melukylän lapset

⧫         ⧫         ⧫

Ajattomat sadut ja tarinat -haaste päättyy varsinaisesti vasta kuun lopussa, mutta tämä oli viimeinen kirjani lukuhaasteeseen, joten seuraa yhteenveto omasta suoriutumisesta. Haasteen tavoitteena oli tutustua lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden klassikkoteoksiin. Luin suurimmaksi osaksi kotimaisia sekä luin uudelleen joitain muumeja.

Luetut kirjat
Uppo-Nalle - Elina Karjalainen
Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson
Muumipapan urotyöt - Tove Jansson
Kaunotar ja hirviö -satu
Onnelin ja Annelin kootut kertomukset - Marjatta Kurenniemi
Yökirja - Mauri Kunnas
Hui kauhistus! - Mauri Kunnas
Kraukijahti - Lewis Carroll
Paddington puutarhurina - Michael Bond
Paddington hyppää kyytiin - Michael Bond
Mio, poikani Mio - Astrid Lindgren

Kiitos Jennylle haasteesta!

Michael Bond - Paddington x2

"Eräänä päivänä Paddington otti kynän ja paperia, meni
puutarhaan ja alkoi kirjoittaa listaa niistä asioista, joiden
vuoksi oli mukavaa olla karhu ja asua Brownien luona."

Parhaiten tunnen Paddingtonin lapsuudessa katsotusta animaatiosta ja vasta nyt viime vuosina olen tutustunut häneen uudelleen näiden omistamieni kuvakirjojen kautta. Ensimmäinen Michael Bondin Paddington-kirja ilmestyi jo 1958 ja on ehdottomasti yksi lastenkirjallisuuden klassikoista.

Perun perukoilta Brownien perheen luokse asumaan päätynyt karhuherra Paddington listaa elämänsä mukavia asioita kuvakirjassa Paddington puutarhurina. Hänellä on lämmin vuode, hän saa aamupalaksi aina marmeladia... Paddington keksii monta asiaa ja viimeisenä hän muistaa Brownien kauniin puutarhan. Paddington saa perheen lasten kanssa ihan ikioman puutarhapalstan, josta hän on hyvin innoissaan. Sitten vain pitää suunnitella minkälaisen hän haluaa siitä tehdä ja ryhtyä toteuttamaan ideaa!

Kirjassa Paddington hyppää kyytiin seurataan herra Gruberia ja Paddingtonia, joka on päässyt miehen mukaan katselemaan Lontoon nähtävyyksiä. He ovat menossa kiertoajelulle ja herra Gruber on ostamassa lippuja, kun joukko turisteja luulee Paddingtonia oppaaksi. Arvatenkin syntyy aikamoinen sekasotku.

Molempiin kirjoihin kuvat on tehnyt Paddington-kuvittajista suosikkini R. W. Alley. Muista en niin välitä, mutta hänen tulkintansa Paddingtonista on mainion hellyyttävä. Tuolla pehmoisella nallukalla on monivihteiset ilmeet ja eleet ja ihmishahmoillakin on kaikilla omat piirteet ja tunnusmerkit. Paddington on kiltti karhuherra, joka joutuu tuon tuostakin kaikenlaisiin tilanteisiin, mutta kuten jälkimmäinen kirja osoitti, hän osaa tarvittaessa luoda myös tuikean katseen. 😄

Osallistun näillä haasteeseen Ajattomat sadut ja tarinat.

____________________________________________

★★★★★
Michael Bond - Paddington puutarhurina
Kuvitus: R. W. Alley

(Paddington's Garden, 2002)

Tammi, 2002

Omasta hyllystä

★★★★★
Michael Bond - Paddington hyppää kyytiin
Kuvitus: R. W. Alley 

(Paddington and the Grand Tour, 2003)

Lasten parhaat kirjat, 2003

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Michael Bond: Olga da Polga

Elena Ferrante - Uuden nimen tarina

"Keväällä 1966 Lila uskoi haltuuni peltilaatikon,
jossa oli kahdeksan muistivihkoa."

Oikeastaan heti kun sain Napoli-sarjan ensimmäisen osan, Loistava ystäväni, luettua, aloin odottamaan kuumeisesti jatkoa. Alkuun iski pieni paniikki, kun ensimmäiseksi näki pitkän henkilöluottelon, mutta kun kirjaa alkoi lukemaan, niin kyllähän ne asiat samantien muistuivat mieleen. Tämän pidemmälle ei kannata lukea, jos tuo Loistava ystäväni on lukematta.

Takakannesta: Napolin laitamilla varttuneet ystävykset Elena ja Lila pyristelevät irti lapsuutensa köyhyydestä, väkivallasta, näköalattomuudesta ja miesten määräysvallasta. Aikuisuuden kynnyksellä he viskautuvat eri suuntiin: Lila päätyy naimisiin ja perheyrityksen palvelukseen, mutta Elena onnistuu pääsemään yliopistoon. Lila nousee älynsä ja tarmonsa ansiosta lähiympäristönsä vaikuttajaksi sillä aikaa, kun Elena luovii 1960-luvun Italian opiskelijaliikkeen poliittisissa tuulissa. Kun tytöt hullaantuvat samaan mieheen, mustasukkaisuus ja kateus happamoittavat välejä. Toisaalta mutkikas ystävyys ja hiljainen keskinäinen kilpailu antaa kummallekin uhmakasta, eteenpäin ajavaa voimaa, eikä yhteenkuuluvuuden tunne häviä.

Uuden nimen tarina jatkaa suoraan siitä, mihin viimeksi päästiin. Elenalla ja Lilalla on edelleen mutkikkaat välit heidän astellessa kohti aikuisuutta. Lila on mennyt nuorena naimisiin ja Elena jatkaa sinnikkäästi opiskeluja. Lilalla on yhä läpitunkeva vaikutus Elenaan vaikka heidän tiensä eroaa pidemmäksikin aikaa Elenan ottaessa Napoliin ja kaikkeen siihen liittyvään etäisyyttä opiskelemalla muualla. Lilan tiukka ote pitää.

"Lilan jokainen sana kutisti minua. Tuntui kuin kaikki hänen lauseensa,
jopa pikkutyttönä kirjoittamansa, olisivat tehneet tyhjiksi minun ajatukseni - nykypäiväiset, ei lapsuudenaikaiset. Samalla jokainen sivu herätti minussa
omia ajatuksia, ideoita, kirjoitusaiheita, aivan kuin olisin siihen asti elänyt
ahkerassa mutta aikaansaamattomassa tylsyyden tilassa."

Elena Ferrante onnistuu kuvaamaan taitavasti italialaista elämäntyyliä, niin että minäkin, joka en sitä kovin tunne, uskon käsittäväni jotain. Elenan sisäinen maailma tulee lukijalle näkyväksi ja hänen kauttaan myös Lilan, joka on tosin oikukkampi tapaus. Lilasta ja hänen aikeistaan ei aina voi olla varma. Hän tekee mielensä mukaan ja määräilee. Jossain kohti hänen uhmansa kauhistutti ja sai pelkäämään tarinan jatkoa. Naisilla ei määräämisvaltaa miehiin verrattuna juuri ole, mutta Lila ei sovi hiljaisen ja myötäilevän vaimon muottiin.

Uuden nimen tarina onnistuu siinä, minkä luulin olevan mahdotonta; se on vähintään yhtä hyvä kuin Loistava ystäväni ja armottomasti se ottaa lukijan taas matkaansa Napolin korttelien myllerrykseen. On niin ihanaa olla näin hurmiossa jostain kirjasarjasta, vaikka tässä tapauksessa se tarkoittaa tuskaista odottamista sarjan kolmatta osaa ajatellen. Kaksi osaa siis odottaa vielä suomentamista, enkä malta odottaa❣ 😍

_____________________________________

★★★★★
Elena Ferrante - Uuden nimen tarina

(Storia del nuovo cognome, 2012)

Wsoy, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Lewis Carroll - Kraukijahti

Jos - eikä mahdollisuutta ehkä täysin voida poiskaan sulkea - tämän
lyhyen mutta rakentavan runon tekijää joskus syytettäisiin siitä että
hän on kirjoittanut hölynpölyä, perusteena ei varmastikaan voisi
olla mikään muu kuin tämä säe: 

Keulapuomi peräsimeen joskus sotkeutui.

Lewis Carroll ei toivottavasti esittelyjä kaipaa. Hullunkuristen Liisa Ihmemaassa -tarinoiden lisäksi häneltä on ilmestynyt runoelma nimeltä Kraukijahti, josta on sittemmin tullut nonsenserunouden klassikko. Kraukijahti on varsin matalankynnyksen teos tarttua runouteen varsinkin kun kuvituksen pienoiseen kirjaan on tehnyt Tove Jansson. Hienosta suomennoksesta vastaa Alice Martin.

Päällikön johtama retkikunta muodostuu kaikenlaisista seikkailijoista, jotka purjehtivat etsimään outoa ja mystistä olentoa nimeltä Krauke. Ryhmässä matkaa Päälikön lisäksi Plankki, Pankki, Pipontekijä, Peluri, Prokuraattori, Pörssimeklari, Pitsinnyplääjämajava, Paakari ja Pyöveli, eivätkä he ole kaikkein valmistautuneimpia matkaan. Hahmot ovat hauskoja, mutta ottavat itsensä tietysti tosissaan.

"Käy sen kimppuun sormustimin ynnä sisulla,

huolella ja pöytähaarukalla,

säikytä se rautateiden osakekirjalla

ja hurmaa hymyllä ja saippualla." 

Erikoinen ja abrurdi matka on saanut alaotsikokseen "Kuolinkamppailu kahdeksassa kohtauksessa". Synkät sävyt tarina saa matkailijoiden tietäessä, että Krauki voikin olla Puijumi, jolloin sen löytäjä haihtuu ilmaan ja katoaa. Carrollin kielellä leikittely on nokkelaa ja huvittavaa ja Janssonin kuvitus sopii erikummalliseen tarinaan mitä loistavimmin. Se ei näytä kaikkea, vaan tarjoaa leikkikentän mielikuvitukselle.

 Majavalta tieto vei maun kraukijahdista.

Se ehdotti että Pyövelille

hankittaisiin matkaa varten oma laivansa.

Päällikkö vain puisti päätään sille.

Navigointi vaatii aina paljon taitoja,

vaikka yksi kello on ja laiva,

kahden ohjaaminen hipoo taidon laitoja;

yli voimien käy silloin vaiva.

"Hanki käytettynä takki puukonpitävä",

Paakari soi neuvon majavalle.

Henkivakuutus taas oli Pankin mielestä

hyvä turva - ei kun nimi alle.

__________________________________

★★★★
Lewis Carroll - Kraukijahti
Kuvitus: Tove Jansson

(The Hunting of the Snark, 1876)

Wsoy, 2013
Ajattomia satuja ja tarinoita

Kirjastosta

Muita postauksia
Lewis Carroll: Liisan seikkailut peilimaailmassa

Korjaamon Dekkarilauantai + haastekoonti

Näin viikon päätteeksi lyhyesti eilisen kuulumisia dekkarilauantailta ja postauksen loppuun teen yhteenvedon dekkariviikosta eli siitä mitä tulikaan luettua. Postauksen kuvituksena joudutte kestämään luokattoman huonoja kännykkäkuvia tapahtumasta.

Mutta siis lauantaihin. Oltiin Tuntemattoman lukijan Handen kanssa Korjaamon Dekkarilauantaissa, jossa haastateltava oli mm. Antti Tuomainen, Tiina Raevaara, Pauliina Susi ja paras kesädekkari -äänestyksen voittanut Matti Laine. Tulin siihen tulokseen, että suomalaisiin dekkareihin tutustuminen on pahasti vaihessa, sillä ainut tapahtuman kirjailija, jolta mitään olen lukenut on Raevaara (eikä hänen kirjansakaan varsinaisesti dekkareita ole, psykologinen trilleri ehkäpä). No mutta oli miten oli, lukulistalta sentään löytyy Suden Takaikkuna sekä Tuomaisen Mies joka kuoli, mutta hänen kiintoisan haastattelun kuultuani taidan lisätä listalle vielä pari muutakin hänen kirjaansa kuten esimerkiksi syksyllä ilmestyvän Palm Beach Finlandin.

Korjaamon Dekkarilauantai oli mukava, pienimuotoinen tapahtuma, jota tietysti dekkarien ystävien lisäksi suosittelen etenkin niille, joita kirjamessujen suuri hälinä ja ihmismäärä kauhistuttaa. Dekkarilauantai on intiimimpi tilaisuus kuunnella haastatteluja ja vaikkapa jutella kirjailijoiden kanssa. Tapahtumassa oli kuitenkin varmaan parikymmentä kirjailijaa.

Oli oikein mukava päivä ja kiitos vielä Handelle seurasta 😊

⧫         ⧫         ⧫

Tänään päättyy kirjablogien dekkariviikko, jonka saldoksi sain kaikkiaan kolme kirjaa. Huonompi saalis kuin viime vuonna, mutta aika ei tällä kertaa antanut periksi. Loppuun asti en ehtinyt lukea Louise Pennyn Naivistin kuolemaa, joten siitä juttua myöhemmin. Luin takuuvarmoja suosikkeja (Bradley ja Christie) sekä kokeilin jotain uutta eli Harry Holea, joskin Nesbo oli ennestään tuttu. Kokeilut Holen parissa vielä joskus jatkuu.

Lisäksi listasin Top ten tuesday hengessä parikymmentä dekkaria, jotka haluaisin lukea.

Postaukset
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
Jo Nesbø: Lepakkomies
Agatha Christie: Kolmas tyttö

TTT Dekkarit jotka haluaisin lukea

Korjaamon Dekkarilauantai

Kiitos Niinalle dekkariviikon emännöinnistä!