Da Vinci -koodi - Dan Brown
(The Da Vinci Code, 2003)
Loisto, 2006
Päällyksen kuva: Gianni Dagli Orti/Corbis/SKOY
Päällys: Kirsi Kujansuu
Omasta hyllystä
"Louvren maineikas intendentti, 76-vuotias Jacques Sauniere,
hoiperteli holvikäytävästä museon Suureen galleriaan."
kirjan alku
Listasin juuri
hyllyni unohdetut kirjat ja Dan Brownin Da Vinci -koodi oli yksi niistä. Muuten ihan mielenkiintoiselta vaikuttavaan kirjaan en ole tarttunut lähinnä sen saaman ylidramaattisen huomion takia. Kohukirjat eivät aina herätä kiinnostusta, vaan ne joutuvat odottamaan rauhallisempaa aikaa lukea, vaikka samaan lauseeseen voin todeta, että nyt kirjan lukeneena ihmettelen miten en aikaisemmin ole sitä lukenut, sillä lukeminen oli erittäin nautittavaa.
Eräs salaseura on vuosisatojen ajan varjellut mullistavaa salaisuutta, jonka paljastumista Vatikaanin kirkko erityisesti pelkää. Salaisuus ei enää ole kuitenkaan aivan turvassa, sillä intendentti Jacques Sauniere löytyy kuolleena Louvren taidemuseosta. Hän on ennen kuolemaansa ehtinyt kirjoittaa salaisia viestejä, jotka johdattavat oikein tulkittaessa salaisuuden äärelle. Paikalle kutsutaan Robert Langdon, Harvardin yliopiston uskontosymbologian professori, jonka nimen poliisi löysi Saunieren kalenterista, vaikka miehet eivät koskaan ehtineet tavata. Symbolien asiantuntijana Robertia pyydetään ratkomaan intendentin jättämä monimutkainen viesti. Itsensä rikospaikalle kutsuu myös nuori pariisilainen agentti Sophie Neveu. Salakirjoitusten asiantuntijana ja koodien murtajana hänen apunsa on kuitenkin tarpeen, vaikka poliisi Fache ei hänen läsnäoloaan henkilökohtaisista syistä hyvällä katso.
Alkaa tapahtumarikas matka, jossa Robert ja Sophie ratkovat kuolleen miehen jättämiä viestejä ympäri Ranskaa ja lopulta myös Ranskan ulkopuolelle kannoillaan poliisi ja Opus Dein. Viimeksi mainittu on syvästi uskonnollinen katolinen järjestö, jonka radikaalimmat jäsenet harjoittavat itsekidutusta. Ja kaikki tämä häslinki Graalin maljan vuoksi.
Robertin ja Sophien perään lähetetty Silas, suuri albiino, on mielenkiintoisimpia romaanin henkilöitä. Hän ei ole aivan yhtä tasapaksu kuin muut ja menneisyyden valottaminen tuo syvyyttä hahmoon, joka muuten jäisi pelkäksi ihmisen väkivaltaiseksi kuoreksi, joka pienellä näpäytyksellä hajoaisi kasaan. Silasin vaarallinen motto "
kipu on hyväksi" ei toteudu vain ajatuksen tasolla, vaan miehen reidessä löytyy verinen, piikikäs hihna, jolla lihalliset himot unohtuu, mutta "
sielu laulaa ilosta palvella Herraa". Silas noudattaa tarkasti Opettajan ohjeita, miehen jota hän ei ole koskaan tavannut.
En minä kirjaa kaunokirjallisuuden mestariteokseksi sanoisi kirjoitusasunsa puolesta, mutta herkulliseksi välipalakirjaksi ehdottomasti kyllä. Brown on onnistunut kasaamaan näppärän kokonaisuuden paljosta materiaalista ilman, että se tuntuisi liian tuhdilta luettavalta. Elokuvakin on tullut katsoa joitain kertoja, vaikka Tom Hanks on kerrassaan pöyristyttävän kammottava näyttelijä, mutta Audrey Tatou pelastaa paljon. Ja Ian McKellen. Ja Paul Bettany alias albiino Silas.
Juoni on kiistatta vetävä ja tarina on tarpeeksi totuudenmukainen jossain suhteessa ja sisältää mielenkinntoista historiallista tietoa sekä tietenkin erittäin mielikuvituksellisia väittämiä, joka selittää sen miksi ilmestymisensä aikoihin kirja herätti niin hirveästi kohua ja tietysti vastustustakin maailmalla, sillä se väittää todeksi asioita, joita on hyvin vaikea uskoa. En ota kantaa kirjan tietojen paikkaansapitävyyteen - okei, no oli se aikamoista hölynpölyä - mutta täytyy muistaa, että Da Vinci-koodi on kuitenkin ennen kaikkea romaani, ei historiallinen faktakirja, ja kaunokirjallisena teoksena se tuleekin lukea. Siis huijausta tai ei, I like it. Ja aivan samaa mieltä olen
Kirjaneidon kanssa, joka postauksessaan kirjoitti niin mainion osuvasti, että: "--
menee luultavasti muutama päivä ennen kuin kykenen suhtautumaan normaalisti Raamattuun, Leonardo Da Vinciin, Vatikaaniin tai Disneyn elokuviin" Kyllä, tästä lähtien katson Disney elokuvia 'sillä silmällä'.